avaruuspäiväkirja

Outo tunne jossakin alla josta en saa selvää. Niin tuttu, kuitenkaan en saavuta. Mikä se on, se kun tuntee itsensä täysin yksinäiseksi, erilliseksi kaikesta ja kaikista, velloo jossakin tämän maailman ja jonkin toisen välissä. Vähän niin kuin Murakamin kirjoissa. Todellisuus on verhottuna johonkin toiseen, epätavalliseen ja häilyvään.

Ja kun ei tiedä miten oman tilan jakaisi. Minkä verran kaikki on vain oman pään sisäistä vuoropuhelua ja mitä tunteita oikeastaan koskaan pystyy jakamaan ymmärrettävästi. Liikaa kysymyksiä. Toisinaan toivon että kaikkeen olisi valmiit vastaukset.

Yö vierelläsi. Ei ehkä ole mitään ihanampaa maailmassa kuin läheisyys ja sen tuoma rauha.

Ja Sinä olet niin kaunis. Sanon sen kaikille.

Vaativaa tämä yksinäisyys. Kun lähes koko elämänsä on viettänyt kiinni jossakin toisessa niin onko ihme että ahdistaa olla ilman.

Söin tänään opiskelijaruokaa ja yllätyin miten hyvää se oli. Jouluruokien jälkeen myös pizza oli erinomaista. Löysin erittäin mielenkiintoisen musiikkituttavuuden kirjastosta, ajattelin käyttää kyseistä musiikkia tulevissa projekteissa. Mitähän ne mahtavat olla.

Levynkannesta sain inspiraation maalaukseen. Ehdottoman kauniit värit ja loistava kuva. Hurjaa kuinka ajatukset liikkuvat ympärillä, kuinka pienistä jutuista kasvaa dominoliikkeitä. Toisinaan voi vain ihmetellä miten pienistä jutuista onni koostuu.

Ennen joulua näin painajaisen jossa itse herätin itseni. Pieni tyttö ilmestyi jonkun nurkan takaa ja otti kiinni. Uskoisin että se olin minä. Heräsin pelästyneenä ja hetken pelkoiltuani aloin ihmettelemään että mitä uni yritti sanoa. Aina painajaiset yrittävät nostaa jotakin esiin sieltä minne en ylety. Selvästi tahdon ottaa kiinni itsestäni ja ymmärtää jotakin.

Joulu oli tosi kaunis. Mun suku on niin iso että kaikkia en enää tunne. Serkku oli niin aikuinen etten heti tunnistanut ja lähes kaikilla on lapsia. Ja minä sanoin vaan etten aikuistu ikinä:)

Menen selvästi syvemmälle jo. Vaikka pelottaa niin ei se mitään. Itsetutkiskelu on vaativaa, mitä kaikkea roinaa sitä voikaan löytää sisältään kun tosissaan ryhtyy penkomaan. Sellaisia lukkoja joita ei koskaan voinut kuvitella avaavansa, ei edes tiennyt että jokin rajoittaa niin paljon, että eläminen on muuttunut jossakin vaiheessa suoritukseksi ja selviämiseksi ja että sitä vielä pitää täysin selviönä, normaalina. Ja kun sitten päästää irti niistä lukoista niin huomaa kuinka uskomattoman erilaista ja kevyempää voi olla elämä.

Hyvää Joulua.

Tänään ei ollut ruuhkaa kun osasin etsiytyä oikeisiin kauppoihin. Luovin kuin vanha tekijä uudella maaperällä. Ja löysin kaikkea ylisiistiä.

Mikä on kivointa lahjojen hankinnassa? Sekö kun löytää jollekin jotakin hienoa josta tietää sen varmasti pitävän, se ilon tunne jonka siitä saa ja jonka tietää toisenkin saavan. Kummallista, pientä egoismia kaikessa. Ja taas huomaan puhuvani itsestäni kolmannessa persoonassa.

Joulu ja sukulaiset. Jännityksellä odotan mitä tulee tapahtumaan kun kaikki lapset kohtaavat. Tulee mieleen se tanskalainen leffa Juhlat. Vai oliko se Norjalainen. No insestistä ei meidän perheessä onneksi ole kyse. Mutta voi olla että muuten vaan availlaan vanhoja paketteja.

Voi hyvin, sanot ja katoat.

Tuoreena muistissa valo, runo, lämpö. Alkava sade ja kylmä kesä.

Kahdesti havahduin herätäkseni lopulta. Ja nyt vasta huomaan että se olin minä joka herätin, sillä minä sinut löysin. Annoin tulla vaan ja ihmettelin millä pysyin niin selkeänä, niin kauan kunnes luovutin. Kun lähdit poistui roolini ja vapauduin, enkä hetkeen tiennyt mitä tapahtuu. Hyvä olo tuli jälkeenpäin, hitaasti.

Tänään astuin ensimmäistä kertaa pois lukoistani. Eri tavalla.

Järkyttävän hieno aamu. Huomenta maailma:)

Mun maisemat alkaa selvästi avautumaan. Se on sellainen tunne että kun kävellessä huomaa jalkojen muodostavan eriparitahteja ja epäväkinäisiä liikkeitä. Ja sanat alkavat muuttamaan muotoaan sellaisiksi etteivät ne ole etukäteen mietittyjä ja kauniita ja korkealentoisia vaan juttuja vaan purkautuu suusta. Ja se on pelottavan hienoa.

Ja arvatkaa mitä taivaalla tapahtuu tänään. Outo valoilmiö joka valtaa.

Nyt kun kaikki on vasta alkanut. Kun päivä on täynnä, täyttymätön ja tuore.

Huominen jota koskaan en ole jännittänyt näin. Voiko uusi päivä jokaisena aamuna olla yhtä kiihkeä, uusi aamu aina yhtä täynnä odotusta?

Pelkoni jota kutsun sykkeeksi. Minä joka kuoriudun uudelleen löytääkseni jonkin palasen, irronneen, kadotetun, liian syvällä. Kuin onkimista. Tyynessä vedessä ilman aikaa, paikkaa, tajua.

Sukeltaa ja uida syvällä.

Ensimmäisen päivän ensimmäinen lause.