avaruuspäiväkirja

rahapuu on taas lähtenyt kasvuun. ehkä katson sitä kauemmin ja silitän enemmän. ehkä se vain piti mullan vaihtumisesta. ehkä muuttui aikakausi.

polte iholla kuljettaa.

piiloja. pienissä koloissa. millaisia on maailman pienimmät piilot? onko niitä? kaikki koppakuoriaisetkin jää kiinni joskus vai mitä.

tänään on piilopäivä, suojapäivä, sadekeli.

nuhaisena ei kai ole hyvä syödä kylmää. vaikka kylmä teki nuhan. vaikka sade antoi ilmi kolon. ja kolo umpeni vedestä ja tulva liikutti kuoriaista.

piiloon ei pääse.

joistakin taloista, kodeista, asunnoista tuntee heti kuinka siellä on eletty tai eletään. se on näkymätön aura joka jää kiinni seiniin ja kattoihin. elää hiljaisuudesta ja asuu äänettömästi. toisinaan sen tunnistaa heti kun ovi on avattu ja kynnys ylitetty, toisinaan tietää vasta kun on mennyt peremmälle, kuunnellut ja avannut monia ovia.

Tunteminen on jonkin uuden opettelua ja osittain se tulee itsestään, se joko on tai sitä ei ole. Toisaalta tuntoherkkyys on syntymätauti.

ihmisen luonteen tunnistaa kodin luonteesta, ympäristöstä. pienet asiat. eräässä kodissa oli viisikymmentäluvun tunnelma. joissakin huoneissa aika oli pysähtynyt. niissä säilytettiin kenkiä, vanhoja vaatteita ja ne tuoksuiivat vanhuudelle. verkkosukille, sukkahousuille. kuluneille ruutuhousuille. välittömästi tiesi tulleensa unohdettuun paikkaan. aika oli omistajalta pysähtynyt.

toinen koti oli myös vanha, mutta seinät, huoneet, matot, katot ja lattiat elivät ja hengittivät. syviä vetoja. naurua. pilkettä. aktiivista unohdusta joka pysyy mielessä vaikka aika jättää. ja lämpö joka ottaa vieraan vastaan ensimmäisestä ovenraosta.

ehdin jo tottua sinuun. pieniin ilmeisiin. kosteisiin poskiin. kuinka syvästi, en vielä tiedä.

olla lähellä vaatisi vain vähän. luottamuksen ja sopimuksen. levon.

nollaneljäneljä. pieniä hämmästyksiä.

olin viime yönä keskellä ukkosmyrskyä. todella vaikuttavaa sellaista. unessa tuli vaihe jollaista en konsaan ole kokenut. salama iski lähelle ja jokapuolelle jäi ukkosen jännite leijumaan. tunsin sen vierellä. tiesin että jos liikun, ihoni palaa. samankaltainen voimakas jännite on tuntunut vain kerran aiemmin.

"Jokapäiväisten tekojen tasolla toisinajattelijan asenne ilmenee siinä, että hän hylkää kaiken, mikä haisee hyväksytyltä idealta, perinteeltä, laumarakenteelta, joka perustuu pelolle ja valheellisen vastavuoroisille eduille. Hän voisi hyvin olla Robinson. Hän ei ole ihmisvihaaja, mutta hyväksyy miehistä ja naisista vain sen osan, jota yhteiskunnan ylärakenne ei ole jähmettänyt, puolet hänen omasta vartalostaankin on sisällä muotissa ja hän tietää sen, mutta tietäminen on aktiivista eikä samanlaista alistumista kuin sillä, joka haluaa marssia tahdissa. Hän läiskii vapaalla kädellään itseään naamaan suurimman osan päivää ja vapaahetkinään hän läiskii toisten naamoja ja nämä maksavat kolminkertaisesti takaisin. Näin hänen aikansa kuluu kauheissa sotkuissa, joissa on mukana rakastajia, ystäviä, velkojia ja virkamiehiä ja harvoina vapaahetkinään hän käyttää vapauttaan tavalla, joka hämmästyttää muita ja johtaa aina pieniin naurettaviin katastrofeihin hänen itsensä ja hänen toteuttamiskelpoisten kunnianhimojensa mukaisesti. Toinen salaisempi ja vaikeammin tavoitettava vapaus tekee työtään hänessä, mutta vain hän (ja hänkin hädin tuskin) voisi tiedostaa sen liikkeet."

ajattelin imuroida mutta lamaannun. olen kolmen päivän loman jälkeen väsynyt. loma on kuluttavaa. riippuu miten sen viettää, mistä katsoo. lopetus mielessä musiikki, aina vaan ja edelleen. yksinäisyys on ihanaa, autuus. nostaa ajatukset vaikka tekee levottomaksi.

enää olisi vuorossa sunnuntai-illan jalkapalloa. ihana kamala arki.

Ajattelin tässä J:n kynnyksellä sitä tyttöä. Silloista tyttöä. Nyt se on kai jo Nainen. Sitä johon retkahdin silloin taannoin. Sellainen kaunis, terävä ja lahjakas. Aina toisinaan kaipaan sinua. Muistan palasia piirteistäsi. Iho tai välke. Se koira. Katse jonka loit kun saavuit, kuljit ohi. Minä olin sinun.

Nyt olen paljas ja kaipaan toista. En tiedä millaista. En osaa määritellä kaipuutani ja se tekee minut levottomaksi. Saa minut juomaan nopeammin ja ajattelemaan syvemmin.

Ahdistaa lievästi enkä saa kiinni siitä. Piti alkaa meuhkaamaan asunnon perään ja hakeminen tuntuu kilpailulta. Tähän saakka nihkeitä luukkuja näköpiirissä. Kun tahtoo kunnon tilan. Ja onkohan liikaa vaadittu. Jos Helsinki on sittenkin niin pieni.

selvärajainen elämä vaikuttaa siis mahdottomalta. teen siitä selvää. siis olen. ja ihmettelen.

ihmettely on mitä ihanin asia. selkiytymätön ja kumma. silti oma. raskas, paksu, tumma. kevyt ja valoisa. kamalan korkea ja ulottumaton.

vauhdilla ei kai väliä, vieläkään.