avaruuspäiväkirja

Prologi

Tyttö kulkee pellon poikki, hämärää, miettii kannattaako lähteä, matka on pelottava. Saapuu metsän laitaan, puusta roikkuu tapettu/hirttäytynyt nainen. Kauhu. Matka jatkuu kuitenkin.

Seuraan liittyy yllättäen viehkeä nainen, ottaa päähenkilöä kädestä ja hymyilee, pelko hellittää. (heh, laulusta) Lyhyen matkan päässä joku ilkeä nainen tulee mukaan, yrittää vietellä toista naisista, ehkä onnistuu siinä.

Seuraava kohtaus

Ollaan sisällä huoneessa, pelottava nainen ja viehättävä nainen vehtaavat keskenään. Pelottava katsoo päähenkilöä viettelevästi, ilkeästi, samalla kun suutelee viehättävää. Ja ryhtyy syömään tätä. Kuorii ihoa vähitellen. Lopulta jäljellä on enää vain veltto ranka.

(kauhunovellikokoelmasta Päänsekoittajat)

Näin unta että juoksin pakoon erästä lapsuuden maisemissa. Ja oivalsin että sellainen olo mulla on ollut. Levoton, kuin pakenisin. Lopuksi se kyllä taisi saavuttaa mut. Ja säikähdin hereille. Sellaista säikähtämisheräämistä en ole kokenut kuin kerran elämässä aiemmin.

Ajattelin että tällaistako on. Kun suostuu jatkuvaan rakentumiseen eikä koskaan koskaan ole valmis sillä valmista ei ole.

Mitä seksuaalisuus merkitsee kulttuurissa? Kuinka sitä käsitellään erilaisissa yhteisöissä?

Ihan pienestä liikkeelle. Oman käsitykseni mukaan seksuaalisuus ei ole pysyvä käsite tai olotila, vaan se muuttuu ja muovautuu iän mukana. Kasvaa kuten ihminen itsekin. Seksuaalisuus voi olla variaatiota kahden sukupuolen kohtaamisesta, eriasteisesti. Samaa sukupuolta edustavat voivat löytää toisistaan vastakkaiseen sukupuoleen liitettyjä ominaisuuksia ja toisinpäin.

Kehollisuus on kuitenkin seksuaalisuuden perusta. Oman kehon tunnistaminen ja oman sukupuoliroolin tutkiminen. Millä tavoin ihmiset yleensä tunnistavat itsessään näitä sukupuolirooleja ja niiden lähtökohtia tai vaikuttimia?

Aistillisuus, tunteet. Puhuttaessa seksuaalisuudesta puhutaan harvemmin näistä asioista, eikö koulun seksuaalikasvatuskin lähde fysiologiaan tutustumisesta? Itse muistan yläasteelta demonstraatiot kondomin käytöstä ja sen miten kiusallista se oli.

Seksistä puhutaan usein jotenkin välineellisesti, mutta laajempana kokonaisuutena se on vähän salamyhkäinen, toki intimiteetin takia, mutta miksei siitä voida puhua enempi koska ihminen on kuitenkin kokonaisuus ja jokaisessa nää aiheet toistuu. Salailu ja vaikeneminen tukkeuttaa kanavia.

Yöllä kävelin kotiin ja lunta oli maassa. Olin levoton koko päivän ja iltaa kohden se valui alemmas. Levottomuus. Serkun vauvan ristiäiset. Järkyttävän suloinen lapsi. Teki mieli syödä se kertakaikkiaan. Ehkä mun ei ihan vielä kannata hankkia omia lapsia.

Symbolit taitaa liikuttaa mun ajatuksia eniten. Ensin on kuva ja sitten liike. Vähän niinkuin siinä kanajamuna ideassa.

Heräsin viiden jälkeen ja kävelin töihin. Aamut on tosi hienoja jotenkin, hiljasta eikä ketään missään. Ja päivä vasta ihan pieni, olematon lähes.

Että on sellainen fiilis kuin olisin osunut johonkin kultasuoneen, oikeasti. Mutta se on salaisuus tavallaan koska sitä ei itsekään vielä ihan tunne, on opeteltava tunnistamaan se. Enemmän tasapainossa on kuitenkin minä ja se toinen minä. Toinen tekee näitä juttuja joita täytyy, toinen sitä mikä on todellista ja aidointa. Aito vaan on ujompi ja ollut enemmän piilossa. Niin sitä täytyy sitten vähän mielistellä että se tulisi olemaan enemmän outgoing.

Anteeksi minä kun en ole katsonut minuun hetkeen. Tai kyllä olen mutten tervehtinyt.

Tänään on torstai ja minulla on joku uudenkaltainen tunnetila ylläni joka velloo mutta jota en saa puettua sanoiksi, en juurikaan edes kuviksi. Näen sen joissakin kohdissa kyllä, tuossa lumikiteessä joka valuu hitaasti vasten aurinkoa. Musiikissa, laulussa. Eilen tapailin kitaraa ja lauloin vähän itsekseni. En ole tehnyt sitä koskaan aiemmin. Laulanut omaa lauluani. Oli niin sanoinkuvaamaton olo että se tuli ulos kuten osasi.

Sisällä myllertää taas. Nukun syvemmin ja silmät on painavat. Patterit ainakin toimii, nyt koti on tropiikki. Opiskelija-asunnon ihanuuksia, vaihtelevat sisäilmastot.

Tänään oli ensimmäinen kerta kun ääneen sanoin sen mitä olen hauduttanut sisälläni. Että mä tahdon opiskella taidetta.Tuntui siltä kuin se lämmin kohta olisi kääntynyt ympäri ja tulvinut. Ja mitä kaikkea pitää kuoria ennen kuin todella uskon että pääsen lentoon.

Sellainen olo kuin olisin narulla sitonut itseni tähän. Silmät on niin auki kuin ne nyt vaan voi olla ja mikään ei näytä kauniimmalta kuin sisin sillä se on paljas. Mä olen tulossa kohti itseäni. Sillä välin, ehkä kirjoitan tämän auki, en pakene vaan otan vastaan.

Sytytän kynttilän ja liekki on yhteinen.

Minulla on harvoin mitään sanottavaa tälle maailmalle. Enemmän ihmettelen sitä. Enemmän olen hiljaa ja puhun sanani kun ne turpoavat. Enemmän katson ja kuuntelen, tunnen ja samaistun. Siirtelen palikoita ja asettelen eri paikoille. Nähdäkseni mitä muuta voisi olla. Mitä on.

musta tuntuu usein siltä että tässä elämässä on vaan liian vähän tilaa tunteiden käsittelyyn, vaikka niitä tungetaan meille jokaisesta eetteristä. ihmisten pitäisi olla sitä ja tätä, tehdä niitä ja näitä asioita ja osata kaikenlaista. sitten on erilaiset ihanteet joihin valtavirran mukana tulisi sopeutua. mutta kun pieni ihminen tässä kaikessa yrittää pysyä mukana niin ahdistaahan se jos ei osaa sopeutua, eikä ehkä edes tajua sitä. ihmiset on tosi erilaisia ja se tuntuu usein unohtuvan. tunteet on erilaisia ja ne liikkuu eri tahtiin. niitä tulisi kuunnella enemmän, antaa lupa itselleen tuntea kaikki tunteet.

mun mielestä on hyvä ajatus että tunnepurkaamoja tulisi olla yhtä tiheässä kuin r-kioskeja. miksi niitä ei ole? voisi olla vähemmän mielenterveysongelmia. mehän ollaan tunnepitoisia olioita, me ihmiset, mutta iso osa ei edes tajua sitä. kaupan kautta kotiin vaan. jos siinä matkalla saisi käydä tunnepurkaamossa niin perhekin voisi voida paremmin. ja samalla koko yhteiskunta.

tässä minulle hyvä liikeidea.