Tänään on käsittämättömän hervoton päivä. Sinkoilen paikasta toiseen ja epäilen että aina piilossa ollut keskittymishäiriöni on lopullisesti aktivoitunut. Tai ehkä ulkoavaruuden minimiehet ovat asettaneet ansoja päähäni ja törmäilen niihin. Niin sen täytyy olla.
Heti tämän todettuani rauhoituin.
Ajatus on sitä että jokin kulkee, jokin kuljettaa, jonnekin on matkalla, jotakin näkemättä ja on ajateltava eteenpäin, nähtävä tarkemmin. Miksi siis ajatukseni karkaavat? Niitä ei tavoita tai ne kulkevat edellä, kuin tietäisin jotakin enemmän enkä kuitenkaan aivan.
Musiikissa toisinaan kuulee kuinka joku on onnistunut hiomaan ajatuksen, tunteen tai aavistuksen. Hiominen on sitä että jokin kristallisoituu, muuttaa muotoaan sillä se löytää sisäisen olomuotonsa, tulee enemmän sellaikseksi kuin sen täytyy.
Minä olen sillä matkalla. Olenko löytänyt tien, oikean? Mistä tiedän minne seuraavaksi. Sydämeni on harhaanjohtava sillä se pelkää kipujaan.