Maanantai.
Maanantai maanantai. Mitä tuot mukanasi. Näytä sarves. Onko sinulla niitä? Vai tuletko ilman aseita, luovutat koko olemuksesi ja valutat ajan hitaana.
Voiko jokaisen päivän aloittaa puhtaana kuin tämän? Odottamatta mitään, odottaen kaikkea. Mitä tahansa. Mikä tahansa on odottamatonta.
Soljun eteenpäin eilisestä joka oli valpas, sunnuntai oli minun työpäiväni. Valmiustila.
Ja vielä sen verran et mua väsyttää tosi paljon nyt jo, ei vielä o edes marraskuu. MIKS tääl on näin pimeää syksyl!!?
Luovuin tänään Aarteesta. Myin sen, vihdoin. Luopuminen on ihanaa.
Taas yksi uusi vauva syntynyt lähipiiriin. Tuntui tosi lämpimältä. Uusi elämä. Mä olen tajuttoman onnellinen näistä ihmisistä ympärilläni. Että niillä on hyvä olla ja minulla.
Näin viime yönä ahdistavia unia. Ja yläkerran opiskelijatyypit piti bileitä oikein porukalla ja paukutti lattioita ja lopulta ne lähti baariin onneksi. Tää on kyllä hassu rakennus kaikkinensa. Monta kulttuuria ja käytöstapaa. Love it.
sinun naurusi oli puhdas, naurusta tunnistaa sielunveljet
leikit täydellistä vanhemmillesi etkä uskaltanut puhua niille tunteistasi
paheksuit minua kun join maitoa tölkistä
En aio tehdä tätä helpoksi itselleni. Yksinäisyys, pelko, epäusko, suru, viha. Helpompaa on kun ne ottaa syliin ja silittää. Oletteko huomanneet? Että ihan mitä tahansa inhottavalta tuntuvaa tunnetta voi paeta kaikkeen turhaan, mutta paradoksaalisesti; siellä jossakin se on kuitenkin ja syntyy uudelleen jossakin muussa muodossa. Melko hullua huomata että jokin pieni asia on voinut jäädä muhimaan niin syvälle että se on tulehduttanut kaikkea muuta mukanaan.
Ja hullumpaa huomata kuinka hyvältä tuntuu lopulta huomata se.
Koska siellä minä olen sinua pitänyt, lukittuna, jäässä. Sinä jäit odottamaan vuoroasi ja nyt sulaa jäätiköt hitto vie totisesti. Hittolainentottavieköön nyt tapahtuu.
Vaikka se kohta kun sinä aina:
osasit opettaa sillä tavalla etten tyhmänäkään tuntenut itseäni sellaiseksi
sanoit asioita suoraan ajattelematta ja jouduit selittelemään jälkeenpäin mutta se oli vain kunnioitettavaa koska teit sen niin tunteella
siedit minun raivokohtauksiani
et tehnyt ruokaa tarpeeksi usein
haisit pahalle toisinaan
toisinaan myös olit ruma
useammin olit kaunis
et ruokapöydässä jutellut vaan luit lehteä
pelasit paljon idioottimaisia pelejä
tiesit paljon kaikesta muttet kehuskellut sillä
olit niin utelias
olit herkkä mutta itkit vähän kunnes myöhemmin enemmän
itkit minun kanssani ja yksin
pidit oudosta musiikista
tanssit huonosti mutta teit sen tyylillä
Ärsyttävintä elämässä on se kun on saanut jonkin loistavan ajatuksen kirjoitettua blogiin ja sitten se katoaa taivaan tuuliin. Perhana.
Koti ja kyyneleet. Illan menuu: rosmariinilihapullia, uusia perunoita ja itsepoimittuja puolukoita. Uuh. Kyllä musta tulee vielä loistomamma jollekin pallerolle.
En tiennyt että lihapullien teko voi maistua näin hyvältä. Jauhis oli kaupas plussa-ales:)
Kynttilät on tulleet pysyäkseen, rauha vielä syvemmällä. Doors lumoaa myös, radiossa soitettiin huumeisiin liittyviä biisejä ja ne kaikki kuulosti hyvältä. Mitä kaikkea mä olen missannutkaan kun olen jättänyt kukka-aikakauden musiikin varjoon.
Jalkapalloa ja se tuoksu ilmassa joka aina syksyisin. Ja postia ystävältä kaukaisesta maasta:) Se sanoi että voin aina ajatella sitä jos on yksinäistä. Melkein tuli itku. Minun sisko kaukana.
Sitten. Toinen ystävä sai sunnuntaivauvan. Heti meillä on jotain yhteistä kun minäkin synnyin keskellä sunnuntaita. Täytyy mennä pian supattamaan se sille. Se on paras päivä viikosta syntyä. Ei kiirettä minnekään. Vaikka äiti sanoi että tulin kiireellä toisin kuin sisko jota jouduttiin kaivelemaan ihan tosissaan. Mä varmasti ajattelin että hei pois nyt täältä, on nähty jo.
Tvsunnuntai-ilta. Ja muutama kodakmoment.
Eilen alkoi uusi ryhmä. Oli alkuun epävarmaa toteutuuko se minun osaltani, mutta sisällä tiesin sen toteutuvan. Sellainen tunne että on varma siitä että tämä tulee tapahtumaan minun elämässäni, tällä hetkellä, mutta se mitä se tuo on toki vielä mysteeri.
Tarkkailla ihmisiä, sanatonta viestintää, oli tehtävä. Teenkö sitä koko ajan? Ja kuinka paljon siitä informaatiosta on annettava mennä ohi ymmärryksen, sillä sitä on niin paljon ja minä taidan olla niin herkkä sille.
Kuka todella huomaa tarkkailevansa kaikkea muuta kuin asian sisältöä kommunikoidessaan? Ja onko merkityksellisempää havaita asian piilossa oleva sisältö vai se jonka lausuja haluaa tuoda julki? Melko hämmästyttävä ajatus että hyvin pieni osa oleellisimmista asioista jää meidän mieleemme.
Luin Julio Cortazarin kirjaa jossa kirjoittaja toteaa: sattumanvaraiset kohtaamiset ovat elämässä vähiten satumattanvaraisia. Yhdyn edelliseen. Olla kannateltavana on luottamusta siihen että päästämällä irti pääsee perille.
Olen viime aikoina huomannut että koen sadeilmat hienoina. Tämä saattaa olla tulosta siitä että vihdoin voin kohtalaisen hyvin enkä selittele pahaa oloani kurjalla kelillä.
Ystävät hyvät, juoskaa sateessa kumisaappaat jalassa suoraan lätäköihin. Räiskyy poksuu ja pläts.