Eilen alkoi uusi ryhmä. Oli alkuun epävarmaa toteutuuko se minun osaltani, mutta sisällä tiesin sen toteutuvan. Sellainen tunne että on varma siitä että tämä tulee tapahtumaan minun elämässäni, tällä hetkellä, mutta se mitä se tuo on toki vielä mysteeri.

Tarkkailla ihmisiä, sanatonta viestintää, oli tehtävä. Teenkö sitä koko ajan? Ja kuinka paljon siitä informaatiosta on annettava mennä ohi ymmärryksen, sillä sitä on niin paljon ja minä taidan olla niin herkkä sille.

Kuka todella huomaa tarkkailevansa kaikkea muuta kuin asian sisältöä kommunikoidessaan? Ja onko merkityksellisempää havaita asian piilossa oleva sisältö vai se jonka lausuja haluaa tuoda julki? Melko hämmästyttävä ajatus että hyvin pieni osa oleellisimmista asioista jää meidän mieleemme.

Luin Julio Cortazarin kirjaa jossa kirjoittaja toteaa: sattumanvaraiset kohtaamiset ovat elämässä vähiten satumattanvaraisia. Yhdyn edelliseen. Olla kannateltavana on luottamusta siihen että päästämällä irti pääsee perille.