ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Oma elämä > Mikään ei riitä!?

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
Wille Vastaa1 / 9 
16.11.2002, 02:19
Viestiä on muokattu
Jotenkin tuntuu, että elämäni voisi kuvailla elokuvalla Levottomat. Kaikki on hyvin ja kaikki projektit on saatu päätökseen. Eli kaikki kaverit pitää minusta ja tietää, että olen homo (23 v.) Olen ollut poikaystäväni kanssa yhdessä 2 vuotta ja vuoden vaihteessa rekisteröimme suhteemme. Jopa perheeni -> Äiti ja 2 pikkusiskoa tietää homoudestani. Olen siis tekemällä saavuttanut sen, että ei tarvitse enää kenellekään salailla mitään, ja asun ihanan poikaystäväni kanssa kolmen kissan ja yhden koiran kanssa omakotitalossa saman katon alla.

Eli kaikki on siis paremmin kuin voisi kuvitella... mutta en osaa nauttia siitä. Mistäpä tämä voisi johtua. Ehkä ihmiselle ei ikinä riitä mikään -> kun saavuttaa jotain niin täytyy olla jo jokin uusi tavoite, mihin pitää päästä.
Ylös
Hapatus Vastaa2 / 9 
16.11.2002, 12:01
Viestiä on muokattu
Mitä jos vain taputat itseäsi selkään, toteat, että tällä alueella olet kaiken saavuttanut ja keksit itsellesi jotain uutta mietittävää vaikka vapaa-ajan projektien, työn tai koulutuksen puolelta kun kerran tärkeämmät asiat ovat kunnossa? Niinhän se on, että pelkästään passiivisena saavutuksistaan nautiskelu käy tylsäksi aika äkkiä, oli se sitten niinkin olellinen juttu kuin hyvät ihmissuhteet.
Ylös
Kalle Vastaa3 / 9 
16.11.2002, 13:19
Viestiä on muokattu
Jätä poikaystäväsi, muuta vanhempiesi nurkkiin, saa potkut työstäsi ja hanki vielä kaupan päälle HIV, niin etköhän opi arvostamaan nykyistä tilannettasi. Ärsyttää kun joku EDES KEHTAA valittaa tuossa tilanteessa, kun toisilla asiat ovat OIKEASTI huonosti. Jos et ole tyytyväinen, niin turha tulla muille vinkumaan.
Ylös
Pete Vastaa4 / 9 
17.11.2002, 02:16
Viestiä on muokattu
Hyvin sanottu, Kalle.

Ihmisen pitäisi olla iloinen siitä, mitä hänellä on, ja minkä hän on savuttanut. Toisaalta kunnianhimo ei ole poissuljettu vaihtoehto meillä homppeleiltakaan...

Tee mitä sydämesi sanoo. Ryhdy vaikka opiskelemaan lisää, tai niin päin pois. Mistäs minäkin tietäisin... Itse olen asunut 5 v. toisen kundin kanssa, ja vasta nyt olen löytänyt sen oikean rakkauden tämän uuden (7 kk) kanssa. Jos koko ajan mieli tekee pomppia jossakin baareissa tai jotain, niin omahan on asiasi. Muista vaan arvostaa poikaystävääsi, ja pitää häntä hyvänä...
Ylös
Ossi Vastaa5 / 9 
17.11.2002, 15:26
Viestiä on muokattu
Kunhan ensin käyt kaikki kohdallenne tulleet vastoinkäymiset läpi, joita on meidän suhteen aikana ollut. Tietysti en kuitenkaan sitä toivo kohdallesi. On ne vaan senverran kovia juttuja.
Kaverini on joutunut kahdesti autokolariin ja kerran veneonnettomuuteen. Joutunut kahdesti pahoinpidellyksi ja kerran on hänen asuntonsa hajotettu ilkivaltaisesti, joutunut kahdesti työttömäksi ja muuttanut asuntoa erään vuoden aikana kolmasti.
Kivaahan sitä on elellä onnellisena omassa kodissa, mutta aina ei kuitenkaan elämä ole pelkästään ruusuilla tanssimista. Jokaisen tapauksen jälkeen on ollut hänellä kovia masennusjaksoja. Ajoittain on minustakin tuntunut: ei enää tuota jätkää – menköön sinne minne pippuri kasvaa. Kuitenkin taas herää ja toteaa mikä kulta minulla onkaan.
Sanotaan että kissalla on yhdeksän henkeä –vai miten se oli? – Kissahan se veijarini on karvoja ja viiksiä tietenkin löytyy häneltäkin. Paskalle, hielle ja oluelle haisee ajoittain, tosin tupakalle ei enää lähes kymmeneen vuoteen. Kunnossa pysyy liikunnalla ja pillerillä verenpainelääkettä.
Eli olemme kai ajateltu kiusaavan toisiamme harmaaseen vanhuuteen asti. Ainakin siltä tuntuu.
Ylös
Jari Vastaa6 / 9 
17.11.2002, 21:41
Viestiä on muokattu
Jokainen ihminen on yksilö, ja näin ollen myös se, mikä tekee elämästä mielekkään, vaihtelee ihmisestä toiseen. Jollekin saattaa Willen kuvailema, sanoisinko "porvarillinen", elämä olla toiveiden täyttymys, jollekin toiselle taas kauhistus. Jollekulle saattaa kapakkaelämä olla hyvinkin omiaan, mutta monet muut kokevat sen tyhjäksi ja kylmäksi elämänmuodoksi.

Willen tapaukseen en tohdi sanoa paljon mitään, kosken sitä paremmin tunne, mutta kuulostaa siltä, ettei hänen nykyinen elämänmuotonsa ainakaan täysin ole hänen omaansa. Tietysti tämä tyytymättömyys voi olla vain ja ainoastaan nuoruuden kaihoa ja kaipuuta, joka asettuu ajan myötä, mutta voi myös olla, että hänen elämästään tosiaan puuttuu sen sisältö - vaikka sen päällisin puolin onkin täysin kunnossa, kenties jopa kadehdittavan hyvässä.

Valitettavasti ei kukaan voi sanoa toiselle, mistä hän voi löytää omalle elämälleen sisällön ja mielekkyyden - jokaisen on löydettävä se omalla kohdallaan itse, vaikka etsiminen voi kestää kauan ja olla hyvinkin työn ja tuskan takana. Joku löytää elämänsä tarkoituksen elävästä Jumala-suhteesta, toinen poliittisesta tai yhteiskunnallisesta toiminnasta, kolmas opiskelusta ja itsensä kehittämisestä, neljäs kaikista näistä.

Tässä ei muu neuvo auta kuin se, että mieti ennakkoluulottomasti, mihin asioihin olet elämässäsi tyytyväinen ja mihin et, mihin tunnet kutsumusta ja mihin et, mitä olet elämässäsi saavuttanut ja mitä haluaisit vielä saavuttaa, minkä toiminnan koet tyydyttäväksi ja minkä et. Anna itsellesi aikaa ja myös oikeus epäonnistua sekä yrittää uudestaan.
Ylös
kale Vastaa7 / 9 
18.11.2002, 09:36
Viestiä on muokattu
Wille on rynnännyt jo nuorella iällä täyttämään länsimaisen ideaalin: "ikuinen" ja onnellinen parisuhde, omakotitalo ja söpö koira. Ei ihme, jos tuntuu ontolta, kun ikää on vasta 23 ja kaikki haaveet tuntuvat jo täyttyneen. Mitä tämän jälkeen? Keski-iän kriisi jo noin nuorella iällä!

Moni hetero tekee samoin, mutta hankkii myös lapsen/lapsia, jolloin seuraavien vuosikymmenten kuviot ovatkin selvillä: vaipanvaihtoa ja lasten koulunkäynnin seuraamista ainakin seuraavat 15-20 vuotta.

Olen varma, että Wille vielä ennen pitkää keksii elämäänsä jotain mielekästä tekemistä!
Ylös
EvilS. Vastaa8 / 9 
18.11.2002, 10:18
Viestiä on muokattu
Sanoisin, että kyllä tavoitteiden toteutuminen palkitsee, kunhan tavoitteet ovat itselle merkityksellisiä.

Onni syntyy jokaiselle eri asioista. Tärkeintä on tietää mitä se omalla kohdallaan on.


Jokainen meistä miettii välillä elämäänsä ja sen suuntaa, "tätäkö tämä on?" Jotkut hakevat tuntuvaa muutosta eri keinoin, vain löytääkseen itsensä uudelleen vastaavasta tilanteesta. Toiset nauttivat saavutuksistaan ja pyrkivät pitämään tilanteen samana tai muokkaamaan sitä vieläkin miellyttävämmäksi.

Okei, ja sitten on tietysti ajelehtijat, jotka ovat vaan ja menevät vaan. Vaikka eihän se elämänhallinta täysin mahdollista ole koskaan. Onneksi.
Ylös
YoungBoy Vastaa9 / 9 
18.11.2002, 15:21
Viestiä on muokattu
Mikään ei riitä -asenne on ihan terveellinen, jos ymmärtää käyttää sen hyödykseen. Se ei välttämättä ole sitä, että on tyytymätön kaikkeen nykyiseen, eikä se myöskään tarkoita sitä, että mikään materia ei riittäisi eli pitäisi koko ajan olla hankkimassa lisää omaisuutta. Mun nähdäkseni kyse on eteenpäinsuuntautuneisuudesta, optimismista, siitä, että meistä voi aina tulla parempia ihmisiä vastoinkäymisistä huolimatta ja myös niitten ansiosta. Pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua, on se, että juuttuu samoihin kuvioihin kykenemättä ammentamaan niistä mitään uutta. Arki on kyllä voimavara, koska se tuo mukanaan turvalliset rutiinit, mutta sen ohella on kehitettävä itseään ja pyrittävä eteenpäin, iloisella asenteella. Henkilökohtainen uudistuminen on eri asioissa äärimmäisen tärkeää (sekä ulkoisesti että sisäisesti!). Joku on joskus sanonut, että ihmisen vanhentuminen alkaa hänen lopetettuaan leikkimisen. Haasteet ja niihin yhdistetty sopiva leikkimielisyys pitävät kosmetiikan ohella ihmisen nuorena ;o). Paikalleen jämähtäminen uhkaa tietty jokaista, mutta luulisin, että se on ennen kaikkea naimisissa olevien ja lapsia hankkineiden heteroiden uhka, mutta varmaan myös joidenkin homoparien. (Klisee? ;o))
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy