ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Oma elämä > Äitienpäivän jälkeen

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
JuhaniV Vastaa1 / 1 
11.05.2015, 15:12 Suhteeni äitienpäivään on vaikea, johtuen omasta historiastani. Sodan kokeneet vanhempamme koettivat pitää omaa ja perheensä maailmaa kasassa tukeutuen lähinnä sellaiseen, mikä siihen aikaan oli vain tarjolla, eli Raamatun sanomisiin. He olivat lähinnä muotouskovaisia. Kirkon rooli oli heille lähinnä seremoniallinen.

Minun kasvuperheessäni lause: "Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee" oli ahkerassa käytössä aivan konkreettisesti. Kiitos ja kannustus eivät kuuluneet vanhempiemme sanavarastoon, koska "lapsi voi silloin ylpistyä". Se muka oli todella vaarallista ja vältettävää. Ehkä heille heidän vanhempansa eivät olleet sellaista koskaan opettaneet. Minä ja sisarukseni olisimme kaivanneet tunnustusta ja kannustusta erityisesti siksi, että meitä kiusattiin ja syrjittiin koulussa, koska olimme "evakkojen penikoita". (Evakko=Karjalasta sotaa pakoon muuttaneet ja muualle Suomeen asutetut. Tänään tuollaisessa tilanteessa meitä kutsuttaisiin pakolaisiksi.)

Olen tehnyt ison työn itseni kanssa irtautuakseni noista kielteisistä asenteista, jotka helposti liimautuvat myös omaan persoonaan ja käyttäytymiseen. Päätin jo kauan sitten, että silloin kun minulla on aihetta antaa jollekin kiitosta ja kannustusta, sen ehdottomasti teen. Se myöskin toimii. Tuon olen kasvattajana havainnut erittäin selvästi. Toki aina se ei ole onnistunut, mutta yritystä on ollut useasti.

Jo vuosikymmenet, myös äitini eläessä, koin äitienpäivämuistamiset ja -juhlat kiusallisiksi. Ne tuntuivat pelkiltä muodollisilta kliseiltä. En tuntenut, että minulla olisi erityistä syytä kiittää omaa äitiäni juuri äitienpäivänä. Toki annoin tunnustusta hänelle, kun siihen oli nimenomainen aihetta. Huolehdimme kumpaisestakin vanhemmastamme heidän elämänsä ehtoolla. Äitienpäivänä, enkä isänpäivänä ole pitänyt tapanani käydä heidän haudallaan. En myöskään muina päivinä, jolloin on muistetaan kuolleita omaisia. Erityisesti tuohon käytökseeni vaikutti lähes mystinen kokemus. Kuljetin Malmin hautausmaalla isäni tuhkauurnaa haudalle. Jotenkin kummallinen rauha tuli yhtenä hetkenä mieleeni katsoessani tuhkauurnaa. Tajuntaani tuli selkeästi lause ikään kuin isäni olisi sanonut sen: "Minä en ole tuossa". Sitä ei kukaan lausunut ääneen. Tuon tapahtuman jälkeen en ole käynyt heidän haudallaan kuin pari kertaa katsomassa, että haudan hoidosta sovittu myös toimii käytännössä.

Eilen äitienpäivänä lähetimme mieheni kanssa onnittelut juhlapäivän vuoksi neljälle äidille. Parista todella kiitollisesta palautteesta ilmeni, että olimme ainoita, jotka olimme muistaneet juuri noita äitejä.
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy