ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Oma elämä > Bi-miehen alituinen masennus

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
destier Vastaa1 / 53 
05.05.2013, 20:45
Viestiä on muokattu
Ikää 27 vuotta, takana seksuaalispohjainen itseviha enemmän tai vähemmän koko elämän ajan. Nykyään kuitenkin helpomassa muodossa, mutta veikkaisin että tuo seuralaiseni - masennus ja alituinen ahdistuneisuus milloin mistäkin asiasta - kumpuaa enemmän tai vähemmän omasta seksuaalisuuteni lajista, jolle en tunnu löytävän syvällisempää hyväksyntää oikein mistään ilmansuunnasta. Heteromaailmasta löydän pinnallista hyväksyntää, etenkin naisilta, mutta viime kädessä minusta tuntuu lähemmäs kolmekymppisenä, että elämäni ei koskaan tule olemaan aidosti nautinnollista. Miesten puolelta joudun kuitenkin aina todistelemaan itseäni enemmän tai vähemmän, ehkä eniten itselleni. Miehen biseksuaalisuus kun automaattisesti liitetään sukupuoli-identiteettiin ja maskuliinisuuteen, etenkin sen puutteseen.

Pinnallisin puolin kaikki on hyvin. Koulutusta löytyy, monessakin muodossa. Kuten myös ystäviä. Asun pääkaupunkiseudulla ja ympäristö sinänsä ei ole ahdistava tai "homovihamielinen". Ainakaan näennäisesti. Viimeisin parisuhteeni kesti lähes viisi vuotta, mutta menetin elämäni rakkauden, koska naiseni vaihtoi minut toiseen mieheen. Syitä erolle en osaa kertoa, mutta ounastelen, että se saattoi liittyä nimenomaan biseksuaalisuuteeni, vaikkakin jo parisuhteen alkuajoista lähti pystyin tästä naiselleni kertomaan ja hän tämän myöskin hyväksyi - ainakin niin luulin. Luulen kuitenkin sisimmässäni, että suhteen tiedostomattomat ongelmat saattoivat liittyä siihen, että en ollut "sataprosenttisesti mies". Olin erilainen, epäilyttävä, vaikka aina itselleni olinkin rehellinen, enkä harrastanut mitään likaista peliä naiseni selän takana toisten miesten kanssa.

Ehkäpä kirjoitan tänne sen vuoksi, että koen elämäni olevan suuressa tienhaarassa, enkä koe, että asiat ainakaan paranisivat mihinkään suuntaan. Odotan sen sijaan, että mikäli haluan rakastaa uudestaan naista, tuntea rakkautta ja jakaa elämäni naisen kanssa, niin parempi vaihtoehto varmaankin olisi elää uudestaan kaapissa. Kärsiä siitä tuskasta, josta kärsin koko lapsuuteni ja nuoruuteni, jopa varhaisaikuisuuteni. Onko bi-miehille aidosti edes mitään paikkaa tässä maailmassa? Homoyhteisössä edelleenkin tapaan, myös tällä foorumilla, järkyttävää vihamielisyyttä biseksuaalisuutta kohtaan. Vihjailuja siitä, että en edelleenkään tietäisi kuka olen. Että olisin kuitenkin homo, joka vain elää valtaisessa ja vastenmielisessä itsepetoksessa.

Toisinaan olen jopa tähän luulotteluun itsekin sortunut, vaikka tiedänkin elämäntarinani puolesta, että kiihotun molemmista sukupuolista ja voin nauttia seksistä kumman tahansa kanssa. Pääsääntöisesti kuitenkin koen aina suurempaa emotionaalis-seksuaalista kaipuuta naisia kohtaan. Tälläkin hetkellä, vaikka voin kulkea mihin suuntaan haluan, en koe, että kaipaisin parisuhdetta toiseen mieheen. Seksiä voisin varmaankin harrastaa ja ajatus olisikin kiihottava, mutta ajatus seuran etsimisestä netistä ei tunnu houkuttelevalta. Mitää tarvetta yökerhoilulle ja sitä kautta seuran etsimiselle miehistä kuitenkaan koe. Fantasiat kuitenkin kulkevat aina mukanani ja niistä voin nauttia aina kun siltä tuntuu. Kuitenkin tämä ikuinen luulottelu tuottaa äärimmäistä psykologista stressiä. Sinällään tiedostan, ettei se kumpua sisältäni, vain ulkopuoleltani - niin entisen avovaimoni luomista kysymyksistä (vaikka hän ei tätä ääneen sanokaan) - kuin myös homoyhteisöstä. Yleensä siis ihmisten rajattomasta tarpeesta antaa sinulle jokin leima, jotta he voisivat sinut määrittää. En haluaisi olla osa tätä "sodankäyntiä", mutta minkäs teet. Enemmin tai myöhemmin parisuhteessa haluat avata sielusi ja kertoa kuka oikeasti olet, mitä oikeasti tunnet. Ja samalla joudut tekemään selontekoa siitä millaisen hahmon oma seksuaalisuutesi muodostaa.

Yritän kirjoittaa, että miksi minua on rankaistu tälläisella seksuaalisuudella? Miksi tämä ei voi olla luonteeltaan yksinkertaisempaa? Miksi en voisi vain olla joko hetero tai homo? Miksi minulle ei ole mitään leiriä, johon kuulua?

Taustani on sellainen, että perheessäni oli, etenkin isäni puolesta hyvinkin homovihamieliinen ilmapiiri. Opin jo varhain niistä asenteista, jotka vallitsivat kotonamme. Leikitttyäni lasten normaaleja pippelileikkejäni lapsuudenkaverini kanssa, kuitenkin ahdistuin. Olin tehnyt väärin, olin tehny jotain anteeksiantamatonta. Olin ollut "homo". En kuitenkaan voinut kertoa asiasta kenellekään, mutta oireilin todella rajusti ilman, että vanhempani ymmärsivät lainkaan mistä oli kyse. Lähelle he udellessaan pääsivät, mutta koskaan en murtunut ja kertonut mistä oli pohjimmiltaan kyse. Opin kuitenkin turvautumaan taivaan isään, mutta kuten hyvin tiedämme, ei siltäkään suunnalta mitään helpotusta ollut luvassa. Ainoastaan samaa tuomitsemista ja opittua itsevihaa. Rukouksia ja öisiä itkuja.

Uskonnollisuus tarttui minuun jo varhain, koska se oli ainoa tapa käsitellä tuskaa ja häpeää. Kuitenkin lääke vain pahensi "sairautta", koska eihän asia ollut korkeampien henkivoimienkaan mielestä oikein. Nuoruuteni kului siis masennuksen ja ahdistuksen kourissa. Aikamoisessa yksinäisyydessä ja jonkinlaisen pakko-oireishäiriöisen uskonnollisuuden parissa, jossa mieleen silloin tällöin pulpahtelevia homoseksuaalisia ajatuksia vastaan taisteltiin rukoillen ja anteeksiantoa anellen.

Vaikka en enää lukion loppuvaiheessa uskonutkaan Jumalaan, niin koettu indoktrinaatio esti minua myöntämästä itselleni mistä oli kyse. Ajattelin aina olevani takuuvarma kaappihomo, koska en tuntenut biseksuaalisuuden käsitettä. En osannut mitenkään selittää miksi toistuvasti ihastuin tyttöihin ja miksi kiihotuin yleensäkin naisista - ja kuitenkin samaan aikaan viehätyin myös omasta sukupuolestani. Seksuaalisuuteni oli tuolloinkin äärimmäinen rasite mielenterveydelleni, enkä edelleenkään tuntenut ketään, jolle voisin asiasta puhua.

Asiat kuitenkin muuttuivat nykyisen suuntaiseksi päästyäni yliopistoon ja muutettuani Helsinkiin. Uusi kaupunki ja uusi elämä antoivat mahdollisuuden uudenlaiselle itsetutkiskelulle ja myöskin sille, että uskalsin antaa luvan tuntea sellaisia seksuaalisia ajatuksia kuin halusin. Asiaan varmasti vaikutti se, että olin kaukana perheestäni, vanhasta kaupungistani ja sen ilmapiiristä. Saatoin masturboida vapaasti niin naisille kuin miehillekin. Elin useamman vuoden sinkkuelämää ja ehdin yhdessä välissä seurustellakin naisen kanssa erään vuoden. Kuitenkin viitisen vuotta sitten löysin naisen, josta tuli elämäni rakkaus. Hänen kanssaan pystyin olemaan aidosti se, mitä halusinkin olla ja mikä olin. Löysin siis lopultakin itseni, tai ainakin niin luulin. Tai sanotaanko, että löysin hyväksyntää, jota olin aina kaivannut sydämeeni.

Nyt, parisuhteeni päätyttyä, olen kuitenkin auttamattoman hukassa. En sen vuoksi, että kuka sinällään olisin, vain sen vuoksi, että olen kokenut valtaisan pettymyksen.

Asiat vaikuttaisivat olevan niin, että biseksuaalisuus on todellakin etenkin miehelle yksi iso kirous. Koen valtaisaa ahdistusta ajatuksesta, että etsiessäni uutta parisuhdetta naisista, joudun väistämättä siihen tilanteeseen, että heistä luultavasti suurin osa torjuu minut sen vuoksi mitä olen. Uskon, että edellinen parisuhteeni oli ainoastaan onnenkantamoinen. Kenties jonkinlaienn kohtalon oikku, oikeudenmukaisuuden siivu pitkän kärsimyksen jälkeen.

Olen vain niin valtaisan masentunut. Tiedän sydämessäni, että joudun vaeltamaan tulevat vuodet syvässä suossa, jossa koen suurimman osan ajasta torjuntaa, kuin hyväksyntää.

Miten tässä tilanteessa tulisi edes toimia. Asia on suorastaan nurinkurinen. Jos kerrot naisystäväehdokkaallesi jo aivan alkuvaiheessa seksuaalisuudestasi, saat luultavasti pakit saman tien. Mutta jos jaksat uskoa ja rakentaa uutta parisuhdetta, voit ehkä 3-6 kuukauden jälkeen ottaa asian esille ja toivoa parasta. Eikä tuolloinkaan ole mitään takeita jatkosta.

Anteeksi sekavasta viestistä. Haluaisin vain vihdoinkin keskustella. Tällä foorumilla. Jos teillä on kysyttävää viestini sekavuudesta johtuen, niin kysykää ihmeessä.


ps. Oikeastaan luettuani viestin kirjoittamiseni jälkeen foorumia minusta tuntuu, että olikohan tämä sittenkään hyvä idea. Täältä tuskin mitään vastauksia löydän, muuta kuin vihamielistä suhtautumista ja kaappihomottelua. Ei tälle kärsimykselle ole mittaa...kukaan ei minua hyväksy. Pitänee kait vain hyväksyä se tosiasia, että rakkaus ei tässä elämässä ole jotain sellaista, joka kuuluisi minulle.
Ylös
JuhaniV Vastaa2 / 53 
05.05.2013, 22:57
Viestiä on muokattu
Olet varsin hyvin kertonut tilanteestasi biseksuaalina ja tilanteestasi parisuhteen katkettua.

Luin pitkän tekstisi kertaalleen. Siinä on niin paljon asiaa, että se pitää lukea vielä ajatuksella myöhemmin uudelleen. Seuraavassa ensimmäisiä ajatuksia lukemisen jälkeen.

En pidä lainkaan huonona ideana sitä, että olet purkanut ajatuksiasi kirjalliseen muotoon. Täällä nämä keskustelut ovat varsin vapaamuotoisia ja on pieni riski siitä, etteivät kaikki ajatukset ole sinua kannustavia.

Huomaan, ettet kerro keskustelleesi omasta tilanteestasi muiden kuin ex-puolisosi kanssa. Kirjoituksesi perusteella syntyy kuva, että olet elämäsi taitevaiheessa ja olet hiukan hukassa suunnan kanssa. Nyt saattaisi olla oikea hetki käydä tilannettasi läpi jonkun asiantuntijan kanssa. Erityisesti tuo kertomasi masennus saattaisi tarvita huomiota.

Biseksuaalisuudesta. Olen monta kertaa harmitellut tai jopa kadehtinut sitä, miksi minä en kykene samaan kuin biseksuaali, rakastumaan sekä omaa sukupuolta olevaan ihmiseen, että vastakkaiseen sukupuoleen. Mahdollisuudet parisuhteeseen olisivat olleet paljon laajemmat.

Sinulla on kokemuksenasi tuossa iässä jo viiden vuoden mittainen parisuhde. Saman ikäisenä minä mietin, etten pystyisi löytämään itselleni kumppania taikka kukaan ei huolisi minua parikseen. Meni hieman aikaa ja todella yllättäen olinkin parisuhteessa, joka on kestänyt useamman vuosikymmenen.

En suosittele, että lähdet huomenna säntäämään yksi- tai kaksilahkeisen perään. Anna itsellesi nyt tilaisuus rauhoittua ja mahdollisuus kasvaa sinua odottavaa parisuhdetta varten. Siihen tarvitaan jonkin verran työskentelyä. Oletko sellaiseen valmis?
Ylös
arosusi Vastaa3 / 53 
06.05.2013, 09:09 Toivotan voimia vaikeaan tilanteeseen.

Sinulla on voimavarana älykkyys, viestistäsi tulee minulle sellainen vaikutelma, että osaat hyvin analysoida tilannettasi. Toisaalta herää myös ajatus (joka ei siis perustu mihinkään erityiseen, lyhyen viestin perusteella toista voi toki tulkita aivan väärinkin), että ehkä kaadat kaikki henkiset ongelmasi seksuaalisuuden laariin, eli laitat onnettomuutesi seksuaalisen identiteetin piikkiin, vaikka todelliset syyt saattisivatkin olla siitä osin sivussakin. Varmaankaan Juhanin viittaama keskusteluapu ei olisi pahasta, mutta onko sellaista helppo järjestää (ja löytää tämän asian suhteen riittävää asiantuntemusta)?

Joka tapauksessa voisit antaa itsellesi armoa, yrittää elää omana itsenäsi, ehkä kokeilla jotain pientä myös miesten kanssa kokeaksesi miltä se tuntuu, nyt kun olet sinkku. Tunnen vain kaksi bi-miestä, mutta molemmat ovat tällä hetkellä onnellisen oloisia, vaikkakin molemmilla on ollut hakemista parisuhteiden kanssa (seurustelleet useampaan otteeseen). Ehkä sen oikean löytäminen voi viedä bi-mieheltä vähän kauemmin, tai niitä on useampia. :)
Ylös
Miritza Vastaa4 / 53 
06.05.2013, 10:04 En osaa sanoa oikein mitään, mistä olisi apua, mutta kirjoituksesi kosketti voimakkaasti. Sinusta, keskustelun aloittajasta, huokuu sellaista herkkyyttä ja syvällistä taitoa ajatella, etten voi muuta, kuin sitä ihailla.
Toivon kaikesta sydämestäni sinulle kaikkea sitä, mitä ikinä tarvitsetkaan voidaksesi kokea onnellisuutta.
Ylös
destier Vastaa5 / 53 
06.05.2013, 17:15 Kiitos kaikille jo vastanneille. Vastaukset lämmittivät mieltä ja nostivat mielialaa, kiitos paljon...

Huh, mitenhän näihin nyt kommentoisi. Tiedän kyllä mitä haluan sanoa, mutta ajatusten pukeminen tekstiksi ottaa aina aikansa.

Eroni on tällä hetkellä oikeastaan hyvinkin tuore asia. Kyse on kuitenkin useammista kuukausista, mutta lähes viiden vuoden ei tämä ole luonnollisesti kuin yksi pieni hetki elämänvirrassa. Kun nyt ajattelen asiaa laajemmin, niin asia on todellakin niin, että tällä hetkellä luultavasti syyllistän itseäni hirveästi tästä erosta. Kenties haluan haluan nähdä oman seksuaalisuuteni eron päällimmäisenä syynä, vaikka uskoisin syiden kuitenkin olevan laajemmat.

Masennukseni, kuten jo aiemmin kerroin, on jo jatkunut todella pitkään. Se on ollut kuin epämiellyttävä seuralainen, joka on alkanut lapsuudessa ja on siitä asti kulkenut kanssani halusin tai en. Ehkäpä voisi myös sanoa, että tästä seuralaisesta on tullut jopa kierolla tavalla rakas minulle. Siispä Arosuden intuitio saattoikin löytää jotain olennaista. Kuitenkin se ei muutu, että masennuksen alkulähde on juuri seksuaalisessa epävarmuudessa, itseinhossa ja tunteessa, että en ole koskaan tullut hyväksytyksi omien vanhempieni tai lapsuuden ja nuoruuden ympäristöjeni toimesta. Vuosien turvallisuudentunteen jälkeen kaikki se ikävä kuona on kuitenkin taas nostanut päätäänsä ja tunnen, että olenko sittenkään oppinut yhtään mitään itsestäni.

Jo kuvaamastani taustasta ja elämäntarinasta aiheutuen minulla on myös järkyttävän huono itsetunto. Se ei kuitenkaan sinänsä ilmene suorituskyvyn puutteena ja toimettomuutena - olen kuitenkin saanut aika paljon aikaiseksi - mutta kaikesta huolimatta tunnen aina olevani lohduttoman epäonnistunut ja surkea ihminen. Uskoisin, että tällä on voinut olla isokin merkitys epäonnistuneelle parisuhteelleni, jonka toinen osapuoli oli hyvinkin itsevarma ja tasapainoinen ihminen. Ehkä hän ei enää jaksanut kantaa taakkojani harteillaan. Suhteemme oli kuitenkin mielestäni nautittava eikä masentuneisuuteni ilmennyt joka päiväisessä elämässämme, enemmänkin pessimistisenä elämänasenteena ja tunteina siitä, että lopulta kaikki tulee menemään huonosti.

Parisuhteemme päättyi, kun jouduimme tietyistä syistä johtuen maantieteellisesti kauas toisistamme ja kuukausien näkemättömyyden jälkeen naiseni kertoi, että oli aloittanut uuden suhteen ihmisen kanssa, johon hän oli poissa ollessaan tutustunut. Tilanteemme oli se, että koulutusvalinnoistamme johtuen lähdimme asumaan eri maihin. Unelmoimme kuitenkin yhdessä kotiinpalusta ja parisuhteemme jatkumisesta eron jälkeen. Yhteydenpito jäi kuitenkin yhtä tapaamista lukuunottamatta puheluiden ja facebookin varaan.

Tiesimme kyllä lähtiessämme tilanteen vaarat, mutta halusimme uskoa rakkauteemme yhdesssä.

Ja minä typerys vielä myös siinä vaiheessa, kun tapahtumat alkoivat jo luisumaan käsistäni.

Ja ikään kuin tässä tilanteessa mieleni solmut haluavat osoittaa, että vika oli jälleen kerran itsessäni, ja että olin oikeassa siitä, etten ansainnut sitä mitä sain kokea - tuho kuitenkin tuli taas taloon ja vei kaiken.

Miksi itseään on niin mahdotonta rakastaa?

Ihmisenä koen olevani hyvinkin herkkä. Aistin muiden ihmisten tunnetilat ja huomion hirveästi mitä ympärilläni tapahtuu. Mutta liika tiedostaminen yhdessä "analyyttisen mielen" kanssa tekee asiat hyvinkin vaikeaksi.

Juurikin siinä mielessä, että näen niin hyvin tulevaisuuden haasteet romanttisessa elämässäni. Ja herkkänä ihmisenä ahdistun siitä suunnattomasti.
Ylös
destier Vastaa6 / 53 
06.05.2013, 17:18 Anteeksi monologini, mutta haluaisin vielä hieman tarkentaa....

Kaipasin neuvoja tai ajatuksia siitä, että miten minun kannattaisi uudessa elämäntilanteessani toimia. Yksiselitteisiä vastauksia ei ole, koska on olemassa vain yksilöitä ja ainutkertaisia elämänpolkuja - mutta yleisesti?

Suuntautumisestani tietää muutama miespuolinen kaveri, eivätkä he ole siitä mitenkään suhtautumistani minuun muuttaneet. Olin suorastaan yllättynyt. Lisäksi ex-naiseni tietää asiasta, mutta on kertonut, ettei aio sitä käyttää minään juorukellona.

Mietin vain sitä, että jos tulen nyt sinkkuna jossain vaiheessa kokeilemaan eri vaihtoehtoja, siis miehiä (muutama kokemus on jo), niin aukaiseeko se sitten taas vääjäämättömästi uusia ovia sulkien vanhoja. Tarkoitan siis sitä, että jos joskus tulevaisuudessa päädyn parisuhteeseen naisen kanssa, niin sen sijaan, että kertoisin olevani "vain" bi-seksuaali, joutuisin myös kertomaan, että minulla ON JO ollut myös seksiä toisten miesten kanssa. Onhan minulla siis kokemuksia jo nyt, mutta jos niitä kertyisi kuitenkin selkeästi lisää.

Asia on niin käsittämättömän vammainen. Eihän heterosuhteissakaan ihmisten tarvitse kertoa missä ja milloin, ja kuinka monen, kanssa he ovat seksiä harrastaneet. Mutta käsitykseni on se, että jos asiasta kertoisin, niin vaatimus olisi heteronaisen osalta luultavasti se, että minun tehtävä jonkinlainen ripitys ja seksuaalihistoriallinen selonteko toimistani. Toki tämän haluaisin kertoakin, jos meillä olisi syvällinen yhteys ja haluaisin hänen kanssaan pitkäaikaiseen suhteeseen. Riskinä on kuitenkin se, minkä jo aiemmassa viestissäni kuvailin - naisten kauhistuminen ja pelot siitä, että olisinkin pettävä kaappihomo - vaikka suhteissani olisinkin ilman ongelmia monogaminen. Se onnistui jo viime kerralla ilman paineita, joten tiedän asian.

Miten tämän asian kanssa nyt pitäisi oikein elää? Ruveta julki-bisseksi (?), kailottaa asiaa raivoisasti ja alistua tietämättömien ihmisten stereotypioden mielivallan alle?

Jonku taistelu tuokin on, mutta en koe sitä omaksi osakseni.
Ylös
destier Vastaa7 / 53 
06.05.2013, 17:39 Vielä yksi täsmennys:

Kunnioitan syvästi homojen tekemää työtä seksuaalisen vapauden puolesta viimeisen viidenkymmen vuoden aikana. Ilman sitä en itsekään täällä kirjoittaisi ja olisi kosketuksissa itseeni rehellisellä tavalla.

Tarkoitan vain sitä, että bi-identiteetti on jokseenkin hyvin erilainen homo- tai lesboidentiteettiin verrattuna. Se toki mahdollistaa sulautumisen "valtaväestöön" ja joillekin tämä on keino paeta omaa erilaisuutta, tai sen pelkoa.

En osaa vain muodostaa mielipidettäni siitä, onko monille biseksuaaleille tämä identiteetin julkisen ilmaisemisen välttely sidoksissa juurikin pelkoon, vaiko siihen, että oma olemisen tapa on myös johdonmukaisella tavalla mahdollista heteronormatiivisessa kulttuurissa.

Moni biseksuaali on varmaankin vain päätynyt rakkauden kautta heterosuhteeseen ja sitä kautta "kadonnut" massaan.

Koen, että biseksuaaleja on hyvin vaikea löytää. Miehiä tai naisia.

Ellei kyse sitten ole aktiivisesta osallistumisesta sateenkaariyhteisön julkiseen toimintaan, tai seksin hakemiseen salaa internetin treffipalstoilta.

Ei ole yhteistä pelipaitaa, eikä sitä nyt voi oikein haistaa tai maistaakaan. Vaikea löytää samankaltaisia, normaalin elämänpiirin parista.

Ja kuitenkin heitä on olemassa - ja paljon.
Ylös
JuhaniV Vastaa8 / 53 
06.05.2013, 17:45 destier: "Miten tämän asian kanssa nyt pitäisi oikein elää? "

Ehdotukseni: koeta elää tätä päivää, tässä ja nyt. Keksi jotakin mukavaa, jolla saat itsellesi hyvän olon.

Pirkanmaan Setassa on asiantuntija, jonka kanssa voit aloittaa keskustelun hän neuvoo tarvittaessa eteenpäin. Seuraavan kerran se on mahdollista jo 8.5.2013, klo 16:00.
Internetin kautta voit lähestyä häntä milloin vain. Saattaisi olla hyvä, jos pistäisit linkin hänelle tähän sinun ranneliike.netissä alaoittamaasi keskusteluun taikka kopioisit puheenvuorosi hänelle.

Siis:
www.treseta.fi
Ylös
Yesman Vastaa9 / 53 
06.05.2013, 21:51 Harmillista, että koet asiat niin kehnoina, että masentaa.

Muutamia poimintoja tekstistäsi, jos sallit:
"Pääsääntöisesti kuitenkin koen aina suurempaa emotionaalis-seksuaalista kaipuuta naisia kohtaan."
"Kuitenkin tämä ikuinen luulottelu tuottaa äärimmäistä psykologista stressiä. Sinällään tiedostan, ettei se kumpua sisältäni, vain ulkopuoleltani - niin entisen avovaimoni luomista kysymyksistä (vaikka hän ei tätä ääneen sanokaan) - kuin myös homoyhteisöstä. "
"Enemmin tai myöhemmin parisuhteessa haluat avata sielusi ja kertoa kuka oikeasti olet, mitä oikeasti tunnet. "
"Taustani on sellainen, että perheessäni oli, etenkin isäni puolesta hyvinkin homovihamieliinen ilmapiiri."
"Aikamoisessa yksinäisyydessä ja jonkinlaisen pakko-oireishäiriöisen uskonnollisuuden parissa, jossa mieleen silloin tällöin pulpahtelevia homoseksuaalisia ajatuksia vastaan taisteltiin rukoillen ja anteeksiantoa anellen. "
"Miten tämän asian kanssa nyt pitäisi oikein elää? Ruveta julki-bisseksi (?), kailottaa asiaa raivoisasti ja alistua tietämättömien ihmisten stereotypioden mielivallan alle? "

En ole varma ymmärränkö oikein, mutta kirjoittamasi perusteella näyttää siltä, että:
a) koet halua rakentaa parisuhteen (naisen kanssa).
b) koet tarvetta elää elämääsi biseksuaalina.
c) koet mielenkiintoa sellaista kohtaan, että kerrot parisuhteessasi biseksuaalisuudestasi.

Tämä tarkoittaa suomeksi: haluat parisuhteen ja haluat parisuhteessasi ilmentää biseksuaalisuuttasi (muutenhan biseksuaalisuudesta kertomisessa ei liene järkeä). Mietipäs mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Onko se sitä, että haluaisit ihastella ääneen naisystäväsi kanssa komeita miehiä? (Mutta ethän kai ihastelisi ääneen myöskään muita naisia, vai?) Olisiko se sitä, että haluaisit miehen kolmanneksi pyöräksi naisystäväsi kanssa? (Biseksuaalisuus lienee eri asia kuin "swinger"-mieltymykset). Entä sitä, että sinulla olisi naisystävältäsi lupa harrastaa yhden yön juttuja miesten kanssa? (vapaa suhde tai pettäminen lienevät eri asia kuin biseksuaalisuus).

Onko tämä nyt tällainen klassinen biseksuaalisuusepäymmärrys (?), mutta minulla on vaikeuksia saada kiinni siitä ajatuksesta, että jos ihminen pitää suolaisesta ja makeasta yhtä paljon, niin kokee tarvetta syödä jatkuvasti molempia yhtä aikaa... (Vain kakkua ja sipsejä samalla kahmaisulla, ei kakkua silloin kuin kakkua on saatavilla ja sipsejä silloin, kuin sipsejä on saatavilla). Vai kuuluuko biseksuaalisuuteen nimenomaa se, että täytyy vakiosti saada sekä makeaa että suolaista jatkuvalla syötteellä yhtäaikaa tunteakseen itsensä... niin, hmm, epämasentuneeksi?
Ylös
destier Vastaa10 / 53 
06.05.2013, 22:41
Viestiä on muokattu
Yesman:

Niin, ilmeisesti olet asian ytimessä. En kuitenkaan täysin ymmärrä mitä yrität sanoa.

Jos kysyt, että onko minulla tarvetta määritellä itseni biseksuaalina ja jollain tapaa myös elää sitä todeksi, niin vastaukseni on sinulle, että kyllä. Muissa tapauksissahan en eläisi "biseksuaalina" tässä maailmassa, vaan joutuisin survomaan itseni johonkin kategoriaan, jonka sisälle ahtautuminen tuottaisi minulle henkistä rasitusta ja lopulta epäonnen tunteita.

Jos kysyt, että onko minulla tarvetta elää syödä sekä suolaista ja makeaa, siis samanaikaisesti, niin vastaukseni on että ei. Jos kysyt, että onko minulla tähän tarve enemmän tai vähemmän pidemmällä aikavälillä, vuosien tai vuosikymmenten mittakaavassa, niin vastaukseni on, että kyllä.

En tietysti tiedä taustaasi, saati suuntautumistasi, mutta jotenkin sain sellaisen vaikutelman, että viestissäsi oli jonkinlainen verhottu moralisoinnin sävy?

Aivan kuin yrittäisit sanoa, että identiteettini on mahdoton? Että ainoa vaihtoehto olisi elää koko elämä sinkkuna, tai siis rakentaa elämää vain toistuvien parisuhteiden kautta, jotka olisivat joko hetero- tai homoseksuaalisia? Siis sillä tavalla, ettei ajatus yhteiselämästä ja sitoutumisesta koko elämänkaaren mittakaavassa olisi mahdollista?

Mikäli vihjasit tähän suuntaan, että luultavasti tämä on mahdotonta, niin aika rankkaa. Ainakin minulle.

Miksi käytät kielikuvaa, että samaan aikaan olisi saatava sekä suolaista ja makeaa? Ymmärsin sen jotenkin sillä tavalla, että olisin jotenkin hyperseksuaalinen ja seksuaalisuuteni vaihtelisi jotenkin ääripäistä toiseen saman kuukauden, tai jopa viikon sisällä? Anteeksi jos tulkitsen sinua väärin.

Miten sitten voisin elää itseäni "todeksi"? Kyllä siihen on monia mahdollisuuksia, tiedän sen. Mutta ne ovat jokaisen parisuhteen sisäinen, oma asiansa. Tuskin tässä on tarvetta sen tarkemmin analysoida asiaa, tiedän kuitenkin mitä ajat takaa.

Kaikkein olennaisin asia on kuitenkin kysymys sellaisten ihmisten löytämisestä joiden kanssa tämä olisi tyydyttävällä tavalla mahdollista, ja vaikeaahan se on. Ja siitä tässä koko tuskassani on juuri kysymys.

Etenkin kun jo kerran palaset sattuivat loksahtamaan niin loistavalla tavalla paikoilleen ja sain kokea jotain ainutlaatuista omassa elämässäni. Ahdistavaa tulla sinkunksi, kun tietää, ettei toimivaa parisuhdetta luultavasti ole horisontissa vielä vuosiin - tai ehkä koskaan! Kuka tietää?
Ylös
Harza Vastaa11 / 53 
07.05.2013, 01:10 Aika monet homoseksuaalit vierastavat tai tuntevat epäluuloa biseksuaaleja kohtaan, ainakin mitä tulee heidän kanssa seurusteluun. Monien tilastojen mukaan biseksuaaleja olisi enemmän kuin homoseksuaaleja. Kieltämättä biseksuaalisuus on yhteiskunnassamme jotenkin piilossa ja esimerkiksi vähemmän tulee mieleen julkkisbiseksuaaleja kuin julkkishomoja. Oma kokemukseni nettideittailun maailmasta on, että järkevimmät ja antoisimmat keskustelut olen käynyt biseksuaalien kanssa. Tämän sanon ihan 100% homona. Näitä biseksuaaleja en kuitenkaan ole tavannut livenä, vaan jutteluun tai paremminkin keskusteluun, on jäänyt.

Annoit ymmärtää, ettet oikein arvostaisi nettideittailua. Netissä kuitenkin on helpompi törmätä potentiaalisesti kiinnostaviin tyyppeihin kuin ns. livemaailmassa. En ole nettideittaillut naisten kanssa, mutta ymmärtääkseni heitä on siellä paljon enemmän kuin miehiä ja varmasti löytyy biseksuaaleista miehistä kiinnostuneita. Omasta mielestäni ei kannata pelätä liikaa tulevaa ja mitä muut mahdollisesti sanovat. Itse aloin seurustella vasta kolmekymppisenä eikä seksielämä ennen sitäkään ollut mitenkään vilkasta. Nämä olisivat kyllä saaneet kernaasti tapahtua paljon aikaisemmin. Omaltakin taustalta löytyvät uskonnolliset piirit ja tuomitsevat asenteet.
Ylös
draconfly Vastaa12 / 53 
07.05.2013, 10:28 Hei destier,

ratkaisevaa taitaa olla se, mitä "biseksuaalina eläminen" tarkoittaa. Tarkoittaako se

1) että naisen kanssa ollessasi olet todellakin vain naisesi kanssa ja "tyydyt" vain yhteen ihmiseen, joka on tapauksessasi nainen. Tällöin biseksuaalisuus on suunnilleen samassa asemassa kuin exät: rehellisyyden nimissä asiasta on hyvä kertoa, mutta se ei vaikuta sen hetkiseen suhteeseen.

2) että haluat naisen kanssa ollessasi silloin tällöin olla myös miesten kanssa ja naisesi on tämä hyväksyttävä.

Kohta 1 todennäköisesti on monelle naiselle pienempi ongelma kuin kohta 2. (Ja varmaan monelle miehellekin, puhun nyt ensisijaisesti naisista vain siksi, että ilmaisit haluavasi parisuhteen juuri naisen kanssa.) Varmasti kuitenkin maailmasta löytyy sellaisiakin naisia (ja miehiä), jotka sopivat kakkoskuvioon. Itse en jälkimmäisen tapaiseen parisuhteeseen pystyisi (en siis ole bi), mutta ensimmäisen kaltaisessa olen elänyt pitkään, joten sellaista voin omalta osaltani suositella kaikille niille bi-epäluuloisille homoille ja heteroille, jotka ajattelevat biseksuaalisuuden johtavat suoraan siihen, ettei ihminen voi sitoutua elämään vain toisen sukupuolen kanssa.
Ylös
Yesman Vastaa13 / 53 
07.05.2013, 17:49 "Jos kysyt, että onko minulla tarvetta määritellä itseni biseksuaalina ja jollain tapaa myös elää sitä todeksi, niin vastaukseni on sinulle, että kyllä. Muissa tapauksissahan en eläisi "biseksuaalina" tässä maailmassa, vaan joutuisin survomaan itseni johonkin kategoriaan, jonka sisälle ahtautuminen tuottaisi minulle henkistä rasitusta ja lopulta epäonnen tunteita."

Olet survonut itsesi biseksuaalisuuden kategoriaan, selvä. Biseksuaali = ihminen, joka virittyy merittävässä määrin seksuaalisesti sekä mies- että naissukupuolen edustajasta, ei sen kummempaa.

"Jos kysyt, että onko minulla tarvetta {elää} syödä sekä suolaista ja makeaa, siis samanaikaisesti, niin vastaukseni on että ei. Jos kysyt, että onko minulla tähän tarve enemmän tai vähemmän pidemmällä aikavälillä, vuosien tai vuosikymmenten mittakaavassa, niin vastaukseni on, että kyllä."

Eli: et toivo yksiavioisuutta. Selvä. (Ihmisen käsitys hänelle ideaalisesti järjestäytyneestä sosiaalisesta ympäristöstä on eri asia kuin sukuvietin suunta.)

"En tietysti tiedä taustaasi, saati suuntautumistasi, mutta jotenkin sain sellaisen vaikutelman, että viestissäsi oli jonkinlainen verhottu moralisoinnin sävy?"

Väärin. Yritän saada sinut (ja minut ;) hahmottamaan tilannettasi esimerkein, väittein ja analogioin.

"Aivan kuin yrittäisit sanoa, että identiteettini on mahdoton?"

Biseksuaalisuus ei ole identiteetti. Se on sukuvietin yksi muoto. (Samoin kuin esim. hetero- tai homoseksuaalisuuskin).

"Että ainoa vaihtoehto olisi elää koko elämä sinkkuna, tai siis rakentaa elämää vain toistuvien parisuhteiden kautta, jotka olisivat joko hetero- tai homoseksuaalisia? Siis sillä tavalla, ettei ajatus yhteiselämästä ja sitoutumisesta koko elämänkaaren mittakaavassa olisi mahdollista?"

Näinhän itse yllä totesit. Että haluat pidemmällä aikavälillä sekä suolaista että makeaa. Samassa ihmisessä on harvoin sekä mies että nainen, josta seksuaalisesti virittyä.

"Mikäli vihjasit tähän suuntaan, että luultavasti tämä on mahdotonta, niin aika rankkaa. Ainakin minulle."

Mikäli omat sanasi suolaisen- ja makeannälästä pidemmällä aikavälillä pitävät paikkansa, niin tämä sulkee käytännössä yksiavioisuuden pois. Esim. parisuhteen muodostaminen toisen biseksuaalin miehen kanssa ja tämän kanssa "naisisissa käyminen" ei olisi yksiavioisuutta. Samoin olisi laita (biseksuaalin) naisen kanssa solmitussa avoimessa parisuhteessa.

"Miksi käytät kielikuvaa, että samaan aikaan olisi saatava sekä suolaista ja makeaa?"
Koska yritän muodostaa analogian matalamman arvolatauksen asiaan. Tällainen yleensä saa mielen rauhallisemmaksi ja ajatukset selkeämmiksi. Hankalan tuntuista asiaa voi makustella helpommassa ympäristössä.

"Ymmärsin sen jotenkin sillä tavalla, että olisin jotenkin hyperseksuaalinen ja seksuaalisuuteni vaihtelisi jotenkin ääripäistä toiseen saman kuukauden, tai jopa viikon sisällä? Anteeksi jos tulkitsen sinua väärin."
Annan anteeksi. :)

"Miten sitten voisin elää itseäni "todeksi"? Kyllä siihen on monia mahdollisuuksia, tiedän sen. Mutta ne ovat jokaisen parisuhteen sisäinen, oma asiansa. Tuskin tässä on tarvetta sen tarkemmin analysoida asiaa, tiedän kuitenkin mitä ajat takaa."

Tämä konkreatia juuri lienee pikemminkin asian ydin, ei suinkaan sivuseikka, jota väistellä mielessään tai keskusteluissa. Sitä miettimällä tai jopa siihen tutustumalla saatat tulla siihen tulokseen, että kohdallasi asiat ovat kuitenkin ihan ok.

"Kaikkein olennaisin asia on kuitenkin kysymys sellaisten ihmisten löytämisestä joiden kanssa tämä olisi tyydyttävällä tavalla mahdollista, ja vaikeaahan se on. Ja siitä tässä koko tuskassani on juuri kysymys."
Ok. Eli kysymys on mielestäsi sellaisen ihmisen löytämisestä, joka hyväksyy sinun arvomaailmasi, maailmankuvasi ja tavan, jolla toivot järjestäväsi sosiaalisen ympäristösi (huom, nimenomaa näin. Sukuvietin suunta ei liittyne tähän suoraan).

"Etenkin kun jo kerran palaset sattuivat loksahtamaan niin loistavalla tavalla paikoilleen ja sain kokea jotain ainutlaatuista omassa elämässäni. Ahdistavaa tulla sinkunksi, kun tietää, ettei toimivaa parisuhdetta luultavasti ole horisontissa vielä vuosiin - tai ehkä koskaan! Kuka tietää?"
Tämä huoli lienee kaikkien sellaisten ihmisten yhteinen, joiden pidempi parisuhde on päättynyt heistä riippumatta. Kokemus ei liene suorassa yhteydessä seksuaaliseen suuntautumiseen.
Ylös
krookus Vastaa14 / 53 
23.05.2013, 11:39 Luin koko keskustelun jo muutama päivä sitten, mutten osannut vastata. Sanasi voisivat olla monessa kohtaa minun kirjoittamiani ja vaikka ymmärrän Yesmanin näkökannan, ymmärrän myös, mitä sinä hait takaa. En itsekään osaisi selittää asiaa paremmin ei-biseksuaalille, enkä tiedä, onko sitä edes mahdollista selittää tai ymmärtää.

Olen jossain määrin samaa mieltä muiden kanssa siitä, että kaikki ongelmasi ja ahdistuksesi ei välttämättä johdu suuntautumisestasi, vaikka niin uskotkin. On tietenkin helppo niputtaa kaikki ongelmat saman nimikkeen alle, jolle ei voi tehdä mitään, mutta sillä tavalla myös suljet itsesi vankilaan nimeltä "tällainen minä vain olen". Jotta pääsisit eroon noista jo lapsena rakentuneista vääristyneistä ajattelutavoista, tarvitset paljon keskustelua. Uskon, että ammattihenkilö on siihen paras, mutta pelkkä ystävällekin puhuminen voi auttaa. En muista, kerroitko, oletko koskaan puhunut noista asioista muille kuin ex-naisellesi?

Toivon, että käsityksesi potentiaalisista seurustelukumppaneista on vääristynyt. Minun on melkein mahdotonta uskoa, että kaikki naiset tai miehet, jotka sinusta kiinnostuvat, pelkäisivät biseksuaaleja noin paljon. Sillä kuten sanoit, miksi edelliset kumppanit olisivat jotenkin merkityksellisempiä, jos ne ovat samaa sukupuolta.

Ymmärrän ahdistuksesi uuden parisuhteen löytämisestä, mutta uskon, että maailmassa on myös tosi paljon muitakin ihmisiä, jotka siinä asiassa ymmärtävät sinua. Vaikka mielestäsi olet täysin yksin tilanteessasi, muilla ihmisillä on joku muu piirre, minkä takia he pelkäävät, etteivät koskaan löydä uutta yhtä hyvää kumppania.

Neuvoni uuteen elämääsi on, että tee juuri sitä, mikä tuntuu hyvältä. Älä ajattele, että jos nyt teen asian X, niin tuleva kumppanini jättää minut sen takia vuonna Y. Ymmärrät kai itsekin, ettei noin voi ajatella, varsinkin kun haluat tulevan kumppanisi hyväksyvän sinut sellaisena kuin olet. Jos sinulta vaaditaan listaa seksihistoriastasi sukupuolen ja aktiviteetin tarkkuudella ja päätös suhteen jatkumisesta tehdään sen perusteella, se ei mitenkään voi olla terve ja haluamasi suhde. Älä siis stressaa liikaa!

Korostan silti edelleen tuota puhumista. Tai kirjoittamista, jos se tuntuu helpommalta. Pelkkä päiväkirjankin kirjoittaminen voisi auttaa. Se, että kirjoittaisit ylös elämäntarinaasi lapsesta asti. Se auttaa, vaikket koskaan näyttäisi tekstiä kenellekään.
Ylös
Kaunoherkku Vastaa15 / 53 
23.05.2013, 16:16 En jaksanut lukea kaikkia viestejä, mutta itse haluaisin kuulla seksuaalisesta suuntautumisesta heti. Minua se ei edes haittaisi, että puolisoni on bi. En minäkään hakeudu seksuaaliseen kanssakäymiseen kaikkien komeiden miesten kanssa. Miksi sinä siis hakeutuisit kaikkien naisten ja miesten kanssa tekemisiin, mikäli olisit suhteessa. Hetero, bi, ihan sama. Älä siis ole noin jyrkkä itsellesi. Varmasti sellainen kumppanikandidaatti, joka sinut hyväksyy sellaisena kuin olet, on juuri oikea sinulle. Voi toki olla, että tarvitset enemmän vaivannäköä suhteissasi kuin heterot, koska aina on tuo ekstra, mikä tulee sitten mustasukkaisuuskahtauksissa viimeistään eteen puolisosi jutuissa.

Itsehän siis joudun olla seksittömässä suhteessa, ukko runkkailee aina, kun selkäni käännän; syystä tai toisesta. Videoiden/kuvien kohteiden sukupuolesta ei ole tietoa. Tietokone laitettu moodiin, missä historiat häviää heti.

Onneks oot sinkku. Siten voi olla onnellinen, parisuhteessa nämä asiat karrigoituvat aina ihan outouksiin asti.

Kyl se siitä!
Ylös
AaronSwartz Vastaa16 / 53 
11.08.2013, 21:29 Yksinäisyys, ja naimissa! Piilossa jo useamman vuoden ajan peläten ajautuvansa takaisin siihen mitä joskus nuoruudessa satunaisesti teki. Lapsiakin on vaikkakaan ei omia mutta avioliiton kautta tulleita joista kannan vastuuta ehkä koko lopun elämäni ajan. En voi käydä missään mikä saattaisi kääntää edes ajatuksiani siihen suuntaan että antaisin toisen miehen saada itseni tuntemaan jotain. Olenko jo hukassa? Avioliittoni on hyvin uskonnollinen, Juutalaisena hyvinkin tarkkailun alla joten kaikki mitä teen tai sanon on tarkkaan harkittava. Koskaan en ole pettänyt aviopuolisoani, ajatuksissani ehkä ja siitäkin tunnen syyllisyyttä. Kuuntelen usein kappaletta Diana Ross. DIANA ROSS ~ DO YOU KNOW WHERE YOU'RE GOING TO ja se saa minut miettimään olenko tosiaan onnellinen, onko minulla lupa onnellisuuteen ja siihen mitä haluni tuntee vai olenko sitonut jo itseni tavallaan kuin pakon ja velvollisuuden edessä? Anteeksi vuodatukseni, mutta oli hyvä saada puhua edes jollekin! Shalom! =)
Ylös
Yesman Vastaa17 / 53 
13.08.2013, 17:26 "Olenko jo hukassa?"

Että onko myöhäistä kiittää kauniisti ja poistua väärästä junasta? Ei missään nimessä. Väärästä junasta kannattanee poistua siinäkin tilanteessa, ettei ihan heti tiedä, minne on menossa. Kannattaa yrittää lyöttäytyä yhteen muiden etsijöiden kanssa, niin oikean menopelin ja suunnan etsiminen on turvallisempaa ja mukavampaa. Tämä ei liene oikein pelkästään sinulle, vaan myös nykyiselle matkakumppaneillesi, koska vapautat hänet etsimään itselleen soveltuvampaa matkaseuraa.
Ylös
AaronSwartz Vastaa18 / 53 
13.08.2013, 23:27 Kiitos vastauksestasi, mutta asiat eivät toisinaan ole niin helposti järjestettävissä ja yksiselitteisiä =) Mistä myös löytää näitä muita etsijöitä joiden kanssa voisi edes keskustella ja purkaa tuntojaan? Siinä olet oikeassa että muutos on jossain mielessä helpotusta tuova ratkaisu. Mutta jos se ratkaisu johon haluaisin kääntyä työntää minut koko yhteisön ulkopuolelle ja jään kokonaisuudessaan tyhjän päälle ja ilman yhtään ystävää. Ovet sulkeutuvat edessäni enkä sen jälkeen ole tervetullut kenenkään luokse. Olen siis epäpyhä - Lo Kosser! yksinäisyydestä on kovin vaikea nousta tavoitteisiinsa.
Ylös
kesäpoika Vastaa19 / 53 
14.08.2013, 01:19 Sehän tarkoittaa sitä, että kaikki ystävyytesi perustuvat valheeseen. Ei niin voi elää, ettei oma elämä ole ollenkaan totta.

Missä asut? Ainakin Helsingissä SETA:lla on kaikenlaisia ryhmiä, osa suljettuja terapiamaisempia ja osa avoimia yhdessäviihtymisryhmiä ja sosiaalisihteeri jonka kanssa voi jutella.
Ylös
AaronSwartz Vastaa20 / 53 
14.08.2013, 02:34 Hyvin utrauskonnollisissa piireissä, varsinkin Juutalaisuudessa homoseksuaalisuus on yksi suuremmista synneistä jonka jokainen joka sellaista tuntee joko piilottaa sen tai tekee jotain muuta peruuttamatonta, se että elän valheessa itselleni on totta. Mutta myös velvollisuuteni vaativat osansa. Minä en esim. voisi hylätä perhettä joka minulle on määrätty! Israelissa on paljon seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvia ihmisä mutta uskonnollisissa piireissämme se on tabu josta ei puhuta eikä sitä näin ollen ole. Ymmärrät ehkä minua osittain jos katsot youtbesta elokuvan, Eyes Wide Open =), täällä suomessa tunnen olevani vieläkin yksinäisempi, joten näistä läytämistäni sivustoista on hyötyä osittain! =)
Ylös
kesäpoika Vastaa21 / 53 
14.08.2013, 03:11 Oikeastaan tarkoitin, että valehtelet koko ympäristöllesi. Niille ystäville ja kaikkein tärkeimpänä vaimolle. Jos oot biseksuaali ja sekin mitä sun ja vaimon välillä on, on totta, se ei ole niin tärkeää. Kyllä hänkin ajattelee asioita joita sä et tiedä. Kaikki fantasioi ja se saa olla yksityistä. Jos oot homo, kysymys on paljon tärkeämpi. Silloin voisi ajatella, että viet vaimolta jotain, joka hänelle kuuluisi. Oikeasti rakastavan miehen.

En tarkoita olla loukkaava, vaikka sanoin liian suoraan. En halua, että tunnet syyllisyyttä, koska et voi mitään sille tilanteelle, jossa nyt oot. Oot päätynyt siihen yrittäessäsi tehdä oikein. Sen sijaan mä halusin, että huomaat, että epärehellisyyskin vaikuttaa kaikkiin ihmisiin, eikä asia ole yksiselitteisesti niin, että ulostulo olisi jotenkin itsekäs ja omaan etuun perustuva ratkaisu ja nykyisellään jatkaminen perhekeskeinen ratkaisu. Oikeestaan kumpikin keino ratkaista asia on kumpaakin. Harvoin elämässä pääsee valitsemaan, tekeekö oikein vai väärin, yleensä joutuu valitsemaan ketä kohtaan tekee väärin tai mikä väärinteko on vähiten väärä. Ja lapset tekee asioista aina tuhat kertaa hankalampia.

Ei omasta kulttuuritaustasta voi noin vain irtautua, kyllä mä sen tiedän. En voi sanoa että ymmärrän, koska en oo joutunut kokemaan sellaista, mutta ainakin tiedän.

Se on jo iso asia, että nyt mietit näitä juttuja "ääneen".
Ylös
AaronSwartz Vastaa22 / 53 
14.08.2013, 07:16 Kiitos edelleen että jaksat vastata ja lukea "purkauksiani". Vaimoni tietää asian ja sen mitä nuoruudessani oli tapahtunut. Kuitenkin Juutalaisen kulttuurin mukaan meidän tulee huolehtia perheista joissa on lapsia ja isä on poistunut kuvioista kuka milläkn tavoin. Rakastan vaimoani kovasti ja yritän sen myös osoittaa kaikella sillä voimallani henkisesti millä jaksan. Tunteilleni en kuitenkaan voi mitään vaan pyrin pysymään houkutuksista poisssa. Bi seksuaalisuus loppui kohdallani silloin kun avioiduimme ja otin vastuun vaimosta ja lapsista. Helppoa se ei ole ollut mutta velvollisuus vaatii. Nyt olen kuitenkin alkanut kaivata niitä vahvoja käsivarsia joita sain tuntea joskus aikaisemmin. Tuntuu kuin minulta olisi kielletty olemasta heikko. Vaimoni on myös antanut ymmärtää että jos palaan takaisin aikaisemmin kokeilemaani syntiseen elämääni hän pitää huolen että koko yhteisö hylkää minut, hän on menettänyt yhden avioliton ja tätä hän ei enään anna anteeksi. Maksanko siis aikaisemmankin miehen tekemistä vääryyksistä? Luulen että tässä suhteessa on paljolti myös sidos tarpeesta toiseen ihmiseen ja selviytymiseen yhteisön sisällä. Mutta rakkautta lapsiin ja vaimooni en kiellä, sillä enhän olisi silloin aikoinaan tätä päätöstä tehnyt. Kaipaan ehkä vaan sitä tunnetta jota olen kokenut vain kerran elämässäni vaikkakin vain yhden kesän ajan. =) Kiitos sinulle vielä kerran! =)
Ylös
Pete Vastaa23 / 53 
14.08.2013, 19:32 Aaron;

Mieti tarkkaan, kuinka merkityksellistä uskonto sinulle on, lue Richard Dawkinsin ja Esko Valtaojan kirjoja, tutkaile mieltäsi. Katso kuvia ortodoksijuutalaisista mustine vaatteineen, hassuine hattuineen ja pulisonkikiharoineen herjaamassa ja ampumassa palestiinalaisia. Mieti HYVIN tarkkaan onko tämä se jumala, jota haluat palvella. Jahve, Allah ja Isä Iänkaikkinen kun ovat kaikki yksi ja sama imaginäärinen entiteetti, ihmisten omassa päässään luoma ja ylläpitämä.

Ole oma itsesi!
Jos et ole, niin yhdeksänkymppisenä kadut.

P.S. Israelissa on aivan upeat Pride-paraatit, joten ei kai se suhtautuminen homoseksuaalisuuteen juutalaisuudessakaan (ääriryhmät pois lukien) voi olla niin niuhoa?
Ylös
AaronSwartz Vastaa24 / 53 
14.08.2013, 19:48
Viestiä on muokattu
Kiva kun muutkin vastaavat. Ikävää vain että kuulun juuri näihin mustiinpukeutuneisiin, jolla on "korvakiehkurat" eli peotrit jotka piilotan toisinaan korvien taakse jos en mene synagookaan! Hasidijuutalaiseen tapaan se kuuluu pukeutumisäädöksiimme. Kotona vietän aikaa mieluiten farkuissa ja teepaidassa sekä miten haluan jos kukaan ei tule käymään. Mutta olen alkanut miettiä elämääni tosissaan ja nyt vain on ongelma mistä löytää heitä kenen kanssa keskustella kasvotusten joutumatta suuremman yleisön silmätikuksi =),
...Dusty in Memphis - The Windmills of Your Mind
Ylös
valtsu_Kalliossa Vastaa25 / 53 
15.08.2013, 09:14 Eilen The Atlanticissa julkaistussa artikkelissa kerrotaan amerikkalaisten uskonnollisten yhteisöjen asenteiden homoliittoihin yleensä muuttuvan positiivisemmiksi. Hämmästyksekseni juutalaisista sanotaan: "American Jews are by far the most supportive religious group of gay marriage: 81 percent are in favor, a greater proportion even than the 76 percent of nonreligious Americans who support it."
(Koko artikkeli: www.theatlantic.com

Tuntematta käytännössä juutalaisuutta lainkaan tuntuu Aaronin kertoman mukaaan amerikkalaisella ja (länsi)eurooppalaisella juutalaisuudella olevan melkoisen suuri ero.
Ylös
AaronSwartz Vastaa26 / 53 
15.08.2013, 18:41 Median antama tieto on toista kuin realiteetissa elävän yhteisön. =) Uskonnollisissa piireissä ja varsinkin euroopan alueella on homoseksuaalisuus tabu. Ja me jotka usein vietämme aikaamme uskonnollisilla alueilla Israelissa lomakausina, ei homoseksuaalisuudesta suostuta edes puhumaan. Aihe on kielletty! Amerikassa vapaamielisimmät uskonyhteisöt hyväksyvät asian kuin pakosta mutta häpeilevät silti asiaa jos se osuu oman perheen kohdalle. Täällä euroopassa jos ilmoittaisin olevani bi seksuaali ja menisin synagookaan, minut pahoinpideltäisiin ja vaatteet riistettäisiin yltäni niin että kaikki häpeä tulisi julkista. Korvakiehkurani leikattaisiin kuin tunnintukseksi muille etten enään kuulu siihen määrättyyn yhteisöön. Lappuja kirjoitettaisiin asuinalueeni ympäristöön hebreaksi niin ettei niitä ymmärtäisi kuin me juutalaiset. Siten siis tuomitsisin itseni ja antaisin syyn noiden muiden käytökseen. Eurooppa on juutalaisille "uskonnollisille" todella ankea paikka! Mutta nyt olen alkanut mielessäni sotia tätä asiaa vastaan ja mietin kuinka toimisin oman mielenterveyteni ja tulevaisuuteni vuoksi. Mutta kiitos teille kaikille joita asia on kiinnostanut ja jos jollain olisi jotain neuvoja niitäkin mielelläni ottaisin vastaan =)
Ylös
Yesman Vastaa27 / 53 
15.08.2013, 19:14 Hmm...
Olen huomaavinani toistuvasti seuraavan paradoksin: Uskovaiset ihmiset sanovat tekevänsä "jumalan tahdon mukaisesti", mutta ulkoapäin katsottuna he näyttäväkin toimivan lähinnä "ihmisen tahdon mukaisesti".

Rohkaisisin Aaron Schwartzia totuudellisuuteen edes näin virtuaalisessa maailmassa. Jos olet biseksuaali, niin ok, mutta miehen kaiho miehen luo, naisen luota, kuulostaa homoseksuaalisuudelta. Asioiden nimeäminen oikein lienee ensi askel niiden haltuun ottoon. Biseksuaalina varmaan voisi jäädä naisen luo?

Ei kai kukaan tiedä, mikä on pienin paha missäkin tilanteessa. Ehkä vasta jälkikäteen voi saada tästä osviittaa. On inhimillistä pyrkiä tekemään hyvin ja oikein muiden ihmisten edessä. Olin kumminkin siinä luulossa, että uskovaiselle on myös tärkeää pitää omatunto puhtaana kaikkivaltiaan edessä. Miten puhdas omatunto voi olla, jos elämänkumppani edustaa väärää sukupuolta?

Lisäksi, kuten aina, haluan kertoa: homoseksuaalisuus ei ole teko. Homoseksuaalisuus on ihmisominaisuus. On virheellistä yrittää sijoittaa ihmisominaisuutta arvojen kentälle. Yhtä epäloogista olisi yrittää pohtia, kuinka oikein tai väärin vasenkätisyys on. Ei ole sinun syysi, että sinua ympäröivät ihmiset eivät näe tätä. On harmillista, että joudut kantamaan heidän tietämättömyydestään ja virheestään koituvan taakan. Mieti, mille taholle suoritat uhrauksesi. Tai mille taholle toivoisit kantavasi kortesi kekoon. Tsemppiä!
Ylös
Pete Vastaa28 / 53 
15.08.2013, 19:37 Aaron hyvä,

Luulen, että olet väärässä. Skotlantilainen mieheni seurusteli hurjassa nuoruudessaan useamman vuoden Hasidijuutalaisen miehen kanssa, ja kertoi, että ainakin tämä (brittiläinen) hasidiperhe oli ihan tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen, mutta vaati, että mies solmisi näennäisavioliiton "kunnollisen juutalaistytön" kanssa, minkä jälkeen kaikki saisivat tehdä mitä ja kenen kanssa tykkäävät. Ymmärsin myös niin, että kyseinen kunnollinen juutalaistyttökin oli lesbo.

Samanlainen kulttuuri on muuten myös Suomen romaneilla. Heilläkin hyväksytään vaikka minkälaiset petipuuhat jos mies vain on "onnellisesti" aviossa romaninaisen kanssa. Taannoin menneinä takavuosina eräs romanimies houkutteli minua yökerhosta matkaansa sanoen, että äitinsä keittää meille pullakahvit aamulla ja vaimo on anoppilassa. En lähtenyt...

En tiedä, kuinka uskonnollinen ihan oikeasti olet, vai oletko vain "yhteisösi vanki". Vanhassa testamentissa ja toorassa löytyy paljon outoja kieltoja ja rajoituksia, alkaen ruokasäännöistä päättyen seksin harrastamiseen. Sinuna minä kuitenkin miettisin eniten, haluanko elää vuotta 2013 ennen vai jälkeen länsimaisen ajanlaskun alun.

Mene ensi töiksesi ravintolaan ja syö katkarapucocktail. Mikäli Jahve ei sinkoa salamaa päähäsi siinä paikassa, olet todennäköisesti oikealla tiellä.Seuraavaksi voit sitten kokeilla pekonia tai porsaankyljyksiä...

Voimaa ja kestämistä.
Ylös
kesäpoika Vastaa29 / 53 
15.08.2013, 19:50 Mun mielestä paras tapa taistella ennakkoluuloja vastaan on elää omana itsenään. Se on paras keino näyttää ihmisille, millaisia ihmisiä homot, lesbot, bisset ja muut kummajaiset oikeesti on. Eli aika tylsiä ja tavallisia.
Ylös
AaronSwartz Vastaa30 / 53 
15.08.2013, 19:54 Sait minulle ainakin hymyn huulille kirjoituksellasi joten kiitos siitä, vapautuneisuuden tunteesta! Tämän Hasidijuutalaisen parin suhde on siis hyvä jos molemmat oavat suuntautuneet kyseiseen seksuaalisuuden ymmärtämiseen. Itselleni se ei kuitenkaan ole mahdollista vaan olen niin kuin sanoit, yhteisöni niin sanottu vanki! Iratautuminen isien perinnäissäädöksistä ei suinkaan ole niin yksinkertaine asia että se lähtisi tai katoaisi vaihtamalla ruokakulttuuriani =) se vaatii koko mielen uudistusta jota nyt etsin ja haen!
Ylös
Yesman Vastaa31 / 53 
15.08.2013, 21:08 Niin paljon kuin mua syökin kirjoittaa seuraava, mutta tässä se nyt tulee: ehkäpä löytäisit itsellesi tutun tuntuista porukkaa ja ajatuskuvioita sateenkaarikristillisten joukosta?

En tarkoita, että pitäisi kääntyä, mutta yhdistelmä tuttua monoteismiä ja vähän sateenkaarta voisi tarjota ainakin ensialkuun jonkinlaisen foorumin, jossa pohdiskella asioita...? Ottaen huomioon sateenkaarijuutalaisten ja sateenkaarimuslimien vähäisen lukumäärän Suomessa....
Ylös
AaronSwartz Vastaa32 / 53 
15.08.2013, 21:35 .... Täytyy ajatella! Iso askel minunlaiselleni =) Mutta missä kyseiset henkilöt kokoontuvat ja onko varmaa ettei asiat leviä eteenpäin jos sattuisin ilmaantumaan johonkin tämän kaltaiseen tilanteeseen? Olet muuten ollut suuresti apuna ja jos en ole muistanut aikaisemmin kiittää sinua jaksamisesta niin nyt teen sen....Toda raba! =)
Ylös
Pete Vastaa33 / 53 
15.08.2013, 22:25
Viestiä on muokattu
Ihan samaa mieltä Yesmanin kanssa. Jos uskonnollisuus on se pointti, niin sinne vaan sateenkaariuskonnollisten puolelle. Eiköhän sieltä vastauksia löydy.

Ememmän tosin ehkä suosittelisin etenemistä tutkimalla vanhaa testamenttia (ja uuttakin) sekä Tooraa vähän kriittisellä silmällä, pohtimalla suhteitasi lähipiiriisi, ja yrittämällä vain olla oma itsesi. Yrittämällä myös ymmärtää se tosiseikka, että 4000 vuotta vanhat paimentolaisheimon käytössäännöt eivät ehkä toimi kovin hyvin nykymaailmassa.
Sianlihassa oli trikiinejä jotka tappoivat, ja merenelävät eivät kestäneet kuljetusta/säilytystä, ja pilaantuessaan aiheuttivat tauteja. Maito happani lämpimässä, keräsi bakteereja ja myrkytti lihan, mikäli yhdessä käytettiin. Näin se meni silloin. Siitä kiellot.

Siltä varalta, että ajattelet ei-juutalaisen tässä heittävän ylimielisiä kommentteja, niin äitini esi-isä Jizhac Behm oli 1600-luvulla kristinuskoon kääntynyt Böömin juutalainen palkkasoturi, josta tuli ruotsalainen amiraali (todistettu sukututkimuksessa); näin ollen olen siis teknisesti ottaen juutalainen ;-P

Maailma on iso ja avara. Täältä löytyy tukea ja kavereita ihan kaikenlaisille tallaajille. Uskontoa kyllä arvostan ihmisen elämänarvona sinänsä, mutta kun se alkaa vaikuttaa läpitunkevuudellaan ja kaiken elämään liittyvän määräävyydellään ihmisen elämään haitallisesti, olen ehdottomasti sitä vastaan.

Olen siis itse ateisti, mutta avoin keskustelulle.

Ota vaikka yhteyttä privaattina tällä sivustolla, jos siltä tuntuu.

EDIT: B.T.W: Oskarinleike (nimetty ruokalajin keksijän, Norjan kuninkaan mukaan) sisältää sekä porsaanlihaa, että katkarapuja. Suosittelen...
Ylös
Yesman Vastaa34 / 53 
16.08.2013, 16:11 Jahas, tämä lienee Martinin heiniä. Missäs se luuraa, ku sitä tarvitaan?

Tai muut sateenkaariuskikset. Handing over.
Ylös
kesäpoika Vastaa35 / 53 
16.08.2013, 22:36 Mä oon tässä, ja uskossa edelleen. Saa laittaa viestiä privaatisti tällä foorumilla. Tosin oon kristitty, joten Raamatuntulkinta kirjan vanhalta puolelta ei oo ihan tutuinta huttua. Enkä oo myöskään syntynyt kristittyihin ympyröihin, vaan aikuisena ja valmiiksi homona kuolemankokemuksen jälkeen uskovaisena herännyt. Ihan kirjaimellisesti siis tuo herääminen. Niinpä mulla on paljon runsaammin kokemusta homojen uskovaisfobioista kuin uskisten homofobiasta. Kaikenlisäksi en tahdo vaikuttaa kovinkaan suuresti kenenkään Raamatun- tai uskontulkintaan, koska en voi tietää, mikä on Totuus. Jokainen kantaa vastuun omista valinnoistaan ja tulkinnoistaan. En tahdo käännyttää ketään mihinkään.

Mutta olen tässä, jos juttuseuralle on tarve. Ja avoimesti homona elämisestä kokemusta on koko elämän ajalta.
Ylös
Kolmoisritti Vastaa36 / 53 
18.08.2013, 14:08 Eikö Tel Aviv ole melko vapaamielinen juutalaisalue?
Ylös
AaronSwartz Vastaa37 / 53 
18.08.2013, 20:19 Kyllä, mutta ei ortodoksijuutalisille! =) Meillä on omat säännöt ja tarkkailijat! Jopa Tel Aviviin meneminen ei ole kovin hyväksyttävää, sitä sanotaankin synninpesäksi! Anteeksi että olin Sabbatin ajan poissa. Kone oli kiinni lauantai iltaan asti =)
Ylös
Kolmoisritti Vastaa38 / 53 
19.08.2013, 16:25 Ihmettelen, että onko Suomessa ortodoksijuutalaisia korvakiehkuroineen ollenkaan?
Ylös
AaronSwartz Vastaa39 / 53 
20.08.2013, 01:42 Voi kyllä meillä on! Yleensä ne on piilossa korvan takana tai kipan alla kun kävellään kaupungilla! Pidä vaan silmät auki! =)
Ylös
martin Vastaa40 / 53 
20.08.2013, 02:16 Suomessa toimii kristillinen ja elämänkatsomuksellinen Malkus. Ilman muuta Malkukseen on tervetullut juutalainen. Malkuksen piirejä on eri kaupungeissa Suomessa.
Keskustelu, joita näissä piireissä käydään, voi usein avartaa laajempia yhteyksiä ja näköaloja omassa uskontulkinnassaan ja minun mielestäni parhaimmillaan
auttaa käsittämään muiden käsityksiä ja niiden perusteita.
Totuus pysyy Totuutena ja Totuuden rakennukset tukevat ...
Ylös
AaronSwartz Vastaa41 / 53 
20.08.2013, 02:54 Kiitos Martin, sinun kommenttiasi onkin jo odoteltu! Yritän kerätä rohkeuttani ja saapua sunnuntain tilaisuuteen Sabbatin jälkeen! Voi olla että siihen tulemiseen menee jonkin aikaa sillä kynnys kristillisiin piireihin on jokseenkin kohdallani korkea! =) Olen jo alkanuy muuttaa elämääni aika radikaalisesti ja antanut yhteisön ymmärtää etteivät nämä peorit (korvakiehkurani) ole mikään pelastukseni merkki vaan isiltä peritty sääntö. Nyt jo minua katsotaan alta kulmain kuin odottaen minun tekevän jotain radikaalisesti typerää joka ei kuuku heidän ymmärrykseensä. Toivottavasti teen nyt oikein etten kadu myöhemmin ja jää totaalisesti yksin! =)
Ylös
Jukka Vastaa42 / 53 
20.08.2013, 15:53 En ole olleenkaan varma, että uskovien joukkoon hakeutuminen olisi se paras asia, joka auttaisi uskontonsa kanssa kamppailevaa ihmistä eteenpäin.
Ylös
Yesman Vastaa43 / 53 
20.08.2013, 16:53 Aaron taitaa kamppailla tällä hetkellä ensisijaisesti ominaisuuksiensa ja itsetuntemuksen kanssa. Lienee hyvä päästä ruotimaan tuota vyyhtiä ensialkuun sellaisten kanssa, jotka omaavat edes jollain tapaa tutunlaisen maailmankatsomuksen?

Älä kuitenkaan ihan vielä polta siltoja takanasi, Aaron! (Väärästä junasta ei kannata hypätä milloin vaan vauhdissa, vaan sopivana hetkenä sen seisahtuessa asemalle, muuten tulee vammoja! ;)
Ylös
AaronSwartz Vastaa44 / 53 
20.08.2013, 23:38 Luulen tämän junan kulkevan sellaista vauhtia ettei se tule pysähtymään millekään asemalle! Sitä pelkäänkin että äkkinäinen päätökseni puoleen tai toiseen on ainoa vaihtoehto omalla kohdallani. Siitä kuitenkin olen varma että jäämiseni niin sanotusti paikalleen saa minut vihaamaan itseäni ja katkeroitumaan siten että siitä on haittaa muillekin. Mutta kiitos neuvoista, aion yrittää sitä sunnuntain kokoontumista jos uskallan astua sisälle. =)
Ylös
AaronSwartz Vastaa45 / 53 
27.08.2013, 10:17 En sitten kuitenkaan uskaltautunut sinne "kristilliseen" sateenkaariryhmän kokoukseen. Kuljin kyllä alueella mutta sisu meni kaulaan. Parasta ehkä ensin keskustela jonkun kanssa näillä sivustoilla ensin ja saada rohkeutta! =) Katsotaan kauanko kestän vielä tätä menoa? =)
Ylös
Jukka Vastaa46 / 53 
27.08.2013, 18:47
Viestiä on muokattu
AaronSwartz kirjoitti:
> "En sitten kuitenkaan uskaltautunut sinne "kristilliseen" sateenkaariryhmän kokoukseen. Kuljin kyllä alueella mutta sisu meni kaulaan."

Noin on käynyt todella monelle täällä olevalle. Kuihnkahan monta kertaa me olemme kävelleet Setan toimiston ohi tai kiertäneet homobaarin korttelia, ennen kuin uskalsimme mennä ensimmäistä kertaa sisälle!

Yksi ajatus: Ilmeisesti pelkäät menettäväsi ympäristön/yhteisön tuen, jos totuus paljastuu. Onko tuota tukea oikeasti edes olemassa? Tarkoitan: sehän on ehdollista: käsittääkseni tuota tukea ja ymmärrystä annetaan vain jos elät heidän määrittämää elämää. Kuinka todellista tuollainen tuki ja hyväksyntä on?
Ylös
paivi.kopsa @ Vastaa47 / 53 
28.08.2013, 14:45 Hei Aaron! Jouduin tänne sivullesi vahingossa, googlettaessani kysymystä lib.teologian esiintymisestä saksan luter.kirkossa natsiajan melskeissä. Aaron, sinulle on niin suuret lupaukset koko sydämesi, henkesi ja mielesi täyttävästä Jumalan tuntemisesta, että älä tyydy nihilistisen ateistisen maailman epätotuuteen, jolla janosi koitetaan sammuttaa!
Jumalan Henki huutaa sinussa, etsii löytämistä. Persoonien suhdetta. Niinkuin itse sanoit, se ei lähde sinusta! Tunnetko Jakov Damkanin, Etsi netistä!. Hän on elävä, valloittava, sydämen ihminen. Et menetäkkään mitään jos vilkaiset. www.trumbetofsalvatio tai jotain sinnepäin.
Ylös
Jukka Vastaa48 / 53 
28.08.2013, 17:41
Viestiä on muokattu
Nihilistisen?

Ikään kuin uskonnot olisivat ainoa arvojen pohja? Vai onko tuo vain sanahelinää?
Ylös
AaronSwartz Vastaa49 / 53 
29.08.2013, 12:03 Oi Vey! Säikäytytit minut todella pahasti.... BaruHasem! Löytyykö ajatukseni ja aikaisemmat tekoni tosiaan googlatessa esim noista ( lib.teologian esiintymisestä saksan luter.kirkossa natsiajan melskeissä ) joista asian löysit? Juutalaispiirit eivät ole milloinkaan unohtaneet sitä mitä natsiaika kansallemme teki ja tutkii tarkkaa noita kirjoituksia neteissä, etenkin johtava rabbinaatti täällä euroopassa kuin myös muualla maailmassa, eli purkaukseni on siis helposti tunnistettavissa jos oikea ihminen ne sattuu vahingossa lukemaan? Jo se että kirjoittelen täällä tekee minusta lo kosserin muiden silmissä, koska se mita ajattelen on ehdottomasti kansallemme (assur) kielletty hedelmä!
Ylös
AaronSwartz Vastaa50 / 53 
29.08.2013, 13:17 Ja kuten kirjoitit (Päivi Kopsa) löytäneesi sivuille yllättäen missä sana juutalainen edes mahdollisesti näköjään mainitaan , uskon että tätä kirjoitusrykelmääni on ehtinyt lukea ehkä joku muukin joka tutkii asiaa kuten sinä! Toivon kuitenkin ja pyydän että intellektuaalina ihmisenä et mainitsisi muille ihmisille ympärilläsi joiden kanssa keskustelet löytäneesi yhden onnettoman Jehudin joka tuskailee elämänsä kysymysten ajatusten ja ongelmien kanssa ja minun pelastamiseni toivossa jatkavat keskustelujaan ja tutkintaansa. Uskonnoliset piirit kaikissa kansoissa ovat hyvin puheliaita ja muiden asioiden tarkastelioita aivan kuin se asia olisi heille uskon ja elämän pää tehtävä. Kirjoittelen luultavasti jatkossa jonkun kanssa vain privaatisti vastaisuudessa koska luulen etten saa enää aikaisempia kirjoituksiani pois, enkä uskalla jatkaa niitä täällä näin avoimesti. =) Shalom by Aaron
Ylös
Yesman Vastaa51 / 53 
29.08.2013, 13:24 Voi Aaron.
ja voi Päivi Kopsa.
Voi meitä ihmisiä.

Ihmeen paljon empatiaa syntyy tässäkin ateistin sydämessä.
Ylös
AaronSwartz Vastaa52 / 53 
29.08.2013, 20:49
Viestiä on muokattu
Kiitän Teitä kaikki kuitenkin tuestanne sydämeni pohjasta! Shalom Aaron
Ylös
Sirius Vastaa53 / 53 
14.09.2013, 12:40 Itse akuutissa parisuhteen seksuaalisessa kriisissä elävänä kommentoisin näin:
jos parisuhde toimii olellisilta osin; luottamus, kunnioitus, seksuaalisuus, ystävyys ja arvomaailma, ei siihen vaikuta toisen osapuolen fantasiamaailma tai biseksuaalisuus.
Jos ollaan sovittu esim yksiavioisuudesta, ei liene väliä uhkaako pettäminen oman tai vastakkaista sukupuolta olevan kanssa. Ongelma on jo muualla ellei oma parisuhde riitä.
Toisinaan, etten sanoisi, usein suhteet päättyvät. Syitä lie useita.

Oma mieheni osoittautui lady boy viehtyneeksi. Asiasta ei keskusteltu ennen kiinni jäämistä, eikä seksielämämme ole ollut tasapainossa missään vaiheessa. Silti, jos olisin asiasta tiennyt JA libidot olisivat kohdanneet ynnä muut parisuhdetekijät olisivat olleet kohdallaan, ei tuo viehtymys minua vaivaisi. Itsellänikin fantasia tai kaksi sentään mielen perukoilla :)

Iän mukanaan tuomana vitsaus on se karu totuus, että elämä on toisinaan paskaa. Kai se täytyy hyväksyä ja tehdä siitä niin hyvä kuin annetuilla aineksilla onnistuu. Ja ei, en sitten millään keksi tämän kliseisempää ajatusta. Totta yhtä kaikki.

Lykkyä pyttyyn ja teet mitä teet, hyväksy nyt ihmeessä itse itsesi karvoineen päivineen. Ei tuon asian kanssa pidä elää mitenkään, olet mitä olet etkä voi varmistella ja huolehtia kanssaihmisten reaktioista. Ne eivät ole sinun vastuullasi.

Kaikkea hyvää toivotellen!
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy