ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Oma elämä > Tukahdetut tunteet

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
Drowned Vastaa1 / 10 
09.03.2005, 01:00
Viestiä on muokattu
Hei, en tiedä miksi kirjoitan tätä tänne, mutta ajattelin että pystyn avautumaan anonyymisti parhaiten ongelmistani. Toivottavasti edes joku lukee (eikä luule trolliksi tai muuksi :) ).
Olen kurkkuani myöten täynnä itseni tukahduttamista ja samalla olen huomannut että olen tuhoamassa elämääni vain salatakseni itseni. Minulla ei ole kuin pari ystävää, enkä käy paljoakaan ulkona. Ylioppilaskokeet ovat ovella, mutta olen vajonnut masennukseen enkä ole jaksanut lukea yhtään. Haaveilen paremmasta tulevaisuudesta, kaikesta siitä mihin pystyisin, jos vain uskaltaisin. Haaveilen muutosta ulkomaille, pystyväni olemaan _minä_ ilman kulisseja, tekemään asioita mitä haluan tehdä, juhlia, löytää unelmieni miehen, opiskelevani mukavassa yliopistossa ehkä. Kuitenkin aina herään todellisuuteen ja siihen että en ole tehny mitään unelmieni eteen.
Aina ei kuitenkaan ollut näin. Ala-asteella rohkenin olla itseni, silloin en vielä välittänyt mitä ihmiset ajattelet, koska en tiennyt vielä kuinka raadollisia ihmiset osaavat olla. En tiennyt vielä silloin olevani homo, mutta tiesin olevani erilainen. Pystyin kommunikoimaan tyttöjen kanssa, ja tästä eivät pojat pitäneet. Minun harrastukseni olivat osittain tyttömäisiä ja tämän pojat nostivat minua vastaan. He tuhosivat itseluottamukseni haukkumalla minua kaikkien edessä aina kun voin. Ensiksi olin kuulemma naistenmies (kuulostaa hassulta näin myöhemmin ajatellen :D mutta näin yksi poika minulle huusi joskus neljännellä), koska tytöt ihastuivat minuun. Mutta pian minua alettiin haukkua tytöksi. Osa luokastani oli todella mukavia ja minulla oli - ja on vieläkin, pari todella hyvää ystävää (siis poikia ja he ovat heteroita eivätkä varsinaisesti tiedä että olen homo, tai luultavasti tietävät, mutten ole keskustellut asiasta). Nämä kateelliset kiusaajat sitten olivat ainoita, jotka tunsin uudesta koulustani yläasteella. He aloittivat juorut minusta ja sain kuullakin loppu ylästeeni haukkumista. Ystäväni menivät toiseen kouluun, mutta minä en päässyt, syyksi sanottiin tilan ahtaus.
Pääsin lukioon siihen kouluun, mihin olin halunnut yläasteella. Mutta paras ystäväni joutui vaihteeksi toiseen kouluun. No, me vieläkin tapaamme koulun ulkopuolella, mutta muut vanhat mukavat tuttavani ala-asteelta tuntuivat vierailta. Luulin, että saisin olla rauhassa lukiossa, koska ihmiset vaikuttivat ihan mukavilta ja tutuistuinkin aluksi moniin ihmisiin. Toisella luokalla minulla oli henkilökohtaisi ongelmia ja olin aika masentunut. Nyt kolmannella sitten sain tietää, että mikään ei ollut muuttunut. Vaikka kiusaajat eivät enää olletkaan samassa koulussa, oli huhut näemmä kiertäneet, mutta tällä kertaa kukaan koskaan sanonut mitään päin naama. Ei, kaikki tehtiin selkäni takana. Asiasta kuitenkin kehdattiin kirjoittaa, tietenkin nimettömänä, kommenttivihkoihin (siis niihin, joihin varattu jokaiselle sivu tilaa, tarkoituksena oli kirjoittaa jotain hyvää jokaisesta.....). Samat vanhat haukkumasanat toistuvat myös siinä vihkossa.
Tämä kirjoitus paisui hieman, ei ollut tarkoitus tylsistyttää teitä omalla elämän kerrallani. Mutta tunsin, että oli pakko kirjoittaa edes johonkin... :)
Ylös
DaniHani Vastaa2 / 10 
09.03.2005, 01:14
Viestiä on muokattu
Drownedille...

Tarinasi tuntuu monin osin niin kovin tutulta. Sain itsekin kuulla olevani naistenmies, varsinkin ala-asteella, johtuen ehkä juuri siitä, että tulin toimeen tyttöjen kanssa aina paremmin. Koko ajan tiesin olevani erilainen ja kiinnostukseni olevan kuitenkin pojissa. Tytöksi ja tyttöpojaksi sanottiin vielä yläasteella ja ammattikoulussakin - nimittelyn luonne vaan jotenkin muuttui loukkaavammaksi ja masentavammaksi. Välillä ei haluttanut mennä kouluun ollenkaan. Tänä päivänä olen kuitenkin ylpeä että menin! Jollain ihmeellisellä tavalla ja voimalla porskuttelin tuon ajan elämässä läpi. Ehkä juuri siksi, että minullakin oli unelma tulevasta ja paremmasta, itselleni helpommasta elämästä. Unelma siitä, että pääsen eroon noista minulle vaikeista tilanteista ja ihmisistä, jotta saisin ja voisin elää elämääni siten kuin itsestäni tuntuu hyvältä.

Tuosta kaikesta on jo aikaa yli kymmenen vuotta, enkä ole katsonut tarpeelliseksi omalta osaltani olla tekemisissä kenenkään sen aikaisen koulu- tai opiskelukaverini kanssa. Itselleni ei auttanut kuin kunnollinen maiseman vaihtaminen; uudet kuviot ja ihmiset elämääni sekä uusi paikkakunta jossa asua. Uusien ystävyyssuhteiden luominen ei tietenkään ole ollut mutkatonta, mutta mikäpä tässä elämässä olisi...

Älä anna periksi ihan vielä! Hoida yo-kirjoituksesi ja koppaa mukaan todistuksesi. Ei ole mitään syytä antaa valtaa kanssaihmisille siten, ettet itse voisi hoitaa niitä velvotteita ja tavoitteita, jotka olet itsellesi asettanut. Tee loppuun se, minkä olet aloittanutkin. Olet niin lähellä finaalia, että menet sinne vaikka pää kainalossa. Tiedän, että muiden negatiivinen suhtautuminen ja huono käytös satuttaa, ja silloin on ihan turhaa sanoa että "Koita olla välittämättä!". Ei se mitään auta. Mutta elämä tasaa; kun tapahtuu jotain ikävää, niin tapahtuu myös jotain hyvää! Älä jää kiinni ongelmaan, vaan hae ratkaisuja.

Muut tekevät mitä osaavat, sinä teet mitä haluat!
Kaikkea hyvää Sinulle huomiseen ja tulevaan... :)
Ylös
Yep Vastaa3 / 10 
09.03.2005, 02:27
Viestiä on muokattu
Sama kohtalo myös täällä.

Minulla asia ratkesi sillä, että todellakin läväytin ne kaapinovet auki lukion kolmannella! Ei tarvinnut enää kenenkään puhua selkäni takana. Samalla tuli myös uusia ystäviä koska, noh, ilmeiesti asia teki minusta mielenkiintoisemman ihmisen! (Tai erikoisemman, whateva...)
Ylös
faery Vastaa4 / 10 
09.03.2005, 10:48
Viestiä on muokattu
Moi!

Kunhan selviydyt kirjoituksista niin pääset pois lukiosta ja vanhoista piireistä. Voit muuttaa toiselle paikkakunnalle, kenties opiskelemaan. Ei kannata panikoida kirjoitusten kanssa, se ei auta. Loppujen lopuksi kirjoitukset eivät välttämättä vaikuta opiskeluvalintaan (koepistekiintiö). Ja kirjoitusten arvosanoja voi aina nostaa.

Sullahan ei ole enää yhtään päivää lukiota jäljellä. Jos on kyllästynyt vanhaan ympäristöön, niin sitä kannattaa vaihtaa.
Ylös
mies Vastaa5 / 10 
09.03.2005, 11:29
Viestiä on muokattu
Minulla kävi juuri vastaavalla tavalla kuin Drowned`lle. Kiusaaminen alkoi ylä-asteella ja masennuin sen takia ja alitin osaamistasoni kirjoituksissa. masentuminen johtui juuri siitä, että jouduin painiskelemaan yksin ongelmieni kanssa. Minulla oli myös koulupelkoa. Oli vaikeata mennä kouluun ja sen jännittämisen takia olin aivan uupunut koulupäivän jälkeen.

Ajattele Drowned, että sulle kaikki on mahdollista ja se tapahtuu vain sillä tavalla, että pystyt ajattelemaan oikein ja muodostamaan myönteisen kuvan itsestäsi. Ota ajankäyttö hallintaan ja pakota itsesi tekemään( lukemaan) Torju ja vastusta masennuksen ja toivottomuuden tunteita- mene vaikka lenkille, jotta saat itsesi pois siitä ajatuskierteestä tai tunteesta. Ajattele vain sitä yhtä suoritusta, mikä sinulla on edessäsi äläkä yhtään enempää, koska silloin tavoiite tuntuu mahdottomalta saavuttaa. Älä nosta rimaa itsellesi liian korkeaksi. Jos sinulla on kirjoitukset edessäsi, ajattele vain niitä yksittäisiä aineita ja pänttää niitä. Se on sinun tavoitteesi nyt! Toiset tavoitteet ovat vasta sen jälkeen.

Kun teet työtä, niin saat jotakin. Ilman työn tekemistä et saavuta mitään.

Älä mene paniikkiin vaan hajota tavoite osiin ja napsi ne yksi kerrallaan. Elä nyt hetkessä.

Älä vajoa uhrin asemaan, jota sinulle on tyrkytetty. Kiusaajasi haluavat antaa sinulle roolin, että olet uhri. Kieltäydy siitä. Mene tarvittaessa ja valita siitä opettajille tai jollekin itsesi takia. Taistele itsellesi elämä ja oikeus elää. Siten voitat myös masennuksen. Muuten saat masennuksesta itsellesi loppu-elämän kumppanin ja se ei ole kivaa.
Ylös
mies Vastaa6 / 10 
09.03.2005, 12:07
Viestiä on muokattu
Koulun velvollisuus on hoitaa kiusaaminen ja puuttua siihen. Koulun tulee tarjota myönteinen oppimisympäristö koululaisille. Jos opettajat eivät hoida hommiaan, niin siitä tulee valittaa ylemmille kouluviranomaisille. Kiusaaaminen tulee tehdä näkyväksi, jotta siihen voi puuttua. On liikaa vaatia, että alle 20-vuotias kykenisi ajamaan omia oikeuksiaan yksin. Ryhmäpaine voi olla niin vahvaa. Täytyisi olla psyykkisesti poikkeuksellisen vahva, jotta sen kestää. Usein siinä menee mielenterveys. Yhteiskunta kärsii siinä ja sille tulee vain kuluja, kun koululaitos vammauttaa koululaisensa sallimalla kiusaamispahuuden. Myös kiusaajien vanhempiin tulisi otta yhteyttä ja puhutella heitä. Se on koulun velvollisuus yksittäistä kansalaistaan kohtaan. Jos kiusaaminen ei lopu tai sitä ei saada loppumaan, on koulu velvollinen järjestämään opiskelu yksityisopiskeluna ja sillä tavalla järjestää koulurauha.Kiusaaminen ja häirintä ovat vakavia asioita.
Ylös
nameles Vastaa7 / 10 
09.03.2005, 17:59
Viestiä on muokattu
Been there, done that.

Asiaan voi vaikuttaa monella tavalla, helpoiten pääsee kun irrottautuu ns porukoista ja ei herätä liikaa huomiota, ei kaiken tarvitse näkyä 24/7, koulu kouluna, arki arkena.

Maiseman vaihdos on periaatteessa se paras mitä voi tehdä, parempi olisi vielä jos osaisi olla välittämättä mitä toiset puhuu, jos se tapahtuu selän takana. Miksi välittää mielipiteistä mitä ei kukaan uskalla edes päin naamaa esittää?

Helpoin tapa tappaa huhut on tehdä kulissi liitto, se oikeasti toimii tiettyyn pisteeseen asti.

Voimaa silti, hanki uusia harrastuksia ja uusia ihmisiä elämääsi.
Ylös
Drowned Vastaa8 / 10 
11.03.2005, 01:38
Viestiä on muokattu
Kiitos rohkaisusta. :)
Onneksi lukio siis on jo ohi, enää kirjoitukset jäljellä.Ja tosiaan voin muuttaa syksyllä pois täältä ja pääsen vihdoinkin pois vanhoista piireistä.
Toivon vain, että suunnitelmani toteutuvat. Tuo hetkessä eläminen on hyvä neuvo, jota on välillä yllättävän vaikea totettaa. Toisaalta, välillä unelmat paremmasta tulevaisuudesta ovat auttaneet jaksamaan vaikeitakin aikoja.
Eniten kuitenkin kaipaan lähempää kontaktia miehiin. En tunne oikeastaan yhtään homoa, vaikka joskus kaupungilla räikeimmät tapaukset tunnistaakin. Ehkä asiat olisivat toisin, jos olisin rohjennut tunnustaa seksuaalisuuteni. Noh, kesäksi olen suunnitellut matkaa Barcelonaan, jossa toivottavasti tutustun mukaviin homoihin. :)
Ylös
Udat Vastaa9 / 10 
11.03.2005, 14:19
Viestiä on muokattu
Paikan vaihdos kuulostaa tosiaan hyvältä ratkaisulta ongelmiisi. Jos/kun aloitat opinnot toisella paikkakunnalla, pidä huolta että päädyt heti mukaan kaikkiin vuosikurssin/fuksiryhmän/tutor-ryhmän tms. rientoihin. Suuremmissa oppilaitoksissa on lisäksi piljoona erilaista harrastusjärjestöä.

Yliopistossa opiskelun hyvä puoli on se, että on helppo saada uusia harrastuksia ja tuttavia. Toisaalta huono puoli on, että kukaan ei pakota sinua ikinä puhumaan kenellekkään, joten seinäkukkaseksi jääminen on täysin mahdollista.

Opiskelupaikan valinnassa pätee se valitettava totuus, että Oulua pienemmissä kaupungeissa opiskelijahomoelämä on jokseenkin olematonta. Helsinki taitaa olla ainoa paikka, josta löytyy jopa valinnanvaraa.
Ylös
pumpkin Vastaa10 / 10 
11.03.2005, 15:43
Viestiä on muokattu
Mutta toisaalta kannattaa olla varovainen myös tulevaisuudessa saman raadollisuuden ja kyynisyyden kanssa. Sitä nimittäin esiintyy myös homopiireissä siinä missä muissakin piireissä, ihmisiä kun kaikki ollaan.

Mutta toivotan sinulle onnea ja menestystä yo-kirjoitusten jälkeen, jotta voit olla vapaasti sitä mitä haluat, sehän meille ihmisille on tärkeintä. Tunteiden tukahduttaminen vain aiheuttaa sitä pahaa oloa ja sitä ei toivo kenellekkään.

Inhottavaa on todella ihmisten kiusaaminen, mutta taas toisaalta ne kiusaajat, varsinkin homofoobikot, ovat yleensä itse niitä homoja jotka eivät uskalla olla sitä mitä oikeasti ovat. Taisin itse nimittäin olla yläasteella sellainen, ennenkuin tajusin itse mistä oikeasti on kysymys.

Voimia sinulle.
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy