ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Oma elämä > Ulos viimein

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
JC Vastaa1 / 30 
26.12.2004, 00:59
Viestiä on muokattu
Halusin vaan huojentuneena vuodattaa että sain mäoonhomon vihdoin ulos suustani päivää ennen aattoa. Äiti kysäisi "ai homoseksuaali?" vähän hämmästyneenä, mutta loput menikin sitten ihan ookoo. Heti meni kertomaan puolelle perheestä. Isä ei tosin tiedä. Saa varmaan tässä lähipäivinä aika hepulin.

Eli kaapin ovet auki 2004 Lahden läheisyydessä ja 20-vuotiaana. Ilman homokavereita tukemassa. Perheelle, joka edustaa konservatiivista kristinuskoa. Vanhemmat ovat tähän asti vain haukkuneet homoja mediassa ja se yök ja kanavan vaihto on ollut luonnollisena seurauksena homokohtauksesta telkussa.

Olo on vapautunut mutta vähän kumma. En oikein tiedä miten olla, kun ainakin viisi vuotta oon feikannu ja nyt voiski olla itseni. Saati sitten kaikki lapsuuden traumat ku meitsi oli vähän liian tyttömäinen ja sosiaalinen muitten makuun. Täytyy kai alottaa itseni eheyttämisprojekti, vähän erilainen kuin Aslanin tosin ;).

Onko tää nyt sitten tyhmää ees laittaa tällasta tänne. Ehkä. Mut mä ansaitsen kyl nyt kuulla muutaman onneksiolkoon ja go gay go:n, koska kynnys oli sairaan korkee ja pääsin silti sen yli! Ja omalle perheelle tullaan ulos kuitenkin vaan kerran ja se on iso juttu. Mä oon hinttari ja ylpee siitä =D! Rauhaa ja rakkautta - ja ehkä vähän anarkiaakin. Ja jakakaa vaa muutki kokemuksia.

: )
Ylös
smo Vastaa2 / 30 
26.12.2004, 01:18
Viestiä on muokattu
Itse tein ulostulon vanhemmille muutamia vuosia sitten, tosin en joulun alla. Pikkusiskot tiesivät jo aiemmin, kuten myös kaverit, joten ihan orpo olo ei ollut. Kieltämättä vähän tilanne stressasi. Olin kyllä siinä vaiheessa asunut jo omillani useamman vuoden.

Kerroin äidille faktat ja juteltiin asiasta - ja myöhemmin kertoi kyllä viettäneensä muutaman unettoman yön uutisen jälkeen. Äiti sitten kertoi isälle, joka ei ollut moksiskaan, ja myös kummeille. Loput sukulaiset pääsivät sitten myöhemmin lukemaan asiasta lehdestä ;)

Ja vaikka isän pasmat vähän sekaisin asiasta menisivät, niin kyllä se tilanne siitä tasaantunee.

Niin, ja onneksi olkoon vaan :)
Ylös
JuhaniV Vastaa3 / 30 
26.12.2004, 08:13
Viestiä on muokattu
Hienoa! Onnittelut myös minulta.

Omalla kohdallani tuohon ulostuloon kului varmaankin tuplasti pidempään kuin sinulla. Huomasin vanhemmille kerrottuani, että he tarvitsivat jonkin verran aikaa muuttaakseen varmaankin yhtä yhtä konservatiivisia asenteitaan kuin sinun perheessäsi. Lopulta he kuitenkin totesivat minun olevan edelleen heille se sama oma lapsi.

Toki heidän hyväksyntäänsä varmaankin "kannusti" ajatus siitä, että jos he eivät minua olisi hyväksyneet, olisin pistänyt välit katkolle. Asuin silloin jo omassa kämpässäni. Asiat kääntyivät lopulta niin hyvään malliin, että mieheni oli heille tärkein luottohenkilö aina heidän kuolemaansa asti.

Sanoit, että teit tuon kaiken ilman homokavereiden tukea. Ehkä tämä etätuki voisi olla jonkinlaiseksi avuksi sinulle omia tunteitasi läpikäydessäsi. Olisi kiinnostavaa kuulla myös, kuinka isäsi asian otti, kun hän aikanaan asian tietoonsa saa.

Muista kuitenkin, että tällainen keskustelufoorumi on julkinen paikka. Siis hieman sama kuin pistäisit kirjoituksesi Etelä-Suomen Sanomiin.
Ylös
jormah @ Vastaa4 / 30 
26.12.2004, 10:55
Viestiä on muokattu
Onnittelut suoruudestasi vanhempiasi kohtaan ja rohkeudestasi.

Itse olin vähän päälle kaksikymppinen - tosin jo hyvin kauan sitten - ja olin opiskelemassa toisella paikkakunnalla, kun kerroin ensin sisarelleni ja sitten äidille. Äidin repliikki oli, että onhan se jo tiedetty. Tarkkanäköisenä hän oli pannut merkille yhtä ja toista elämästäni. Myös isän, metallin huippuammattilaisen, reaktio oli hyväksyvä. Olin arkaillut pitkään asian esille ottamista, sillä tuon ajan työläismiljöössä, jossa kasvoin, en ollut kuullut homoudesta puhuttavan, en edes ns. ruotsalaisvitseinä.

Asian selvittäminen lähensi suhdettani vanhempiini. Voin siis sanoa, että olen tässä suhteessa kasvanut "hopealusikka suussa". Tiedän, että monien kohdalla ulostulo on johtanut hyvinkin vaikeaan tilanteeseen. Kukin meistä voi itse parhaiten arvioida, milloin ja miten kaappinsa ovea raottaa.
Ylös
Pora-liike Vastaa5 / 30 
26.12.2004, 12:04
Viestiä on muokattu
Tuhannet onnittelut!

Minusta tuntuu että fundisten malli heteroperheestä jo itsessään houkuttelee ihmiset samansukupuolisiin parisuhteisiin!
Ylös
mies Vastaa6 / 30 
26.12.2004, 12:49
Viestiä on muokattu
Onnitteletteko rohkeudesta? Voi se olla myös tyhmää ja naivia. Saa ainakin huomiota, jos sitä kaipaa ja negatiivista, jos ei sitten ole positiivisuudella sitä saanut.

Ehkä kysymys on vanhempien välittämisen testaamisesta. Välittävätkö he, vaikka olenkin "musta lammas" enkä täytä heidän odotuksiaan?

Voisiko olla kysymys kapinallisuudesta? Tämä on se tavallisin syy tehdä "temppuja".

Yritä pärjätä. Helppoa se ei tule olemaan. Sitä keksinäistä tukemista, mitä kaipailit et tule kyllä saamaan...epäilen. Niitä onnitteluja kylläkin.
Ylös
Ovet auki Vastaa7 / 30 
26.12.2004, 14:39
Viestiä on muokattu
Hienoa, että tulit ulos kaapista etkä pilaa pitempään nuoruuttasi!
Olin kaapissa 21-vuotiaaksi saakka enkä tullut sieltä ulos suurin elkein. Sain asian todettua sopivissa yhteyksissä. Olin yövieraissa ja äiti kysyi ärtyneenä, missä olin ollut. Kerrottuani yöpyneeni pojan luona keskustelu loppui lyhyeen, koska äitini ei pystynyt käsittelemään (jo pitkään aavistelemaansa) asiaa. Vuoden päästä löysin poikaystävän ja vasta silloin äiti pystyi sulattamaan asian.
Isää en nähnyt vuoteen itsesyrjintäni vuoksi. Viimein soitin ja tapasin hänet. Kerroin asuvani pojan kanssa suhteessa. Asia ei ollut yllätys ja emme olleet isän kanssa asuneet yhdessä moneen vuoteen, joten ehkä etäisyyden vuoksi asia ei ollut vaikea hänelle.
En ollut enää kaapissa, en töissä enkä muuallakaan paitsi, että isovanhemmilleni en osannut kertoa. Erityisesti toinen isoäideistäni oli läheinen ja kärsin monta vuotta siitä, että hän piti minua onnettomana kun vastasin aina kieltävästi tyttöystävätiedusteluihin. Isoäitini oli uskovainen ja vanhanaikainen enkä uskaltanut ottaa riskiä järkyttää häntä. Olin kyllä kysynyt sekä äidiltäni että sisariltani, pitäisikö kertoa, mutta he olivat myös sitä mieltä, että päätän itse, mutta kertominen ei olisi viisasta. Viimeisen isovanhempani kuoltua koin raskaan kiven pudonneen harteiltani, koska enää ei ollut ketään, jolle ei voinut kertoa. Koko maailmalle ei tarvite kertoakaan, mutta pyrin olemaan avoin tarvittaessa, koska pääsen sitä helpommalla, mitä vähemmän on tilanteita, joissa joudun "elämään kaksoiselämää".
Tsemppiä kaikille, jotka vielä painivat samojen ongelmien kanssa! Toivottavasti ajat ovat muuttuneet helpommiksi - itse kävin nämä jutut läpi jo 20 vuotta sitten...
Ylös
JC @ Vastaa8 / 30 
26.12.2004, 21:23
Viestiä on muokattu
mies, huomion hakemisessa ei ole mitään pahaa. Se on yhteydenpitoa ja jakamista. Kun kosketan värisevää koivunoksaa kadunvarrella, hymyilen vastaankulkijalle, sanon päivää, haen huomiota. Mielestäni paras huomion hakeminen on rehellistä, se perustuu alati syvenevään itsetuntemukseen eikä tiedostamattomaan psykologisen vaurion korjaamiseen. Huomion hakeminen on myös huomion antamista huomion hakemisen kohteelle. Ajatukselle, ihmiselle, pilvelle. Jakaminen vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luo laajan minäkuvan, joka antaa paljon voimaa vaikeina aikoina. Huomion hakemiseen reagoidaan monilla tavoilla, mutta ei elämäänsä voi elää välttämättä monia erilaatuisia ihmissuhteita. Niistä voi kaikista oppia.

Murrosiäin ja kapinoimisen olen jo käynyt läpi. Ei minulla ole syytä koetella vanhempiani. Seksuaalisuus on iso osa minua. Se vaikuttaa arjen tunteisiin ja kiinnostuksen kohteisiin. Halusin jakaa sen osan itseäni vanhempieni kanssa, koska he ovat myös osa minua. Näin ratkon sisäisiä ristiriitoja ja autan vanhempiani ratkomaan omiaan suhteessaan minuun. Jakaminen on muutoksen edellytys. Ja tilanne joka aiheuttaa jollekulle kärsimystä vaatii muutosta. Tämä sivusto tarjoaa minulle myös homoyhteisön heijastavan peilin. Opin tuntemaan itseäni enemmän kun muut jakavat omat itsetuntemuksen ilonsa ja surunsa minulle. Saan homosivustoilta myös positiivista vahvistusta ja tukea silloin kun tunnen, että olen liian yksin seksuaalisuuteeni liittyvässä asiassa.

Keskustelin juuri isäni kanssa. Otti asian hyvin rauhallisesti. Ei tosin kuulemma voi muuttaa uskonnollisia näkemyksiään. Sanoi myös, että jos koskaan olisin suhteessa, se olisi hänelle hyvin vaikeaa. Toivoo ilmeisesti, että hyväksyisin tuntemukseni, mutta en käyttäytyisi niiden pohjalta. Koen tämän hieman vaikeaksi. Arvostan kuitenkin suuresti hänen suhtautumistaan ja rehellisyyttään. Sanoi, että otetaan askel askeleelta. Hienoa ja kypsää puhetta! =)

Kiitos myös ranneliikkeen kaltaisille sivustoille myös ihan vaan siitä, että niitä on!
Ylös
JuhaniV Vastaa9 / 30 
26.12.2004, 21:45
Viestiä on muokattu
Kaapista ulostulo ei muuten sitten lopu oikeastaan koskaan. Aina sattuu kohdalle ihmisiä, joille on joissakin tilanteissa rautalangasta väännettävä esimerkiksi se ettei minulla ole vaimoa vaikka vihkisormus sormessa onkin. Esimerkkinä vaikkapa kutsu vaimon kanssa päivälliselle. Jos samaa sukupuolta oleva puoliso ei passaisi, jättäisin koko kutsut väliin. Kyllä viime aikoina kutsut ovat olleet yksinkertaisesti "avec", ellei mieheni nimi ole tiedossa.

Sitten on tilanteita joihin perhe-elämäni ei kuulu, vaikkapa liikesuhteissa. Se ei ole mielestäni mitenkään kaapissa oloa. Täällä yksityisasioiden utelu ei oikeastaan kuuluu kulttuuriin, ainakaan liikesuhteen alkuvaiheessa.
Ylös
JC Vastaa10 / 30 
26.12.2004, 21:58
Viestiä on muokattu
Halusin vielä tiedustella mistä niitä homoja oikein löytää? Olisin nyt valmis oikeaan suhteeseen, mutten yhden illan sellaiseen, joten chatit on nou nou samoin kuin netin deittipalvelut. Kokemusteni perusteella niissä tulevat aika nopeasti vastaan strategiset mitat jos toisetkin vaikka kuinka toitottaisi, että etsii vaan toista ihmistä jonka kanssa jakaa elämäänsä eikä ainoastaan senhetkistä kroppaansa. Sitten on homobaarit, mutta en edes juo, eikä paikkakunnallani Lahdessa sitä paitsi ole homomestoja. Mitään yleisiä vessoja tai suihkuja en myöskään kokeilisi.

Eli olenko toivoton tapaus?
Ylös
JuhaniV Vastaa11 / 30 
26.12.2004, 22:10
Viestiä on muokattu
Et ole mielestäni lainkaan toivoton tapaus. Ihmissuhteen rakentamisen alussa kuitenkin.

On aivan väärä luulo, että kaikilla homoilla olisi heti se mielessä tai että viinan pitäisi olla aina mukana kuvioissa.

Mitäpä jos piipahtaisit Helsingissä jossakin nuorten tilaisuudessa. Niistä on minun mielestäni turvallisinta lähteä liikkeelle. Vilkaise ensin vaikka Setan verkkosivuilta www.seta.f tai Helsingin Seudun Setan sivuilta www.heseta.fi Siellä on myös hyviä linkkejä sekä tietoon, että tapaamismahdollisuuksiin.

Anna oman ystävän etsimiselle itsellesi runsaasti aikaa. Kotoa sinua kukaan ei hoksaa tulla hakemaan. Siis hae ensin tietoa ja lähde sitten liikkeelle.
Ylös
Schlager Vastaa12 / 30 
26.12.2004, 23:30
Viestiä on muokattu
JC, onneksi olkoon nuoruudestasi! Itse olen kolmeakymmentä koko ajan lähenevä, 25 ja 30 puolivälissä. Minun on turha mennäkään mihinkään "nuorten ryhmiin", koska olen jo vanhus siihen porukkaan.

Sitä paitsi en voi sanoa olevani homo, sillä minulla on taustalla tuskallisia ihastumisia naisiinkin. Olen siis hankala tapaus... Vasta 21-vuotiaana kerroin äidilleni totuuden, siskolle en ole kertonut - kerron, jos tulee tarvetta. Sukulaiset ja naapurit luulkoot mitä luulevat minusta.
Ylös
sademm Vastaa13 / 30 
27.12.2004, 18:20
Viestiä on muokattu
JC: Hommaa Irc-ohjelma. Olen tavannut ystäväni kautta monia #fingay kanavalla olevia gay-kavereita. Ovat yllättävän monipuolinen otos suomalaisiin miehiin.

Sieltä Lahdestakin löytyy varmaankin monta finkku-jätkää. Ikä kanavalla on suht nuori, sitten on olemassa joku toinenkin kanava erityisesti nuoremmille, mutta sen nimeä en nyt muista.
Ylös
Schlager Vastaa14 / 30 
27.12.2004, 23:56
Viestiä on muokattu
Kyseessä lienee kanava #closet. Suosittelen kyllä #cucumber-, #suvaitsevaisuus- ja #gay.fi -kanavia myös, niilläkin liikkuu nuorista miehistä pitäviä nuoria miehiä.
Ylös
martin Vastaa15 / 30 
13.01.2005, 21:18
Viestiä on muokattu
Hei JC!
Loistavaa! Onnittelut! Täällä et ole myöskään yksin asiasi kanssa. Itse annat nyt vanhemmillesi konkreettisen olemuksen homoudelle.
Kaikkea hyvää!
Ylös
gemines Vastaa16 / 30 
13.01.2005, 21:28
Viestiä on muokattu
JC, onnittelut minultakin. Tuo oli erittäin tärkeä askel. Itselläni se ei ole vielä keski-iässäkään onnistunut. En lakkaa ihmettelemästä sitä, että 2000-luvun Suomessa kaapista ulos tuleminen voi olla niin vaikea prosessi kuin mitä kaikki e.o. viestit kertovat. Nykyään ihmiset kykenevät puhumaan hyvinkin intiimeistä asioista, vaikka omista vastoinkäymisistään, sairauksistaan, heteroparisuhteen loppumisesta, jopa lapsuuden vaikeista kokemuksista. Mutta homoudestaan kertominen on vieläkin niin vaikeaa että useat valitsevat vaikenemisen mielummin. Siitä ei yksinkertaisesti voida puhua. Miksi se on niin? Onko meidän kristillinen savupirttikulttuurimme vielä niin syvällä sisällämme? Onko homojen näkyvyys yhteiskunnassa kuitenkin vielä niin uutta? Ovatko asenteet heteromiehillä vielä niin rigidejä? Uskon, että monille homoille ulos tuleminen on vaikein askel elämässä. Heteroilla ei ole mitään vaikeuksia puhua uudesta tyttöystävästä, kihlauksesta, naimisiinmenemisestä jne. Sitähän suorastaan odotetaan! Olen vakaasti sitä mieltä että tässä yhteiskunnassa homoilta vaaditaan kaikkein eniten. Ja annetaan kaikkein vähiten.
Ylös
mickebear Vastaa17 / 30 
14.01.2005, 03:08
Viestiä on muokattu
Onneksi olkoon JC - toivottavasti ajan myota huomaat kuinka vapauttava tunne se vanhemmille kertominen oli. Siina saattaa kestaa vahan aikaa, enhan vanhempiasi tunne.

Kysele meilta foorumilaisilta neuvoja jos haluat, luulisin etta meita on niin moneen junaan, etta monenlaista keskusteluseuraa ja -neuvoja saat runsain mitoin.
Ylös
Pete Vastaa18 / 30 
14.01.2005, 17:41
Viestiä on muokattu
Hyvä JC!

Oman ulostulotarinani löydät osiosta "homot ja poliisi" (tai jotain sinnepäin...).

Lisäyksenä vain, että tulin ulos kaapista (aivan liian myöhään -30v.) äidilleni puhelimitse Ateenasta v. -96. Olin silloin YK:lla töissä.
Isäni oli tuolloin kuolemaisillaan haimasyöpään ja sovimme, ettei asiasta hänelle kerrottaisi. Hän kuoli viikkoa myöhemmin tietämättä asiasta (tai mistäpä sen tietää.. ei vakituisia tyttöystäviä etc. Ehkäpä hän jo arvasikin...), ja minä perkele olin silloin Korfulla lomalla...

Isäni viimeisen tahdon mukaisesti hänet tuhkattiin ja hautasimme äitini kanssa uurnan isän etukäteen valitseman, erityisen kauniisti sammaloituneen kiven juurelle kesämökillemme villien ja istutettujen kukkien keskelle.

Vieraillessamme ensi kertaa puolisoni kanssa mökillämme vein hänet katsomaan paikkaa, enkä voinut olla sanomatta: "Hi dad. This is Philip, Philip, meet my dad".

Jotenkin se tuntui asianmukaiselta, vaikka ateisti olenkin. Philip itkeä tirautti, eikä minullakaan kaukana ollut...

Petri
Ylös
jesse Vastaa19 / 30 
14.01.2005, 22:39
Viestiä on muokattu
onneksi olkoon. rohkea teko tunnustaa olevansa homo. itselläni samaisen asian tunnustaminen , jopa itselleni kesti melkein 40v. sisimmässäni kyllä tiesin miten asiat on , mutta kielsin kaiken. että minä ,ei kai sentään. menin jopa naimisiin aikoinani , mutta se oli aikamoinen farssi koko juttu. vaimoni tosin taisi aavistella jotain , kun poikien saunaillat kiinnosti minua enemmän kuin kotona olo. no nyt kun avioliitto on jo menneen talven lumia ja sain jopa itselleni tunnustettua että olen homo , niin nyt tunnen kerrankin olevani vapaa. tosin se että kertoisin sukulaisille tai kavereille avoimesti taipumuksistani , on vielä harkinnassa . ehkä he jo tietävätkin , vaikka eivät pahemmin olekkaan asiasta minulle maininneet. jos joku onkin jotain joskus maininnut , niin olen vaiennut asiasta. minä olen minä ja muut on muita . jotenka ehkä joskus on minullakin niin paljon rohkeutta , että pystyn sukulaisille ja kavereille avoimesti kertomaan miten asiat on . tällä hetkellä olen ihastunut erääseen kaveriin . mahtava tunne , kun vihdoinkin voi vapaasti olla sitä mitä on sisimmässään tiennyt olevan koko ajan. mutta jonka olemassaolon on kieltänyt jopa itseltään . olis mukava kuulla , muittenkin mielipiteitä siitä miten on selvinnyt avioerosta . jos onkin huomannut että hetero jutut ei olekkaan se sun tapas elää, onnellista ja täyspainoista elämää.
Ylös
jesse Vastaa20 / 30 
14.01.2005, 22:39
Viestiä on muokattu
onneksi olkoon. rohkea teko tunnustaa olevansa homo. itselläni samaisen asian tunnustaminen , jopa itselleni kesti melkein 40v. sisimmässäni kyllä tiesin miten asiat on , mutta kielsin kaiken. että minä ,ei kai sentään. menin jopa naimisiin aikoinani , mutta se oli aikamoinen farssi koko juttu. vaimoni tosin taisi aavistella jotain , kun poikien saunaillat kiinnosti minua enemmän kuin kotona olo. no nyt kun avioliitto on jo menneen talven lumia ja sain jopa itselleni tunnustettua että olen homo , niin nyt tunnen kerrankin olevani vapaa. tosin se että kertoisin sukulaisille tai kavereille avoimesti taipumuksistani , on vielä harkinnassa . ehkä he jo tietävätkin , vaikka eivät pahemmin olekkaan asiasta minulle maininneet. jos joku onkin jotain joskus maininnut , niin olen vaiennut asiasta. minä olen minä ja muut on muita . jotenka ehkä joskus on minullakin niin paljon rohkeutta , että pystyn sukulaisille ja kavereille avoimesti kertomaan miten asiat on . tällä hetkellä olen ihastunut erääseen kaveriin . mahtava tunne , kun vihdoinkin voi vapaasti olla sitä mitä on sisimmässään tiennyt olevan koko ajan. mutta jonka olemassaolon on kieltänyt jopa itseltään . olis mukava kuulla , muittenkin mielipiteitä siitä miten on selvinnyt avioerosta . jos onkin huomannut että hetero jutut ei olekkaan se sun tapas elää, onnellista ja täyspainoista elämää.
Ylös
mies Vastaa21 / 30 
15.01.2005, 21:30
Viestiä on muokattu
Minua kosketti tapasi kertoa itsestäsi, jesse, ja etenkin lauseet:" jos joku onkin jotakin joskus maininnut, niin olen vaiennut asiasta. Minä olen minä ja muut on muita."
Ylös
octopus Vastaa22 / 30 
17.01.2005, 16:10
Viestiä on muokattu
ja minultakin onnittelut!

minäkin kerroin ensimmäisenä homoudestani vanhemmille. vaikka vanhempani ovat aika moderneja, niin kyllä pojan homouden todelliseen hyväksymiseen meni useampi vuosi. poikkeuksellisesti isälle kaikki oli paljon helpompaa.

todella moni tuntemani nuori suomalaishomo oleilee kaapissa, ainakin omille vanhemmilleen. siitä seuraa sitten ikävä valheiden kierre. mun pää ei olisi sitä kestänyt. ja musta tuntuu, että joillekin tulee sitten valehtelusta olennainen tapa ratkaista ongelmia. sääli.
Ylös
prinssi Vastaa23 / 30 
18.01.2005, 15:31
Viestiä on muokattu
Joidenkin vanhemmat eivät koskaan osaa ajatella asiaa luontevasti. "Ihan sama, onko tyttö- vai poikaystävä, onhan rakkautta."

Joskus joku sanoi, ettei halua kertoa vanhemmilleen homoudestaan, koska he saattaisivat järkyttyä. Minusta vielä järkyttävämpää on se, etteivät vanhemmat halua aina tietää. Jos minulla olisi lapsi, haluaisin aina kuulla häneltä ne asiat, jotka koskevat hänen elämäänsä ja jotka hän haluaa kertoa. Millaiset vanhemmat sulkevat korvansa ja silmänsä lapsensa onnellisuudelta?
Ylös
octopus Vastaa24 / 30 
18.01.2005, 20:23
Viestiä on muokattu
hey jc!

mä en sulkisi chattejä missään tapauksessa ulkopuolelle. mä löysin puolisoni chatin kautta yli kahdeksan vuotta sitten. ja tunnen heteropuolelta myös useamman internetliiton.

mä olin nuorena aika onneton, tai ainakin siltä tuntui. mutta kyllä se elämä siitä alkoi rullaamaan, vaikken viihtynyt setan ympyröissä saatika homokapakoissa.
Ylös
jamppa Vastaa25 / 30 
18.01.2005, 23:59
Viestiä on muokattu
........
Olen vakaasti sitä mieltä että tässä yhteiskunnassa homoilta vaaditaan kaikkein eniten. Ja annetaan kaikkein vähiten.....

En ymmärrä mitä tarkoitit tuolla. MItä meiltä nyt vaaditaan ja mitä annetaan vähän? emmä ainakaan mitään tarvi. itse työlläni hankin ja jos on kyse henksestä niin senkin hankin ja olen hankkinut itse. Aina Suomalaiset odottaa jotain jostain muualta, mutta ei ikinä itseltään. Kyllä se on kuule jätkät sillä tavalla että itse me sen valitsemme elämmekö piilossa vai emme ja kiusataanko vai ei ja onko vai ei ja annetaanko vai ei. itse sen päätämme......niin, ainakin minusta.....
Ylös
jamppa Vastaa26 / 30 
19.01.2005, 00:04
Viestiä on muokattu
..niin vielä se että JC on tehnyt hyvän ratkaisun. kyllähän tuosta saat iloinen olla....jatkoa toivottelen...
Ylös
martin Vastaa27 / 30 
19.01.2005, 00:06
Viestiä on muokattu
Olisipa asia todella näin!
Ylös
Herz Vastaa28 / 30 
19.01.2005, 09:28
Viestiä on muokattu
No Jamppaseni, muuten olen samaa mieltä, mutta kyllä se kiusaamiseksi valituksi tuleminen varmaan on aika monimutkaista :/ En usko että sitä kukaan on valinnut.

Itse kyllä siinä samoilla linjoilla, että jos joku valitsee kaappihomouden, niin saisi sitten kyllä elääkin sen mukaan. Tarkoittaen nyt näitä ukkomiehiä juoksemassa perseen perässä tuol chateissa ja muualla. Se on mielestäni kyllä selkeä valinta ja siitä on turha valittaa. Ei niinkään, että kaappihomot valittais, ei ne kyllä sitä yleensä tee...

Onneks olkoon kuitenkin kaapista tulleelle! Teit kyllä hyvän ratkaisun :)
Ylös
Marcus76 Vastaa29 / 30 
13.02.2005, 00:53
Viestiä on muokattu
Tsemiä sulle jatkoon JC! Joo, ei kannata jättää erilaisia seuranhakupalstoja huomiotta. Mä löysin lehti-ilmoituksen kautta mun kullan, tavattiin sitten ja ollaan oikeestaan siitä lähtien asuttu yhdessä, viime heinäkuussa muutin oikeesti. Ens kuussa tulee kaks vuotta täyteen, ollaan suunniteltu kihlojen hankkimista loppukesästä. :) Se on kyllä totta että ei täällä Lahdessa ole mitään paikkoja missä tavata muita samanhenkisiä. Mutta toisaalta, tää on niin junttikaupunki että ehkä se on turvallisuudenkin kannalta parempi..
Siinä meidän sormus- jutussa on kyllä omat hankaluutensa, tai ihan miten asiaa katsoo: vaikka (lähes) koko tuttavapiiri tietää, ja varmaan kaikki sisarukset ainakin arvaa, niin viimeistään silloin pitäisi kertoa vanhemmille. Hermostuttaa vaan niin hitosti, miten ne siihen suhtautuu, oonko mä niille pettymys tms..
Ylös
Jacqueline.N. Vastaa30 / 30 
13.02.2005, 16:46
Viestiä on muokattu
Mitähän ihmeen hömppää tuo Mies selittää..

Ei huomionkaipuussa ole mitään pahaa. Itsekin olen aika huomionkipeä ihminen, mutta niin on varmasti jokainen jollain asteella. Huomiota on kiva antaa ja vastaanottaa.

Mutta ehkä se ei nyt ollut tässä se pointti vaan rohkea ulostulo:-D Jee! Eli onneksi olkoon^^
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy