ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Oma elämä > 2003, 2004, 2005, 2006 ja sitten vasta

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
Tomi Vastaa1 / 50 
26.05.2003, 18:15
Viestiä on muokattu
Menin hyvin nuorena naimisiin ja sain melkein saman tien lapsen. Pian jo olinkin 23-vuotias leikki-ikäisen pojan leski-isä. Nyt on kulunut jo useita vuosia 30-vuotispäivästäni. Minulla ei ole ollut monen muun homoisän käyttämää mahdollisuutta jättää lasta äidilleen. Kaikki on mennyt kuin sumussa ja nyt olen monin tavoin hyvin syvällä heterokuvioissa siitäkin huolimatta, etten uutta naista ole itselleni koskaan hankkinutkaan. Minulle aivan varmasti käännettäisiin porukalla selkä, jos paljastuisin. Juttuja olen hoidellut kaappihomojen ikiaikaisten ratkaisujen avulla. Omasta puolestani voisin tulla ulos kaapista, mutten halua murrosikäiselle pojalleni ongelmia. Niinpä odotan ja vanhenen samalla vääjäämättä. Olen liki nelikymppinen kun poikani on vihdoin täysi-ikäinen. Mitä sitten enää voi muuta tehdä kuin jatkaa entiseen malliin, vaikka haluaisinkin oikean parisuhteen.

Sateenkaariperhetoiminnan tiedän, mutten voi sitä hyväksyä, koska en takuulla olisi itsekään halunnut tulla hoidetuksi naisparin tai yksinhuoltajaäidin taloudessa.
Ylös
Sssanna Vastaa2 / 50 
26.05.2003, 22:01
Viestiä on muokattu
Jos minä olisin kasvanut lesboperheessä, olisin sitä mieltä, että en ikinä olisi halunnut kasvaa missään heteroiden keskellä. On tyhmää kysyä ihmisiltä, olisivatko he tahtoneet kasvaa esim. juuri kahden äidin kodissa, sillä myöntävä vastaus ikäänkuin eliminoi oman isän. Ydinperhehaihattelun luulisi jo olevan ohi, mutta ei... *huokaa*
Ylös
Miikka S Vastaa3 / 50 
27.05.2003, 12:32
Viestiä on muokattu
Biseksuaaleilla näyttää olevan palava halu päästä nopeasti nuorena naimisiin ja tehdä lapsi. Näin on tapahtunut ainakin viidelle tuntemalleni biseksuaalimiehelle.

Onko kiireen syynä halu osoittaa maailmalle olevansa normaali vai mitä? Lopulta koko touhusta kärsii niin mies itse kuin aviopuoliso ja lapsi.
Ylös
Fakta Vastaa4 / 50 
27.05.2003, 13:34
Viestiä on muokattu
Olen yksinhuoltajarikkaassa lähiössä asuva mies ja voi kokemusteni perusteella sanoa, että isättömyys on lapselle paha asia. Housunpunttiin ripustautuvia isänpuutteesta kärsiviä nitiäisiä on liikaa. Lesbo ei tee miehen työtä, koska ei siihen pysty.
Ylös
Zeppelin Vastaa5 / 50 
27.05.2003, 13:50
Viestiä on muokattu
Eikä taida pystyä sen paremmin mies tekemään äidin työtä...
Ylös
Sssanna Vastaa6 / 50 
27.05.2003, 16:00
Viestiä on muokattu
Taas näitä samoja kuluneita väitteitä.. On aina hienoa huomata, kun heteroiden hokema isä+äiti-mantra on saatu nakerrettua teidänkin aivoihinne. Ja onko teillä sitten itsellänne kummatkin vanhemmat eri sukupuolta? Hyvä jumala, teistähän tuli homoja/bissejä! Kamalaa, eikö isistä ollutkaan kunnon miehen malliksi? Tehän menitte ihan rikki.

Se, että jotkut penskat ovat sellaisia "housunpunttiin ripustautuvia nysviä" tuskin riippuu siitä, että perheessä on vain yksi vanhempi. Eiköhän syy ole siinä, että se lapsi on MENETTÄNYT toisen vanhempansa esim. todella riitaisan avioeron kautta, saanut siitä mojovat traumat ja vielä kunnon syyllisyysfiilarit päälle. Alkujaankin yksinhuoltajaperheissä (missä toista vanhempaa ei koskaan ole ollutkaan) en ole vastaavia ongelmia juurikaan nähnyt.

Entäs sitten nämä teidän koinsyömät käsitykset siitä, että on selvästi "naisten jutut" ja toisaalta taas "miesten jutut", että kulttuuri selvästi sanelee, milloin mies on kelpo, miehinen mies, ja milloin vain sellainen naismainen ruikuttaja.

Mitä se tarkoittaa, että kaksi naista ei voisi toimia pojale "isänä"? Käsittääkseni nainenkin osaa juosta futispallon perässä ja sitoa hokkareiden nauhat. Tuntemistani heteropojista taasen ei monikaan osaa esim. räplätä auton moottoria tai tiedä, mikä porakoneissa lopulta viehättää. Menettääkö poika jotenkin palan tästä miehisyydestään, jos hänet esim. opetetaan tekemään ruokaa ja käyttäytymään siivosti toisia kohtaa? Onko tämä miehen malli jokin mystinen, miesten kollektiivitajunnassa elävä, kaikki naiset poissulkeva juttu, jota pitää sitten kaikin keinoin vaalia ja puolustaa? (Tämä selittäisi sen, miksi näitä homoperheitä vastustavat ovat yleensä juuri miehiä.) Onko niin, että tämä lesboparien ulottumattomissa oleva miehisyyden ydin on esim. juuri tämä Häkämies-malli, että hakataan vaimoa, lojutaan kalsareissa sohvalla oluttölkki kourassa ja katsotaan Urheiluruutua? Sitäkö se on? Että ollaan oikein miehisiä miehiä? Sanoisinpa, että monet vaimot olisivat säästyneet paljolta, jos heidän aviomiehensä olisivat kasvaneet kahden naisen kodissa.

Ja jos oikein peloissanne olette, niin älkää pienet huoliko: kyllä se teidän maaginen "miehen mallinne" jostain sinne poikien päähän imeytyy, kas kun eivät lesbo/homoperheidenkään lapset missään tyhjiössä kasva.

Jos nyt ensiksi näyttäisitte jotain faktatietoa siitä, miten sateenkaariperheiden lapset ovat menneet pilalle, niin tämä keskustelu voisi edetä muitakin kuin näitä samoja vanhoja uomia pitkin.
Ylös
Tomi Vastaa7 / 50 
28.05.2003, 14:20
Viestiä on muokattu
Mari Vikmanin homo- ja lesbosuhteissa esiintyvää parisuhdeväkivaltaa käsittelevä pro gradu löytyy verkosta

tutkielmat.uta.fi

Mainittakoon, että parisuhdeväkivalta on homojen ja lesbojen keskuudessa yleisempää kuin heterojen keskuudessa. Samoin on todettu isättömien poikien olevan muita poikia useammin mielenterveysongelmaisella tavalla väkivaltaisia. Miehillä on niin homojen kuin heterojenkin keskuudessa ne omat juttunsa, joihin naisia ei huolita. Pojan sulkeminen pois näistä asioista silpoo hänet.

Sannan raivopäinen kannanotto vahvistaa uskoani siihen, että kaapissa pysymisen suoma mahdollisuus pitää poikani pois sateenkaariväen ulottuvilta oli oikea ratkaisu.
Ylös
Zeppelin Vastaa8 / 50 
28.05.2003, 14:40
Viestiä on muokattu
Eikä adoptio-oikeuden laajentaminenkaan tuon kirjoitelman perusteella oikein näytä todennäköiseltä.... Itse ainakin kääntynen takaisin vastustajien riviin...

Se Sssannan kirjoituksessa oli hyvää, että siitä kyllä selvästi tulee ilmi että todella on olemassa "naisten juttuja", jotka eivät aukene miehille ja toisaalta "miesten juttuja", joita naiset eivät ymmärrä. Joten näin luontokin sitten lienee tarkoittanut jälkeläisille molempien maailmoiden edustajan kasvattajaksi.
Ylös
primalco Vastaa9 / 50 
28.05.2003, 16:26
Viestiä on muokattu
Tomi, missä kohtaa gradussa mainittiin että väkivalta on yleisempää homosuhteissa verrattuna heterosuhteisiin?

Selailin tutkielman nopeahkosti läpi. Otos (vain neljä lyhyttä kertomusta) ei ainakaan vakuuttanut minua. Ei minkäänlaista statistiikkaa antamassa tutkimukseen lisävalaistusta. Tyhjänpäiväistä liirumlaarumia oli sivut täynnä.

Tuon tutkimuksen perusteella en lähtisi sulkemaan kokonaista väestöryhmää adoption ulkopuolelle. Se olisi sama kuin jos Suomessa asuvilta somalinaisilta pyydettäisiin kirjoituksia perheväkivallasta. Neljän vastauksen perusteella sitten todettaisiin että somalit hakkaa toisiaan, joten heille ei saa sen vuoksi antaa adoptio-oikeutta.

Parempi tapa olisi laittaa pariskunta psykologiseen palikkatestiin, sen lisäksi pyydettäisiin 10 suosituskirjettä adoptoijien tuttavilta ja sukulaisilta, tarkistettaisiin rikosrekisteri ja lopuksi vaadittaisiin yhden vastakkaista sukupuolta olevan henkilön (kummi?) allekirjoitettu vakuutus, jossa hän lupaa olla lapselle tarvittavana esimerkkinä omasta sukupuolestaan.
Ylös
Tomtoo @ Vastaa10 / 50 
28.05.2003, 23:01
Viestiä on muokattu
Tomi, ootsä funzannu että sä voisit löytää ehkä jonkin sopivan välimuodon lasten ja homouden välimaastossa ja hankkia tällä tavalla elämän. Elämää ei nimittäin pitäis elää piilossa, koska se usein aiheuttaa katkeruutta ja epäonnistumisen tunteita: miksen uskaltanut elää ajoissa jne. Ei nimittäin ole välttämättä helppoa aloittaa ihmissuhdeverkoston luomista nelikymppisenä, aloittelevana homona.
Mä elän hiukan vastaavassa tilanteessa kun sä, ja voin kertoa, että en mäkään esim duunissa huutele kaikista elämäni yksityiskohdistani.
Sen lisäksi lapselleni en halua paljastaa yöelämäni yksityiskohtia, vaan lapselleni kanssani oleilevat kundit ovat hyviä ystäviä. Ympäristökään ei hötkyile, koska osa frendeistäni on heterofrendejä, osa on kaltaisiani homoja, joilla on lapsia, ja osa muita poikia. Ja on muutama tyttökin frendi, mutta missään tapauksessa ei sen vuoksi, että mua luultaisiin heteroks. Ei, siihen, mä en frendejäni käytä!
Silloin tällöin aina joku "epäilee" tai "on varma" homoudestani. Mä harvoin kuulen tästä, mutta jos kuulen, en sitä kiistä, nauran vaan, ja jatkan menoo. Tää ei hätistä frendejä enkä mä oo niitä menettäny yhtään! Ja musta tuntuu, että mä elän elämääni täysillä enkä pelkää mitään.
Meilaa ihmeessä jos haluut vaihtaa ajatuksia!
T.
Ylös
faery @ Vastaa11 / 50 
28.05.2003, 23:54
Viestiä on muokattu
Mikä ihmeen naismaailma ja miesmaailma? Haloo!

Hauska huomata että lapsi tarvitsee isän - väittämä on ikään kuin sellainen, että se ei tarvitse enää edes perusteita vaan se on jotenkin fakta sinänsä... huvittavaa ja huolestuttavaa.
Ylös
Sssanna Vastaa12 / 50 
29.05.2003, 00:13
Viestiä on muokattu
Uskomatonta, truly... En koskaan lakkaa hämmästelemästä sitä, miten sekä homoadotioiden että sateenkaariperheiden _homovastustajat_ pystyvät elämään itsensä kanssa. Mahtaa olla aivan upea tunne, kun järkähtämättä uskoo siihen, ettei koskaan kykene antamaan lapselleen "tasapainoista" ja "onnellista" lapsuutta, kun oma puoliso on väärää sukupuolta, ja että itse, homoksi syntyneenä, on automaattisesti täysin epäkelpo ja riittämätön vanhemmuuteen.

Tämä on oikeasti aivan käsittämätöntä. Kertokaa mulle, miltä tuntuu elää, kun inhoaa, halveksii ja aliarvioi osaa itsestään ja sitä kautta suurta osaa elämästään? Onko se hienokin tunne? Haluaisitteko te lapsia? Tuntuuko hienolta, kun tiedätte, että teistä ei siihen ole?

Minusta ainakin tuntuisi aika skitsofreeniseltä, jos ensin ajattelisin, että okei, olen lesbo, se on ok, olen ylpeä itsestäni jne. ja sitten heti perään tulisi täysin luontevasti ajatus siitä, että minua ei ikinä ole tarkoitettu vanhemmaksi, paitsi tietenkin jos hankin kulissiaviomiehen ja täten, kun ne pallit nyt on saatu perheeseen, voisin taata sen, että lapsestani tulee hyvä ja kelvollinen heteroseksuaali, jonka ei tarvitse vaivata päätään tällaisilla pikku ongelmilla.

Ei ihme, että vanhempien ensimmäinen suru lapsen kaapistatulon jälkeen on se, että voi voi nyt ei tule lapsenlapsia: kyllähän tällainen psykologinen sterilisaatio varmasti karsii joka ikisen mahdollisuuden edes harkita sitä jälkikasvua.

Lukekaa vinkiksi vaikka Minna Aholan pro gradu Ihan perhe vaan, puhuu lesboperheistä ja siitä, miten lapset kahteen äitiin suhtautuvat. Otsikko kertookin jo kaiken.. Tässä myös ihan Ranneliikkeen omista linkeistä yksi, www.apa.org Muutenkin esim. tuohon Ranneliikkeen homofaqiin tutustuminen tekisi monelle enemmän kuin hyvää.

Minä ja kihlattuni, samoin kuin monet, monet ystävistämme, tulemme saamaan, rakastamaan ja kasvattamaan lapsia, sanoipa siihen joku ahdasmielinen kokoomusjäykkäniska mitä tahansa. Maailma on aina piirun verran parempi paikka elää, kun tuollaiset itseäänhalveksivat homot eivät koskaan mitään lapsia tule hankkimaankaan.
Ylös
mikke Vastaa13 / 50 
29.05.2003, 09:57
Viestiä on muokattu
Kommentoisin vaan tuohon esimerkiksi otettuun graduun väkivallasta homo- ja lesboparisuhteissa. Niinkuin joku toinen jo kysyikin, missä siellä mainitaan väkivallan olevan yleisempää homo/lesbosuhteissa?? (ja miten se on mitattu?)Ja eikö ole aika selvää että 4 esimerkkitapausta ei todellakaan anna mitään täydellistä läpileikkausta kaikkiin parisuhteisiin vaikka kertomuksia oltaisiin tarkasteltu kaikin mahdollisin metodein!!
Ylös
node Vastaa14 / 50 
29.05.2003, 11:35
Viestiä on muokattu
Ja nämä 'isättömät pojat', jotka ovat väkivaltaisempia ovat yksinkertaisesti poikia, joilta on riistetty miehen malli. Jotkut kaipaavat samaistuakseen ja kasvaakseen sellaisia, mutta normaali perhe (niin yksinhuoltaja- kuin sateenkaari-) sisältää tarpeeksi eri sukupuolta olevia sukulaisia tai tuttavia, että tarve täyttyy.

Kummit, isovanhemmat, äitien kaverit, opettajat... kyllä se yleensä jostain löytyy kun asiaan kiinnittää huomiota. Itse olen tosin sitä mieltä, ettei sitä edes välttämättä kaivata, mutta lastaan tarkkailemalla sekin kyllä selviää. Ei miehen mallin tarvitse olla kotona sohvalla lojumassa, ja keksin tutuistani montakin esimerkkiä ihan hyviksi aikuisiksi kasvaneista ihmisistä, jotka onnekseen eivät ole ottaneet miehen mallia kotoaan :)

-node
Ylös
faery @ Vastaa15 / 50 
29.05.2003, 14:57
Viestiä on muokattu
Onkohan tuo aivan tieteellisesti todettu, että juuri miehen puuttuminen perheestä johtaa perheen poikien ongelmiin?

Meinaan ongelma saattaa johtua siitä, että yksinhuoltajuus nyt yleensä on vaikeampaa ja raskaanpaa kuin jos vanhempia on kaksi, ja sitä kautta vanhemmalla ei ole niin paljon aikaa kasvattaa lapsia keskimäärin kuin jos vanhempia olisi kaksi?

Onko todettu, että yksinhuoltajaisien pojat olisivat jotenkin keskimäärin vähemmän väkivaltaisia tms.?
Ylös
äiti Vastaa16 / 50 
29.05.2003, 22:02
Viestiä on muokattu
Tähän aiheeseen ja Sssannan yltiökiihkomieliseen ja epärealistiseen "faktaan" on kyllä pakko kommentoida.
Sssanna, onko sinulla lapsia, ja erityisesti poikalasta?
Vaikka elänkin naisen kanssa, tiedän mitä on pojan miehenkaipuu, sekä sen oikean että miehenmallin. Omat lapseni ovat molempia sukupuolia, joten vertailukohtaa on. Tytöt ovat vain hieman kaivanneet olematonta isää, " olisi kivaa jos mullakin olisi oma isi", mutta pienen ja isommankin pojan tuska on raastavaa. Kyse ei ole siitä, osaako nainen pelata jääkiekkoa tai ajaa mikroautolla, vaan sisäänrakennetusta tarpeesta isään, mieheen johon samaistua ja jonka vierellä tuntee itsensä ehjäksi ja samanlaiseksi, olla täydellisesti poika joka ikinen päivä ja ylpeä isästään. Oli isä millainen tahansa. Sitä paljoa auta selittää kuinka me nyt ollaan tällainen perhe.
Satunnaiset tai säännölliset tapaamiset enojen tms. sukulaisten ja ystävien kanssa eivät tätä poista. Yhtä hyvin voisi väittää lastenkodissa kasvavasta lapsesta, että kunhan se pari kertaa viikossa tapaa äitiään, kyllä se riittää. Eikä kyseessä kuitenkaan ole edes oma isä.
Lasteni isä on kuollut, enkä ikimaailmassa saisi pojistani täyspäisiä aikuisia ilman erikseen yksinhuoltajana hankkimaani mieskaveria pojille. Jos mitään tarvetta ei ole, miksi ihmeessä sadat pojat ovat jonossa jollekin mieskaverille, ja jos sellainen löytyy, alun kipuilu ja käytöshäiriöt ovat hirveät, kunnes poika hyväksyy tämän isän sijaisen?

Kuvottavin kommentti tuli jossakin lehdessä lasta suunnittelevalta naisparilta, joka ilmoitti että jos tuttavissa ei miehiä ole, ainahan voi hommata tällaisen mieskaverin!
Siellä on jonossa satoja poikia, jotka ovat jääneet isättä olosuhteiden pakosta (kuolema, isän hylkäys, isä kadonnut ennen syntymää jne. ), ja joiden äideille tämä on viimeinen oljenkorsi täyttää tyhjiö lapsen elämässä. Ja joku itsekäs lesbo on etukäteen valmis asetttamaan lapsensa tällaiseen tilanteeseen, tarkoituksella!
Ja, ihan oikeasti isättömillä aikuisilla miehillä on usein ongelmia vielä aikuisenakin, puhumattakaan nuoruudesta, jolloin sitä miehuutta etsitään älyttömistä tempauksista, viinasta ja väkivallasta.
Toki näin myös muulloin voi olla, mutta ero on selkeä.
Ylös
faery @ Vastaa17 / 50 
29.05.2003, 23:11
Viestiä on muokattu
Niinpä... lesbo joka haluaa lapsen on itsekäs mutta hetero joka haluaa lapsen ei ole?
Ylös
6 Sigma Vastaa18 / 50 
30.05.2003, 10:29
Viestiä on muokattu
Tuollainen sairaalloinen lapsen 'mieskaipuu' kuulostaa kyllä huolestuttavalta. Ehkä takana onkin orastava vakavampi psyykkinen häiriö, jonka ammatti-ihmisen pitäisi tutkia?
Ylös
faery @ Vastaa19 / 50 
30.05.2003, 10:57
Viestiä on muokattu
Hm kai se on sitten yksilökohtaista lapselle että kaipaako se isää vai ei, en mä itse ainakaan koe yksinhuoltajaperheessä kasvaneena että oisin isää välttämättä tarvinnut johonkin.

Taitaa olla suomalaiseen kulttuuriin vain niin syvälle juurtunut tuo pojaksi ja tytöksi kasvattaminen että siitä ajatusmallista ei pääse eroon sitten millään.
Ylös
Zeppelin Vastaa20 / 50 
30.05.2003, 12:41
Viestiä on muokattu
Nimimerkki äiti on kyllä aivan oikeassa. Isänä olen havainnut tämän aivan saman asian. Minullakin on omakohtaisia kokemuksia omista tyttö- ja poikalapsista ja tiedän heidän tarpeidensa erot. Molemmat sukupuolet kasvattajina ovat tärkeitä. Kaksi naista tai kaksi miestä ei tätä voi koskaan täysin vastata. Isän merkitys varsinkin poikalapselle on korvaamaton.
Tuttavapiiristäkin löytyy kyllä yksinhuoltajaperheissä kasvaneita poikia, jotka ovat elämässään hakeneet jostain jonkun miehenmallin. Joskus malli on ollut hyvä, joskus vähemmän hyvä...

Huonoin vaihtoehto on tietysti jos lapsesta ei huolehdi oikeasti kukaan. Olkoon kysymyksessä sitten hetero- tai sateenkaariperhe. Mutta ei sateenkaariperhekään ole se optimaalinen perhemuoto.

Tässäkin tietysti vasta se oma, itse eletty elämä tuo sen elämänkokemuksen jonka perusteella näkee pintaa syvemmälle. Kauniita kuvitelmia ja haaveita voi tietysti aina elätellä...
Ylös
Tomi Vastaa21 / 50 
30.05.2003, 12:52
Viestiä on muokattu
Äiti ja Zeppelin ovat oikeassa. Kaikki muualta löytyvistä miehenmalleista intoilevat voinevat kysyä itseltään, miksi otaksuvat vieraitten miesten kiinnostuvan positiivisella tavalla lapsestaan. Maailma on julma. Itse en ole oman poikani hoidon ohella jaksanut kenellekään muulle pojalle miehenmallina olla. Isättömät ovat usein niin takertuvia, että se itsessään on omiaan karkottamaan ne vähäisetkin miehenmallit pois. Isän kanssa aikaansa viettänyt poika saa enemmän positiivisessa mielessä irti myös muista miehistä.
Ylös
Iiris Vastaa22 / 50 
30.05.2003, 13:06
Viestiä on muokattu
Onko teillä kokemuksia lesbo- ja homoparin yhteisesti hankkimasta lapsesta? Kuinka tällainen neljän vanhemman kuvio käytännössä toimii?

Sen lisäksi olisin kiinostunut siitä, miten tämä mihen tai naisen malliin samastumisen dynamiikka käytännössä toimii?
Mikä on se salaperäinen sukupuoleen piilotettu tieto, joka siirtyy 'isältä pojalle'? Ja millaisissa tilanteissa ja käytännöissä?
Ylös
Tomi Vastaa23 / 50 
30.05.2003, 13:19
Viestiä on muokattu
Mari Vikmanin homo- ja lesbosuhteissa esiintyvää parisuhdeväkivaltaa käsittelevä pro gradu läpäisi viime vuoden kevätpuolella Setan Z-lehden julkaisukynnyksen ja siinä yhteydessä todettiin parisuhdeväkivallan olevan lesboperheissä yleisempää kuin heteroperheissä. Tämä usein tahdotaan tarkoituksella unohtaa. Unohtaa tahdotaan usein myös se ikävä tosiasia, että suurin osa alaikäisiin lapsiin kohdistuvasta väkivallasta tulee äitien eikä suinkaan isien taholta. Suurinta osaa lapsista ei onneksi pahoinpitele kukaan. Sannan miesviha toi luotaantyöntävyydessään mieleen sen vanhan totuuden, että isättömiä lapsia tahtovat maailmaan lisää ennenkaikkia ne naiset, joilla heillä itsellään olevien emotionaalisten vaurioiden johdosta on kaikkein huonoimmat mahdollisuudet isättömän lapsen hoidosta kunnialla selviytyä.

Pelkään pahoin, että tytöllekin isättömyys tai olemassaolevan isän hyljeksivä käytös saattaa jättää paljon piileviä emotionaalisia haavoja, jotka nostavat rumaa päätään siinä vaiheessa, kun perheenperustamiseen liittyvät elämän suuret kysymykset nousevat etualalle. Ylipäätänsäkin olen sitä mieltä, että syy lesbolaiseen käytökseen ei välttämättä ole naisen naisiin kohdistuva sukupuolivietti vaan usein on kyseessä pohjimmiltaan heteroseksuaalinen nainen, jonka isänpuutteisuus karkottaa kaikki miehet. Näitä desperadoja ajautuu jatkuvasti kasvavana virtana homojen iskupaikkoihin lapsuutensa traumoja uusintamaan. Tuttu kai on turvallista vaikka tekisi kipeää. Niin tiivisti en kaapissa ole, ettenkö näitä tapauksia olisi itseni kimpusta joutunut hätistelemään.

Äidittömyys on lähtökohtaisesti yhtä paha ongelma kuin isättömyys. Äidittömyyden aiheuttamia ongelmia on kuitenkin helpompi paikkailla kuin isättömyyden tuottamaa traumaa, sillä ovathan niin lastentarhan kuin peruskoulujen opettajat pääsääntöisesti naisia ja mummot vaareja useammin elossa.
Ylös
node Vastaa24 / 50 
30.05.2003, 14:24
Viestiä on muokattu
Se, miksi Mari Vikmanin gradua ei yleensä mainita, johtunee osin ihan siitä, ettei se ole minkäänlainen tutkimus parisuhdeväkivallan yleisyydestä homo- ja lesbosuhteissa.

tutkielmat.uta.fi

Lainaus:
"Tutkielmani aiheena on parisuhdeväkivalta homo- ja lesbosuhteissa. Tarkoituksenani on selvittää millaista väkivalta on ja miten väkivaltaa kohdanneet ovat selvinneet väkivallasta. Tarkastelen parisuhdeväkivaltaa kahdelta tasolta; sekä yksilön, että yhteiskunnan tasolta.
Määrittelen tutkimukseni narratiiviseksi tutkimukseksi. Aineistoni koostuu neljästä tarinasta, jotka keräsin kirjoituspyynnöllä. "

Tästä on hyvin helppo päätellä, että tutkimusta ei voi millään tavalla yleistää. Ensinnäkin materiaali on neljä tarinaa, jotka on saatu kirjoituspyynnöllä. Toisekseen tutkimus keskittyy itse väkivallan ja siitä selviämiseen. Mari Vikman toteaa itsekin gradussaan, sivulla 29: "En voi pitää aineistoa kattavana, mutta se antaa viitteitä siitä millaista väkivalta on homo- ja lesbosuhteissa."

Mahdollisesti lähdeluettelossa mainituissa tutkimuksissa on tutkittu väkivallan yleisyyttä, mutta niitten käsiini saaminen on liian vaikeaa.

Tomin kirjoituksia on vaikea lukea objektiivisesti, kun huomaa sanan 'lesbolaisuus' käytön. Ko. sanaa kun harvemmin käytetään enää muualla kuin eheytyspiireissä ja vastaavissa, kuuluu samaan kategoriaan kuin homoseksualismi.

Väite, että lesbous johtuisi 'piilevistä emotionaalisista haavoista' tai isäsuhteen ongelmista on vanha ja jo moneen kertaan perättömänä kuopattu. Väite on malliesimerkki siitä, miten keittiöpsykologiaa ja ns. maalaisjärkeä voi väärinkäyttää.

-node
Ylös
primalco Vastaa25 / 50 
30.05.2003, 14:48
Viestiä on muokattu
Tomi, olet antanut käsittää jo kahteen kertaan että Mari Vikmannin dippatyössä sanottaisiin homosuhteissa väkivallan olevan yleisempää kuin heterosuhteissa.

Kuitenkin en kyseisestä stoorista pysty väitettäsi varmentamaan. Itseasiassa, etsiessäni Acrobatin search-toiminnolla dokumentista sanaa "yleisempää", en saanut yhtäkään osumaa.

Minusta kommenteistasi alkaa paistaa yhä selvemmin katkeroituminen homoja (ja naisia?) kohtaan, joka kuitenkin kumpuaa vain siitä että et itse USKALLA tehdä omassa elämässäsi niitä tekoja asian suhteen, joita sisimmässäsi pidät oikeina. Tämä sitten verhotaan jalosti "lapsen paras"-tekosyyhyn.

Sama tekosyy, jolla miehen hakkaamaat vaimot vetkuttelevat väkivaltaisessa suhteessa. Totuus on että he pelkäävät muutoksia ja/tai ovat saamattomia tekemään niitä.

Olosuhteiden uhria on helppo teeskennellä, koska silloin vastuun voi sysätä muille.
Ylös
faery @ Vastaa26 / 50 
30.05.2003, 16:13
Viestiä on muokattu
Tosi loogista Tomi. Sanot että olet yksinhuoltaja, mutta itse väheksyt yksinhuoltajia.

Psykologian tuntemukseesikaan ei oikein voi luottaa, kun väität ettei lesboja oikeasti ole olemassakaan. Olet varmaan tosi asiantuntija puhumaan siitä kuka oikein kelpaa kasvattajaksi ja kuka ei.

Haluisin kyllä jotain tieteellistä näyttöä siitä, että kaksi naista ystäväpiireineen - onhan lapsella neljä isovanhempaakin ketkä ovat tosi tärkeitä kasvatuksellisesti -ei voisi huolehtia lapsista, kotipsykologia ei oikein vielä vakuuta.

Ja jos vielä kommentoin äidin kirjoitusta niin eipä äitiä voi kovin suuresta empaattisuudesta ainakaan syyttää, mietin vain kuinka joku kehtaa haukkua toisia itsekkääksi koska tämä haluaa lapsia? Ehkä äiti sitten vastaa tähän.
Ylös
Iiris Vastaa27 / 50 
30.05.2003, 21:44
Viestiä on muokattu
Helsingin sanomien uutiskynnyksen oli ylittänyt Tytti Solantauksen tutkimus:

"Mikään tutkimus ei osoita, että perhemalli sinänsä vaikuttaisi lapsen kehitykseen. Pientä eroa tutkimuksissa löytyy lesbovanhemmuuden eduksi, mutta Solantaus ei usko, että lesbous itsessään tekisi äidistä sen parempaa. 'Lähinnä kyse on siitä, että lesbot ovat lapsia hankkiessaan joutuneet miettimään muita perusteellisemmin, ovatko he valmiita vanhemmiksi. Toisaalta naiset on kasvatettu äideiksi, ja työn ja kodin yhteensovittaminen saattaa käydä helpommin kuin heteroperheissä', Solantaus sanoo.
'Tämä haastaa normatiivisen perheen isät miettimään rooliaan, siis millainen nainen on verrattuna mieheen työn ja perheen sovittamisessa.'

HS 9.6.2002
Ylös
Azrae| @ Vastaa28 / 50 
07.06.2003, 01:10
Viestiä on muokattu
Muutama kommentti iski sen verran pahasti silmään, että oli pakko poimia ne erilleen ja kommentoida:

Ensin yhdestä Tomin viestistä:
"..Miehillä on niin homojen kuin heterojenkin keskuudessa ne omat juttunsa, joihin naisia ei huolita. Pojan sulkeminen pois näistä asioista silpoo hänet."

Ja jälleen kerran pohjalla ajatusmalli "tytöt vs. pojat" jossa kaikkien pitää rakentaa identiteettinsä samojen stereotypioiden varaan. Jos joku ei automaattisesti sovellu tähän perusmalliin tekee ympäröivä yhteiskunta kaikkensa muuttaakseen tilanteen.. Olisin ennemminkin taipuvainen uskomaan, että mahdollinen minuuden "silpoutuminen" johtuisi juuri kaikenlaisesta muottiin pakoittamisesta.

Itselläni oli/on sekä äiti että isä, mutta perheessämme oli esim. kotitöiden osalta jätetty miesten ja naisten roolien erittely vähemmälle. Kokkaamiset, tiskaamiset, sähkötyöt, pyykkäämiset ja pihan siivoukset teki ketä vain ensiksi ehti. Itse en ole koskaan perustanut pahemmin asioista, joista poikien pitäisi olla niin suuresti kiinnostanut. Auto on edelleenkin vain väline jolla pääsee paikasta toiseen, tytöt ovat edelleenkin vain hyviä(!) ystäviä... ja ihmisen sukupuoli on edelleenkin toisiarvoinen seikka. Jep. Ja lopputulos: en ole ainakaan omasta mielestäni mitenkään silpoutunut, vaan osaan ajatella asioita monelta kantilta ja kyseenalaistaa vallallaolevat käsitykset. Hyödyllinen ominaisuus kenelle tahansa, vaikka itse niin sanonkin.

Ja sitten vielä pikainen kommentointi Zeppelinin viestin osioon:
"...Joten näin luontokin sitten lienee tarkoittanut jälkeläisille molempien maailmoiden edustajan kasvattajaksi..."

Jep.. Ja miksiköhän tuohon kommenttiin turvautujat AINA unohtavat sen, että me elämme siinä luonnossa? Perheitä, joissa vanhemmat ovat samaa sukupuolta on jo olemassa. Miksi se olisi jotenkin vähemmän luonnollista tai epätarkoituksenmukaista? Ihminen on itse luonut sosiaalisen ympäristönsä, luonto jatkaa kulkuaan teennäisistä rajoista huolimatta.
Ylös
Äiti Vastaa29 / 50 
07.06.2003, 23:13
Viestiä on muokattu
En missään kohdassa ole väittänyt kaikkia lasta haluavia tai niitä tehneitä lesboja itsekkäiksi, vaan nimenomaan sitä yhtä naisparia, joka lehdessä kevyesti heitti että jos ei heidän lapsellaan muuta miehenmallia ole, niin ainahan voi hakea mieskaveria Pienperheyhdisykseltä! Perustelin viestissäni mielestäni miksi ko. yhdistyksen jonoon asettumisen ajatus jo ennen raskautta on melko itsekäs ja lapsen todellisia tarpeita huomioonottamaton ajatus.
Se nimenomaan on itsekästä haihattelua lapsen kannalta, että jos poikalapsi sitten alkaa oireilla, niin sinne vaan jonoon pariksi vuodeksi ja JOS oikea kaveri löytyy ja JOS poika hänet hyväksyy, niin kaikki on kunnossa. Ei ole, liian paljon epävarmuutta ja tuskaa lapsen elämään, jo etukäteen suunniteltuna.
Kuten jo aiemmin Tomi sanoi, isättömät pojat takertuvat, se on fakta jolle mitään ei voi.
Kyse ei ole mistään heteroiden salaperäisestä "isältä pojalle-geenistä" vaan ihan oikeasta tarpeesta, jota eivät myöskään kiistä esim. tuntemani homomiehet jotka toimivat vaikkapa päiväkodeissa opettajina. Kun lasten kanssa elää ja heitä tuntee, oppii huomaamaan tällaisetkin asiat ilman niitä gay-silmälaseja...
Viimeisimmälle kirjoittajalle senverran, että kirjoitin jo aiemmin tästä, että kyse EI ole siitä, kuka kotona siivoaa tai korjaa auton tai pelaa lätkää, EIKÄ mystisistä "yhteiskunnan luomista rooleista" jotka voi kasvatuksella sivuuttaa, vaan ihan oikeista, pienistä ihmisistä, lapsista, jotka tuntevat mitä tuntevat riippumatta siitä, mitä joku homo tai lesbo haluaa heidän tuntevan.
Mutta kuten sanottu, joskus elämä opettaa, joskus ei....
Ylös
faery @ Vastaa30 / 50 
08.06.2003, 14:33
Viestiä on muokattu
Hmm... sorry mut en kyl edelleen tyydy kotipsykologiaan...

Mutta, oletteko sitä mieltä että naisparin voisi antaa adoptoida tytön ja miesparin pojan?
Ylös
Zetazeta Vastaa31 / 50 
09.06.2003, 02:16
Viestiä on muokattu
Tomi, takerrun yksityiskohtaan ja perusteluistasi huolimatta epäilen, onko äidittömyys todellakin helpompaa kuin isättömyys. Onhan äiti-lapsi -suhde yleensä se ensimmäinen kiintymyssuhde.
Tuntemistani lesboista voin sanoa, että jos heillä on ongelmia suhteissaan vanhempiin, niitä on ihan samalla tavalla niin äitien kuin isienkin kanssa.
Mutta kyllä - varmaan karkealla järjellä ajateltuna ihannetilanne perheessä on, että vanhemmat ovat eri sukupuolta. Kysymys kuuluu: kuinka monet tilanteet toteutuvat yhteiskunnassamme ja ihmisten välillä ylipäätään ideaalissaan? Käsi ylös, jolla on täydellinen perhe!
Ylös
Hapatus @ Vastaa32 / 50 
09.06.2003, 10:22
Viestiä on muokattu
> Kyse ei ole siitä, osaako nainen pelata jääkiekkoa tai
> ajaa mikroautolla, vaan sisäänrakennetusta tarpeesta
> isään, mieheen johon samaistua ja jonka vierellä tuntee
> itsensä ehjäksi ja samanlaiseksi, olla täydellisesti poika
> joka ikinen päivä ja ylpeä isästään. Oli isä millainen
> tahansa.

Ei isä voi olla millainen tahansa ja lapset silti ylpeitä hänestä. Tunnen aika monta, jotka eivät ole olleet kovinkaan ylpeitä isästään edes lapsena tai tunteneet itseään täydelliseksi hänen ansiostaan, itseni mukaanlukien. Älä pode turhaa syyllisyyttä, ei isä ole mikään ihmelääke lapsen onnellisuuteen.

Lasten isänkaipuu on varmasti todellinen ja lähes kaikille yhteinen. Toisaalta niin olivat omatkin haluni olla muuttamatta toiselle paikkakunnalle perheen mukana, pystyä taikomaan, elää oikein rikkaassa perheessä, olla menemättä kouluun tai saada lemmikki allergiasta huolimatta. Itse asiassa muistan, että muuttaminen, koulunkäynti ja lääkärissä käynti olivat paljon traumaattisempia kokemuksia kuin eläminen äidin kanssa kahdestaan ennen isäpuolen tuloa. Ei auttanut niissäkään silloin äidin selittely. Lapsena moni asia tuntuu aivan kauhealta, ei pelkästään miehettömässä perheessä asuminen, mutta sellaista se on.

Ihmisen kehitykseen kuuluu oppia, että kaikkea hänen haluamaansa ei ole saatavilla ja sopeutua siihen. En usko, että samassa taloudessa elävä isä on kaikkia muita haluja ja tarpeita niin paljon suurempi asia, että ilman sitä ei pysty elämään.

Siksi on minusta aivan kohtuutonta vaatia ei-heteroita uskomaan, etteivät he voi yhdessä kasvattaa tasapainoista aikuista (en muuten tunne ketään, jota voisin sanoa hyvällä omatunnolla "tasapainoiseksi") ja olemaan siksi hankkimatta lapsia. Jos sillä tiellä jatketaan, pitää käytäntö ulottaa muihinkin ei-ideaaleihin perheisiin etnisistä vähemmistöistä lähtien.

'Äiti': vaikka lapsesi nyt valittavat isän puutetta ja se varmasti tuntuu pahalta, luuletko, että he eivät koskaan sopeudu siihen ja että siitä koituu jotain vakavia, koko elämän kestäviä vaivoja? Veikkaan, että se ei vielä muutama vuosi sitten ollut kovin suuri ongelma eikä ole enää muutaman vuoden kuluttuakaan.
Ylös
Azrae| @ Vastaa33 / 50 
10.06.2003, 22:08
Viestiä on muokattu
Yhdyn edelliseen puhujaan. En nyt usko että se toisen sukupuolen puuttuminen vanhemmista luo mitenkään psykoottisia tai tasapainottomia lapsia. Ainakaan sen suuremmalla todennäköisyydellä kuin tämä maailma nyt yleensä :)

Ja niistä yhteiskunnan odotuksista vielä.. Eihän lapsi edes tietäisi, että sen pitää kaivata joko äitiä/isää ellei asiaa tuotaisi esiin itsestäänselvyytenä.. Jos samaa sukupuolta olevia vanhempia ei kohdeltaisi mitenkään tavallisuudesta poikkeavana asiana, en usko että siitä koituisi mitään ihmettelyn aihetta lapsellekkaan.
Odotuksista ja asenteistahan tuossa on kyse.
Minun näkökantani asiaan.
Ylös
faery @ Vastaa34 / 50 
11.06.2003, 13:31
Viestiä on muokattu
Mäkin yhdyn edelliseen puhujaan, kuinkahan se on niin et ollaan samas rintamas:)
Ylös
Tomi Vastaa35 / 50 
11.06.2003, 17:49
Viestiä on muokattu
On aivan toivotonta keskustella sellaisten ihmisten kanssa kuin Hapatus&co, jotka rinnastavat isättömänä elämisen vaille lemmikkieläintä vaille jäämiseen. Ei kannata edes yrittää.

t. Isä
Ylös
faery @ Vastaa36 / 50 
12.06.2003, 13:46
Viestiä on muokattu
Samoin näyttää olevan mahdotonta keskustella ihmisen kanssa joka ei vastaa kysymyksiin ja väittää että eivät lesbot ole oikeasti lesboja.
Ylös
turhautuma Vastaa37 / 50 
12.06.2003, 14:06
Viestiä on muokattu
Mun mielestä on aivan turha yrittää keskustella lasten kasvatuksesta lapsettomien ihmisten kanssa. Eihän ne siitä voi mitään oikeesti tietää!
Ylös
faery @ Vastaa38 / 50 
12.06.2003, 15:52
Viestiä on muokattu
Niin... kukaan meistähän ei ole ollut itse lapsi, ketään meistä ei ole kasvatettu lapsena, emmekä varsinkaan osaa lukea aiheesta tehtyä tutkimuksia, puhumattakaan ettemme osaa ajatella...
Ylös
smo Vastaa39 / 50 
12.06.2003, 17:24
Viestiä on muokattu
Ja myös puhumatta siitä, että monilla meillä on sisaria - huomattaasti nuorempiakin, sukulaisillamme saattaa olla lapsia - ja täällä keskustelevillakin voi ihan hyvinkin olla lapsia...

Eikä se "tynnyri" niin tiivis ole, etteikö sieltä maailmaa seurata voisi...
Ylös
Hapatus @ Vastaa40 / 50 
12.06.2003, 21:00
Viestiä on muokattu
> On aivan toivotonta keskustella sellaisten ihmisten kanssa
> kuin Hapatus&co, jotka rinnastavat isättömänä elämisen vaille
> lemmikkieläintä vaille jäämiseen.

Vertailin omia tuntemuksiani lapsena ja jos jokin osa niistä loukkaa tai järkyttää sinua niin valitan.

Ihan kunnollisia ihmisiä on kasvanut jopa sodassa koko perheensä menettäneistä ihmisistä ja kahden lapsiaan rakastavan naisen taloudessa "ilman isää" eläminen tuskin on henkisessä raskaudessa edes verrattavissa siihen.

Jos yrität sanoa, ettei minulla ole suhteellisuudentajua niin sanon samaa isän välttämättömyydestä inttämiselle. Mitä jos isä kuolee raskausaikana tai äiti huomaa silloin olevansa lesbo? Tehdäänkö abortti vai pakotetaanko äiti menemään kulissiavioliittoon lapsen kasvatuksen ajaksi "että tällä olisi isä johon samaistua"? Ai ei kumpaakaan? Eikö se olisi "lapsen etu" jos perheen kerran pitää välttämättä koostua kahdesta heterosta että lapsi ei kärsi valtavia tuskia kasvaessaan?

Ei lapsi ole mikään eksoottinen kasvi sademetsästä, joka ei kasva missään muualla kuin juuri tietynlaisessa ravinneliemessä vaan sopeutuva ihminen, tuleva aikuinen. Kuten jo kirjoitettiinkin, jokainen meistä on ollut lapsi. Mieti hetki itse ilman isän sinänsä ymmärrettävää holhoamistarvetta: luuletko, että olisit epäkelpo yksilö tai vihaisitko nyt lapsuuden perhettäsi jos siellä ei olisi ollut miestä? "Kuinka ne itsekkäät siat uskalsivat kasvattaa minut! Kärsin niin kauheasti!"
Ylös
Hapatus @ Vastaa41 / 50 
12.06.2003, 21:31
Viestiä on muokattu
Sen vielä lisäisin, että ymmärrän päätöksen olla kertomatta jo murrosikäiselle lapselle, mutta "en takuulla olisi itsekään halunnut tulla hoidetuksi naisparin tai yksinhuoltajaäidin taloudessa" on luultavasti pelkkää ennakkoluuloa kun et ole sellaista kokenut. Olen itse kasvanut osan lapsuuttani jälkimmäisessä, eikä siinä ollut minusta mitään kamalaa. Päinvastoin, minusta se oli ihan mukavaa. Ryynimakkaroista tosin en tykännyt vaikka ne äidin mukaan olivatkin halpoja.
Ylös
Couac Vastaa42 / 50 
22.06.2003, 19:03
Viestiä on muokattu
Tomi kirjoitti:

"Ylipäätänsäkin olen sitä mieltä, että syy lesbolaiseen käytökseen ei välttämättä ole naisen naisiin kohdistuva sukupuolivietti vaan usein on kyseessä pohjimmiltaan heteroseksuaalinen nainen, jonka isänpuutteisuus karkottaa kaikki miehet. "

HOH HOH HOH HOH HOH HOH HOH HOH HOH HOH HOH HOH HOH HOH HOH HOH HOH HOOOO!
*järisyttävää röhönaurua*

Kertokaa, lapset, montako virhettä löysitte :D!
Shocking, absolutely shocking!
Ylös
Garmisch Vastaa43 / 50 
24.06.2003, 14:40
Viestiä on muokattu
Dear Tomi,

juttujasi tällä kanavalla luettuani tuli vain mieleen, että lienetkö todellinen. Toivottavasti itsetuntemuksesi syvenee, opit suvaitsevaisuutta ja ennakkoluulottomuutta, ja löydät sen jonkun sinua jaksamaan. Elinkautistasi seurassasi päivästä päivään lusimaan, aamuteesi kanssas jakamaan;)
Ylös
Hunttis @ Vastaa44 / 50 
19.07.2003, 19:04
Viestiä on muokattu
" Ylipäätänsäkin olen sitä mieltä, että syy lesbolaiseen käytökseen ei välttämättä ole naisen naisiin kohdistuva sukupuolivietti vaan usein on kyseessä pohjimmiltaan heteroseksuaalinen nainen, jonka isänpuutteisuus karkottaa kaikki miehet."

Oletko sitten varma ettei oma homoutesi johdu huonosta tai kokonaan puuttuvasta lapsuutesi äitisuhteesta?-P
Ylös
Isätön Vastaa45 / 50 
11.08.2003, 13:53
Viestiä on muokattu
Olen itse elänyt isättömänä aikuisikään asti; isäni tapasin ensimmäisen kerran vasta 18-vuotiaana. Tiedän siis hyvin omakohtaisesti sen helvetillisen tuskan minkä isättömyys voi aiheuttaa. Isättömyyden tuska ei kuitenkaan liity (vain) siihen, mitä mies olisi voinut minulle vanhempana opettaa - niin kuin tässä keskustelussa asia on useimmiten typistetty - vaan se liittyy ennen kaikkea siihen, että isäni on biologinen vanhempani. Hän on osa minua ja minä olen osa häntä. Ja jos en tunne toista vanhempaani, en voi peilata itseäni häneen, löytää itseäni hänestä, olen puolikas ihminen.

Tutustuessani isääni olen vasta vähitellen alkanut ymmärtämään itseäni, omaa luonnettani, äitiäni jne. Isäni kautta minulle on avautunut kokonaan uusi maailma. Ja sittenkin olen hyvin tietoinen siitä, että ihmisenä tulen aina olemaan enemmän tai vähemmän keskeneräinen, koska menetettyjä vuosia ei koskaan saa takaisin.

Isättömyydessä ei ole kyse vain siitä, että poika kaipaa seuraa kiekkokaukalon laidalle, tai että hän haluaisi kysyä saunassa omaa sukupuoltaan edustavalta ihmiseltä milloin parta alkaa kasvaa tai miksi vierustoverin penis on ympärileikattu. Näissä asioissa sukulaismies - tai miksei nainenkin - voi auttaa. Kyse on paljon syvällisemmästä ja tavallaan myös yksinkertaisemmasta kaipuusta oman itsensä juurille. Jonkin seuraan, joka kiinnittää tähän maailmaan ja antaa tunteen siitä, että olen osa jotain, osa jotain jatkumoa. Tunne jatkumosta ei synny, jos isän ja äidin on korvannut kaksi naista, kaksi isää, yksi isä tai yksi äiti tai joukko sukulaisia. Normaaleja ihmisiä syntyy näistäkin kokoonpanoista - olenhan minäkin yksinhuoltajaäidin poika - , mutta täysimittaisia mäntyjä ei.

Jokaisella ihmisellä on oikeus tiettyihin asioihin, kuten bioloogisiin vanhempiinsa, eikä sitä oikeutta ja sen toteutusmahdollisuutta tulee ehdoin tahdoin poistaa tai vaarantaa missä tilanteessa.

***

Keskustelussa tuli esille joitakin yksittäisiä "ajatuksia", jotka ovat nostaneet karvani pystyyn. Yksi sellainen oli ajatus isättömyyden ohimenevyydestä muutamassa vuodessa. Isättömyys ei mene ohi, vaan se on kuolemaan asti osa identiteettiä. Tiedän tämän oman isänikin kohdalta, koska hän oli itse isätön. Isättömyys aiheuttaa tuskaa, varmasti eniten nuoruudessa, mutta myös muulloin elämässä. Vanhetessa joutuu kohtaamaan oman isättömyytensä aina uudelleen uudesta näkökulmasta, esim. saadessa omia lapsia.

Lopuksi haluan kiittää nimerkkejä Äiti ja Zeppelin. Teillä on ilmeisesti vielä järkeä päässänne - pitäkää siitä kiinni. Ajatuksenne lämmittivät minua suuresti.

Ja teille kaikille muille, lukeaa Jorma Palon kirja "Mies, joka ei ollut mistään kotoisin", ja palatkaa sitten kirjoittamaan aiheesta.
Ylös
Isätön Vastaa46 / 50 
11.08.2003, 14:27
Viestiä on muokattu
...siis biologisiin, ei bioloogisiin...
Ylös
Älä kerro ... Vastaa47 / 50 
12.08.2003, 08:19
Viestiä on muokattu
"Sannan raivopäinen kannanotto vahvistaa uskoani siihen, että kaapissa pysymisen suoma mahdollisuus pitää poikani pois sateenkaariväen ulottuvilta oli oikea ratkaisu."

Muista sitten, että kun poikasi tulee täysi-ikäiseksi, älä KOSKAAN kerro hänelle, että kielsit ja pilasit elämäsi hänen takiaan. Sitä parempaa tapaa syyllistää hänet loppuiäkseen ei ole. Omat heterovanhempani kertoivat erotessaan (kun olin jo täysi-ikäinen) että vaikka heidän avioliittonsa 15 viimeistä vuotta olivat jatkuvaa murhetta ja riitaa, niin he pysyivät yhdessä LASTEN TAKIA. No, jos lapsilta olisi kysytty, he olisivat kyllä antaneet vanhemmilleen paljon mielummin vapauden olla sitä, mitä he halusivat ja tarvitsivat ja mennä menojaan omiin suuntiinsa. Samoin sinun lapsesi näkisi sinut mielummin rakastamasi ihmisen kanssa kuin yksin ja onnettomana, jos hän ei ole täysin piloille hemmoteltu kakara.
Ylös
Psyche Vastaa48 / 50 
17.09.2003, 18:47
Viestiä on muokattu
Tomi. Asenteillasi ja homo/lesbofoobisuudellasi varustetun kaappi-ihmisen onkin ehkä IHAN HYVÄ pysyä siellä kaapissa. Mieluiten niin perällä kuin mahdollista. Sitten joskus kun on vähän henkisesti kasvanut ja oikeasti tietää jotain elämästä niin voi tulla ulos ja tavata oikein fiksuja ja filmaattisia homoja/lesboja. Olet sisäistänyt aika tehokkaasti kaikki mahdolliset stereotypiat ja medikalisoinnit, mitä homoista/lesboista on koskaan kirjoiteltu ja paneteltu. Tsemppiä sulle!
Ylös
lebxs Vastaa49 / 50 
17.09.2003, 19:19
Viestiä on muokattu
Isättömälle -
Omalla kohdallani voisin sanoa että isän olemassa olo on pilannut persoonaani. Lapsuuden pelot ja muut jotka hän aiheutti jäävät pysyvästi aivokoppaan taustalle.

Olisin taatusti paljon seurallisempi ja mukavampi miehenä ja todennäköisesti onnellinen hetero, jos häntä ei olisi tarvinnut kärsiä pienenä.
Ylös
Psyche Vastaa50 / 50 
17.09.2003, 21:51
Viestiä on muokattu
Homoseksuaalisuus EI johdu äiti- tai isäsuhteista (tai niiden puutteista). Psykoanalyyttiset selitysmallit homoseksuaalisuuden synnystä on johdettu Freudilaisesta, aikansa eläneestä näkemyksestä, jossa homous nähdään persoonallisuuden vääristymänä ja oidipaalivaiheen ratkaisematta jättämisenä. Freudin ja hänen kumppaneidensa väitteet (jotka olivat muuten KARKEITA yleistyksiä yksittäistapauksista) on ajat sitten osoitettu paikkansa pitämättömiksi. Homojen ja lesbojen lapsuudenkodin perhedynamiikassa ei keskimäärin ole mitään sen eriskummallisempaa kuin heteroidenkaan lapsuudenkodeissa. Se, että et tällä hetkellä ole seurallinen, mukava tai onnellinen voi hyvinkin olla isäsi aikaansaannosta, mutta ei se että olet homo.
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy