ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Viihde, musiikki ja kulttuuri > Kaapista ulos ryminällä

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
vaeltaja2006 Vastaa1 / 1 
11.03.2018, 07:47
Viestiä on muokattu
Tänään Radio Yle 1:n Horisontti-ohjelmassa klo 12 jälkeen puhutaan siitä, millaista on tulla kaapista herätyskristillisessä yhteisössä. Miten seurakunnan käy, kun sen johtaja kertookin olevansa homo? Onko karismaattisen kristillisyyden ja seksuaalisen monimuotoisuuden yhteensovittaminen mahdollista? Aiheesta keskustelemassa kaksi entistä pastoria, Patrick Tiainen ja Elise Oittinen. Patrik Tiaisen vaiheista puhuttiin julkisuudessa vuosi sitten ( ranneliike.net ). Ohjelmassa haastatellaan myös Ari Puontia, joka aktiivisesti on ollut mukana homojen eheyttämisohjelmissa. Nyt hän myöntää, että "parantuminen" ei ole täysin yksiselitteistä hänen itsensäkään kohdalla.

areena.yle.fi

Tv:n puolella puhuttiin siitä, miten Kiinassa eletään vanhojen perinteiden vankeina eikä kaapistatulo ole helppoa

areena.yle.fi

Perjantai-iltana esitettiin elokuva Ludvig II Baijerin kuninkaasta, jota yleisesti pidettiin homona. Elokuvaversio on vuodelta 2012 eikä se ole sama kuin joitakin vuosia sitten esitetty Viscontin suurelokuva, mutta tässä versiossa on enemmän "oikeaa" tietoa. Vuonna 2011 oli kulunut 125 vuotta Ludvig II:n kuolemasta ( ranneliike.net )

areena.yle.fi

Perjantaina esitettiin myös Larry Kramerin näytelmään perustuva elokuva Tuntematon vihollinen, jossa aiheena oli taistelu AIDSia vastaan. Viimeksi se esitettiin pari vuotta sitten

areena.yle.fi

Torstaina Puoli Seitsemän -ohjelmassa kuvataiteilija Katariina Souri kertoi taas yksityiskohtia omasta elämästään

areena.yle.fi

Keskiviikkona Jannickin murha -nimisessä draamassa transsukupuolinen 19-vuotias Jannick elää päivällä miehen elämää ja yöllä hän on nainen.

areena.yle.fi

Nuorena kaapista ulos, miltä tuntuu, kun huomaa olevansa homo tai transsukupuolinen.

areena.yle.fi

On valinnan varaa vakiosarjojen ja urheilun rinnalle.
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2018 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy