rouva hätäinen keskellä elämän kaaosta

Ostin isänpäiväkortit. Oikein sellaiset kaksiosaiset joissa on oma kirjekuori mukana ja jotka on pakattu muoviin. Miksi ne pitää pakata sillä lailla ettei sitä muovia meinaa saada irti niistä millään, ainakaan ilman terävälinettä? muutenkin kaikki paketit on tätä nykyä niin piukkoja ettei niiden sisältöön meinaa päästä millään käsiksi ilman hermoromahdusta ja raivoamista. Tai teräasetta joiden käyttöä yritän välttää, onnistun taitavasti aina leikkaaman kaikkea muutakin. Kuten juustohöylällä höyläämään haavan sormeeni. Enpä olisi itsekään uskonut olevani ihan niin taitava=)

Onnistuin sitten taas olemaan myöhässä tapaamisesta. Kahdesti ollaan nähty ja kahdesti olen ollut myöhässä. Tai no ensimmäisellä kerralla en kai tarkemmin ottaen ollut myöhässä kun toinen osapuoli oli viikkoa etuajassa tapaamisessa=) Äiti on kyllä opettanut että pitää lähteä ajoissa että ehtii odottamaan mutta sitten jotenkin se lähteminen vaan jäi ihan viime tippaan kun otin pienet unet sängyllä koulutusmateriaalien kanssa.

Ette arvaakaan kuinka paljon traumoja minulla on siitä äidin ohjeesta "pitää ehtiä odottamaan". Kuinka monet kerrat odotinkaan bussia pakkasella toistakymmentä minuuttia etten vaan myöhästy. Tai kuinka monessa paikassa olen ollut tosiajoissa ihmettelemässä kun äiti on lähettänyt matkaan turhan aikaisin. Bussipysäkillekin hän patistaa ennen kuin bussi edes lähtee päätepysäkiltä josta tulee hänen pysäkkinsä kohdalle noin kymmenen minuuttia. Eipähän ainakaan myöhästy.

Toinen vaihtoehto on että olen sen 5 minuuttia myöhässä kun lähden vähän liian myöhään. Pitää seuravaan tapaamiseen oikeasti lähteä ajoissa etten ole taas myöhässä. Ei saa tehdä siitä tapaa. Varsinkin kun en itse tykkää jos joudun jotakuta odottaamaan ja miettimään tekikö oharit. En halua hänen ajattelevan että tein oharit koska en minä hänelle voisi ohareita tehdä. Mutta niin hän sanoi ajatelleensa tänään. Höh. Mutta seura oli loistavaa, ymmärsin jopa mistä muu seurue puhui ja ruoka oli maittavaa.

Sairasloma jatkuu seuraavat kaksi viikkoa, seuraavan kerran olisi yritystä mennä töihin 28.11. Sitä ennen kaksi päivää koulutusta. Etätehtävät kai pitäisi tehdä, kaivautua jonkun suomalaisen kirjailijan omaelämänkertaan ja pohtia sen merkityksiä. Pitäisi saada siis aikaiseksi hakea se elämänkerta jostain. Katsotaan huomenna.

Huomenna on lounastreffit=) Toivottavasti osaan käyttäytyä edes suurinpiirtein älyllisesti. enkä voi tuijota kuolaten. Vähän ehkä on pakko, tuijottaa ja kuolata.

Äidin kanssa mietittiin uutta sisustusta olohuoneeseen. Kunhan K tulee käymään niin saa siirrellä kanssani huolekalut uusille paikoille. Mietin sijoittaisinko äidiltä ylijääneen keittiön pikkupöydän tänne makuhuoneeseen työpöydäksi. Pitää ihmetellä sitä lauantaina kun siellä käy. Kyllä tästä vielä koti tulee!

Olen nähtävästi loistava saamaan nettituttavuudet kaikkoamaan läheltäni. Ensin tulee meilejä mutta jossain vaiheessa se aina loppuu, varoituksetta. Päätin olla utelias ja kysyä eräältä mistä moinen hiljaisuus, onko vain niin kiireinen vai oliko seura huonoa. Jotenkin tuntuu että jälkimmäistä. Vaikka ajankohtainen deitti-ilmoitukseni on saanut muutamia vastaamaan niin heidätkin olen kadottanut heti.

Katsoin eilen ajankohtaisen kakkosen lapsenteko-iltaa. MMielenkiintoista keskustelua. Ihmeen vähälle mielestäni kuitenkin jää heteroparien asema, enkä tarkoita ettei sateenkaariperheiden asema ole tärkeä. Mutta kun kuitenkin 97% käyttäjistä on heteroita niin siihen nähden aika vähän on keskusteltu heidän asemastaan. Järvenpääläinen rovasti Liisa jotakin oli ihanan oloinen ihminen, korosti lähimmäisyyttä eikä sukupuolta. Hänelle valtavat kiitokset, toit ohjelmaan paljon järkeä. Räsäsen päivistä en ole tykännyt koskaan ja tykkään nyt vielä vähemmän kuin aiemmin. Onneton ihminen. Mutta naisasianainen oli syötävän suloinen ja niin fiksu!! Hänestä kelpaisi nähdä märkiä unia;) ja ajatukset laukkaa taas todella loistavalla tasolla.

Sain kahvikutsun. Toivottavasti toteuttaa uhkauksensa ja puraisee hellästi;)

Olen jonkin verran hakenut seuraa netin kautta, vastaillut deitti-ilmoituksiin ja aika ajoin laittanut myös omaa ilmoitusta seuranhakutarkoituksessa.

Ärsyttävää tässä on se että monesti käy niin että tulee yksi,kaksi vastausta jonka jälkeen yhteydenpito lopahtaa, tuosta vaan ilman selitystä. Ehkä netin anonyymisyys mahdollistaa tämänkin mutta itse koen sen hyvin ikävänä. Eikö voi laittaa meiliä että olen pahoillani, et ole sitä mitä haen? Tämä olisi mielestäni reilumpaa molempia kohtaan, ei tarvitsisi ihmetellä miksei toisesta kuulu mitään, pohtia johtuuko se kenties kiireistä, onko sanonut jotain hassua tai onko toisen kiinnostus lopahtanut heti alkuunsa.

Minulla on kävi taas näin viikonloppuna. vastasin hänen seuranhakuilmoitukseensa ja meilejä kulki viikonloppuna varsin tiivistä tahtia, tuntui että olemme samalla aaltopituudella. Sitten yhtäkkiä onkin ollut aivan hiljaista, ei ole tullut meilin meiliä sunnuntai-illan jälkeen. Ehkä sanoin jotain hassua, ehkä huomasi lähettämästäni kuvasta etten olekaan huippumallin näköinen tai kokoinen. Harmittaa etten tiedä miksi hiljaisuus laskeutui.

Eihän pakkien antaminen ole mukavaa koskaan mutta silti arvostan ihmisessä eniten rehellisyyttä. Että sanotaan jos ei kiinnosta muu kuin ystävyys, jos ei kiinnosta lainkaan. Minusta se on kohteliasta ja reilua. Pyrin itse käyttäymään niin koska toivoisin ihmisten kohtelevan minuakin niin.

Ihastus haluaa olla vain kaveri:( No ei sentää hävitä kokonaan elämästäni joten jotain hyvää siinäkin. On mukavaa saada seuraa samanmielisestä naisesta, vaikka siten vain kaverina. Vaikka kyllä harmittaa, hän on niin kaunis ja syötävän suloinen. Meillä on torstaina lounastreffit, ensi viikolla elokuviin. Onneksi siis sentään jotain elämää.

Tänään on ollut tylsä päivä. Olen vain nukkunut ja makoillut. Itkenyt. Jostain syystä kyyneleet on aika pinnassa, vierivät niin kovin helposti alas poskia kun mietin elämäni surkeutta. Peeltä tuli viesti että olenko vielä sairaslomalla, vastasin olevani tämän viikon. Sen jälkeen ei kuulunut mitään. Kumma juttu. En tiedä mitä tiedolla tekee ellei sitten kuitenkaan ole halukas treffaamaankaan. Kuulin toiselta ystävältä että Pee on aika ahdistunut mun lesboudestani. Olkoon vaan, olen minäkin aika ahdistunut hänen tavastaan vikitellä varattuja miehiä ja itkeä sitten kun suhde ei voi toimia. Kukin tavallaan kai.

K infosi minua täällä alkavasta masennus ja kipu-tutkimuksesta. Voisi olla minulle sopiva tai pikemminkin minä voisin olla sopiva koekaniini. Pistin sähköpostia yhteyshenkilölle, vielä en saanut vastausta. Olen mielelläni avuksi mikäli voin auttaa muita masentuneita kipupotilaita, on tämä sen verran v-mäinen olotila. K on kyllä ihana ihminen, piristänyt elämääni monella tapaa. Toivottavasti hän löytäisi jonkun elämäänsä, muunkin kuin lesbon nalkuttavan Neiti Hätäisen jonka kanssa suhdetta ei tule koskaan olemaan kuin henkisellä tasolla=)

Löydänköhän minä koskaan ketään. Olen netistä yrittäny seuraa hakea mutta nekin lopahtaa aina johonkin. Yrityksen puutteesta minua ei ainakaan voi syyttää. T yritti vakuuttaa että olen hemmetin seksikäs pakkaus josta hän näkee märkiä unia. Lohduttihan tuokin mutta kun hänkin on väärää sukupuolta ja kaikenlisäksi vielä naimisissa niin jee. Seuraaviin setan bileisiin lähden, nyt lupaan sen näin julkisesti ja saa piiskata ellen toteutua lupaustani. Katselemaan tarjontaa jos ei muuta;) Ehkä vähän kalastelemaankin;) Niihin on kaksi viikkoa joten ennätän hyvin ladata hurmausakkuni...:)

Nyt syömään, ruokalistalla on makaronimömmökää (makaronia ja jauhelihaa=)

Minulla on ikävä. Kaipaan niin kovasti lähelle, että voisi tuntea toisen ihon omaani vasten, lämmön ja hengityksen. Mutta yksin minä täällä nökötän pimeässä kodissani. Kyynelten valuessa poskilla. Kun haluaisin niin paljon jonkun haluavan MINUT omana itsenäni.

Kaikki ovat tänään olleet menossa jossain, kukaan ei ole vastannut puhelimeen. Ajattelin kotiseudulle muuttaessani että kiva kun tulee nähtyä kavereitakin sitten enemmän. Surullinen totuus iski kasvoille kun tulin ulos kaapista. Eivät hyväksy minua näin, kokevat jotenkin vinoutuneeksi moisen mielihalun. Ei olisi kuulemma koko elämää tarvinnut kerralla uusiksi laittaa. En kai minä sitä halunnutkaan, identiteettikriirisiä! kuka nyt sellaista haluaisi, että ei tiedä kuka on tai mitä haluaa.

Haluaisin tietää mitä Ihastukseni minusta ajattelee. Haluaisin halirutata hänet kainalooni ja pitää siellä. Mutta vaikeaa on toteuttaa tuota kun ei olla nähty moneen viikkoon. Miksi minä aina ripustaudun ihmisiin? Tukahdutan niin että orastavat tunteet muuttuvat joksikin muuksi, pakokauhuksi varmaan. Ja kun minä vain haluaisin hellyyttä ja läheisyyttä. Että joku koskettaisi, sanoisi minun olevan kaunis, että joku haluaisi minut. Minä haluaisin häntä niin kovasti. Koskettaa, halata, suudella, pitää lähellä.

Väsyttää mutta en taida enää tänään ottaa unia. Jotta saa sitten edes jotenkuten nukuttua yöllä. Tekisi mieli lähteä lähikauppaan ostamaan jotain hyvää, yritän taistella sitä mielihalua vastaan.

käytiin K:n kanssa vakoilemassa serkkuni asuntoa ulkopuolelta, on myymässä ihanaa puutalokaksiotaan ja käytiin katsomassa että miltä se oikein näyttääkään. K on mahdollisesti siitä kiinnostunut, ihan ostoaikeissa, lupasin järjestää hänelle yksityisnäytön kunhan arvioitsija on käynyt antamassa suuntaa hinnasta jota asunnosta voisi pyytää.

Possu voi jo paremmin, on rauhallisempi eikä ravaa ihan samaa tahtia laatikolla kuin viikolla. Annoin eilen yhden diapamin, meni alas samalla konstilla kuin viimeksi, kissanmintussa pyöriteltynä. Raukka oli hieman uninen siitä mutta taisi helpottaa ongelmaa koska illalla pissasi pitkään laatikolla. Onneksi hölmöläiseni tykkää kamalasti virtavaivaruuastaan, syö sitä hyvällä ruokahalulla. Joulunalla syntyvästä pentueesta tätini lupaili meille uutta vauvaa, saisi Possu kaverin ja minä hellittävää läheisyyspulaisena.

Minuakin kai pitäisi jo kiinnostaa asunnon osto. Mutta koen sen jotenkin todella liian aikuismaisena tässä vaiheessa, en ole mitenkään vielä valmis moiseen. Pelottavaa että olisi kiinni yhdessä paikassa niinkin ison summan edestä. Hui. Olen ihan tyytyväinen vuokralla asuja, varsinkin nyt kun asuntoa ei vuokraa yksityinen henkilö vaan yhteisö joten en lihavoita vuokrarahoillani kenenkään rahapussia. Sitä paitsi asunto on ihanteellisella paikalla ja äärettömän rauhallinen talo, voisiko enempää pyytää. No ehkä ne puulattiat ja takka mutta kyllä minulla nekin jonain päivänä vielä on. Olisi ihana nauttia takan lämmöstä ja lukea hyvää kirjaa siemaillen hyvää viiniä. Ja jakaa tuo ihana hetki jonkun ihanaisen naisen kanssa. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa.

Ehkä sitten joskus ostan talon jostain jossa ei ole naapureita ihan kulman takana. Talon tulee olla niin iso että siellä on vintti, sellainen vinokattoinen vinttihuone josta voi tehdä työhuoneen. Ja kirjastohuone, paljon kirjoja ja jotkin ihanat löhönojatuolit ja takka. Takka voisi olla vaikka useammassakin huoneessa. Puista tulee ihana tuoksu. Piha olisi niin iso että voisin pitää hevosia pihalla, olisi tilaa koirille ja kissoille. Ehkä minä jatkan "sukutilan" pitämistä Pappalassa kun hänestä aika jättää, muut eivät ole kiinnostustaan ilmaisseet.

Mese ei suostu yhteistyöhön. Asensin uuden version eilen ja se on ryppyillyt siitä asti. Nyt en tiedä toimiiko lainkaan, kaikki kumppanit näyttäisivät olevan off-line enkä saa ketään kiinni puhelimella että tulisivat linjoille kanssani testaamaan toimiiko. Pöh mitä porukkaa. Taidan mennä peiton alle, vaihdoin ihkauudet lakanat tänään sänkyyn:) Mamman ostaman söpön keltaisen lakanan päällä tulee toivottavasti hyviä unia unia...vaikka märkiä unia, en pistäisi lainkaan pahitteeksi;)

Kaipaan kovasti jotain sellaista mitä en vielä koskaan ole kokenut. Kumma miten sitä silti tietää sen olevan sitä mitä tarvitsee, haluaa, janoaa, kaipaa. Haluan niin että lähes tärisen ajatuksestakin että pääsisin haluani toteuttamaan. Tosin vähän epäilen että ujous iskisi taas niin ankarasti mukaan etten varmaan uskaltaisi tehdä niin kuin sydän sanoo, koskettaa toista.

Tämä tunne on niin valtava ja halu on niin valtava. En tiedä miten sen purkaisin. Kohde minulla on mielessä mutta kun en tiedä jakaako hän kiinnostukseni miltään osin. Enkä tiedä miten sitä edes häneltä kysyisin. Tiedän että hiljaa hyvää tulee mutta silti minä haluaisin mennä jo kovaa laukkaa kohti tunteitteni täyttymystä. Haluaisin vain ottaa hänet lähelle, halata ja ehkä antaa hellän suudelman huulille. Koskettaa, tuntea hänen lämpimän ihonsa kosketuksen omaani vasten.

En tiedä onko hän ollut hieman etäinen tällä viikolla vai johtuuko se kiireistä. Voi olla että johtuu kiireistä, ainakin sanoi että on edelleen kiinnostunut tarjouksesta jonka esitin ennen kun jäi lomalle. Ehkä yritän houkutella häntä luokseni kahville huomenna. Näin unta jossa hän oli luonani kahvilla, nojautui puoleeni sanoen että tätä taidamme molemmat haluta ja suuteli huuliani. Ehkä se oli enneuni ja tämä toteutuisi. Kuinka sitä haluaisinkaan....

En tiennyt ettei muualla suomessa myydä piispanmunkkeja vaan berliininmunkkeja. Ensimmäisen kerran kun turun ulkopuolella yritin ostaa piispanmunkkia, sain aikana selittää mitä oikein haluan. Piispis, niin minä niitä pienenä kutsuin=) Parhaita on ne joissa on vaaleanpunainen kuorrute, tänään ostin valkoisella kuorrutuksella ja ihan hyviä nekin oli. Toinen odottaa vielä keittokomerossa illan kahvihetkeä. Tai että tulisi joku vieras jolle sen voisi syöttää. Sillä rintamalla kuitenkin turhan hiljaista.

Huisi viikonloppu tiedossa. Tänään telkkarin ääressä kotona, huomenna kummipoikien luo ja syömään mammalle, sunnuntaina äidin kanssa tallille. Pitää olla kotona kissan kanssa, tarkkailemassa että se todella pissii. Eläinlääkärissä käytiin ja kiteitä on virtsassa, nyt taas ollaan erikoisruokavaliolla ainakin puoli vuotta ja tarkkaillaan ettei mene ummelle virtsarakko kiteistä johtuen. Sääliksi käy kun toinen joutuu juoksemaan laatikolla ja pissiä tulee vain muutama tippa kerrallaan. Voi kuulemma antaa diapamia, se saattaa rentouttaa virtsateitä niin että pissaaminen kävisi helpommin. Kissalle pillerin antaminen vain on niin paljon helpommin sanottu kuin tehty, apteekissa farmaseuttikin kysyi että mitenkäs meinaat onnistua. Jaa-a, siinä hyvä kysymys. Viimeksi auttoi kun kierritti pillerit kissanmintussa, söi ne vahingossa kun oli niin innoissaan mintusta.

Muu-olo. Kaikki muut hilluu jossain missä hilluu ja minä nökötän yksin kotona. Baariin ei voi lähteä kun ei siellä jaksa selvinpäin istua enkä uskalla jättää possua yksin kotiin enkä ole saanut ketään houkuteltua luokseni kahvillekaan. Toivottavasti ensi viikolle suunnitellut treffit toteutuisivat. Erään mailiystävän kanssa olemme miettineet tapaamista, kumpaakin kiinnostaisi muukin kuin kirjoittaminen, olisi kiihottavaa nähdä onko kemiaa myös reaalielämässä välillämme. Ehkä se auttaisi myös tähän puutteeseen;) En ole ollut naisen kanssa neljään vuoteen, järkyttävä tunnustus. Luulin olevani kiinnostunut myös miehistä ja vuosia kestin miehiäkin mutta nyt en lainkaan, nyt tiedän olevani naisten nainen enkä halua miestä. Mutta nainen puuttuu viereltäni. Kaipaisin kovasti hellää, ahnasta, kiihkeää, kiimaista kosketusta. Halauskin olisi paljon parannusta nykyiseen yksinäisyyteen.

Ulkona hämärtää jo ja kello tulee vasta neljä. Hui. Tulisi pian lunta niin olisi vähän pirteämmän oloista, valoisampaa. Ehkä se piristäisi onnetonta oloanikin.

Tahtoo lähelle!!!

sade ropisee ikkunaa vasten, on ropissut aamupäivästä alkaen. Tylsää. Onneksi ei tarvitse olla ulkona, voin kuunnella sateen ropinaa lämpimästi filtin alle kääriytyneenä.

Seuraavien sukujuhlien teemana on Hobitit, äiti laittoi viestin että on jo ostanut minulle hobittihatun. en uskaltanut kysyä minkämoinen se lienee mutta toivottavasti juhlista tulee totuttuun tapaan ikimuistoiset. On ihanaa että suku viihtyy hyvin keskenään ja järjestämme näitä hassuja juhlia. pitääkin ottaa kamera mukaan, josko vaikka saisi uusia kuvia galleriaansa. Sikäli kuin kuvista tulee julkaisukelpoisia.

Ensimmäiset viralliset vieraat ovat nyt käyneet ja ihastelivat asuntoa. Mamma toi tulisiaisena petivaatteita, pitää änkeä huomenna äidin luo pyykille niin saa ne sitten heti käyttöön. Ne kun pitää pestä ennen kuin voi ottaa käyttöön, ovat muuten kovin jäykänoloisia. Verhoja asentelin päivällä olohuoneeseen, näyttää jo kodikkaammalta. Muuten olo on kovin uupunut, olen nukkunut kahdet torkut kun ei pysy yksinkertaisesti silmät auki kun on ottanut kipulääkettä.

Mukava huomata että kiloja on lähtenyt sen verran että alkaa mahtua omanäköiset vaatteet päälle eikä tarvitse ostaa enää sitä mihin sattuu mahtumaan. Hame ja saapikkaat oli tänään päällä ja tunsin itseni kauniiksi. Ihastuskin ilmoitteli itsestään=) Turhaan hätäilin mutta kun on Neiti Hätäinen niin enhän minä itselleni minkä voi, kärsivällisyys ei oikein ole minun parhaita hyveitäni. Enkä oikein tiedä miten sitä saisi kehitettyä, onkohan sitä varten olemassa jotain harjoituksia jota voisi tehdä?

Taidan lämmittää eilistä italianpataa mikrossa ja möllöttää hetken telkkarin ääressä.

kaunis päivä oli tänään, kävin kävelyllä jokirannassa. Haaveilin että kanssani olisi ollut joku, että olisi voinut jakaa kauneuden jonkun kanssa, istahtaa penkille ja katsella rauhallista joenpintaa. Mutta yksin sain olla, taas kerran.

Iho kutisee, toivottavasti en ole saamassa mitään allergista reaktiota kipulääkkeisiin. Rasvasin ihon kunnolla aamulla suihkun jälkeen, voi olla että kutisee koska on vain kuiva, niin minulle usein käy näin talviaikaan. Iho melkein hilseilee kun kuivuu niin, nyt olen varustautunut talveen paksummalla kosteusvoiteella. Kumma kun talvella iho on kuiva ja kesällä rasvainen, ei ole koskaan hyvää välimuotoa.

Ostin ihanat uudet tyynyt piristämään sohvaa, enkelit niitä koristavat. Ehkä tuo olohuonekin pikku hiljaa alkaa näyttää kodilta. Verhot on edelleen hankintalistalla, en nimittäin saanut aikaiseksi mennä käymään siellä verhokangaskaupassa vielä. Ostin myös kummipojalle Nemoa etsimässä-dvd:n syntymäpäivälahjaksi, ensimmäinen kerta kun en osta hänelle kirjaa. No kirjan ostan sitten taas jouluksi, ehkä jonkun isomman satukirjan koko katraalle yhteisesti. Minusta on ihanaa että heihin on tarttunut lukemisen ilo vaikka se tarkoittaakin sitä että suu vaahdossa saa aina lukea kun siellä käy.

Kipulääkkeet eivät auta, kipu tulee jatkuvasti läpi. Hermot menee. Olen ottanut kahdet torkut tänään kun niistä tulee niin tokkurainen olo, ei jaksa edes lukea kirjaa. Kaupungillakin huomasi kulkevansa kuin sumussa ja näytän narkkarilta pienenpienine pupilleineni. Kirurgin kanssa pitää kyllä keskustella tästäa kipulääkityksestä ja huomenna on koitettava saada uusi aika työterveyshuoltoon jotta saa sairaslomaan jatkoa, en minä todellakaan ole vielä työkunnossa.

Ihastuksesta ei ole kuulunut mitään. Pistin viestin mutten saanut vastausta. Harmittaa kun en tiedä mistä moinen hiljaisuus johtuu. Toivoisin ilmoittavan suoraan jos kiinnostus on lopahtanut, se on minusta reilumpaa kuin se että vain jättää ottamatta yhteyksiä tai on vastaamatta viesteihin/emailiin. Ja tietysti voi olla sata asiaa miksi ei voi vastata vaikka kiinnostus edelleen olisi olemassakin. Ehkä minä olen liian innokas ja olen pelästyttänyt hänet pois, sitä en haluaisi vaan toivoisin hänen antavan minulle mahdollisuuden näyttää kuinka ihana ihminen olen. Ehkä tuolla jossain on joku minuakin varten, ainakin haluaisin uskoa niin.

Ehkä perjantaina uskaltaudun setan bileisiin. Ehkä.