• Tui

nettideittailu

Olen jonkin verran hakenut seuraa netin kautta, vastaillut deitti-ilmoituksiin ja aika ajoin laittanut myös omaa ilmoitusta seuranhakutarkoituksessa.

Ärsyttävää tässä on se että monesti käy niin että tulee yksi,kaksi vastausta jonka jälkeen yhteydenpito lopahtaa, tuosta vaan ilman selitystä. Ehkä netin anonyymisyys mahdollistaa tämänkin mutta itse koen sen hyvin ikävänä. Eikö voi laittaa meiliä että olen pahoillani, et ole sitä mitä haen? Tämä olisi mielestäni reilumpaa molempia kohtaan, ei tarvitsisi ihmetellä miksei toisesta kuulu mitään, pohtia johtuuko se kenties kiireistä, onko sanonut jotain hassua tai onko toisen kiinnostus lopahtanut heti alkuunsa.

Minulla on kävi taas näin viikonloppuna. vastasin hänen seuranhakuilmoitukseensa ja meilejä kulki viikonloppuna varsin tiivistä tahtia, tuntui että olemme samalla aaltopituudella. Sitten yhtäkkiä onkin ollut aivan hiljaista, ei ole tullut meilin meiliä sunnuntai-illan jälkeen. Ehkä sanoin jotain hassua, ehkä huomasi lähettämästäni kuvasta etten olekaan huippumallin näköinen tai kokoinen. Harmittaa etten tiedä miksi hiljaisuus laskeutui.

Eihän pakkien antaminen ole mukavaa koskaan mutta silti arvostan ihmisessä eniten rehellisyyttä. Että sanotaan jos ei kiinnosta muu kuin ystävyys, jos ei kiinnosta lainkaan. Minusta se on kohteliasta ja reilua. Pyrin itse käyttäymään niin koska toivoisin ihmisten kohtelevan minuakin niin.