Havaintoja




Ken on kaikkein änkyrin?

Pyhälle istuimelle Vatikaanin valtiaaksi on tarjolla laaja-alaista homofobiaa edustavia kirkonmiehiä.

Marc Ouellet, Kanada
68-vuotias emeritusarkkipiispa Québecista. Ouellet edustaa vanhoillisinta virtausta ja elää omassa maailmassaan, kuvailevat historiantutkijat.
Ouellet vastustaa aborttia, myös raiskaustapauksissa, sekä homojen avio-oikeutta, joka hänen mukaansa uhkaa synkkänä pilvenä Amerikan yllä. Eniten kritiikkiä hän on saanut katolisen kirkon hyväksikäyttötapausten vähättelystä ja vaimentamisesta.
Ouelletin aikana Québecin katolisten kirkossakäynnit ovat vähentyneet 90 prosentista 8 prosenttiin ja Québecista on tulossa virallisestikin sekulaari.

Peter Turkson, Ghana
64-vuotias kardinaali, joka johtaa Vatikaanissa paavillista Oikeuden ja rauhan neuvostoa, pitää YK:n pääsihteerin vaatimusta hlbt-kansalaisten oikeuksien kunnioittamisesta typeränä. Turkson puolustaa 37 Afrikan maan homovihalakeja (3–15 vuotta vankeutta) ja Ugandan homojenhirttämislainsäädäntöä.
Turkson hyväksyy kondomin käytön, mutta vain aviopareille tietyissä tapauksissa.

Tarcisio Bertone, Italia
78-vuotias kardinaalivaltiosihteeri, joka on toisena kirkkovaltion hierarkiassa ja toimii paavi Ratzingerin oikeana kätenä, rinnastaa homot pedofiileihin.
Bertonea yritetään kammeta ulos nykyiseltä johtopaikalta vatileaksin ja vääränlaisen henkilöstöpolitiikan vuoksi.

Angelo Scola, Italia
71-vuotias Milanon arkkipiispa, joka kuuluu äärikonservatiivien lobbausjärjestöön, on useaan otteeseen hyökännyt homoparien laillista tunnustamista vastaan. Jossain uutisessa mainittiin, että Scola olisi edistyksellinen, mutta todisteet puuttuvat.

Tarjolla on useita vastaavanlaisia eri puolilta maailmaa.
Maaliskuun loppupuolella 200 kardinaalia valitsee uuden pontifex maximuksen. Edistyksellisyys tuskin voittaa, sillä nykyinen paavi Ratzinger on nimittänyt yli puolet valinnan tekevistä kardinaaleista.

Lähteet: Catholic News Agency, Huffington Post, Queer.de ja CatholicFavors.
---
Kuvassa Ouellet, Turkson ja Bertone.


Tipallinen ja tipaton tammikuu sekä lumentyöntelemisen hinta

Tammikuu oli osittain tipallinen. Tuulessa ja tuiskussa liikkuminen sai tippoja tippumaan niin nenästä kuin silmistäkin. Silmätippojakin on tarvittu. Sama tipallisuus jatkuu edelleen, sillä tuulta ja tuiskua riittää.

A-pitoisten nauttimisessa haluaisin päästä edes kohtuukäyttäjäksi. Tilanne on nimittäin sellainen, ettei minulla ole tällä hetkellä varaa nauttia a-pitoisia lainkaan. Ravintolassa käynnistä on kolmisen kuukautta, sillä ylimääräisiä menoja on tullut toistuvista hammaslääkärikäynneistä ja monesta muusta ennakoimattomasta vastoinkäymisestä. Joku kyllä sanoi, ettei se niin hirveän vaarallista ole, vaikkei a-pitoisia säännöllisesti nauttisikaan. Toivon silti pääseväni kohtuukäyttäjäksi parin kuukauden kuluessa, jotta voin sitten juhlistaa edes syntymäpäivääni.

Tämä seuraava artikkeli valaisee yksinasumisen kalleutta.
Taloussanomat: Sinkku maksaa tuplasti
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-elama/2010/09/29/20-000-euroa-sinkku-maksaa-tuplasti/201013438/139
---
Sitä usein mainitsemaani lampea puhdistettiin lumesta toista viikkoa.
Käytössä oli ainakin harjakone, joka puhdisti jäätä, kauhakone rantojen silottamiseen sekä lumen kuljettamiseen odottavaan kuorma-autoon. Työ jatkui, satoi lunta tai ei. Yleensä lumisade alkoi joko työn jatkuessa tai heti sen jälkeen. Lähitalossa asuvat kertoivat, että työkoneet olivat jäällä myös klo 01 perjantain ja lauantain välisenä yönä viikko sitten. Olin seuraavana päivänä eli lauantaina paikalla ja työ jatkui koko päivän auringonlaskuun saakka.

Mitään hyötyä tai iloa lumensiirtelystä ei ole ollut, ellemme sitten iloitse työntekijöiden saamista palkoista ilta- ja viikonloppulisineen.

Silminnäkijöiden mukaan kukaan ei ole kertaakaan luistellut jäällä. Lampi on valaisematon eli auringonlaskun jälkeen koneiden lähdettyä sinne ei kukaan muu mene kuin meikäläinen ja koirienulkoiluttajat. Yleensä olen kävellyt siellä yksin. Luistelun estää myös se, että jäänpinta on epätasainen ja rosoinen.

En uskalla edes arvioida, kuinka paljon turha työ on tähän mennessä tullut maksamaan kaupungille. Pääkatujen jalkakäytävät vaatisivat talvikunnossapitoa erityisesti kaupungin omistamien tonttien kohdalla, mutta siihen ei ilmeisesti riitä rahaa niin kauan kuin lammen lumien siirtely paikasta toiseen katsotaan tähdellisemmäksi.



Monenlaista ilmaa

on pitänyt ja meitä koetellut.
Talvi alkoi joskus aikoja sitten lumisateella, joka yltyi muutaman päivän myrskyksi ja sen jälkeen tulivat pakkaset. Osasin varautua hankkimalla pitkät kalsarit (siis sopivat, mutta niistä käytetään tällaista nimitystä), kolmet villasukat, eristävät pohjalliset talvikenkiin sekä auringonpuutteeseen ison pullollisen Møllerin kalanmaksaöljyä, sitä perinteisen maistuvaa.

Pakkanen ei yksistään estänyt tai lyhentänyt ulkoiluretkiä jossain vaiheessa, vaan lisänä oli usein 15–19 metriä sekunnissa puhaltava tuuli. Sitten kun oli tyyntä, niin silloin noin kilometrin päässä oleva Ilmatieteen laitoksen mittari näytti -30, mikä osaltaan hillitsi ulkoiluintoa.

Nyt on jo useiden päivien ajan ollut meikäläiselle siedettävät mittarilukemat ja siksi olenkin pyrkinyt ulkoilemaan parisen tuntia päivittäin.
Tänään nousin ajoissa, sillä iltapäivään saakka luvattiin ulkoilukeliä. Kävelin lammelle saakka, joka oli paksussa jäässä ja kaupungin harja-auto puhdisti sitä lumesta eli nyt pääsisi luistelemaan.

Tänään ei aurinko valitettavasti näyttäytynyt, oli hämärää ja harmaata, mutta valopilkkujakin löytyi, joista vastasivat L-kaupan kolme miestyöntekijää.

Tämä oli melko mitäänsanomaton blogikirjoitus.
Oli tarkoitus kirjoittaa syrjinnästä, homovastaisista järjestöistä ja siitä, miksi jotkut nuoret, joilla asiat näyttävät päällisin puolin olevan hyvin, muuttuvat jossain vaiheessa rasistisiksi ja homofobisiksi alkaen levittää kaikkialla eri kansanryhmiin kohdistuvaa halveksuntaa ja valheellisia väittämiä. Tästä on runsaasti esimerkkejä myös ranneliike.netin sivustolla.
Palataan asiaan toisella kertaa.
---
Alempana muutama talvinen kuva.