valtatiet

mä en o koskaan ollu ihan hirveesti runojen perään. kaikki kauniit asiat pitää sanoo musiikin kanssa. ainut (tai siis melkeen ainut) poikkeus on mika waltari. vaikka siin pienesti kliseen leimaa mut mul henk koht siihen liittyy niin paljon muistoja ja asioita etten välitä (kun en muutenkaan välitä. mistään.) yhtä kaikki, Olavi Paavolaiselle omistettu Valtatiet saa aina kylmät väreet menemään ja oikeas mielentilas kyyneleet silmiin. näillä sanoilla, fiksuna ja säyseänä. minä omistan tämän bloggauksen oman elämäni ihmisille, jotka on kadonneet vuosien saatossa.

"Muistatko nuoruutemme kiihkeitä päiviä,
ensimmäisten ulkomaanmatkojen hurmaa,
taivaan jättiläisholvia Euroopan yllä.
Eiffeltornin suihkukaivoa yössä.

Muistatko unelmiemme Metropolista,
väkeväin miesten, raudan ja teräksen maailmaa,
nuorukaisruumiitten ihanaa, ruskeaa välkettä
stadionilla.

Olavi, Olavi, oi meidän nuoruuttamme,
baaripöydän ääressä nauravaa
kukkia siroittavaa,
väreistä, äänistä, auringosta juopunutta!

Ja aivojemme lävitse tulivat kalpeat sanat,
jotka me kirjoitimme nuoruutemme kirjaan.
Miten voikaan rakastaa ja vihata
nuoruuttansa.

Niin me lähdimme kulkemaan eri teitä
kohden miehuuttamme, - kumpikin kohdaltamme
täyttäen käskyä, joka on suurempi meitä,
käskyä: Eteenpäin!

Satakoot tähdet sen yli, mikä on mennyt."