porukkaa maailma täynnä. levottomat unet taas takana. mua hämää mitä ihmiset ajattelee ja mitä ne kuvittelee itestää ja omast asemastaa rinnan koko maailman. kompleksista ja häiriintynyttä omakuvaa.
moni ihmisii on kenen kans en vois kuvitella seurustelevani. siis niputtaen ihmisii ryhmiks. mut toisaalta.. tai mietin aina et (okei, en voi yksinkertasesti kirjottaa mitä oikeesti ajattelen..) miten sellaset ihmiset ku luulis ettei kukaan vi sietää, on silti löytäny vertaisesna ja kantensa (tai vakkansa, miten vaan) ja mä en löydä ketää? sit tajusin et mä oon vaan liian special. et maailma on täynnä ****** ja ****** ketkä on toisilleen passelei. ja hyvä niin. mut miksei mul o ketää? tää alkanu vaivaamaa mua hirveesti. tavallaa kliffasti sanottu mun bf:lt et me ollaan pariskunta mut joo, vaik meil ajatusmaailma mene täysin yksii ja hengataa jatkuvasti yhdes ni ei se tietty o sama asia. ja alkanu kelaa et sit kun tapaan sen jonkun ni mites mun kaverit ja kaikki? et meil kuitenki muotoutunu oma tapa puhuu ja ajatella ja vitsailla ni vaatii aika spesun luonteen et pääsee siihen posseee mukaa.
tarviin tupakkaa. ja lisää kahvii. otan filarin je meen aamulenkil. juokseminen daijuu, pyöräily ei niin tehokast mut pääsee kovempaa eteenpäi. ja oon hiukan pettynyt itteeni etten pystyny hillittee itteeni selvän (ja lapsellisen tyhmän) provon äärellä. onneks ees sain hiukan hillittyy kiukkuani etten sen pahemmin.
kanerva sit tais lähtee? eiku olik aprillii..? ei pitäs näin varhain..
