ajatus pyöriny kaikkial viime päivät. osin kai siks ettei tiiä mis haluis eniten olla ja osin kai siks et ei o omaa paikkaa missä olla. jotenki tääl kaatuu seinät pääl (enkä puhu kodista). merituuli puhalsi ja oli keväinen olo pari päivää ja jotenki tuntu et palaset loksahti paikalleen. monta asiaa ja mutkaa siin matkas on viel, tietty, mut silti ainaki suunta alkaa olee selkee. vaik niin mä olen tuntenu monta kertaa ja aina heränny ahdistuksee. tai sit se tietty slaittinen ahdistus kuuluu tähä elämää.
jees, tavallaa tai ees ei tavallaa ku onki täysin eri ihmine mitä oli vuos sitte ja ei enää tarvi mitää.. terveys klappas mikä pisti hiuka takapakkii mut ei sekää sen kummempaa sit kuitenkaa, enää. täs mennää. ja silti, edellee kaikkien flippauste ja arpien jälkeen, eksyin feissaris pahoil mestoil ja tajusin et ei, ei se koskaan o ihan hyvä. ja silti on. suht rennosti kuitenki ottaa vaik ei kuitenkaa mut ei enää stressaa niit asioit mitä stressas viel joskus. kai se vitutuksen ja murheen määrä on vakio ja aiheen kaivaa vaikka mist esiin ku niikseen tulee.
tai en tiiä, en lopulta usko. mul heti helpottaa ku alkaa ilma vaihtuu. kevät tulos ja aurinko ja mul maailma herää uutee nousuu aina maaliskuu lopus. nii se viime keväänäki meni vaik ei niin kovaa noussukkaa. loppukesä oliki sit jo aivan kreisii. onneks ei o mitää anteekspyydettävää, kukaa ei osunu tulilinjal. itteni mä enemmän raunioitin.
mut kaikest nousee ja se on kivaa.
olin deiteil ja mä olin ihan oma itteni mikä seki oli aika muutos ku funssaa taaksepäi. mä oon kuitenki ihan paras.
