loppu

muutto ohi, kamat tääl, laatikois viel mut en oike tiä viel mihin kaikki mene ni anta olla viel päivän, kaks. mun pesti poikaystävänä loppu jo lokakuus mut tähän saakka potkittu tos kämpäs molemmat, enemmän tai vähemmän kämppiksinä ja väleissä. ei olla nähty vapun jälkeen, puhuttu muutaman kerran puhelimes. hiukan teki tiukkaa tänää kuitenki lähtee siit kämpäst. aika pitkään koitin uskotella itelleni et me oltais oltu jotenki toimiva pari mut se ei .. ei. ei oltu. asiaa ei parantanu se et kuukaus eron jälkeen toinen osapuoli palas yhteen entisensä (ennen mua siis) kanssa. se veti aika pahasti mun maailman sekasin. tavallaan se nollas viimeset 6 vuotta vaik järki ja kaverit sanoo et ei nyt ihan niinkään varmasti ole. ei varmaan mut syvät viillot se veti. sen takia mä tulin turkuun, sen taki lähtö hollantiin ei olis voinu tula parempaan aikaan. sen takia koko helsinki alkaa olee mulle täysin .. koko kaupunki niin täynnä muistoja ja kaikkea paskaa et se .. en osaa sanoo, se tuntuu niin etäiseltä ja kaukaselta ihan joka tavalla mulle täl hetkel. täysin mennyttä elämää.

ei mulla oo mitään tarvetta koittaa pyyhkiä viime vuosia pois. koko sen 6 vuotta olin kuitenkin tosissani ja niin suuresti rakastin, loppuun saakka toivoin et asiat olis saatu sujumaan. en tiiä haluunko/pystynkö tapaamaan. tavallaan mietin et olis kiva ennen lähtö ja kaikke mut.. mä oon aika hyväs kuosis nykyään (vaikka jotkut tätä lukevista varmaan täysin eri mieltä..) ainakin jos vertaa kevääseen enkä tiä olenko valmis ottaan sitä riskii et alan repii turhaan haavoja auki.

aika pitkään oon pitäny omana mantranani marlene dietrichin omaelämäkerran viimeisiä rivejä (suomennettuna puhuttelevammat kuin englanniksi) mut viime aikoina tullu mieleen et mitä jos se ei okkaan totta? mitä jos dietrich olikin väärässä?
* * * * * * * * * * * * * *
"Aika ei paranna kaikkia haavoja. Yhä edelleenkin minua hämmästyttää murheen pysyvyys ja sen valta ihmisiin. Ehkä aika parantaa pinnalliset haavat - mutta syvien haavojen herraksi se ei pääse. Vuosien saatossa arvet kivistävät yhtä paljon kuin haavatkin. 'Pää pystyyn', 'pure hampaat yhteen', 'kyllä se ohi menee', jne. - noista neuvoista ei ole paljoakaan hyötyä. Tärkeää on koteloida sydämensä, sysätä menneisyyden vaikutus pois. Älkää rakentako muiden myötätunnon varaan. Ilman sitäkin pärjää mainiosti, minä sen tiedän.

Vain yksinäisyys jää jäljelle."