kevät

tuntuu et elämä voittaa. joo kylmä ja harmaa, joo pitää mädäntyy töis ku kollegan laps kipeenä, joo raskast on mut ei oikeesti. mun lukemattomat nettiseikkailut tuotti eilen tulosta ja löysin niin mahtavan kuvan. ja muutaman saitin ku olin melkee jo unohtanu et oli olemas, niinku muotii ja ihmisii ja vaattei. odotan et päivät viel pitenee ja et on palkkapäivä ja et saan kaikki asiat kondiksee ja kuntoo. ja sit isken. mul torstaina (..?) eli ens viikolla siis miitinki aamulla ja siihe mennes täytys tehdä kaikkee laskelmaa ja juttuu. onneks numeto just mun vahvuus ja taloudellisuus etu ja voitto. oon ihan liekeis pet shop boysist ja kaivoin esiin vanhoi koulukirjoi ku huomaan et ei muisi pelaa ihan täysin kaikis asiois et materiaalit ja sillai, sidokset. voi oilla et mulla on 6 päivää töitä täl viikol mut i don't really care, se on massia taskuun kaikki tyynni. ja saan (toivottavasti) vihdoin mun kirjahyllyn täl viikol ja kirjat ojoon ja sit oon alkanu kelaa et uudet matot, et toi valkonen ei o mun saastasel elämäntaval se way to go, et haluisin mustat matot ja sit ku on tää mummo-fiksaatio ni haluun ihan räsymatot. mieles kans raitaa ja hiuka enemmä värii ku pelkkä musta vaik musta onki upee väri (ja joo, ei o väri bla bla on se oikeesti) ja sit mulla missio et haluun hirveesti mun asuntoon tuoleja. puisii wanhoi tuoleja. ja puusohvaan joku patja ja upee tyyki siihen pääl. ja sit vois verhoilla samal tai ainaki samantyyppisel tyykil muutaman wanhan tuolin istuinosan. kankaitaki mulla on viljalti et siittä sit vaan alkaa leikkelemää ja mittaamaa, nitomaa ja sisustamaa.

“October 26th 1956: Henry Behrens, the smallest man in the world dances with his pet cat in the doorway of his Worthing home.” oli netist löytyny kuvateksti tuolle. maailman hienoin kuva.