avaruuspäiväkirja

kurkkuun on pesiytynyt kiiwi. karvainen ja iso. tekee kipeää nieleskellä sitä.

laivalla nukutun yön jälkeen korvissa hummaa tuulettimen kohina. hitontehokkaan ilmastointi. kuumasta kylmään. parkakeho ei kestä tätä. ja just kun pääsis uimaan.

millainen on oikea? oikea elämänkumppani. kuulin kerran yhdessä haastattelussa kun joku hemmo käytti sanaa elämänvaihekumppani. että kumppani voi vaihtua jos elämäntilanteet vaihtuvat, jos mennään toisen ohi niin mennään. suhde voi päättyä jos keskinäinen ymmärrys päättyy. tai suunniilleen näin sen käsitin.

mietin tätä. sitoutumista. voiko ihminen sitoutua toiseen siten että sitoutuu myös luopumaan omastaan, ajatuksistaan ja suunnistaan toisen vuoksi, läpi elämän. vaikka pitkiä ihmissuhteita muutama takana, ne on kuitenkin lopulta päättyneet. ja silloin ajattelin että niin on paras, on oltava. enää en tiedä. oliko.

mutta on todisteita elämänpituisista parisuhteista. joissa osapuolet on tasa-arvossa ja painossa. ja onnellisia. ja samalla tasolla.

jos jotain kohti pyrkii, kai siihen voi päästä. unelmissa on se toteutumiselementti. kin.

Miten usein päivän, viikon tai mitä, vuoden aikana toimii siten ettei ensin laskelmoi. ettei toimi kuten kuuluu tai on aina toiminut. päästää irti tästä hallinnasta. ja kuinka usein se on mahdollista?

mietin elänkö hetkessä. nykyään uskon useimmiten eläväni. ehkä se jo riittää. siis tarkoitan että havahdun usein siihen, omaan itseeni ja ihmettelen sitä kelluvaa oloa, oli tilanne mikä tahansa, missä tahansa, kenen kanssa tahansa. kelluva nimenomaan. sellainen fiilis että elämä todella tapahtuu tässä ja nyt ja minä olen osana sitä tapahtumista. mitä tahansa voi tapahtua. mahdollisuus tuntemattomaan? outo on osa sinua.

ei toki aina. on näitä tunnetiloja.

mutta suussa maistuu väkevälle. kehossakin.

ja inspiroidun omassa työpaikassa !

Menneisyysmatkailu jatkuu. Matkustin kaupunkiin jossa Sinun kanssasi vietin paljon viikonpäiviä. Se tila oli täysin sulkeutunut, pois minun käytöstäni. Paikka oli sama mutta muisto jäänyt taustalle. Miten kuvailla sellaista tilaa? Mitä ihmisen sisällä tapahtuu kun menneisyys näkyy selvänä mielessä mutta nykyisyys on sulkenut ovensa. Tunne oli valtava ja hieno.

Ajattelin huutamista. "Hei lopettakaa tää nyt, ei naurata, ottakaa ihmiset samat asemat missä olitte ja me kävellään tässä näin, kotiin." jota ei enää ole. Sellainen hullutunne ja se oli vähän huvittavaa ja surullsita.

Näyttämö on pysynyt, päähenkilöt ja muut vaihtuneet. Asut riisutaan, niistä kuoriudutaan ja ne vaihdetaan, on pakko. Onhan? Muuttuuko käsikirjoittaja? Elämässä.

----

Tästä tuli mieleen leffa talo järven rannalla. se jossa nainen ja mies tapaa toisensa mutta molemmat on eri ajassa ja ne ei saavuta toisiaan. en muista miten se loppuu! saavuttiko ne koskaan. no enivei, muistan leffaa katsoessani tunnistaneeni sen idean jotenkin täysin, ihan kun olisi ennakoinut jotain tulevaa. ja itkin kamalasti. nyt vasta taisin yhdistää sen ymmärrykseeni.

Tapasin taannoisen eksäni. Jutellessa ja istuessa totesin istuvani ja juttelevani jonkun kanssa, joka on toisessa ajassa, paikassa. Tunne oli toisaalta järkyttävä, toisaalta ihana.

Me ollaan kasvettu toisistamme. Niinkun ihmisille kai käy. Ei se asiana ole uusi. Kun sen kokee ilmiönä omassa elämässään se on uutta. Ei ensirakkautta huomaa joka päivä unohtaneensa, ohittaneensa.

Sinä olet rakentanut itsesi uudesti, sellaiseksi joka ei enää kosketa minua. Minä olen myös. Ja me jatkamme itseämme, toisiamme, toisissa.

Muistin vielä miten silloin lämpenin ja senkin miten muutuin kylmäksi.

mulla on mielessä iho. kaipaan ihoa? raajoja, koskettelua. pussailua.

kaipaan. vaikken tahtonut tunnustaa. oma iho vaan kurtistuu ja kukaan ei ole superlähietäisyydeltä toteamassa sitä.

:( voi tylsyyden kurjuus.

viikonloppu mökillä vanhempien kanssa ja olo on kohtuullisen ahdistunut. pääseekö niistä rooleista ikinä?

vanhempien suhde toisiinsa on vähintään vähän tulehtunut ja tuntuu pahalta pyöriä siinä välissä. kun tahtoisi että ne molemmat voisi vaan voida hyvin ja tukea molempia. toisaalta tulee viha, aikuiset ihmiset ei osaa selvittää välejään ja asioitaan.

äidin ja isän irtiotto toisistaan on ollut ilmassa useamman vuoden, lopullista eroa ei vielä ole tullut, vaikka sitä ne juuri tarvitsisi. mutta eivät uskalla kai. koko elämä yhdessä ja ne sitoo toisiaan toisiinsa pienillä avuttomuuksillaan. toinen tarvitsee toista koska. mökkiä ei voi jakaa koska. erota ei voi koska.

siskon muutto ulkomaille pois tän perheen sotkuista tuntuu ihan käypältä vaikka tylyltä myös, kiitti vaan, tervetuloa myöhemmin puhtaampaan pöytään? omat sotkunsa se löytää siitä kuitenkin.

palastelija. sellainen sana tuli mieleen kun mietin itseäni. otan paloja sieltä täältä ja leikin niillä, mutta useimmiten en tahdo asioita kokonaan.

en tahdo olla kokonaan oikeassa, en kokonaan väärässä. en ajaa aina autoa, en polkea vaan pyörällä. sanon toisinaan muuta kuin tarkoitan enkä edes tajua sitä.

en voisi olla täysin kasvissyöjä enkä täysin lihan. en suora tai vino. tahdon tietää paljon mutta en tahdo uskoa tietäväni paljon. imen kaikkea. toisinaan liikaa jolloin väsähdän.

osittain tästä johtuen identiteettini on miksaus kaikkea. mikä on ollut hyvä ja huono asia. tekee maailmasta vaikean ymmärtää. mutta sellainen maailma on. vaikea ymmärtää mutta yrittää voi, omalla tavallaan.

tekee maailmasta myös kauniin. sallii erilaisia tapoja katsoa ja kokea.

perjantai-illan mietelause: maailma on tapas. nautinto pieninä paloina.

viimeistä päivää täs kahenkympin kerhos. outotila. unohin ostaa pullaa töihin. siis hei se kertoo jotain jostain. mistä ja mitä?

kädet. omasta kehostani voisin listata kädet kauneimmiksi. tai lähes. (eh) tiedän että olen saanut ne isältä, jonka käsiä oli hienoa painella ja puristella. ne oli, on edelleen, sirot mutta jämäkät ja verisuonia pullisteli ulos. vähän eroottiset. pitkät sormet, vahvat kynnet. sellaiset kädet joilla aukeaa helposti kurkkupurkki. joilla on hyvä soitella. pehmeät. kuulas iho. lipuvat vedessä kuin kalat.

mutta, koska kaikella on aina kaksi puolta. hentous on myös heikonlaista. hieman etäistä ja vaikeasti lähestyttävää. herkkää. poissaolevaa. isän käsistä ei useinkaan uskaltanut ottaa otetta, koskea vain tai katsella. voi isä miten kaipaan.