Tapasin taannoisen eksäni. Jutellessa ja istuessa totesin istuvani ja juttelevani jonkun kanssa, joka on toisessa ajassa, paikassa. Tunne oli toisaalta järkyttävä, toisaalta ihana.

Me ollaan kasvettu toisistamme. Niinkun ihmisille kai käy. Ei se asiana ole uusi. Kun sen kokee ilmiönä omassa elämässään se on uutta. Ei ensirakkautta huomaa joka päivä unohtaneensa, ohittaneensa.

Sinä olet rakentanut itsesi uudesti, sellaiseksi joka ei enää kosketa minua. Minä olen myös. Ja me jatkamme itseämme, toisiamme, toisissa.

Muistin vielä miten silloin lämpenin ja senkin miten muutuin kylmäksi.