
Eduskunnan HLBTI-verkoston puheenjohtajaksi Bella Forsgrén
Eduskunnan HLBTI-verkosto järjestäytynyt perjantaisessa syyskokouksessaan, kertoo Seta. Puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Bella Forsgrén (vihr).

Eduskunnan HLBTI-verkosto järjestäytynyt perjantaisessa syyskokouksessaan, kertoo Seta. Puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Bella Forsgrén (vihr).

Vuosittain 26.10. vietetään intersukupuolisuuden teemapäivää. Sen tarkoitus on lisätä tietoa intersukupuolisuudesta koko yhteiskunnan tasolla, jotta perus- ja ihmisoikeudet toteutuisivat paremmin.

Turussa 2. marraskuuta pelattava TPS-Ilves-ottelu on historian toinen Suomessa järjestettävä Pride-ottelu. Turkulaisjoukkue ottaa ottelun järjestämisellä kantaa yhdenvertaisuuden puolesta ja kehottaa muitakin joukkueita avarakatseisuuteen.

Syksyn 2019 syrjintää koskevasta Eurobarometrista, että asenteet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmäksi. Näin myös Suomessa. Eräissä maissa EU:n alueella on kuitenkin otettu takapakkia.

Judas Priest -metalliyhtyeen keulakuva Rob Halford nostaa NME-julkaisulle antamassaan haastattelussa esiin huolensa Yhdysvalloissa vellovan hlbti-vähemmistöjen aseman yhdenvertaisuutta vastustavan toiminnan.

Samaa sukupuolta olevien avioliittojen solmiminen tulee mahdolliseksi Pohjois-Irlannissa alkuvuodesta 2020, ystävänpäivän alla. Paikallinen parlamentti ei saanut pysäytettyä Lontoossa kesällä päätettyjä lakimuutoksia maanantaina keskiyöhön mennessä.

Pekka Haavisto (vihr) on selkeä suosikki seuraajaksi tasavallan presidentti Sauli Niinistölle. Alma Median teettämän kyselyn mukaan Haaviston kannatus on 33 prosenttia, kun seuraavien vaihtoehtojen kannatus on kymmenen prosentin tuntumassa.

Sateenkaariperheet ry toteaa tiistaina julkaistussa tiedotteessa, että sateenkaari-ihmisten toivottu lapsiluku on kaukana toteutumisesta. Järjestö vaatii, että yhteiskunnan on tuettava myös sateenkaariperheiden lapsiperheellistymistä.

Vanhoillisena tunnettu Kais Saied voitti sunnuntaina Tunisian presidentinvaalin. Hän kannattaa samaa sukupuolta olevien välisten suhteiden rangaistavuutta. Tunisiassa homosuhteesta kiinni jääminen voi johtaa kolmen vuoden vankeusrangaistukseen.

Turussa perjantaina 18. lokakuuta käynnistyvä Vinokino-elokuvafestivaali kertoo poistaneensa kritiikkiä saaneen Adam-elokuvan ohjelmistostaan.

Suomen ainoa yksinomaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tarinoihin keskittyvä elokuvafestivaali Vinokino järjestetään Turussa 18.–20. lokakuuta ja Helsingissä 22.–24. marraskuuta. Näytöksiä on myös Oulussa. Vinokinon mukaan Adam-elokuvaa ei esitetä.

Lauantai-iltana 12. lokakuuta kolmatta kertaa järjestetty Mikkeli Pride toi valoa Etelä-Savon pääkaupungin keskustaan.

Kainuulaistaustainen dokumenttiohjaaja Markku Heikkinen suunnittelee pohjoisen bi-miesten seksuaalisuudesta, identiteetistä ja ihmissuhteista kertovaa dokumentaarista elokuvaa. Parhaillaan hän tekee taustatyötä ja etsii haastateltavia.

Seta myönsi ensimmäiset sateenkaarisertifikaattinsa. Ne myönnettiin Kinaporin ja Kampin palvelukeskuksille. Palvelukeskuksien työntekijät osallistuivat Setan seniorityön kautta pilotoituun koulutukseen. Lisäksi luotiin toimintasuunnitelmat.

Uganda ilmoitti torstaina suunnittelevansa lakisesitystä, joka määrää jopa kuolemanrangaistuksen samaa sukupuolta olevien välisistä seksuaalisuhteista. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. Jo vuonna 2014 maassa yritettiin tiukennettiin lakia.

Ensimmäisen kauden oululainen kansanedustaja Pekka Aittakumpu (kesk) toteaa Uuden Suomen 200 kansanedustajaa -haastattelussa pitävänsä sukupuolineutraalia avioliittolakia "ihan hirveänä".

Pajtim Statovci on ehdolla Yhdysvaltain tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Käännöskirjojen sarjassa National Book Award -palkintoa tavoittelee Tiranan sydän -romaanin englanninkielinen versio Crossing. Teoksen on kääntänyt David Hackston.

Yle haastatteli Lapin, Oulun, Jyväskylän, Itä-Suomen, Tampereen, Turun ja Helsingin yliopistot. Sukupuolineutraalit käymälätilat olivat yleisin keino huomioida hlbtiq-vähemmistöt. Muilta osin yliopistojen käytännöissä on suurempaa vaihtelua.

Tanskalainen ammattilaisjääkiekkoilija Jon Lee-Olsen on kertonut homoseksuaalisuudestaan Tanskan TV2:n Go' aften live -ohjelmassa.

Yle TV2:n Muuttopäiväkirjat on kymmenosainen tositelevisiosarja yhteen muuttavista nuorista pareista. Yksi sarjan pareista ovat varusmiespalvelustaan suorittava Julius, 22, ja taksiyrittäjä Ville, 21.

Seta ja eurooppalainen nuoriso- ja opiskelijajärjestö IGLYO vaativat Suomen hallitusta puuttumaan sateenkaarinuorten pahoinvointiin. Parhaillaan Helsingissä kokoontuva IGLYO:n konferenssi keskustelee sateenkaarinuorten tilanteesta Suomessa ja Euroopassa.

Japanissa keskustellaan perustuslain muuttamista samaa sukupuolta olevien avioliitot sallivaksi. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. Enemmistö japanilaisista hyväksyy ajatuksen avioliiton avaamisesta myös samaa sukupuolta oleville pareille.

Venäläismies vaatii miljoonan ruplan (n. 14 000 euron) vahingokorvauksia älylaitevalmistaja Applelta, koska miehen mukaan se ajoi hänet homoseksuaalisuuteen. Govorit Moskva -radioaseman uutisoimasta asiasta kertoo The Moscow Times.

Euroopplaisten hlbti-järjestöjen kattojärjestö ILGA-Europe vaatii EU-komissiolta johtajuutta perusoikeuksien suojaajana. Järjestö nostaa esiin viime aikojen tapahtumat Unkarissa, Serbiassa ja Puolassa.

Naisten seitsenottelussa nähtiin Yhdysvaltain Erica Bougard hyppäämässä sateenkaarilippu kiinnitettynä korkeushyppykenkäänsä. Kyse oli kannanotosta Qatarin ihmisoikeustilanteeseen. Esimerkiksi samaa sukupuolta olevien suhteet ovat Qatarissa rangaistavia.

Suomessa syntyneen somalialainen transnaisen elämästä kertova dokumenttielokuva on saamassa ensi-iltansa alkuvuodesta 2020. Elokuva kuuluu DocPoint-elokuvatapahtumat ry:n kauden 2019 vaikuttavuustuottamisen koulutus- ja verkostoitumis-kokonaisuuteen.

Yle esittää Docstop-sarjassaan trans-aihepiiriä käsittelevän Manning Up -dokumentin. Se kertoo nykyään helsinkiläisestä stand up -koomikosta, joka on paitsi transsukupuolinen myös homo. Perjantaina on mahdollisuus nähdä Jamie MacDonaldin stand up -esitys.

Mikkelin kaupunki ei aio nostaa sateenkaarilippua kaupungin salkoihin 12. lokakuuta järjestettävän pride-tapahtuman aikaan. Kaupunki on pride-tapahtuman virallinen yhteistyökumppani. Asiasta kertoo Länsi-Savo.

Itäisessä Puolassa sijaitsevassa Lublinissa lauantaina 28.9. järjestetty pride-kulkue järjestetiin poliisin vahvasti turvaamana. Kulkueen kimppuun yritettiin hyökätä ja se myös yritettiin kieltää ennalta.

Valtakunnallinen ihmisoikeusjärjestö Seta järjestää lokakuun alussa IGLYO:n (International Lesbian, Gay, Bisexual, Transgender and Queer Youth and Student Organisation) konferenssin Helsingissä. Seta kertoo asiasta perjantaina julkaistussa tiedotteessa.