Eurobarometri: asenteet hlbti-vähemmistöjä kohtaan muuttuneet myönteisemmäksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
Syrjintäkysymyksiin keskittyvä Erityiseurobarometri 493 julkistettiin lokakuussa. Haastattelut oli tehty toukokuussa 2019.

Syksyn 2019 syrjintää koskevasta Eurobarometrista (Erityiseurobarometri 493) käy ilmi, että asenteet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmäksi. Näin myös Suomessa. Joissain EU-maissa asenteet ovat kuitenkin kiristyneet. Tällaisista maista mainitaan erityisesti Bulgaria, Slovakia, Tsekki ja Unkari.

Eurobarometriin haastateltiin kasvokkain toukokuussa 2019 Euroopan unionin alueella kaikkiaan 27 438 henkilöä, Suomessa haastateltuja oli 1 003. Edellinen vastaava selvitys on vuodelta 2015.

EU:n alueella seksuaalivähemmistöihin kohdistuvan syrjinnän arvioi yleiseksi 53 prosenttia vastaajista, kun Suomessa prosenttiluku on 42. Transsukupuolisten syrjinnän arvioi yleiseksi EU:n alueella 48 prosenttia ja Suomessa 45 prosenttia vastaajista. Intersukupuolisuuden kohdalla EU:n alueella prosenttiluku on 39 ja Suomessa 32.

Työkaverin homoseksuaalisuus häiritsisi suomalaisvastaajista kahdeksaa prosenttia ja koko EU:n alueen vastaajista 13 prosenttia. Intersukupuolisten kohdalla suomalaisvastaajien luku on kahdeksan prosenttia ja koko EU:n luku 15 prosenttia. Transsukupuolisten kohdalla Suomen luku on kahdeksan ja koko EU:n 16 prosenttia. Sekä koko EU:ssa että Suomessa enemmistöä ei häiritsisi, jos valtion korkeimpaan virkaan olisi äänestetty seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva henkilö.

Oman lapsen seurustelu samaa sukupuolta olevan kanssa häiritsisi suomalaisvastaajista 19 prosenttia, kun koko EU:n alueella luku on 28 prosenttia. Intersukupuolisten osalta luvut ovat 22 ja 32 prosenttia sekä transsukupuolisten osalta 25 ja 35 prosenttia.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vastaajista rusas 20 prosenttia arvioi, että henkilön seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluminen saattaa asettaa hakijan heikompaan asemaan työnhaussa. Suomalaisvastaajat arvioivat näissä ja muissakin kysymyksissä kaiken tyypillisestä poikkeavan haitallisemmaksi työn saamisen kannalta kuin EU-alueen vastaajat keskimäärin.

Suhtautuminen samaa sukupuolta olevien suhteisiin muuttunut myönteisemmäksi

Vuoden 2019 selvityksessä 76 prosenttia vastaajista katsoo, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla ihmisillä tulisi olla yhtäläiset oikeudet heteroseksuaalisten ihmisten kanssa. Edellisessä selvityksessä näin ajatteli 71 prosenttia vastaajista. Suomen kohdalla prosenttiluku on 80. Ruotsissa ja Alankomaissa näin ajattelevat lähes kaikki. Toisessa ääripäässä ovat Slovakia, Romania ja Bulgaria, jossa vastaava prosenttiluku on alle 40.

Vastaajista 72 prosenttia ajattelee, että samaa sukupuolta olevien välisissä suhteissa ei ole mitään väärää. Vuoden 2015 selvityksessä luku oli 67 prosenttia. Samaa sukupuolta olevien avioliiton euroopanlaajuisen sallimisen kannalla on 69 prosenttia vastaajista, kun edellisessä tutkimuksessa tätä mieltä oli 61 prosenttia vastaajista. Suomalaisista 76 prosenttia tukee samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta.

Julkiset hellyydenosoitukset miehen ja naisen välillä hyväksyy 89 prosenttia vastaajista (vuoden 2015 selvityksessä 72 %), kahden naisen välillä 68 prosenttia (55 %) ja kahden miehen välillä 63 prosenttia (51 %). 

Enemmistö tukee sukupuolivähemmistöihin kuuluvien oikeuksia

Transsukupuolisen henkilön oikeuteen vahvistaa juridiseksi sukupuolekseen kokemansa sukupuoli suhtautuu myönteisesti EU:n alueella 59 prosenttia. Suomessa luku on 68 prosenttia. Espanjassa, Maltassa ja Alankomaissa tätä mieltä on yli 80 prosenttia, kun taas Bulgariassa ja Unkarissa luku on alle 20 prosenttia.

Kolmannen juridisen sukupuolivaihtoehdon hyväksyy EU:n alueella 47 prosenttia, Suomessa 55 prosenttia. Myönteisintä suhtautuminen on Maltassa (67 %) ja kielteisintä Bulgariassa (7 %).

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!