Ugandassa suunnitellaan jälleen homoseksuaalisuutta koskevaa ankaraa lakia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 3

Uganda ilmoitti torstaina suunnittelevansa lakisesitystä, joka määrää jopa kuolemanrangaistuksen samaa sukupuolta olevien välisistä seksuaalisuhteista. 

Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

- Homoseksuaalisuus ei ole ugandalaisille luonnollista, mutta homot ovat harjoittaneet kouluissa massiivista rekrytointia, erityisesti nuorten keskuudessa, jossa he esittävät valheellisesti, että ihmiset syntyvät sellaisina, sanoi etiikkaministeri Simon Lokodo Thomson Reuters -säätiölle.

Hän kritisoi nykyistä lainsäädäntöä, joka kriminalisoi vain aktin. Hän kertoo haluttavan tehdä selväksi, että edistämiseen ja rekrytointiin sekaantuminen on myös tehdä rangaistavaksi. Vakaviin tekoihin syyllistyneille annetaan kuolemanrangaistus. 

Myös presidentti Yoweri Museveni tukee oikeuden vuonna 2014 kaataman lain tuomista uuteen käsittelyyn. Hän uskoo lakiesityksen saavan taaksene kahden kolmasosan enemmistön parlamenttiedustajista.

Vuoden 2014 laki

Loppuvuodesta 2013 Ugandassa hyväksyttiin vuosia valmisteltu ankara homovastainen laki. Se astui voimaan seuraavana keväänä. Seksuaalisuhteiden lisäksi kriminalisoitiin homoseksuaalisuuden "mainostaminen" samoin kuin se, jos jätti ilmiantamatta viranomaisille tuntemansa tai tietämänsä homoseksuaalin. Alkuperäisissä kaavailuissa oli mukana mahdollisuus kuolemanrangaistukseen, mutta se ei ollut lopulta hyväksytyssä laissa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Laki kumottiin oikeudessa kesällä 2014. Syynä oli oikeuden mukaan sen säätämisessä tapahtuneet menettelyrikkomukset, pääasiassa se, ettei parlamentin asiasta päättäneessä istunnossa ollut vaadittavaa määrää kansanedustajia. Lakia kannattavat valtaapitävät ilmoittivat tuolloin, että laki pyritään saattamaan uudelleen voimaan.

Lain hyväksyminen aiheutti keväällä 2014 laajat vainot seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Tuolloin Ugandasta raportoitiin esimerkiksi mielivaltaisista pidätyksistä, kiristämisestä ja irtisanomisista. Myös skandaalilehdet julkaisivat erilaisia paljastusjuttuja. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan monet pakenivat maasta.

3 kommenttia

Tosi tärkeetä !! Pitäisi ottaa Amnestyyn yhteyttä ja joka maahan laki Miestenvälisen seksin kiellon kumoaminen eli joka maahan laki jonka mukaan homo- ja heteroseksi on samalla viivalla eikä siihen liiy kuolemanrangaistusta missään maailman maassa !!
Näin on !!
Amnesty oletettavasti on perillä tästä lakihankkeesta. Suomen ulkopoliittisen johdon herättely saattaisi olla tarpeellisempaa.