Kyllä on neidin pää pahasti pyörällä näistä ihmissuhdekuvioista. Mikäli niitä nyt siksi voi sanoa, kai ne jotain orastavia ihmissuhdekuvioita sentään on.
Ällä haluaa minua. Sanoi asian suoraan kiertelemättä, olisi valmis ja halukas helpottamaan panetustaan kanssani. Jotenkin kommentti sai minut vähän hämilleen, painamaan jarrua. Minulla on erittäin huonoja kokemuksia suhteista jotka lähtee liikkeelle sillä että hypätään sänkyyn liian aikaisin. Niissä suhteissa olen aina satuttanut itseni ja pahasti. En välttämättä ole tyyppiä joka kykenee edes nauttimaan seksistä ellei oikeasti tunne sitä kumppania. enkä minä tunne häntä lähes lainkaan. Joku voisi sanoa että mitä minä vikisen ja vingun, tätähän minä olen halunnut. Niin olenkin mutta jokin silti saa minut haluamaan jarrun painamista ja reippaasti.
Osin kai siksi että en koe häntä sillä lailla viehättävänä että suhde voisi edetä jonnekin. Osin siksi että minulla on ihastuksen tunteita erääseen naiseen joka kiehtoo minua niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tosin häntä en saa mutta haluaisin niin paljon kuitenkin juuri häntä. Olen myös tapaamassa perjantaina kauniin naisen joka kiehtoo myös sekä fyysisestä että henkistä puoltani. Tämä meni ihan kummalliseksi, ensin ei ole mitään elämää ja sitten yhtäkkiä naisia on vaikka millä mitalla. Enkä kuitenkaan saa häntä jota haluaisin.
Kieltäydynkö siis ilosta tutustua tähän naiseen fyysisellä tasolla? Pitäisikö kuitenkin kokeilla, katsoa mihin asia johtaisi jos teen aloitteen? Ällä on sanonut että pallo on minulla, hän on halukas ja odottaa minun siirtoani. Jotenkin vain on pieni tuntuma että hän haluaa ehkä kuitenkin eri asiaa kuin minä, minusta pahin tilanne juuri nyt olisi se että viettäisimme yön yhdessä eikä minusta senkään jälkeen oikeasti tuntuisi siltä että häneen voisin ihastua mutta jäisin kuitenkin roikkumaan suhteeseen paremman puutteessa.
Näinhän minä olen tehnyt ennenkin. Mikä estää minua tekemästä niin taas? Ei mikään muu kuin oma tahdonvoima tehdä asiat kerrankin toisin. Yritän kuitenkin myös suhtautua aika avoimesti tähän, olla tyrmäämättä mahdollisuutta suhteeseen antamatta sille ensin mahdollisuutta. Missä vaiheessa minun tulee hänelle sanoa että en koe että suhde voisi muuttua ystävyyttä kummemmaksi?
Tänään T:n kanssa puhelinseksiä. Olo oli ihan hyvä mutta sitten yhtäkkiä kuitenkin purskahdin itkuun. Ei niin ole ennen käynyt ja taisimme kummatkin olla yhtä hämillään tilanteesta. Olen jotekin aika hukassa tässä ihmissuhdeviidakossa. Sinkkuna on hyvä olla, suhde ahdistaa jo ajatuksenakin sillä en halua sitoa itseäni juuri nyt mihinkään.
Sairasloma jatkuu ainakin 10.12 asti. Kivut on mielettömät ja olo huono siltä osin. Lääkärin vastaanotolle seuraavan kerran 3.1. kun on tehty MRI ja lihaspainetutkimus. Pelottaa ja sattuu. Kuka ottaisi syliin ja sanoisi kaiken muuttuvan vielä hyväksi? Mutta muuttuuko kaikki vielä hyväksi??
