Kävin tänään hoitamassa kummitädin velvollisuuksia ja ollessamme hakemassa lapsia päiväkodista eräs pieni tyttö kysyi olenko kummipoikani Mummo. En minä nyt kuitenkaan ajatellut ihan niin vanhalta näyttäväni. Järkytys: )
Tänään ei oikein muutenkaan mennyt putkeen, sanoin Teelle joka soitti ollessani kummilasten luona että täällä olen lasteni luona:) No, naurua riitti joksikin aikaa ja lasten äiti yritti jättää mut niiden neljän kauhukakaran kanssa sinne yksin jos ne kerran mun lapsia on. Pääsin kuitenkin kotiin turvallisesti ilman yhtään lasta, lupauduin tosin ottamaan ne Jiin kanssa luokseni hoitoon jotta äiti ja isä saavat vähän omaa aikaa. On ne lapset ihan suloisia mutta ei ehkä kuitenkaan mun juttu, ainakaan omina. Tykkään heistä paljon mutta tykkään myös siitä että saan jättää heidät sinne kun lähden kotiin. Oma mummini utelee jatkuvasti koska mulle sitten tulee lapsia kun kerran serkkukin odottaa jo esikoistaan ja on sentään minua 3 vuotta nuorempi. Olen kyllä sanonut ettei kannata kovasti haikailla mun lasten perään, tosin en ole vielä saanut sanottua että lesbo olen joten lastensaanti ei ihan traditionaaliseen malliin onnistu minulla sitten.
Huomaan että alkujännitys itsensä löytymisen suhteen on ohi, alan olla sinut asian kanssa enkä koe tarvetta joka kolossa asiasta puhua. Luonnollisesti se monessa yhteydessä tulee ilmi mutta nyt ehkä luonnollisemmalla tavalla kuin vielä jokin aika sitten. Pee ei lainkaan ymmärrä että mistä moinen johtuu, että naisista tykkään ja haluan vielä jopa puhua asiasta ääneen. Oli pahoittanut mielensä kummilasten äidille joka ei ollut asiasta samaa mieltä. Pikkumaista. Itse olettaa minun kuuntelevan kiltisti kaikki hänen murheensa kohdistuen siihen että seurustelee aina naimisissa olevien miesten kanssa mutta ei anna mulle tilaa olla homoseksuaali, lesbo. Kummallista, liiankin kummallista. Kummallisinta minusta on se että meillä on kuitenkin takana 10v ystävyyttä jonka hän on nyt valmis sitten siirtämään romukoppaan mun seksuaalisen suuntaumisen vuoksi. Kivaa.
Ihmissuhdedraama jatkuu. Ällä odottelee kai että viikonloppuna tapahtuisi jotain sänkykammarin puolella mutta minä en halua enkä tiedä sitten niin yhtään miten asian hänelle sanon. En ole oikein hyvä tässä mutta tiedän että rehellinen minun pitää kuitenkin yrittää jotenkin vain uskaltaa olla, sillä lailla kuitenkin paras edetä. En haluaisi pahoittaa hänen mieltään, tosin ellen kerro nyt vaan joskus myöhemmin niin sittenhän minä vasta pahoitankin hänen mielensä. Voiko tämänkaltaisesta asiasta laittaa sähköpostia? Kertoa siinä ettei kiinnosta kuin ystävyys? Etiketti on totaallisesti hakusessa minulla.
Haluan sen mitä en saa, nyt olen päättänyt että se unohdetaan ja suunnataan katse avoimesti muualle. Ehkä ylihuominen tuo helpotusta tilanteeseen. Hassua, aamupäivällä häntä ajattelin ja sitten häneltä tuli tekstari:) Telepatiaa:)
