Kirkollisurani loppui - onneksi pääsin eroon

Panin pisteen omalle kirkkokeskustelulleni.

Uusi seurakuntaneuvosto valittiin Kallion seurakuntaan vuoden 2015 alusta. Itse jättäydyin pois seurakunnan toiminnasta, vaikka siellä tapasin paljon miellyttäviä ja rehellisiä ihmisiä, mutta jouduin myös pienen, mutta ärhäkän kristillispoliittisen tahon pilkan ja aggressioiden kohteeksi.

Kallion seurakuntaneuvosto minun jälkeeni. Tunnelmani ovat hyvin sekavat. Toisaalta viihdyin hyvin ja sain aikaan muutoksia myönteiseen suuntaan. Sain torpattua kolehtiprojektin eheytysliike Aslanille, jota neuvoston konservatiivifraktio ehdotti.

Esitin myös kirjallisen vastalauseen siksi, että Kallion kirkossa ajetaan ulos kätten päälle panemisella demoneita, jotka aiheuttavat masennusta, skitsofreniaa ja homoutta.

Oman kauteni aikana tuli myös valmiiksi teos Saanko olla totta, jonka kanssani toimittivat rovasti Liisa Tuovinen, terapeutti Jussi Nissinen ja päätoimittaja Jorma Hentilä. Sitä ostettiin heti Kallion seurakunnalle ja myöhemmin Helsingin piispa Irja Askolan suosituksesta kirkon sisään yli 300 kpl.

Valitettavasti avioliittolain uudistus sattui myös minun toimikaudelleni. En alun perinkään ollut vaatimassa avioliitto-instituutiota samaa sukupuolta oleville pareille. Minun nuoruudessani avioliittoinstituutio käsitettiin edistyksellisten nuorten keskuudessa patriarkaalisen sorron välineeksi ja naisia alistavaksi instituutioksi.

Siksi vuonna 1976 valmistuneeseen Setan periaateohjelmaan, jonka minä kokosin, ei tullut vaatimusta avioliitosta samasukupuolisille pareille, vaan yleisesti vaatimus samaa sukupuolta olevien sosiaalisesta ja juridisesta tasa-arvosta.

Jouduin hyvin kiusalliseen tilanteeseen. En olisi halunnut ajaa avioliittoa, mutta en myöskään halunnut vastustaa sitä. Julkisuudessa rajoituinkin vain kumoamaan niitä ennakkoluuloja, joita joidenkin konservatiivikristillisten taholta levitettiin pelottelumielessä.

Periaatteeni on aina ollut suhtautua eriytyneesti ihmisiin, eikä tehdä viholliskuvia ulkoisten seikkojen perusteella. Siksi tulin erittäin hyvin toimeen eturivissä olevan Saara E. Tolosen kanssa, joka kuului kilpailevaan vaaliliittoon, mutta jonka kanssa kykin vierekkäin hoitamassa Karhupuiston istutuksia siihen saakka kun selkäni katkesi.

Pari muuta konservatiivisen fraktion edustajaa olivat kyllä valinneet minut, Setan periaateohjelman kokoajan, syntipukikseen ja viholliseksi, johon he kohdistivat raivoa ja ivaa.

Tämä oli osasyy siihen miksi väsyin henkisesti ja fyysisesti Kallion toimikauteni lopulla.

Yksi onnistumisistani oli kannustaa julkisesti Kai Sadinmaata tavallaan seuraajakseni seuraavaan neuvostoon.

Seurakuntaneuvoston ilmapiiri parani huomattavasti loppua kohti, suurelta osin Teemu Laajasalon ansiosta, joka osasi luoda ystävällisen ja reilun ilmapiirin seurakunnan toimintaan. Tässäkin kuvassa Teemu leikittelee näyttämällä jäniksenkorvia Kai Sadinmaan pään takana.

Olen iloinen että sain olla mukana, mutta olen myös iloinen, että pääsin eroon henkisestä ja hengellisestä väkivallasta, jonka kohteena olen perhetaustani johdosta ollut jo 70:n vuoden ajan.

Nyt olen kirjoittamassa omaelämäkertaa, jossa yritän ymmärtää millä keinoin yleensäkään selvisin hengissä näin pitkään. Siitä tulee selviytymiskertomus, joka on verrattavissa Viktor Franklin teokseen selviytymisestä natsien keskitysleiristä. Tämä teema on minulle tärkeä, koska kaukainen esi-isäni oli Saksasta muuttanut juutalainen, joka kuitenkin kääntyi historian ensimmäisen natsin mukaan nimetyn kirkon dogmiin.

P.S. Ennen kuin joudun suorien aggressioiden kohteeksi, ilmoitan olevani tietoinen siitä, että evankelis-luterilaisten kirkkokuntien taholta on usein pyydetty anteeksi Lutherin raivoisan syrjivää asennoitumista juutalaisia kohtaan, jonka katsottiin ainakin epäsuorasti edistäneen juutalaisten tuhoamista keskitysleirien kaasukammioissa.

Tässä on yksi yhteenveto Lutherin sytyttämistä juutalaisvainoista:

http://www.jewishvirtuallibrary.org/jsource/anti-semitism/Luther_on_Jews.html