• JPHki

Paratiisillinen raikkaus

Lauantaina Villalla oli kesäinen sää niin kuin kaiketi suurimmassa osassa maata. Iltapäivällä oli jopa liian kuumaa, ainakin puutarhatöitä tehdessä.
Siirtelin kasveja paikasta toiseen pihalla; seurausta pääosin siitä, että viime kesänä muuton yhteydessä kasveja oli pakko lykätä sinne ja tänne ilman erityistä harkintaa. Karhunvadelmat pääsivät vihdoin (toivottavasti) lopulliseen paikkaansa, samoin tyrnit, jotka ovat pari vuotta etsineet paikkaansa sekä vanhalla että uudella pihalla. Jättipoppeli siirtyi puolitoista metriä kauemmaksi navetan seinästi, pois putoavan lumen vaaravyöhykkeeltä. Kävin tuon tuostakin haistelemassa puhkeavia poppelin silmuja, niiden(kin) imelä tuoksu on minulle rakas.
Ja keltaisen, kerrotun Dick Wilden -narsissin.
Sain porattua viiniköynnökselle kunnon kiinnikkeet navetan tiiliseinään, asia joka on ollut rempallaan muutosta asti.
Päärynäpuissa on aika paljon kukkanuppuja. Viime kesänä Pepi-päärynä ei jaksanut tehdä yhtään hedelmää, toivotaan parasta nyt.
Appi esitti epäsuoran mutta liikuttavan anteeksipyynnön siitä, että hän metsikköä raivatessaan oli sahannut vahingossa poikki sinne istuttamani ruusuherukan. Annoin naureskellen synninpäästön... Ja lähetin paljon kiitoksia anopille siitä, että hän oli taas vappuna siivoillut uutterasti Villalla.

Lämpimän päivän päätteeksi lauantai-iltana puhkesi kova ukkosmyrsky. Pinnalta jo kuivahtanut maa sai vettä. Sunnuntaiaamuna heräsimme auringonpaisteeseen. Ulkona vallitsi epätodellisen paratiisillinen raikkaus ja linnunlaulun.

1 kommentti

Hortus

6.5.2008 20:38

Kovin samalta kuulostaa tuntemukset. Istuin aamuisin myös kuuntelemassa linnunlaulua sydän pakahtumaisillaan onnesta. Mustarastas ilahdutti eritoten, samoin sepelkyyhky. Yli lensi neljä kurkea, lienivät aamuveryttelyllä? Kaikki kasvit ovat talvehtineet todella hyvin- liekö ihme tuollaisen talven jäljiltä. Mulla Pepissä ei ole yhtään nuppua, mutta Aunenpäärynässä kyllä. Työtä torpalla riittää enemmän kuin ihminen jaksaa :-). Sunnuntaina tuli jo kiire saada maahan kaikki taimet, jotka olin hankkinut tai kaivanut muuten ylös uuden käytävän tieltä. Imikkä kukki upeasti samoin etelänkevätesikko.