• JPHki

Apa, häst och villa

Tässä taannoin kuulin radiosta pitkästä aikaa Peppi Pitkätossun alkuperäisen tunnuskappaleen. Naureskelin sanoitusta, tuohan kuulostaa jotenkin tutulta: Det är inte illa, jag har apa (man), häst (hund) och villa (Villa). Ei ole hassummin asiat, ei… (paitsi että: en kappsäck full av pengar är det också bra att ha.)
Seuraavana viikonloppuna oli käymässä Pohjois-Suomesta ystäväni R koko konkkaronkansa kanssa. Lapset totesivat, että Villan pihalla seisova ontto koivu on kuin Pepin salainen piilo, jonne hän piilotti aarteita Tommille ja Annikalle. En muista sellaista kirjoista, mutta uskotaan.
En myöskään muista, oliko Pepillä puumajaa, mutta sellaisen aion joskus rakentaa omaan 0.4 hehtaarin metsäämme Villan takana. Täytyy vain ensin lainata takaisin veljeltäni hänelle 30-vuotislahjaksi ostamani puumajakirja.
Kumppanini on jostain syystä sitä mieltä, että lummelampi ja puumaja eivät ole kiireellisyyslistan kärjessä, vaan ensin pitäisi saada juokseva vesi ja sisä-wc. No, pian ne siellä ovatkin, ja myös IKEA-keittiö on valtaosin paikoillaan.

En ole erityisemmin koskaan ollut iiristen (kurjenmiekkojen) ystävä. Tuttavani kasvattaa kymmeniä saksankurjenmiekan lajikkeita, ja hän on miehensä kanssa tehnyt omia risteytyksiäkin. Heiltä ja muualta olen saanut sen käsityksen, että iirikset ovat melko työläitä kasveja, ja lisäksi niiden kukinta on lyhytaikainen. Nyt tämän kasviryhmän opiskelu netissä on kuitenkin saanut minun kokeilemaan muutamia lajikkeita, joiden juurakoita tilasin Englannista. Siinä on mm. Immortality, puhtaanvalkoinen ja tuoksuva lajike, sekä Harvest of Memories, tuoksuva vaaleankeltainen lajike. Romanttisia nimiä, joihin olen heikkona.

Tänään iltapäivällä soitti veljeni, ja kertoi, että heille on syntynyt toinen poika, terve kymmenen pisteen lapsi. Olen siis nyt tuplasetä, ja jo etukäteen valittu tämän lapsen kummiksi. Oli vaikeaa pidätellä kyyneleitä puhelimessa.

Kuva kesäretkeltä Hangosta.

7 kommenttia

Roope2

11.9.2007 08:43

Onnen poikia, molemmat.

pietari

11.9.2007 09:37

onnea uudelle tuplasedälle!
ja muistan hyvin pepin puun, jonka sisältä löytyi kuumana kesäpäivänä raikasta sitruunasuudaa! mutta mikä puu se oli?

pietari

11.9.2007 09:43

olisko voinut olla kastanja?
pitääkö tässä kaivaa vanhat peppi-kirjat esiin..

Rokkihomo

11.9.2007 16:53

Onnea IKEA-keittiöstä!

(En tunne kunnolla keskustelua jonka perään blogissani kysyit. Annatko linkkivinkin?)

Hortus

11.9.2007 20:28

Iirikset on kivoja. Itsellä on lähinnä noita tavallisia. Se perinteinen tumman liila saksankurjenmiekka on kova leviämään, mutta kukkii todella vähän aikaa. Se sijaan ostin keväällä taatankurjenmiekkaa ja se taas kukki paaaaljon kauemmin. Kiva kuulla susta.

JPHki

11.9.2007 22:17

Juu, muut kurjenmiekat kuin germanica taitavat olla aika paljon helpompia ja kiitollisempia. Pitää perehtyä niihin paremmin tulevina kesinä.

audinkopoika

12.9.2007 11:20

Onneks olkoon kummiuden johosta :)
Mie en oo kenenkää kummi :(