Havaintoja

Haapana

Haapana (Anas penelope; ruotsiksi bläsand, viroksi viupart) on keskikokoinen kiltinnäköinen sorsalintu, joka pesii koko Suomessa. Se talvehtii Länsi-Euroopassa, leutoina talvina muutama yksilö myös Suomen etelärannikolla.
Kanta on taantunut jonkin verran 1990-luvulta lähtien. Pesiviä pareja on laskennan mukaan 45 000 - 55 000.
---
Edessä naaras, takana koiras.





Orava

Orava (Sciurus vulgaris; ruotsiksi ekorre, viroksi orav) on yleinen nisäkäs laajalla alueella, joka ulottuu Espanjan Aurinkorannikolta Pohjois-Koreaan ja edemmäs.
Suomessa tavataan kolmea eri värityyppiä: mustahäntäinen tumma kuusiorava, punahäntäinen vaaleahko mäntyorava ja ruskeahäntäinen orava sekä näiden monia välimuotoja.
1900-luvun alussa oravia metsästettiin jopa 2,5 miljoonaa yksilöä vuosittain, mikä johti kannan romahtamiseen. Laji rauhoitettiin, ja nykyisin oravia pesii koko Suomessa puuttomia saaria ja paljakkatuntureita lukuunottamatta.
---
Kuvaushetkellä navakka tuuli (15 m/s) taivutti korvatupsuja.




Kevättalven 2014 kuulumisia 26 kuvan kera - päivitetty

Edellisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon. Seuraavassa poimintoja.
23.3.14: Korjasin pari virhettä, täydensin tekstejä ja lisäsin yhden kuvan.
---

EDUSKUNNAN LÄHETEKESKUSTELU KANSALAISALOITTEESTA 20.2.2014

KANNATTAJAT:
IHMIS- JA KANSALAISOIKEUDET KAIKILLE

Kansalaisaloitteen kannattajat korostivat puheenvuoroissaan ihmis- ja kansalaisoikeuksia sekä yhdenvertaisuutta. Näihin kuuluivat muiden muassa Jaana Pelkonen (kok), Tuija Brax (vihr), Eila Tiainen (vas), Kimmo Tiilikainen (kesk), Jouni Backman (sdp), Lasse Männistö (kok), Jani Toivola (vihr), Silvia Modig (vas), Oras Tynkkynen (vihr) ja muita.

Epätavallista ja hyvin myönteistä oli mielestäni lisäksi se, että kansalaisaloitteen ja lainmuutoksen puolesta puhui tällä kertaa myös kaksi ministeriä eli peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sdp) ja ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr) sekä näiden lisäksi perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sdp) ja lakivaliokunnan varapuheenjohtaja Stefan Wallin (rkp).
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) vastasi terävästi kahden perussuomalaisedustajan outoihin kysymyksiin.

VASTUSTAJAT:
KAUNOKIRJALLISUUDELLA PÄÄHÄN JA MUUTA SEKOILUA

Kansalaisten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kiivaimpien vastustajien taustalla oli heidän uskontonsa, johon vedottiin asia- ja järkiperusteiden puuttuessa. Kristillisdemokraattien kanta tiedettiin, seuraavassa perussuomalaisfundisten esiintymisestä.

Perussuomalaisten rimanalitukset

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pitää avioliittoa roomalaiskulttinsa 800-luvulta peräisin olevana sakramenttina, vaikka Suomen avioliittolailla ei ole mitään tekemistä sen kanssa.
Mika Niikko ja Pentti Oinonen alkoivat huitoa Raamatulla päähän, vaikka 2010-luvulla kaunokirjalliset teokset tulisi jättää lainsäädännön ulkopuolelle, ja lisäksi Hauveli-Oinosen mielestä homous on muoti-ilmiö. Molemmat heiluttivat myös moniavioisuuskorttia.
Vesa-Matti Saarakkala toi esiin uimahallisuihkufobioitaan: sukupuolet sekoittuvat ja tasa-arvoinen avioliittolaki johtaa yleisten sauna- ja suihkutilojen poistoon.
Teuvo Hakkarainen puolestaan kertoi imetysongelmistaan ja väitti lopuksi, että suurelta osalta kansaa riistetään ihmisoikeudet.

Perussuomalaisten mopoauto oli karannut jo kauas pellolle, mutta se ei hillinnyt edustaja Lea Mäkipäätä, tätä Kihniön kirkonkylän rukouspiirin kunniajäsentä. Mäkipää julisti tuomiota valittavalla äänellään kolme kertaa moniavioisuus- ja insestikorttia heiluttaen. Mäkipään mukaan yhteiskunnasta tulee rietas bordelli.
---
Tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä

Kansanedustajat Teuvo Hakkarainen ja Maria Lohela kirjoittivat myös aiheesta blogin. Molempien blogeista käy ilmi, että he eivät olleet vaivautuneet lukemaan edes nykyistä avioliittolakia.
Edustaja Maria Lohela, joka on perussuomalaisten eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja, korosti tökeryyttään kirjoittamalla, että ”homoseksuaaleillakin on oikeus mennä naimisiin vastakkaisen sukupuolen kanssa”. Lohelan mukaan ”Suomen avioliittolainsäädännössä määritellään jostain käsittämättömästä syystä myös lapsen adoptiosta”, mikä todistaa, että Lohela ei ole vaivautunut edes lukemaan voimassa olevaa avioliittolakia. Siinä ei nimittäin mainita mitään lasten hankkimisesta saatikka adoptiosta.

Se että Hakkarainen, Lohela ja muutama muu kansanedustaja eivät vaivaudu edes perehtymään käsiteltävänä olevaan lainsäädäntöön, osoittaa suurta välinpitämättömyyttä kansanedustuslaitostamme ja äänestäjiä kohtaan.
---
Erikoinen tapaus on myös Kimmo Sasi (kok), jonka puheet ja kirjoitukset käyvät vuosi vuodelta oudommiksi. Sasi kirjoittaa välillä paperilehden mielipideosastoon liirumlaarumia tasa-arvoista avioliittolakia vastaan, mistä todisti myös hänen puheenvuoronsa lähetekeskustelussa (”vain nainen voi synnyttää” tai ”onko jollakin kansanryhmällä oikeus ottaa toisen ryhmittymän oma identiteetti omaan käyttöönsä” ja muuta vastaavaa).
Sasi kertoi lisäksi äärikristittyjen lehdessä, että hänen mielestään lähetekeskustelu oli asiallista eli ilmeisesti hän piti Niikon, Oinosen, Hakkaraisen, Saarakkalan ja Mäkipään törppöyksiä asiallisina.

LAKIVALIOKUNTA

Lakivaliokunta kuuli aloitteentekijöitä 13.3. Perehdyn kuulemistilaisuuteen vielä tarkemmin, mutta jo nyt voin sanoa, että tilaisuus sujui asiallisesti.
Lakivaliokunnan jäsen, poliisikansanedustaja Kari Tolvanen, joka vastustaa kansalaisoikeuksiani, oli kiinnostunut lähinnä muiden maiden adoptiolainsäädännöstä. Näitä tolvasia oli aikanaan myös Ruotsin valtiopäivillä. Kitisivät, ettei sitten Ugandasta saada lapsia, jos homoilla on kaikki oikeudet. Heille vastattiin, että Ruotsin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslainsäädäntö ei perustu alikehittyneiden ja homofobisten (diktatuuri)maiden lainsäädäntöön.

***
MUUTA

KAAPISTATULO JA SYÖPÄPUHEITA

Suomalainen olympiauimari Ari-Pekka Liukkonen tuli ensimmäisenä suomalaisena huippumiesurheilijana kaapista ihan julkisesti. Hän kertoi haluavansa vihdoin olla täysin oma itsensä ilman häpeää, salailua ja pelkoa.
Liukkoselle kiitokset sekä onnea ja menestystä.
---
Kansanedustaja Wallinheimo (kok) puolestaan kertoi, että jääkiekkoa pelaavien miesten pelit menisivät pieleen, jos joku pelaajista kertoisi ihan julkisesti seurustelevansa miehen kanssa, jopa syöpävertauksia esitti. Mikäli joku curling- tai petankkijoukkueen entinen johtaja olisi esittänyt vastaavan valitusvirren, hänet olisi naurettu pihalle. Niin olisi Wallinheimollekin pitänyt tehdä. Jääkiekko on kuitenkin vain peli, josta useimmat eivät ole edes kiinnostuneet. Jos tilanne tosiaan on niin surkea kuin Wallinheimo valitti, sopivaa terapiaa jääkiekkopeliä pelaaville luulisi Suomestakin löytyvän.

***
ULKOMAILTA LYHYESTI

Englanti ja Wales
Tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan 13.3., mistä päivästä alkaen avioliittolupia voi hakea. Ensimmäiset vihkimiset tämän kuun lopussa. Ulkomailla vihittyjen homoparien avioliitot ovat jo laillisia Englannissa ja Walesissa.

Skotlanti
Parlamentti hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliittolain äänin 108-15. Lain on tarkoitus tulla voimaan syksyllä.

Ranska
Samaa sukupuolta olevien kanssa avioliiton solmineiden määrä oli ensimmäisen kuuden kuukauden jälkeen 14 000.
---
USA

Illinois
Tasa-arvoinen avioliittolaki tulee virallisesti voimaan kesäkuun alussa.
Kuukausi sitten Cookin piirikunnassa, jossa sijaitsee suurin kaupunki Chicago, liittovaltion tuomari antoi luvan aloittaa avioliittolupien myöntämisen ja vihkimisen, sillä ei ollut mitään syytä odottaa kesään asti. Tällä hetkellä jo kahdeksan piirikuntaa vihkii homopareja.

Michigan
Liittovaltion tuomari kumosi osavaltion homoavioliittokiellon 21.3. ja ensimmäiset samaa sukupuolta olevat pariskunnat vihittiin seuraavana päivänä. Oikeusministeri valittaa päätöksestä, joten taas uusi prosessi.

Virginia, Teksas, Kentucky, Ohio, Nevada, Oklahoma, Utah
Ainakin näiden osavaltioiden homoavioliittokiellot on tuomittu perustuslain vastaisiksi. Valitusten ja vetoomusten käsittely eri oikeusasteissa on jo käynnissä tai alkaa lähiaikoina.

Arizona, Florida, Indiana
Samaa sukupuolta olevat pariskunnat nostivat kanteen näiden osavaltioiden homoavioliittokieltoa vastaan liittovaltion tuomioistuimessa viime viikolla. Liittovaltion tuomioistuinten päätökset tulevat aikanaan.

Tällainen on tilanne lukemieni uutisten perusteella sen tarkemmin erittelemättä. Uusimman Washington Post-ABC Newsin teettämän kyselyn mukaan 59 % haluaa laillistaa samaa sukupuolta olevien avioliitot, 34 % ei.

***
LINKKEJÄ ERI AIHEISIIN

Eduskunnan lähetekeskustelussa tasa-arvoisesta avioliittolainsäädännöstä käytetyt puheenvuorot:
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_12_2014_ke_p_1.shtml

Lakia vastustavien kansanedustajien halventavat puheet homoista ihmetyttivät sateenkaariperheiden lapsia:
http://yle.fi/uutiset/setan_paasihteeri_kansanedustajien_kauhistelu_ihmetyttaa_sateenkaariperheiden_nuoria/7102009

Kansalaisaloitekampanjan edustajat lakivaliokunnan kuultavina 13.3.2014:
http://verkkolahetys.eduskunta.fi/webtv.case#c=2394758&v=38733184&p=0&l=fi&t=0

Viikon 6 positiivinen uutinen: Homotabut karisevat urheilusta, kiitos uimari Ari-Pekka Liukkoselle:
http://www.yle.fi/tekstitv/arkisto/kalenteri/homotabut_karisevat_urheilusta_9033.html

Lääkärin mukaan seksuaalikasvatus tulisi aloittaa jo päiväkodissa:
http://yle.fi/uutiset/laakari_seksuaalikasvatus_tulisi_aloittaa_jo_paivakodissa/7105275
---
Tiede ja tekniikka: suomalaistutkijat tekivät uudenlaisen hakukoneen.
SciNet-käyttöliittymä näyttää useampia vaihtoehtoja kuin Google:
http://www.tiede.fi/artikkeli/uutiset/suomalaistutkijat_tekivat_uudenlaisen_hakukoneen

***
Edusmiesten menopelejä ja työhuone

Valtiomies Reijo Tossavaisen jaguaari:
http://www.seiska.fi/contents/Tah-Kansanedustaja-tolvaisi-toimittajalle-Syoksy-sementtiin/1004219

Erotetun kunnanhallituksen puheenjohtajan Pauli Lellan jaguaari:
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194792498330/artikkeli/kunnanhallituksen+puheenjohtaja+urjalan+sanomissa+vapaamuurarit+ovat+taman+takana+.html

Kimmo Sasin sekavat kannanotot johtuvat työhuoneesta?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288655675727.html

***
Ruotsalaiset ottavat rennommin:
http://www.iltasanomat.fi/muutlajit/art-1288666230646.html

All love is equal; valokuvia eri puolilta maailmaa:
http://www.advocate.com/arts-entertainment/art/photography/2014/02/14/photos-all-love-equal

Wes Hempelin maalauksia:
http://www.advocate.com/arts-entertainment/art/2014/02/19/galleries-wes-hempel?page=0,0

http://www.advocate.com/arts-entertainment/art/2011/10/08/artist-spotlight-wes-hempel

Tom Daley ja Dan Osborne sukeltavat:
http://www.out.com/entertainment/popnography/2014/02/17/splash-watch-tom-daley-dan-osborne-dive-together

Uudessa-Seelannissa on nyt kesä ja Aucklandissa järjestettiin pride-kulkue:
http://www.nzherald.co.nz/nz/news/image.cfm?c_id=1&gal_cid=1&gallery_id=141119#14193684

http://www.advocate.com/arts-entertainment/pride/2014/02/25/photos-pride-auckland-new-zealand?page=0,0

***
Veteen joutunut hiiripöllö turvautui ihmiseen:
http://yle.fi/uutiset/meloja_pelasti_kylmettyneen_pollon_vedesta__katso_kuvat/6920915

Koira jäi kaipaamaan lunnikaveriaan:
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/02/19/suomeen-eksynyt-lunni-kuoli-ehti-kaverustua-koiran-kanssa

Liito-orava löytyi hissistä:
http://www.suomenluonto.fi/sisalto/artikkelit/liito-orava-hammastytti-hissiin-pyrkivia-lappeenrannassa/

Kesykyyhkyt ovat toimineet tuhansien vuosien ajan kirjekyyhkyinä.
Seuraavassa kyyhkysten suunnistuskyvystä. Pulu ei olekaan mikä tahansa lintu:
http://yle.fi/uutiset/kyyhkynen_loytaa_perille_vaikka_satuhaihin_tai_sairaalaan/7130585
***

OMAT KUULUMISENI

Helmikuu ja maaliskuu ovat olleet vähälumisia mutta runsashiekkaisia, narsk.
Tämä erikoinen talvi on aiheuttanut sen, että ulkoilu ja lenkkeily on ollut suorastaan miellyttävää esimerkiksi viime vuoteen verrattuna, joskin navakka tuuli on vaatinut pukeutumaan kunnolla, pitkiä kalsareita unohtamatta.

Naapurisopua
Naapuri kutsui eräänä iltana lättyjä paistamaan. Haettiin siihen vielä kolmas naapuri ja hauskaa oli, vaikka söimmekin ehkä hieman liikaa. Kannattavat tasa-arvoa ja puhuivat hyvin lämpimästi samaa sukupuolta olevista pareista. Sellaisia eläkeläisnaapureita meikäläisellä on, että joku saattaa jopa kadehtia. Ai niin, sellainen juttu vielä näistä lätynpaistoillanistujaisista, että jostain löytyi ruokailun jälkeen ranskalainen lasipullo, jossa luki Cointreau, mikä innosti välillä puhumaan yhteen ääneen ja sai huumorin hersymään. Asumme onneksi kaikki samassa rapussa, joten hissillä pääsi kotiin.

Miehen kanssa kuutamolla
Kahden viikon ajan olen käynyt iltaisin tunnin-parin kävelyllä erään miehen kanssa, joka asuu kadun toisella puolella olevassa kerrostalossa. Monena iltana ja yönä olemme kävelleet puistoissa ja rannalla tähtitaivaan alla, mikä on sinänsä romanttista, vaikka meillä ei intiimiä suhdetta olekaan. Puheenaiheet eivät lopu, kun kaksi yksineläjää kohtaa.

Talviruokintaa ja toive
Pikkulintujen talviruokintapaikoilla olen käynyt lähes joka päivä havainnoimassa ja vienyt tarvittaessa siemen-viljasekoitusta, auringonkukansiemeniä ja joskus myös talipalloja. Talvehtimispaikkojen sorsille, variksille ja naakoille hieman näitä samoja sekä kuitupitoisia leivänmuruja. Talvi on ollut ihanteellinen useimmille eläimille, sillä ne ovat löytäneet ravintoa myös luonnosta.
Sellainen toive lopuksi, että se volvomies, joka tuli juttelemaan kanssani sorsia ruokkiessani, voisi tulla juttelemaan toistekin. Muistat varmaan paikan sekä ajan, jolloin siellä käyn.

Edellä kerrotut ja monet muut tapahtumat ovat myöhästyttäneet tätä bloggausta. Alempana ottamiani kuvia, joista osa melko heikkolaatuisia osasuurennoksia.
---
Maaliskuun alkupuolella lumipeite on Suomessa paksuimmillaan - tilastojen mukaan.


Pikkulintujen talviruokintapaikoilla

on ollut vilskettä leudosta talvesta huolimatta. Eniten käy talitiaisia, varpusia ja sinitiaisia, joskus viherpeippoja. Jossain vaiheessa ilmestyi myös kesykyyhkyjä, orava ja yksi sepelkyyhky, joka on muuttolintu. Se on Suomessa pesivistä kyyhkyistä runsaslukuisin, mutta saapuu meille yleensä vasta myöhemmin.

Kuvissa sinitiainen (Parus caeruleus), joka on talitiaista pienempi, viettää kyllä talven Suomessa, mutta osa pohjoisen ja idän linnusta siirtyy Lounais-Suomeen kylmimmäksi ajaksi. Sinitiainen kuuluu menestyviin lajeihin, ja sen määrä on noin kymmenkertaistunut 1960-luvun alusta. Sinitiainen on Satakunnan maakuntalintu.
Pahoittelen heikkolaatuisia kuvia, parempi kamera haaveissa.