

Yle kartoitti eduskuntapuolueiden "kärkihankkeita". Turvapaikkakysymys ja työmarkkinasopu nousivat esiin kaikissa puolueissa, mutta KD nosti esiin avioliittolain liitännäislakeihin puuttumisen ja tasa-arvoista avioliittoa vastustavan kansalaisaloitteen.
Helsingin Gayteatterin syksyn 2015 tuotanto Homokansan lauluja - Ihmisiä, ilmiöitä ja intohimoja Kalliossa nousee lavalle uudelleen helmikuun 2016 lopulla viiden esityksen ajaksi.
Neljättä kertaa toteutettava Arctic Pride järjestetään Rovaniemellä 22.-28. helmikuuta. Tänä vuonna tapahtumiin odotetaan yli 2 000 osallistujaa. Samaan aikaan Rovaniemellä järjestetään myös Arctic Design Week.
Itävaltalaisen Linzin kaupungin valtuusto päätti perjantaina, että joulukuussa poistetut miespareja, naispareja ja heteropareja kuvaavat jalankulkijoiden liikennevalot palaavat katukuvaan.
Helsingin Savoy-teatterissa 5. helmikuuta järjestetyssä QX Gay Gaalassa palkittiin sateenkaarikulttuuria edistäneitä henkilöitä ja tahoja, jotka ovat puheillaan tai teoillaan edistäneet hlbti-vähemmistöjen asemaa vuoden 2015 aikana.
Suvi Westin ohjaama elokuva Sparrooabbán valittiin yleisösuosikiksi Helsingissä tammikuun lopussa järjestetyillä DocPoint-dokumenttielokuvafestivaaleilla, ja se nähdään televisiosta helmikuun lopussa. Saamelaisten kansallispäivää vietetään 6. helmikuuta.
Helsingin Savoy-teatterissa perjantaina järjestetyssä QX Gay Gaalassa palkittiin henkilöitä ja tahoja, jotka ovat puheillaan tai teoillaan edistäneet hlbti-vähemmistöjen asemaa vuoden 2015 aikana.
Helsingin Lönnrotinkadun varrella sijainneista vanhoista tiloistaan lähtemään joutunut 15 vuotta toiminut yökerho Hercules on nyt julkistanut uuden sijaintinsa Facebook-sivullaan. Avajaisiin kerrotaan kuitenkin vielä olevan aikaa muutama viikko.
Suomen Wagner-seura on valinnut 25-vuotisjuhlansa kunniaksi kaksi Bayreuth-stipendiaattia.
Seta osallistui torstaina oikeusministeriön järjestämään seminaari- ja kuulemistilaisuuteen, jossa käsiteltiin kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman valmistelua. Mukana ollut Aito avioliitto ry vaati avioliittolain uudistuksen kumoamista.
Aito avioliitto ry:n kansalaisaloitteen kannatusilmoitukset on tarkistettu. Paperisista ilmoituksista hylättiin pieni määrä erilaisten puutteiden takia. Seuraavaksi kansalaisaloite jätetään eduskunnalle käsiteltäväksi.