Italian pääministeri puskee parisuhdelakia eteenpäin

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1

Italian pääministeri Matteo Renzi sanoi sunnuntaina aikovansa järjestää parlamentissa hallituksensa luottamuslauseäänestyksen, jos käsiteltävänä parhaillaan oleva parisuhdelaki ei etene.

Mikäli hallitus ei saisi parlamentin luottamusta, olisi edessä uudet vaalit. Renzin johtaman Demokraattisen puolueen odotetaan menestyvän mahdollisissa uusissa vaaleissa hyvin.

Italiassa vahva katolinen kirkko vastustaa parisuhdelain säätämistä. Erityisesti lakiestiykseen sisältyvä rajattu sisäinen adoptio-oikeus samaa sukupuolta oleville pareille on herättänyt vastustusta.

Lakialoitteesta oli alkuaan määrä äänestää jo helmikuun alkupuolella, mutta parlamentissa opposition piirissä on ryhmittymä, joka pyrkii jarruttamaan lakiesityksen etenemistä. Parlamentti alkoi käsitellä jo pitkään valmiina ollutta parisuhdelakiesitystä tammikuun lopussa. Maassa on järjestetty mielenosoituksia sekä lakiuudistuksen puolesta että vastaan.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi Italian tilanteesta tehtyyn kanteluun liittyen heinäkuussa 2015, että myös samaa sukupuolta olevilla pareilla on oikeus valtion tarjoamaan suojaan. Italian oikeusministeri on vaatinut noudattamaan EIT:n päätöstä ja säätämään parisuhdelain.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Enemmistö italialaisista tukee samaa sukupuolta olevien oikeutta parisuhteensa rekisteröimiseen, mutta oikeus sisäiseen adoptioon herättää vastustusta.

PinkNews: Italian Prime Minister may use confidence vote to pass civil unions
Parisuhdelaki Italian parlamentin käsittelyyn torstaina
Italia: Parisuhdelaki tulossa käsittelyyn - #Svegliatitalia -kampanja käynnissä

1 kommenttia

Hlbti-järjestöjen edustajat pääministerin puheilla

Italian sateenkaarijärjestöjen edustajat kävivät tapaamassa demokraattipuolueen edustajia ja neuvottelivat pääministeri Matteo Renzin kanssa parisuhdelakialoitteesta. Sateenkaarijärjestöjen ehdoton vaatimus on, että parisuhdelakia ei vesitetä eli esimerkiksi perheensisäinen adoptio-oikeus on niin oleellinen osa lakia, että sen poistaminen aloitteesta ei ole missään tapauksessa hyväksyttävissä.
http://www.arcigay.it/comunicati/unioni-civili-associazioni-lgbt-a-colloquio-con-renzi-stepchild-adoption-e-il-cuore-della-legge-stralcio-inaccettabile/

Eilen sunnuntaina useissa Italian kaupungeissa järjestettiin mielenosoituksia parisuhdelain puolesta ja senaattia vaadittiin hyväksymään lakialoite välittömästi.
Juttu ja videoita Milanon mielenilmauksesta:
http://milano.repubblica.it/cronaca/2016/02/21/news/milano_tempo_scaduto_flash_mob_unioni_civili-133896401/

Suuria mielenosoituksia järjestetään 5.3. ja sateenkaarikansalaisten oikeuksia ajavat järjestöt toivovat, että silloin voitaisiin juhlia hyväksyttyä parisuhdelakia.
----
Lisäys

Lähetä vetoomus Italian parlamentille, jotta se hyväksyisi senaattori Cirinnàn parisuhdelakialoitteen kokonaisuudessaan mahdollisimman pian:
https://www.change.org/p/approvate-il-ddl-cirinn%C3%A0-unionicivili-matteorenzi-angealfa-beppe-grillo-facciamolastoria

Kommenttia muokattu: 22.02.2016 klo 21:01