Jauhelihapihvit ovat tunnetusti suomalaisten perinteistä kotiruokaa. Jauhelihapihvit ovat myös hyvin suosittuja niin saksalaisessa kun slaavialaisessakin ruokakulttuurissa. Valmistamani jauhelihapihvit poikkeavat perinteisistä suomalaisista ja saksalaisista siten, että käytän hienonnettuja kaurahiutaleita. Slaavialaisessa ruokakultuurissa taas käytetään kermassa turvonnutta vaaleaa leipää.
Jauhelihapihvien reseptiin sopii sika-, sikanauta-, kanan tai kalkkunan jauheliha. Voi ihan huoletta käyttää oman maun mukaista jauhelihaa.
1 kg jauhelihaa
4 rkl x 2 hienostettuja kaurahiutaleita, ensimäinen kerros 4 ruokalusikallista ja toinen saman verran
1 iso sipuli
runsaasti korppujauhoja lautaselle
1 rkl oliiviöljyä tai oljyä
1/2 purkkia ruokakermaa 15%
2 kanamunaa
1 tl pippuria ja suolaa mauan mukaan
Suurin osa reseptieni ruoista valmistetaan uunissa. Opi rakastamaan kotona olevaa uunia, niin säästät aikaa ja ruoanlaittosta tulee vaivatonta. Kuten aikaisemmin olen jo maininnut, on nykyään niin monenmoista teknikkaa, joten paistojat vaihtelevat.
Tästä saat mainion perusohjeen, jota voit myöhemmin höystää mieleesi mukaan esimerkiksi yrttimausteilla, valkosipulilla, chilillä jne. Uunissa paistaessa ylimääräistä rasvaa ei juuri tarvita, ja jauhelihapihvit kypsyvät nopeasti ja tasaisesti.
Tällä ohjeella pihvejä tulee 19-20 kappaleta. Yksin elävä voi puolittaa ohjeen ruoka aineet. Eli 500 grammaa jauhelihaa, 1 kilo perunoita, 1 keskikokoinen sipuli ja puolisen kiloa porkkanoita
Jauhelihapihvien valmistus
Kattilan pohjaan laitamme tyynyksi neljä ruokalusikallista kaurahiutaleita. Sen päälle 1 kg jauhelihaa. Tässä vaihessa maustamme jauhelihan tasaisesti, kaadamme puolet ruokakermapurkista, ja päälle kaksi kanamunaa sekä lopuksi 4 ruokalusikallista kaurahiutaleita. Lisäksi 1 rkl oliivi- tai muuta öljyä.
Sekoitamme jauhelihataikinan muutaman kerran ja laitamme jääkappiin yöksi. Yön aikana kaurahiutalet turpovat ja pehmenevät. Aamulla tai päivällä otamme kattilan jääkaapista ja annamme levätä pöydällä siinä aikana kun pilkot sipulin ja kuullotat sen pannulla. Kuullotetun sipulimurskan kaadamme kattilaan ja sekoitamme jauhelihamassan muutaman kerran.
Ylellisyyttä saa laittamalla esimerkiksi sinihomejuuston muruja sekaan, mutta se on makuasia.
Pyöritämme pyörykät käsin ja litistämällä muovaamme niistä pihvit. Valmiit litistetyt pihvit pyöritämme jauhoissa ja pirskotamme pellille muutaman tilkan öljyä ennen pihvien asettamista.
Minä laitan vielä jokaisen pihvin päälle ihan pikkusen valkosipulihyytelöä.
Uunin asetuksesta pitää olla valittuna sekä ylä- että alalämpö. Pihvejä paistamme 180 celciusaasteessa noin 20 minuuttia.
Valmiiden jauhelihapihvien kanssa sopii hyvin esimerkiksi perunamuusi, perunat, uunissa paistetut vihannekset, puolukkahillo, sienikastike tai ruskea kastike. Jos olet hampurilaisten ystävä niin nämä pihvit sopivat erinomaisesti myös hampurilaispihveiksi.
Sienistä ja sienikastikkeista puhumme erikseen elokuun ja syyskuun ruokaohjeissa.
Paistetut perunat ja vihannekset
2,5 kg perunoita
1 kg porkkanoita
3 paprikaa
1 iso valkosipuli
Samalla kun paistat herkulliset jauhelihapihvit uunissa, kypsyvät ja paistuvat myös vihannekset. Eli kuoritaan 2,5 kg perunoita, ja perunat halkaistaan kahtia. Samoin kuoritaan kilo porkkanoita, ja nekin halkaistaan kahteen tai kolmeen osaan riippuen porkkanoiden koosta. Iso sipuli leikkatan siivuksi. Lisäksi vielä kolme eri väristä tai ihan saman väristä tavallista paprikkaa. Paprikat leikataan, siemenet otetaan pois.
Tietysti kaikki ruoka-aineet pestään ennen leikkaamista, paitsi sipuli.
Vihannekset voi paistaa ennen jauhelihapihvien paistamista tai jauhelipihveiden kanssa. Esimerkiksi kun pihvit ovat ylhäällä, niin porkkanat, sipulit ja paprikat ovat alhaalla. Laita paprikoiden, sipuleiden ja porkkanoiden vuokaan vähän margariinia tai voita.
Paistoaika vaihtelee - eli celsiusasteet ovat ihan samat 180, mutta paistoaika 30 minuuttia tai enemmän.
Mausta perunat esimerkiksi kaupassa myytävällä rosmariiniperunat-seoksella. Perunoiden paistoaika ylhäällä on saman verran kun jauhelipihvienkin.
Muistakaa: tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.