Kaipaan hänen syliinsä. Älllän.
Olen ihan perseet olalla. Kännissä kuin käki. Keikka oli hyvä, kaatumissaldo kumma kyllä kai nolla. Tai ainakaan ei muista kaatuneensa.
Minä tykkään hänestä.
Soittivat arcade firea tänään dynamossa. Cold wind, no rain. Se sanooo kaiken tähän hetkeen.
Miina-täti kysyi minulta tänään mitä Ällä miettii masennuksestani tai jotain siihen suuntaan (ei muista enää tarkkaan). Hetken mietittyäni vastasin että en tiedä. Tiedän että hän on huolissaan. Mutta muuten. En tiedä mitä hän miettii siitä että tyttöystävänsä sairastaa vaikeaa masennusta ja paniikkihäiriötä. Kipujen lisäksi siis. En tosin tiedä onko sillä väliä mitä hän miettii. Ainakin sanoi haluavansa minut ja kyllä tietää tasan kuinka sairas olen.
Puhuin pitkään koon kanssa. Tulee sunnuntaina käymään mikä on ihanaa, emme ole nähneet pitkään aikaan. Olen hieman laiminlyönyt häntä vointini vuoksi ja hän on jättänyt minulle tilaa olla sairas. Ensi viikonloppuna oli puhetta lähteä autoilemaan, Ällä on kuulemma tervetullut mukaan mikäli kaupunkiin on silloin palannut. Jossain kumman välissä minun pitää saada heidät tapaaamaan koska ovat minulle niin tärkeitä molemmat.
Äiti ei välttämättä koskaan hyväksy. Ymmärsin sen tänään miina-tädillä. Neitiä moinen ajatus satuttaa kovinkin koska hän on kuitenkin neidin äiti ja ainut sellainen. Jos ei hyväksy niin se tarkoittaa ettei hyväksyä tytärtään sellaisena kuin kokonaisuudessa on. Hänen tappionsa ja menetyksensä se on mutta myös minun tuskani.
Ja kun ei jaksaisi mitään vastoinkäymisiä. Ei mitään. Jaksan hädintuskin hengittää, olla hengissä. Sekin tuntuu liialta. Jos jaksaisin kuolisin. Kuoleminen vaatisi kuitenkin voimia joita miulla ei ole juuri nyt.
Eilen listasin toisaalle syitä elää. Lisää ne tähänkin koska...en tiedä...ehkä niistä syistä puhuminen saisi jotain heräämään sisälläni ja halu elää nousisi kuoleman ohi. Tässä listani, syyt selvitä hengissä ovat siis:
-rakastan kirjoja, on paljon kirjoja ja runoja joita en ole lukenut jotka minun täytyy lukea ennen kuolemaani
-tykkään Ällästä
-possu jäisi yksin jos kuolisin
-äiti tappaisi itsensä jos onnistuisin tai jos edes yrittäisin itsemurhaa
-en koe olevani oikeutettu tappamaan itseäni koska olen niin huono
-pelkään epäonnistumista, olisi epäonnistumisten huippu olla onnistumatta murhassaan
-en jaksaisi tappaa itseäni, en jaksaisi nostaa veistä suonilleni tai kipata suuhuni tarpeellista määrää pillereitä
-en kestäisi huolta minkä yritys aiheuttaisi niissä joita rakastan
-minulla on ensimmäistä kertaa lähelläni ihminen josta aidosti välitän ihmisenä ja suhde ei ole tuomittu jo toisen sukupuolen takia
-minulla on itsestäni kaksi palaa tallessa mikä tuntuu äärettömän paljolta
-saan apua polilta kunhan sanon sitä tarvitsevani
-olen löytänyt uudelleen isin ja saanut suhteemme toimimaan.
Pitäisikö tasapuolisuuden vuoksi listata myös syitä miksi kuolla?
Placebo laulaa taustalla että Protect me from what I want. Tätä juuri toivon. Että joku suojelisi minua siltä mitä haluan, kuolemalta. Varsinkin kun en tiedä haluanko oikeasti kuolla. Haluan vain että kipu, turtumus, uupumus, paha olo, ahdistus loppuisi ja olen valmis hyvin äärikeinoihin saavuttaakseni sen loppumisen. Vetämään ranteet auki, ottamaan liikaa pillereitä, hukuttamaan itseni, tekemään melkein mitä vaan.
Lisätään tähän soppaan vielä se tietty turvallisuus,nautinto ja ihastus Ällään. Halu olla hänen kanssaan. Täysin kahtiajakoista, toisaalta on hyvin hyvin onnettomia ja synkkiä ajatuksia ja sitten toisaalta on hyvä olla hänen kanssaan, haluan olla hänen kanssaan ja haluan hänet.
Olimme sitten aiheuttaneet kohtalaisen skandaalin sunnuntaina Ällän kanssa ristiäisissä. Lapsen äidin setä oli myös tuijottanut meitä pahasti, sen taisimme onneksi kuitenkin molemmat itse missata. Lapsen isoisoäiti oli kysynyt Pappalta että kuka Ällä oikein on ja pappa vain totesi joutuneensa pahaan välikäteen kun ei tiennyt mitä vastata. Ei sanonut mitä vastasi enkä kysynyt koska tiedän että jos haluaisi kertoa niin olisi kertonut. Jännää sinänsä että jos olisi ollut miespuolinen ihminen mukana niin kaikki olisi varmaan automaattisesti olettaneet että hän on mun kumppani mutta Ällästä kukaan ei sitä oleta vaan ovat pikemminkin järkyttyneitä kun asian todellinen laita heille selviää.
Äiti sanoi että mun pitää kertoa Mammalle. En aio sitä tehdä koska en halua hänen murehtivan. Jos Veetin isoisoäiti hänelle asiasta puhuu ja mamma kysyy suoraan että olenko vai enkö niin sitten vastaan tietty todenmukaisesti mutta muuten en kerro. Jossain vaiheessa on todennäköistä että mamma ehkä ihmettelee kun ei ala tulla uutta miesystävää mutta sittenhän ihmettelee, osaa kyllä kysyä suoraan jos kovin askaruttaa.
Niin ja olimme kuulemma sitten provosoineet Ällän kanssa. En tiedä mitä me sitten niin sellaista teimme mikä provosoi mutta näin äiti sanoi. Olin jokseenkin allapäin tuosta kommentista koska minulle on vaikeaa ettei äiti hyväksy. Sanoin hänelle tänään että uskon hänen pitävän Ällästä kunhan hän osaa nähdä sen ohii että Ällä on tyttö. Minusta me käyttäydyimme varsin normaalisti. Pidin häntä kädestä ja taisimme suukottaa ja halata. Onko se sitten provosointia? En minä aio käyttäytymistä muuttaa sen takia ettei ihmiset ymmärrä naisen voivan tykätä naisesta. Enkä tunkea itseäni kaappiin sen takia myöskään.
Paha olla. Tahtoisi pois.
Ässä muutti. Juuri raijattiin kaikki tavarat sisään ja jouduimme jo ensimmäiseen syvälliseen keskusteluun rahasta. Siis kaksi minuuttia muuton jälkeen. No, hän on vielä nuori ja tulee varmasti kokeilemaan rajojaan vielä usean usean kerran. Seuraava keskustelu varmaan tulee poikaystävästä joka ei tule kylään ennen kuin on käynyt näytillä luonani. Ja siitä ei keskustella enkä jousta. Olen tiukka täti. Minun tehtäväni on luotsata hänet täysi-ikäiseksi, halusi hän sitä tai ei. Kaksi voimakastahtoiselta vaikuttavaa naisihmistä varmaan saa aikaan vielä usemmankin syvällisen keskustelun rajoista.
Väsähdin. Pitänee mennä lepäämään koska iltapäivällä pitää jaksaa lähteä Ässän kanssa kauppaan ja sitten on vielä palaveri. Joten Ällää en näe ennen kuin hän lähtee lomailemaan nokiakotiinsa. Mikä on sinänsä vähän höh, mielelläni olsin käpertynyt hetkeksi lähelle silittämään ihania pöhnöposkia. Olla ihan rauhassa, sitä emme ole ehtineet tehdä vähään aikaan kun on tuntunut että aina kun on viime kertoina nähty niin on ollut jotain "ohjelmaa" eikä ole ehtinyt oikein lojua. Mutta kiire ei ole, ehdimme nähdä kun hän palaa. Ikävä ehkä saattaa ennen sitä tulla mutta sitten tulee. Ehkä toisaalta tämä hänen lomansa osuu sinänsä ihan hyvään koloon.
Käsioperaation jälkeen minut saa hakea sairaalasta vain vastuullinen aikuinen jonka pitää olla seurassani seuraavaan aamuun. Hymyillytti kun jäin miettimään kuka on vastuullinen. Isi kai, eikös vanhemmat noin työnsä puolesta ole vastuullisia. Sinne minä luultavasti viikonlopuksi joka tapauksessa evakoidun leikkauksen jälkeen. Saas vaan nähdä miten kotiasuminen sitten onnistuu, se toisaalta riipppuu paljon siitä minkämoiseen pakettiin käden laittavat. Luultavaa on että koska haavasta tulee iso niin paketti on sitä myös.
Hoksasin juuri. Kun käsi leikataan niin seksi. Miten sen käy? Apua!
Käsi leikataan maaliskuun 9.päivä. Ehdin siis panikoitua hyvin ennen leikkausta. Olen luvannut antaa operoida puudutuksella. En ole lainkaan varma miten siinä onnistutaan, minä kun pelkään kuollakseni kaikkea mistä voi tulla kipua. En viimeksikään antanut operoida puudutuksessa vaikka käsi hyvin puutuikin vaan joutuivat rauhoittamaan uneen ennen kuin rauhoituin. Sittenpähän tuon näkee miten käy.
Mummi soitti ja oli niin iloinen kun olen löytänyt niin kivan tytön. Kaikki olivat kovasti tykänneet. Kuten minäkin. Veetin isoäiti A-täti lähetti terveisiä mummin kautta että oli pahoillaan kun äiti oli niin tökerö. Muut kyllä sitten ottivatkin hänet niin ihanan avosylin vastaan että ei voi kuin ihastella. Ovat aika ihania. Ja tärkeitä.
Huomenna taloon muuttaa Ässä josta tulee minulle tukinuori. Jotenkin pitää töksäyttää että minulla on tyttöystävä. Noin heti alkuvaiheessa siis. Mietin tätä yhtenä päivänä, suhteen tulee perustua luottamukselle. Enkä minä keksi isompaa luottamuksen osoitusta jonka voisin vieraalle ihmiselle antaa kuin se että kerron erilaisuudestani. Vaikka en sitä itse erilaisuutena pidäkään mutta kuitenkin. Pikkuveljeä pitäisi myös informoida. Suunnittelimme Ällän kanssa kyselylomaketta hänelle jotta saamme tietää mitä hän tietää ja mitä hänelle tarvitsee selventää:)
Hyvää ystävänpäivää. Kaikille. Erityisesti niille joille en ole aikoihin muistanut sanoa että olet Tärkeä. Sitä olette vaikka en sitä muistaisikaan sanoa ääneen.
Säännöstelen edelleen messen avaamista, en yksinkertaisesti jaksa avata sitä koska sitten pitäisi myös jaksaa olla sosiaalinen, puhua ja höpöttää mikä tuntuu juuri nyt ylivoimaiselta. En siis ole minnekään kadonnut, täällä olen ja hengissä mutta säännöstellen. Kun on vähän voimia, pitää yrittää miettiä tarkasti mihin ne käyttää jotta saa asioita tehtyä. On tärkeitä asioita ja sitten on niitä joista voi joustaa, luopua ja niitäkin joista tässä tilassa pitää luopua jotta vapautuu voimia niihin joita on PAKKO tehdä. Ne jotka tietää mitä tämä on niin ymmärtää mitä tarkoitan. Muilta voin vain toivoa kärsivällisyyttä.
Ällän sisko on kiva. Samoin hänen miehensä. Reissu sujui hyvin joskin jäin miettimään kuinka sekopäisen kuvan itsestäni oikein annoin. Kun neitiä hermostuttaa tai jännittää niin tuppaa puhua palpattamaan ihan kamalasti jotain ihan ihmeellistä jossa ei ole mitään päätä tai häntää. Enää ei neiti sitä huomaa itse, aiemmin siihen kiinnitti itsekin huomiota mutta ei enää kun siihen on itse niin tottunut. Muun suvun saan tavata ennen toukokuisia häitä. Toivottavasti osaan käyttäytyä suhteellisen järkevän ihmisen tavoin.
Hämmentävää kun ihmiset kysyy että koska suhde virallistetaan. Minä näen elämääni eteenpäin noin kaksi minuuttia ja sitten ihmiset kysyy jotain noin pitkän ajan suunnitelmaa niin olen ihan että öö, emt ja voisiko vaihtaa puheenaihetta. Tiedän ettei kukaan odota että ensi viikolla marssimme maistraattiin mutta kuitenkin son hämmentävää. Ja minä haluaisin kirkkohäät. Mikä ei tänä päivänä ole mahdollista, kovasti toivon että se joskus olisi.
Miina-täti otti tänään puheksi tulevaisuuden. Myös hän siis. Jos haluaa pitkäkestoisen yksilöpsykoterapian niin sitä pitäisi kai kohta alkaa järjestelemään koska paperisodissa uppoaa kuulemma helposti parikin kuukautta ja sitten pitää vielä löytää se sopiva terapeutti. Joten neiti jättää ajatuksen kypsymään alitajuntaansa ja koettaa jaksaa sitä prosessoida joskus jossain kolossa. Minulla voisi olla kuulemma hyvät mahdollisuudet saada kelasta rahoitus terapiaan koska olen suht nuori ja tarkoituksena olisi kuntouttaa minut takaisin työkuntoiseksi. Jotenkin työhön palaaminen tuntuu tällä hetkellä kovin kaukaiselta. Juuri ja juuri jaksan olla, siinä riittää tekemistä enkä osaa edes miettiä töihin palaamista. Mutta sitten joskus taas. Kunhan teen ensin opinnot pois roikkumasta. Inhottaa kun en saa niitä aikaiseksi mutta ehkä minä syksyllä jaksan. Toivottavasti.
Mietin kahden masentuneen ihmisen parisuhdetta. Helppoa se ei varmasti ole mutta minä ainakin haluan Ällän ja haluan saada tämän toimimaan. En aloita seurustelua kevyin perustein (voiko niin sanoa) vaan olen tässä koska oikeasti haluan hänet elämääni tyttöystävänä enkä vain ystävänä. Haluan hänet enkä muita.