Jotta en kuolisi minun täytyy olla vallan tahto.

Olimme sitten aiheuttaneet kohtalaisen skandaalin sunnuntaina Ällän kanssa ristiäisissä. Lapsen äidin setä oli myös tuijottanut meitä pahasti, sen taisimme onneksi kuitenkin molemmat itse missata. Lapsen isoisoäiti oli kysynyt Pappalta että kuka Ällä oikein on ja pappa vain totesi joutuneensa pahaan välikäteen kun ei tiennyt mitä vastata. Ei sanonut mitä vastasi enkä kysynyt koska tiedän että jos haluaisi kertoa niin olisi kertonut. Jännää sinänsä että jos olisi ollut miespuolinen ihminen mukana niin kaikki olisi varmaan automaattisesti olettaneet että hän on mun kumppani mutta Ällästä kukaan ei sitä oleta vaan ovat pikemminkin järkyttyneitä kun asian todellinen laita heille selviää.

Äiti sanoi että mun pitää kertoa Mammalle. En aio sitä tehdä koska en halua hänen murehtivan. Jos Veetin isoisoäiti hänelle asiasta puhuu ja mamma kysyy suoraan että olenko vai enkö niin sitten vastaan tietty todenmukaisesti mutta muuten en kerro. Jossain vaiheessa on todennäköistä että mamma ehkä ihmettelee kun ei ala tulla uutta miesystävää mutta sittenhän ihmettelee, osaa kyllä kysyä suoraan jos kovin askaruttaa.

Niin ja olimme kuulemma sitten provosoineet Ällän kanssa. En tiedä mitä me sitten niin sellaista teimme mikä provosoi mutta näin äiti sanoi. Olin jokseenkin allapäin tuosta kommentista koska minulle on vaikeaa ettei äiti hyväksy. Sanoin hänelle tänään että uskon hänen pitävän Ällästä kunhan hän osaa nähdä sen ohii että Ällä on tyttö. Minusta me käyttäydyimme varsin normaalisti. Pidin häntä kädestä ja taisimme suukottaa ja halata. Onko se sitten provosointia? En minä aio käyttäytymistä muuttaa sen takia ettei ihmiset ymmärrä naisen voivan tykätä naisesta. Enkä tunkea itseäni kaappiin sen takia myöskään.

Paha olla. Tahtoisi pois.