MikaMikaMaa

Ketä kiinnostaa, kuinka julkkikset tanssivat?

Vain noin puoltatoista miljoonaa suomalaista.

Kuten minua.

MTV3-kanavan Tanssii tähtien kanssa on yllättänyt minut täysin. Meni jalat alta heti ensimmäisen jakson aikana. Ja nyt tämä viimeisin jakso! Rouva Elstelä ja hänen tanssiopettajansa tarjosivat kyllä sen luokan shown, että oksat pois ja Metsäketo ensi viikolla. Ehkä vuoden parasta kotimaista tv-viihdettä!

Löysin viikonloppuna toisenkin kotimaisen viihdesarjan. 80-luvulta, Anttilasta.

Ostin DVD:llä Sisko ja sen veli -sarjan. Muistikuvissani sarja oli hyvä, mutta katsottuamme kolme ensimmäistä jaksoa muutin mieleni.

Sarja on loistava!

Sarjan ”vammaisjakso” aiheutti jo silloin 20 vuotta sitten kohua ja keräsi palkintoja. Ei ihme, toimi edelleen erinomaisesti ja herätti huomaamaan, kuinka kaiken tämän tosi-tv-hömpän keskellä on alkanut kaivata hyvin käsikirjoitettuja tv-ohjelmia. Mistä niitä oikein löytää, onko julkaistu DVD:llä?

Vinkkejä vastaanotetaan.

Ai niin, ei sillä ole väliä millä korrektilla termillä kuuromykkiä kutsuu. Ei ne kumminkaan kuule.

Minun piti kertoa, kuinka ihana kevätpäivä tänään oli.

Kuinka kaupunki kuhisi ihmisiä, maa tunki krookuksia ja muuttolintuinfluenssat saapuivat Töölönlahdelle.

Toisin kävi. Pääsiäismunasta tullut yllätys – kaleidoskooppi – muutti aiheen. Ystävättärelläni on nimittäin samantapainen kaleidoskooppi, toki paljon hienompi, matkatuliaisena jostain nuoruuden kaupunkilomaltaan. Oli lomallaan istunut kaksikerroksisen bussin ylemmässä kerroksessa, polttanut tupakkaa vahvempaa ja ihaillut metropolin menoa kyseisen kaleidoskoopin läpi.

Harmittelin, miksi minulla ei ollut vauhdikkaampi nuoruus. Miksi en esimerkiksi tullut 18-vuotiaana kaapista ja lähtenyt bilettämään Gay Gambriniin. Mieheni siihen, että eikö silloin ollut sellaista asiaa kuin aids?

Niinpä.

Arvatkaa, oliko kiva keksiä seksi joskus 80-luvun alkupäivinä? Ja vielä sekin, että tykkäsi enemmän naapurin pojasta kuin tytöstä? Ei silloin ollut homoviisikkoa stailaamassa heteroja prime-timessa tai homoparia rakentamassa unelmakämppää Kauniaisiin.

Silloin homot kuolivat. Yksin, hylättyinä, tuskaisesti.

Jos silloin tuli kaapista päätyi parissa vuodessa arkkuun.

Ystäväpiirissäni on vanhempia miehiä, jotka joskus – hyvin harvoin – kertovat tuon ajan elämästään. Moni – hyvin moni – heidän ystävistään kuoli. Ja pelko omasta kohtalosta oli kova. Toivoisin, että heidän muistoja tallennettaisiin jälkipolville, tulisi vähän toisenlainen dokumentti Suomen homohistoriasta. Onneksi jotain on jo tallennettu; Olli Stålströmin erinomainen katsaus aiheeseen löytyy Finnqueer-sivuilta osoitteesta http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=101_6_1

Että näin.

Tulipahan vain mieleeni näin kauniina kevätpäivänä.

Parisuhteen mukavimpia hetkiä ovat juuri näitä.

Kun mies on poissa kotoa.

Voin kuunnella musiikkia LUJAA ja vieläpä sellaista musiikkia, josta pidän. Voin ostaa kaikkea epäterveellistä ja syödä itseni turpeaksi. Voin röhnöttää sohvalla katsomassa tyhmiä ohjelmia ja päästellä vapautuneesti suolikaasuja.

Poikamiespäivä!

Ostaisinko chipsejä vai tekisinkö pop corneja? Lukisinko Åsa Nilsonnen dekkarin loppuun vai katsoisinko DVD:ltä Tyttökultia? Lähtisinkö sporttibileisiin Mamaan vai surffailisinko netissä?

Apua! Eihän tähän kaikkeen riitä yksi ilta!!!

Bileet kuitenkin loppuvat joskus. Silloin sen viimeistään huomaa.

Toista on hirveä ikävä.

Täältä kaikki alkoi, 14 päivää sitten.

Keittiöstä.

Blogini.

Ensimmäisessä bloggauksessa join jotain chileläistä. Nyt se on halpaa italialaista.

Alamäki on alkanut.

Edellinen bloggaukseni sai minut hymähtämään. Jos silloin valittelin kiirettä, niin voi näitä kahta viimeisintä päivää! Kun tänään pääsin kotiin, niin nukahdin. Itse asiassa kahdesti. Sitten lähdimme syömään, mieheni mielestä ravintolaan, jossa istuvat töölöläiset boheemit hienohelmat.

Ilmankos olin kuin kotonani.

Kesken kaiken pihvini muistin lähellä olevan jäähallin, kaksi joukkuetta ja noin 10.000 miestä. HIFK – HPK! Lopputuloksesta riippumatta ei matsin jälkeen kannattaisi olla yhdessäkään töölöläisessä ravitsemusliikkeessä. Luvassa voisi olla aikamoinen hulabaloo.

Kaiken lisäksi HIFK meni ja hävisi! Prkle… toki kapteeni on aina tervetullut tänne saamaan lohtua ;)

Voi kamala. Minusta on todellakin tullut likainen, keski-ikäinen homoseksuelli.

Laitan kuvan munastani huomenna.

Siis pääsiäismunastani.

On isompi kuin ikinä - Alepasta.

Eilen töissä oli varsin vauhdikas päivä.

Tänään oli vieläkin vauhdikkaampi.

Kun yhdeksäksi menee, niin seuraavan kerran on voinut huoahtaa joskus puoli kuuden aikaan. On kuulkaa jääneet lehtien lukemiset, netissä surffailu ja työkavereiden kanssa juoruilu.

Mitäs olin reilu viikko sitten talvilomalla. Nyt yritetään kuroa viikon hommat kiinni.

Kumma kyllä stressi ei pahemmin vaivaa. Vain rytmihäiriöt. Ehkä stressin vähyyteen ovat syynä mukavat duunikaverit, hyvät asiakkaat ja mielenkiintoiset hommat. Nautin työstäni.

Eilen olin kyllä ihan toista mieltä.

Onkohan minulla jakomielitauti? Vai vaihdevuodet?

Ai niin, arvatkaa kuka sai mätkyjä.

Taitavat jäädä siskonlapset tänä vuonna ilman joululahjoja. Kun karhu tulee kylään, niin pukki jää ilman.

Hahhahhahhaaaa.

Ikääntymisen huomaa muutamista asioista.

Kuten megapysäyttävistä krapuloista.

Eilen makasimme vain kotona toipuen lauantaista. Kun tuli juhlapäivän kunniaksi syötyä hyvin mutta juotua ilmeisesti vieläkin paremmin. Mitään ei sitten sunnuntaina saatu aikaan, paitsi yksi makaronilaatikko.

Baareissa oli kiva käydä pitkästä, pitkästä aikaa. Yllättäen poketkin vielä muistivat, baarimikotkin moikkasivat ja tuttujakin tapasi. Hyvänen aika, näinkö kivaa tämä olikin!

Ei ollut. Suututin loppuillasta ukkoni ja sitten oltiinkin hiljaa koko kotimatka.

Anteeksi.

Että ei se elämä ole aina yhtä auvoa ja auringon paistetta. Ei edes blogissa, vaikka helposti sellaisen kuvan voi itsestään / toisesta / molemmista / koko elämästään antaa. Kyseessä on kuitenkin 24 tunnin pusertaminen noin kahteenkymmeneen lauseeseen.

Saa kuulkaa tahtoessaan tuiki tavallisen elämän kuulostamaan paljon mielenkiintoisemmalta kuin onkaan!

Kokeile vaikka.

Tänään on juhlapäivä.

Mieheni kiteytti asian vastaan panemattomasti: ”Vanhuus ei tule yksin. Se tulee sinun kanssasi.”

Mitä tuohon voi enää sanoa?

Hyvää syntymäpäivää, Ihana!

Ähäkutti, mahduinpas.

Tummaan pukuuni meinaan.

Olin eilen pukua edellyttäneessä iltatilaisuudessa, jossa ”maailman epäkollegiaalisin ala” – kuten mieheni toimialaani kutsui – kehua retosteli itseään ja saavutuksiaan.

Työpaikkatarjouksia ei tullut, kehujakaan en saanut, mutta hauskaa oli! Niin hauskaa, etten tiedä mihin aikaan olen kotiin tullut. Kolmelta? Neljältä? Äh, pitää etsiä taksikuitti ja katsoa siitä.

Sen muistan, että kotiutumiseni herätti mieheni, jolle sitten aamuyön tunteina tilitin ummet ja lammet Tosi Tärkeitä Asioita. Lähinnä (muistaakseni) siitä, että työpäiväni ovat usein niin hektisen värikkäitä, että kotiin tultuani minun täytyy saada olla omassa rauhassa, itsekseni, yksin.

Tosi kiva seurustelukumppani.

Olen potenut huonoa omaatuntoa siitä, etten töistä tultuani jaksa innostua lähtemään jonnekin, tekemään jotakin, tapaamaan joitakin. Eilen paljastui, että kollegoillani on ihan sama ongelma. Täytyy saada olla hetki ihan itsekseen.

Yksi on ratkaissut tilanteen asumalla miesystävänsä kanssa eri osoitteissa, toinen taas linnoittautuu töistä tultuaan pariksi tunniksi takkahuoneeseen perheeltään piiloon. Meillä on sen verran vähän huoneita, ettei moinen onnistu. Pitänee siis jatkossakin lähettää mies pariksi tunniksi salille. Minä saan aikaa rauhoittua ja kaupan päälle vielä komeakroppaisen miehen.

Hmmm… mitäs minä täällä valitan.

Valitetaan vaikka huonoa oloa, päänsärkyä ja väsymystä.

En enää koskaan juo.

Niin ne tulevat kuin kevät, muuttolinnut tai ”koiranulkoiluttajat” Laaksossa.

Hullut Päivät!

Kyllä ennen muinoin oli paljon helpompaa. Räteistä ja lumpuista sai tapella vain parin homon ja muutaman venäläisen kesken.

Nyt kaikki on toisin.

Ovatko ne näitä metroseksuaaleja vai mitä lie hyvin ja huolella pidettyjä miehiä, jotka ihan häpeilemättä jonottavat Stockan ulko-ovella ennen kahdeksaa, suuntaavat ovien avauduttua määrätietoisesti miestenosastolle ja röyhkeästi nappaavat mallikappaleet silmieni edestä.

Perkele! Shoppailusta on tullut sotaa. Onneksi taktiikkani toimi tänään lähes täydellisesti ja olin eturintamassa viemässä parhaat päältä.

Mieheni ei ollut ihan samaa mieltä.

Hän nautti suunnattomasti arvostellessaan ostoksiani. Milloin joku vaate korosti tissejäni, milloin joku paita pötsiäni. Harmi, etten ostanut kalsareita. Olisivatkohan nekin korostaneet hänen mielestään jotakin?

Varmaan lanteita.

Kuulostan ihan naiselta! Isotissiseltä ja pyöreälanteiselta. Taidankin lähteä lauantaina lesbojen Hehkuun kokeilemaan onneani.

Minä olen se isotissinen blondi Hilfigerin sinipunaisessa t-paidassa. Wink, wink ;)

Tiistai oli lapsena erityinen päivä.

Viikon Aku Ankka ilmestyi.

Tiistai on edelleen erityinen päivä.

Viikon iTunes Music Store -uutuudet ilmestyvät.

Olen aina ostanut paljon musiikkia. Levyjä löytyy olohuoneen kaapista. Makuuhuoneen kaapista. Keittiön kaapista. Työpaikan kaapista. "Väliaikaisvarastosta" isäni työhuoneen kaapista.

Nyt suuri osa niistä mahtuu yhteen ainoaan paikkaan. MP3-soittimeen.

Olen tähän mennessä ripannut soittimeeni noin 3939 biisiä. Aluksi rakentelin kunniahimoisesti soittolistoja eri musiikkityyleistä, mutta nykyisin kuuntelen koko neljän tuhannen biisin musiikkikirjastoa randomina. Nyt sieltä tulee Pet Shop Boysin ”Single” … joka vaihtui Above & Beyondin ”For All I Care” -kappaleeksi.

Juuri tämän takia rakastan MP3-soitinta! Koskaan ei voi tietää, mikä biisi tulee seuraavaksi. Vain se on varmaa, että jokainen biisi on hyvä - olenhan ne sinne itse valinnut.

Kotitietokoneemme soitetuin biisi on muuten Annika Eklundin “Shanghain Valot”, kakkosena Mylon “Doctor Pressure (Dirty Club Mix)” ja kolmosena Simply Redin "Sunrise".

Mitenköhän muilla?