Havaintoja

Näytetään bloggaukset tammikuulta 2013.
Seuraava

Adoptio ja avioliitto – vielä kerran

Luettuani Suomen adoptiolain ja muita asiaa koskevia säädöksiä, vahvistui käsitys, että Suomen adoptiolainsäädäntö on ajan tasalla eikä sitä tarvitse muuttaa, sillä se on jo tasa-arvoinen.
Adoptiolainsäädännöstä ei nimittäin löydy mitään ”homoadoptiokieltoa”, vaikka yleisesti niin väitetään.

***
Adoptiolaki koskee jo syntyneitä lapsia, jotka ovat vailla vanhempaa.
Adoption lähtökohta on aina lapsen kasvun ja huollon turvaaminen parhaassa mahdollisessa vieraassa kodissa.

Adoptiolain lähtökohdissa ei pidetä oleellisena vanhempien lukumäärää, parisuhdestatusta, sukupuolta eikä seksuaalista suuntautumista tai muuta sellaista seikkaa, sillä adoptio on pääsääntöisesti mahdollinen kaikissa juridisesti tunnustetuissa perhekokonaisuuksissa niin, että perheen täysivaltaiset aikuiset adoptoivat yhdessä ja yksinelävät tietenkin yksin.

Adoptoitavalla lapsella ei siis ole "oikeutta äitiin ja isään", koska heidät lapsi on jo menettänyt. Lapsella on mahdollisuus hoivaan ja turvaan parhaassa saatavilla olevassa perheessä laitoksen sijasta. Adoption vahvistaa aina viranomainen, joka myös vahtii lapsen etua.

Paljon puhuttu "homojen adoptiokielto" ei siis johdu adoptiolaista, eikä adoptiolakiin sisällykään mitään määräyksiä homoudesta esteenä adoptiolle. Yksinäinen homo voi aivan hyvin adoptoida orvoksi jääneen lapsen ja solmia myöhemmin virallisen parisuhteen.

Ainoa kielto löytyy parisuhdelaista, jossa säädellään rekisteröidyssä parisuhteessa elävien ulkoista adoptiota eli rekisteröidyssä parisuhteessa elävillä ei ole oikeutta ulkoiseen adoptioon.

Tasa-arvoisen avioliittolain tullessa voimaan jää parisuhdelakiin sisältyvä syrjivä kielto historiaan.

Ensiksikin avioliittolaki käsittää ainoastaan sen osapuolten eli aviopuolisoiden välisen suhteen. Avioliittolaki ei koske lainkaan lisääntymistä tai lasten hankkimista esimerkiksi adoptoimalla. Avioliittolailla säädetään avioliiton solmimisen edellytyksistä, puolisoiden taloudellisista suhteista ja avioliiton purkautumisesta. Avioliittolakiin ei siis voi tulla sellaista määräystä, jolla kiellettäisiin avioliitossa elävän homo- tai lesboparin adoptio-oikeus.

Lyhyesti todeten:
Tasa-arvoisen avioliittolain toteutuessa homoja ja lesboja syrjivät säädökset jäävät historiaan.

***
Näin olen asiat ymmärtänyt. Nyt kun tässä on kyse lainsäädännöstä, toivon asiallisia kommentteja.

Lopuksi haluan kiittää sitä juristia, jonka julkaisemassa tekstissä olevia termejä ja sanontoja olen käyttänyt: kiitos.
Kuvissa esiintyvät anas platyrhynchoset eivät liity blogin teemaan.



Suuret setelit

Tänään torstaina julkistetaan uuden 5 euron setelin ulkoasu. Uudet setelit tulevat käyttöön tämän vuoden toukokuussa.

uudet-eurosetelit.eu/Eurosetelit/7-1-euroseteliae/UUSI-5-EURON-SETELI/UUSI-5-EURON-SETELI

Uusi setelisarja (5-500 euroa), joka otetaan käyttöön asteittain, parantaa turvallisuutta eli väärentäminen on vaikeampaa ja aidon setelin erottaa jatkossa helpommin väärennetystä. Uudet setelit ovat lisäksi kestävämpiä ja vähentävät näin ympäristökuormitusta.

uudet-eurosetelit.eu/Toinen-eurosetelisarja-Europa-sarja/Miksi-uusi-setelisarja

Jospa saisi omaksi edes vanhoja 500 euron seteleitä. Piristäisi kuulkaa kummasti.


Maailma täytti 4 540 000 000 vuotta

Meidän kalenterimme mukaan nyt alkoi vasta vuosi 2013, mutta onhan se helpompi kirjoittaa. Suurin osa maailmasta elää jo uutta vuotta, sillä läntisimmässä Euroopassakin (Portugali, Britannia, Irlanti ja Islanti) ylitettiin vuodenvaihde muutama tunti sitten. Useimmat isoihin ihmisapinoihin kuuluvat homo sapiensit ovat luultavasti tällä hetkellä lepäämässä ja Uudessa-Seelannissa sekä Australiassa on jo (aamu)päivä mahdollisine kivistyksineen.

Seuraavat tasa-arvossa ja yhdenvertaisuudessa edistyneet maailmankolkat siirtyvät tähän vuoteen meidän kellomme mukaan seuraavasti:

05.00 Grönlanti, Brasilia, Uruguay ja Argentiina
07.00 Maine, Massachusetts, Vermont, Connecticut, New York ja Maryland
08.00 Illinois, Minnesota ja Meksiko
10.00 Kalifornia, Oregon ja Washington

Päivällä oli runsaasti väkeä liikkeellä ja lähes kaikilla näytti olevan tulenpalava kiire, joka tarttui niin, että tärkeimmäksi tehtäväksi tuli ehtiminen seuraavista liikennevaloista, vaikka mitään kiirettä ei ollut.
Tänä vuonna otetaankin sitten iisimmin ja muistetaan välillä rentoutua, jookos. Riittävä määrä rauhaisaa unta on myös välttämätöntä. Sen jälkeen jaksaa melkein mitä vaan.
***
Sunnuntaiaamuna ennen auringonnousua oli hyvä ulkoilukeli. Melu ja kiire eivät häirinneet. Lenkin varrella oli monenlaisia uusia taideteoksia, tässä yksi isokokoinen.


Seuraava