Kaikki jutut, sivu 457
Menestysteos Punainen viiva palaa Kansallisoopperan ohjelmistoon
Homoseksuaali -sana 140 vuotta vanha
Eilen tuli kuluneeksi tasan 140 vuotta, kun sanaa homoseksuaali käytettiin ensimmäistä kertaa. Toukokuun 6. 1868 Itävallassa syntynyt unkarilainen journalisti ja ihmisoikeustaistelija käytti ensimmäis
Bayreuthin vihreän kukkulan hallitsija vaihtumassa
USA:ssa 2,9% LGB-ihmisiä?
Jos olen uutisen käsittänyt oikein, vaalien ovensuukyselyn tuloksena saatiin, että 2,9% yli 18-vuotiaista kysellyistä määrittelee itsensä lesboiksi, homoiksi tai biseksuaaleiksi. Uutinen:
Uusi glbt-matkaopas suomalaisiin kaupunkeihin
Uusittu painos ilmaisesta glbt-matkaoppaasta Suomen suuriin kaupunkeihin julkaistaan 9. toukokuuta. QLife-Traveller’s Guide esittelee kahdeksan suomalaista kaupunkia. Mukana on myös Drag-ryhmä Showhat
Isokokoiset miehet saunakieltoon
Ludwigshafenissa on isojen miesten yhdistys Pfundkerle (=naulan-painoiset-miehet). Monet painavat 100 kiloa ja enemmänkin. Heillä on ollut kerran kuussa perjantaina kokoontuminen paikallisessa Atlanti
Kiistaa alastonkuvista
Memmingerissä Etelä-Saksassa on taas kulttuurikiista. Kaupunki sijaitsee n. 60 km Münchenistä länteen. Kaupungin taidemuseossa esitellään paroni Wilhelm von Gloedenin taorminalaisia alastonkuvia. Von
Lontoo: Ken Livingstone putosi
Lontoon homomyönteinen pormestari Ken Livingstone putosi ja uudeksi pormestariksi nousee konservatiivien Boris Johnson. ***** Valtuustoon nousi myös äärioikeistolainen puolue yhdel
Reggae-tähti jäänee ilman viisumia
Homovihamielinen jamaikalainen reggae-tähti Sizzla (Miguel Collins) jäänee ilman viisumia, joka oikeuttaisi pääsyyn Schengen-maihin. Saksan sisäministeriö on kertonut, että homo- ja lesbojärjestö LSVD
Pietari: Silence-mielenosoitus kielletty
Viranomaiset ensin sallivat toukokuiun 3. päiväksi suunnitellun Silence-mielenosoituksen, mutta nyt se onkin kielletty. Kaupungin viranomaiset jopa suosittelivat, että mielensosoitus pidettäisiiin Che
Australiassa poistetaan laeista homojen syrjintää
Australian uusi liitovaltion hallitus sai kiitosta suunnitelmasta poista homoparien syrjintää sadasta laista. Samaan aikaan hallitukselle huomautetaan, ettei asia saa jäädä tähän. Tavoite on täydellin
Lesbo-sana loukkaa?
Kolme Lesbos-saaren asukasta on vienyt Ateenassa tuomioistuimeen lesbojen oikeuden käyttää Lesbos-sanaa. Kreikassa on järjestö, jonka nimi englanniksi olisi "Homosexual and Lesbian Community of Greece
USA: Syrjintäsuoja säilyi Wells Fargol -pankilla
Konservatiit ovat hyökkäilleet Wells Fargo & Co. -pankkia vastaan jo kolmen viime vuoden ajan sen syrjintäsuojaperiaatteista. Ryhmä nimeltä Pro Vita Advisors koettaa edistää USA:ssa konservatiivis
Moskovan Pride: ´Näyttelijöitä etsitään´
Eilen moskovalainen lehti kertoi, että Moskovassa korkeakoulujen nettifoorumeilla on etsitty "näyttelijöitä" homojen mielenosoitukseen. Näiden tietojen mukaan mielenosoitus pidettäisiin 6. toukokuuta,
Italia: oikeistoarvot nuorten suosiossa
"Duce, duce", huutavat monet Rooman öisessä voitonjuhlassa. Pormestariksi valittiin Gianni Alemanno, joka kuuluu Silvio Berlusconin talliin. Italiassa on tapahtunut vahva muutos oikealle. Tässä muutok
Hip-hopin salainen puoli
Hip-hop -piirit ovat ulospäin kovin maskuliinisia, mutta joukossa on mukana vahva gay-kulttuuri, sanoo MTV:n saksalaisella uutisivulla Terrance Dean, joka on pitkään työskennellyt musiikkibisneksessä.
Gay Pride Kanarialla 2008
Viimeisetkin suomalaiset on varmaan jo kärrätty kotiin, kun pride-juhlat ovat vasta alkamassa Gran Kanarialla. Juhlat alkavat ensi viikon maanantaina, 5.5
Absolut Vodka sateenkaarikuoressa
Sateenkaarilippu täyttää 30 vuotta. Absolut Vodka saa Ruotsissa 15. heinäkuuta alkaen ylleen sateenkaaren värisen kuoren. Eilen lanseerattiin tämä Absolut Colors. Aikaisempia kuoria olivat Blingbling
Timo Mustakallio -laulukilpailun kilpailijat valittu
Timo Mustakallio -laulukilpailun kilpailijat valittu
EU:n ulkopolitiikka: kovaa vai pehmeää
Viime vuosina on levinnyt käsitys, että EU ajaa "pehmeää" ulkopolitiikkaa. Sen mukaan ulkosuhteissa aina huomioitaisiin eurooppalainen arvomaailma eli ihmisoikeudet ja kehitysapu. Jos ulkopolitiikka o
Cadinot on kuollut
Legendaarinen porno-ohjaaja Jean Daniel Cadinot on kuollut keskiviikkona 64-vuotiaana. Syynä oli sydäninfarkti. Hänen studionsa on yksi maailman maineikkaimpia. Vuodesta 1980 hän on tehnyt ainakin 70
´Stop Murder Music´ Bernissä
Sveitsissä on käynnistynyt kampanja "Stop Murder Music Bern", jossa yritetään karsia homofobista musiikkia. Tavoitteena on, että sellaisten DJ:ien ja muusikoiden ei pitäisi päästä esiintymään, jotka l
Voima-teema Malkuksessa
Koko kevään ajan Malkuksessa on ollut teemana "Voima". Mistä elämään saa voimaa. Kevättalven ja kevään kuluessa on käsitelty Sanojen voimaa, Kosketuksen voimaa, Tunteiden voimaa, Huomaavaisuuden voima
Pride-juhlien iskulauseita
Pride-tapahtumien sanoma yritetään tiivistää motoksi tai lyhyeksi iskulauseeksi. Joka vuosi on syntynyt väittelyä tai paheksuntaa motoista. ***** Stuttgartissa mottona on: "M
Terrorismin torjunnassa udellaan intiimejä asioita
Rikosten ja terrorismin torjunta vaatii myös intiimien seksuaalielämää koskevien tietojen vaihtoa. USA ja Saksa ovat tehneet maaliskuun 11. päivänä tietojenvaihtosopimuksen. Siinä on salainen osa, jos
Krakovassa taas hyökättiin
Krakovassa oli tänään toleranssimarssi. Oikeistoradikaalit, joita oli n. 150, hyökkäsivät marssijoiden kimppuun kivin ja kananmunin. 450 poliisia oli suojaamassa marssia, jossa oli 600 ihmistä puolu
Pride-kesän avaus Riihimäellä
Ei kovin helposti tulisi mieleen, että Riihimäki on yksi pride-kaupungeistamme. Se on melkein yhtä etäällä Tampereelta, Lahdesta ja Helsingistä eikä Turkuunkaan oli kohtuuton matka. Tämä on Riihimäen