Kiinalainen sosiaalisen median palvelu WeChat sulki hlbti-teemaisia käyttäjätilejä
Kiinan merkittäviin sosiaalisen median palveluihin kuuluva WeChat on poistanut lukuisia hlbti-teemaista sisältöä jakaneita käyttäjätilejä, kertoo uutistoimisto AP.
Kiinan merkittäviin sosiaalisen median palveluihin kuuluva WeChat on poistanut lukuisia hlbti-teemaista sisältöä jakaneita käyttäjätilejä, kertoo uutistoimisto AP.
Unkarissa on astunut voimaan laki, joka kieltää esimerkiksi homoseksuaalisuudesta ja sukupuolenkorjausprosessista kertomisen nuorille. Euroopan unionissa puhutaan Unkarin saaman rahoituksen leikkaamisesta.
Espanjassa tutkitaan homomieheen kohdistunutta henkirikosta. Teon motiivin on esitetty olleen homoviha. Eri puolilla Espanjaa käynnistyivät homovihaa vastustavat mielenosoitukset.
Georgian pääkaupungissa Tbilisissä peruttiin maanantaille aiottu pride-marssi väkivallan vuoksi. Pridea vastustaneet esimerkiksi tunkeutuivat Tbilisi priden toimitilaan. Myös maan pääministeri on vastustanut pridea.
Jyväskylän Setan rantatapahtumassa sattui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä väkivaltainen hyökkäys, jonka johdosta kaksi naista hakeutui puremien vuoksi sairaalaan. Asiasta uutisoi sanomalehti Keskisuomalainen.
Kroatian pääkaupungissa Zagrebissa lauantaina järjestetyn pride-tapahtuman yhteydessä on ollut niin asiatonta huutelua kuin fyysistä väkivaltaakin. Pride on järjestetty myös esimerkiksi Espanjan Madridissa sekä Italian Bolognassa ja Napolissa.
Brasilialainen kuvernööri ja mahdollinen presidenttiehdokas Eduardo Leite kertoi televisiohaastattelussa olevansa homo. Asiasta uutisoivat esimerkiksi NBC ja the Guardian. Presidentti Bolsonaro kutsui kaapistatuloa käyntikortiksi vaalikampanjoinnille.
Lauantai-iltapäivän ja illan pride-juhlinta teki Kaivopuistosta värikkään mutta nyt aamulla puisto on järkyttävässä kunnossa. Roskaa ympäriinsä kaikkialla.
Laulaja ja somepersoona Benjamin Peltonen kertoi Helsinki Pride 2021 -tapahtuman huipentaneessa televisioidussa ja streamatussa konsertissa olevansa gay.
Lauantaina 3.7. Helsinki Pride huipentui verkossa ja televisiossa nähtyyn konserttiin. Helsingissä järjestettiin myös noin 250 hengen marssi. Pride-tapahtumat on järjestetty myös Pieksämäellä, Ruovedellä ja Seinäjoella.
Kvääristöstä on määrä tulla queer-naisille ja muunsukupuolisille suunnattu baari-kahvila. Helsinkiin suunniteilla olevan baari-kahvilan perustamiseen pyritään keräämään joukkorahoituksella 30 000 euroa.
Heinäkuun alussa voimaan astunut uusi asiakasmaksulaki muuttaa hiv-tartuntoja ennaltaehkäisevän prep-lääkityksen maksuttomaksi Suomessa.
Suomen kansallismuseon uusimmassa museokohteessa Vankilassa kerrotaan homoseksuaalisten suhteiden dekriminalisoinnista. Vankila-museon näyttelyä Hämeenlinnassa on laajennettu Miehimyssellillä.
Burger Kingin Love Conquers All -kampanja on voittanut pronssileijonan Cannes Lions -festivaaleilla Industry Craft -sarjassa.
Helsinki Pride 2021 -viikko on käynnistynyt. Perinteistä kulkuetta ja puistojuhlaa ei koronatilanteen vuoksi ole. Sen sijaan on virtuaalikulkue ja erilaista muuta ohjelmaa.
Keskisellä Uudellamaalla sijaitsevat Järvenpää, Kerava ja Tuusula saavat vuorovuosina eri paikoissa kiertävän priden. Ensimmäisenä on vuorossa Järvenpää, jossa tapahtuma järjestetään 3.-5. syyskuuta.
Viikonloppuna järjestettiin pride-tapahtumat esimerkiksi Pariisissa, Roomassa, Berliinissä ja Oslossa. Istanbulissa yritys järjestää pride päättyi poliisin voimakeinoihin.
Sateenkaariseniorien oma yhdistys Sateenkaariseniorit ry on perustettu keskiviikkona. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ikääntyneiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksia, osallisuutta ja hyvinvointia.
Euroopan jalkapalloliitto Uefa ei salli Münchenin jalkapalloareenan valaisemista sateenkaaren väreillä. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.
Las Vegas Raidersissa pelaava Carl Nassib kertoi Instagram-päivityksessään olevansa homoseksuaali. Hän on ensimmäinen kaapista aktiiviurallaan tullut pelaaja NFL:n historiassa.
Yhdysvalloissa Floridassa Fort Lauderdalessa pride-kulkueen yhteydessä yksi ihminen sai surmansa ja yksi loukkaantui jäätyään lava-auton alle lauantaina. Tapahtuneen uskotaan olleen onnettomuus. Kuljettajan ja uhrien kerrotaan kuuluneen samaan kuoroon.
Euroopan jalkapalloliitto Uefa katsoo, että Saksan maajoukkueen Manuel Neuer voi käyttää sateenkaarenväristä kapteeninnauhaa.
Hivpoint toteuttaa kesäkuun loppuun asti auki olevan kyselyn, jolla selvitetään tietämystä miesten välisestä seksistä, hivistä ja muista seksitaudeista. Kysely on suunnattu homo-, bi- ja muille miehille, joilla on seksiä miesten kanssa.
Unkarin parlamentti on hyväksyi lain, jolla kielletään toiminta, jonka katsotaan edistävän homoseksuaalisuutta tai sukupuolenkorjauksia alaikäisten parissa. Euroopan unionin tasa-arvokomissaari on vihjannut rahoitusrajoituksista Unkarille.
Kesäkuussa on käynnistynyt uusi podcast, jonka teemaksi kuvataan hengellisyyden ja sateenkaarevuuden risteyskohtiin kurkistamista.
Turku maalaa sateenkaaren värit Aurajoen ylittävälle Teatterisillalle korostamaan kaupungin arvoja suvaitsevaisuudesta ja vastuullisuudesta, kerrotaan kaupungin verkkosivuilla. Sateenkaari maalataan kesäkuun aikana ja se on paikallaan elokuun loppuun.
Maanantaina tuhannet ihmiset kokoontuivat Unkarin pääkaupungissa Budapestissa parlamenttirakennuksen luo osoittamaan mieltä hallituksen suunnittelemaa lakia vastaan, joka rajoittaisi merkittävästi asiallisen tiedon kertomista hlbti-teemaisista asioista.
Viisi vuotta sitten, 12.6.2016, orlandolaisessa Pulse-yökerhossa tapahtui verilöyly, jossa 49 ihmistä menehtyi ja 53 haavoittui. Yhdysvaltain kongressi on päättänyt, että yökerho muutetaan kansalliseksi muistomerkiksi.
Samaa sukupuolta olevien avioparien perheitä oli vuoden 2020 lopussa kaikkiaan 2 654 ja rekisteröityjen parien perheitä 1 059. Naispareja on näistä 62 prosenttia. Asia käy ilmi Tilastokeskuksen toukokuussa julkaisemasta perheitä koskevasta tilastosta.
Unkaria johtava konservatiivinen Fidesz-puolue on tehnyt lakialoitteen, jolla kiellettäisiin toiminta, jonka katsotaan edistävän homoseksuaalisuutta tai sukupuolenkorjauksia alaikäisten parissa.