rouva hätäinen keskellä elämän kaaosta

ja minä seison pimeässä

Piti blogata jo toissapäivänä mutta kirjoitus unohtui tähän ruutuun niin pitkäksi aikaa ennen lähettämistä että se hävisi bittiavaruuteen ja meni hermo.

Isä muuttaa omaan asuntoon tammikuun alusta. Kuulin leenalta tuossa viikolla. Leena olisi taas avautunut enemmänkin voinnistaan, mikä on miusta ahdistavaa koska miun pää ei sitä kestä enkä oikein tiedä haluanko edes tietää. Riittää että tiedän eron tulevan ja mikä on tilanne noin pääpiirteittäin mutta ei mulle tarvitse kertoa yksityiskohtia. Mietin välillä mikä on leenan motiivi kertoa näitä juttuja mulle, tekeekö sen koska hänellä ei ole muita joille kertoa vai tekeekö sen koska kokee että miulla on parempi suhde isään kuin hänellä ja on siitä mustasukkainen? Tätä en todellakaan aio häneltä kysyä koska en jaksa mitään avautumista asian tiimoilta. Omissa murheissa on ihan tarpeeksi, ei miun pää kestä tuommoista. Eikä sen tarvitse kestää. Mutta kun olen niin kiltti etten saa sanottua leenalle ettei miun pää kestä. Äh.

Me oltiin Laikan kanssa äidillä syömässä perjantaina. Äiti ehkä hiljalleen alkaa lämmetä Laikalle mikä on äärettömän ihanaa. Ensimmäistä kertaa äiti on ostanut lahjat yhteisesti miulle ja puolisolleni, en minä ole koskaan ennen saanut kuin omia lahjoja. Silloinkaan kun asuin Veskun kanssa josta äiti tykkäsi. Tämä oli iso asia meille. <3

Joulu on viikon päästä. Vietän ensimmäistä kertaa joulun muualla kuin kotona mikä jännittää vähän. Siitä huolimatta että Anoppilassa ei nyt ketään ole jota en tuntisi ennestäänkin mutta kuitenkin. On se vaan erilaista silti.


white lips kissed

Pirk löysi jostain pahvia jota syö rahilla. Sillä vaihtuu hampaat ja alaleussa on iso kolo missä ei ole hampaita. Miun pojasta tulee iso. <3

Huomasin eilen että miun pitää elää kilttiä elämää. Valvottiin jonnekin puoli kolmeen ja miun tuli kamalan huono olo. Ahdisti ja oli huono olla. En siis kykene enää valvomaan koska mun pää ei sitä kestä. Ei sinänsä siinä mitään kamalaa ole, ei se haittaa miuta vaikka menenkin nukkumaan ihmisten aikoihin mutta noin kuitenkin. Jotenkin se ärsyttää että ne mahdollisuudet ei ole miun käytettävissä. Tuntuu että miulta viedään asioita pois ilman että miulta kysytään siihen mitään mielipidettä.

Äiti muuttaa Auraan ja olen siitä pahoillani, se tarkoittaa että meidän entisestään harvat tapaamiset harvenee. Mennään äidille käymään perjantaina, viedään meidän joululahja äidille ja saadaan vaihdossa meidän lahjat. Lisäksi syödään, äiti kutsui meidät syömään. Mikä oli ihanaa ja kuitenkin yllättävää. Kun ei me olla Laikan kanssa kovinkaan käyty äidin luona, ei kertaakaan itse asiassa ja muutenkaan ei ole nähnyt meitä yhdessä sitten häiden.


in visu noctis

Olen täällä ahertanut harjoitustyön parissa, aika nähtävästi kultaa muistot ja en todellakaan muistanut kirjallisen työn vaativan näin paljon työtä. Ajattelin että tuosta vain sen teen ja kasaan kokoon mutta nyt mä olen toista päivää väsännyt referaattia artikkelista päästen noin puoleen väliin ja sitten pitäisi vielä sen jälkeen saada kasaan jotain analyysia artikkelin pohjalta. Huh. Kun tämä pää on mitä on niin en kykene myöskään siihen mitä voisi odottaa tahdiksi terveenä. Siihen on nyt vain sopeuduttava.

Kohta on tammikuu ja julkaisevat taas pääsykoekirjat. Toivon että arkeologiassa olisi samat kirjat, helpottaisi lukemista paljon. Mietin että josko haen samalla si historiaan, että olisi jokin toinenkin takaportti mutta katsotaan nyt miten mä jaksan lukea. Eihän siihen tietysti tarvitse panostaa kovin mutta kun ei oikein sallisi itselleen sitä ettei anna 110% panostaan niin. äh. Olen tässä mielessä hankala ihminen etten osaa antaa itselleni tilaa olla sellainen kun olen vaan vaadin itseäni olemaan täydellinen superihminen. Mitä en ole ja mitä taida koskaan tulla olemaankaan.

Terapiaa on nyt yksi kerta takana ja miuta jännitti ihan kovin sinne meneminen. Turhaan tosin koska ei siellä nyt niin kamalaa ollut. Mutta uusi ihminen, uusi suhde ja sitoutuminen siihen jännittää. Luonnollisesti myös se että mitä siellä puhutaan, mitä mä saan irti itsestäni. Tulee olemaan varmasti vaikeaakin välillä ja välillä sitten taas kummallista kuten oli tänään vähän kun sieltä lähdin. Tulin ulos ja olin hetken jotenkin ihan pihalla mistä syystä kiertelin hetken kaupungilla. Ihmetellen miksi siellä on niin paljon ihmisiä kunnes ystävällinen tiimarin myyjä muistutti että tänään on perjantai. :D

Mun on viikonpäivät vähän sekaisin ko Laika on kotona. Olen tottunut siihen että hän tulee torstaina ja lähtee sunnuntaina tai maanantaina, nyt olen kai menossa tiistaissa tj. Emt.


kaikki eilisen toiveeni.

Pääsen taas nettiin bambilta. Tosin vain tuliketulla koska IE ja messe ei syystä jota ei tunneta, toimi. Mutta parempi tämäkin kuin ei lainkaan yhteyttä. Kiitos siitä vaimålle ja appiukolle jotka pitkälti yli kaksi tuntia sitä eilen puhelimessa säätivät kuntoon. <3

Vietiin eilen sossuun toimeentulotukihakemus ja kelaan asumistukihakemus, yhteensä noin 45 sivua paperia. Kelassa täti kysyi millä me tullaan toimeen kun ei ole kummallakaan tuloja. Hyvä kysymys, ei oikein tiedetä itsekään miten tässä selvitään. Jotenkin kyllä mutta ahdistaa tämä tiedon puute siitä koska rahaa tulee ja minkä verran ja mistä. :/

Mulla on tänään sunnuntai, siis miun oman sisäisen viikon mukaan. Koska laika on nyt ollut kotona sen kolme yötä niin sitten on sunnuntai ja hän lähtee tänään takaisin helsinkiin. Paitsi ettei lähdekään! Ihanaa. Arkielämään palaaminen tuntuu edelleen vähän kummalta ja sitten tässä on kaikenlaista menoa ja pikkujoulua ja joulua ja uuttavuotta niin hetki varmaan menee ennen kuin oikeasti saadaan järjestystä arkeen. Ihanaa on että hän tulee miun kanssa usein nukkumaan yhtä aikaa, niin tykkään siitä. Että saan höpistä hassuja tai rakastella ja siten rauhoittua nukkumaan. Nukun huomattavasti paremmin kun hän on miun vieressä. Sillä hän kuuluu siihen. <3


level with me.

Vaimo on kotona ja tuhisee unituhinaa makkarissa eikä ole lähdössä mihinkään kuin miun kanssa jouluksi kotikotiinsa nokieall <3 En vain ole sitä vielä ihan sisäistänyt mutta hiljaa hyvää tulee. Ja pääasia on että hän on täällä.

Meillä oli mukava viikonloppu, selvisimme hengissä parisuhdehelvetistä aka ikeasta vaikka olikin vähän pinna kireällä kun miun ruokintaväli pääsi vähän venähtämään mutta se saatiin korjattua sillä että vierailimme ikean ravintolassa ja ruuan jälkeen jaksoi sitten taas paljon järkevämmin miettiä hyllyratkaisua olohuoneeseen. Mukaan tarttui se hylly mitä ajateltiin sekä miulle työpöytä ja sitten epämääräinen määrä sälää.

Tänään alkaa taas uusi kurssi, entisen loputtua. Olen jo kahdesta kurssista selvinnyt ja en voisi olla ylpeämpi itsestäni. Miun aivot ei ole siis ihan kokonaan jäätyneet tämän sairauden kanssa, niissä on jotain vielä mikä toimii ja toivoa siis että ne toimisi vielä joskus silleen kohtalaisen kokonaan ja normaalisti.


kipu kuolee huutamalla alastomana lattialla.

Edelleen kaipaan sitä "vihastunut"-tilaa. Pitääkin laittaa ylläpidolle siitä postia jos tänne semmoisen saisi. Sille on aina ajoittain käyttöä. Kuten tänään.

Olen herännyt viideltä. Nukuttuani ehkä kaikki neljä tuntia. Jihaa. Zora ja Pirk päätti pistää bileet pystyyn aamulla mun sängyssä *mur* Ne on menneet ympyrää aika tasan siitä asti kun toin Zoran eilen tänne ko Mamita lähti risteilylle. Kivahan son että niillä on seuraa toisistaan mutta oikeesti, voisivat vähän olla rauhallisemmin. Pirk on mm pissannut sohvalle kaksi kertaa ja kerran sänkyyn. Eli en tiedä missä mä nukun ensi yönä o.O

Lääkäri nosti eilen lääkitystä ko miuta vaan ahdistaa koko ajan. Toivon todella että se vaikutus tulisi pian koska olen ihan lopussa. Tuntuu että voimat on taas ihan loppu. En vain jaksa. Mutta on pakko jaksaa iltaan saakka, sitten me jäädään pirkin ja kissojen kanssa tänne ja toivon että rauha laskeutuu hetkeksi.


luistani rakensit talosi.

Miksi tuossa tila-valikossa ei ole sellaista "raivoissaan/kiukkuinen" mahdollisuutta? Olsin juuri nyt kaivannut sitä. Ei ole tänään mennyt oikein putkeen nimittäin ja päivän kohokohta oli kun Pirk päätti si pissata miun tenttimateriaalin päälle. Meinasi loppua kokonaan huumorintaju. Ja nyt Possu änkesi kukkapöydälle ja maistelee siellä viherkasveja. Eikä usko ko kiellän! Lapseni ovat riiviöitä! Apua!

Enää tämä viikko ja sitten Laika on kokonaan miun ja kokonaan kotona! Lauantaina nähdään seuraavan kerran, Laika menee Nokialle torstaina töiden jälkeen ja tulee sieltä si appivanhempien kanssa lauantaina helsinkiin. Minä menen täältä si helsinkiin lauantaina, menee turhan sählääväksi aikataulujen kanssa jos minä lähden täältä perjantaina nokialle ja si sieltä lauantaina helsinkiin. Ja kun Ärrän Zora tulee kylää niin en mä voisikaan lähteä kuin vasta illalla.

Oli ihana nukkua päiväunia ko oli kummatkin miun pojat sängyssä, possu toisella puolella ja pirk toisella puolella. <3



rouva hätäinen keskellä elämän kaaosta.

Tein muutoksen nimeen, olen miettinyt sitä jo pitkään ja nyt sen tein. Nyt son taas enemmän sellainen että se kuvaa miuta ja miun tilannetta.

Olen saanut luettua! 60 sivua! jei!

Tosin täällä tämä lukeminen on sellaista hermoromahduksen välttelyä, milloin Pirk riehuu tai milloin kapteeni yrittää syödä mun kirjaa ja milloin ne saa kaikki yhtä aikaa jonkun hepulin ja koko huusholli tärisee. *huokaus* Nyt pirk hukkasi pallonsa filtin sisään. :D

Olo on vähän rauhallisempi. Hyvä niin. Nukun kuitenkin ihan liian vähän, en mä pärjää sellaisella kuuden tunnin yöunella. Nukun kylläkin ihan hyvin mutta liiain vähän koska olen koko ajan väsynyt. Olen tällä viikolla herännyt ajoissa koska ajatuksena on siis ollut se lukeminen. Joka on jäänyt tekemättä. Äh.

Nyt mä otan vielä tunnin reippaan lukutuokion ja sitten mä asetun tv:n ja Dr.Philin seuraan kutoen. Odottaen että postisetä tuo meidän kissanruuat. Niin saa possukin syötävää, son raukka ollut omaehtoisella dieetillä loppuviikosta lähtien ko on sitä mieltä ettei kaupan raksuja voi syödä. :D Ja vakuuttunut siitä että Pirk saa parempaa ruokaa ko hän joten kun pirk saa ruokaa niin possun pitää käydä tsekkamaassa sen kuppi. :D


don't feel like dancing

Viimeiset kaksi päivää on olleet taas niin raskaat ettei mitään määrää. Olen ollut ahdistunut ja hermostunut ja kiipeillyt melkein seinillä. Olen kutonut, olen tehnyt pitkiä lenkkejä Pirkin kanssa, olen yrittänyt lukea sekä romaania että tenttikirjaa saamatta kuitenkaan sellaista jotenkin rauhallista oloa. Tämä luultavasti liittyy siihen että Laika on poissa ja siihen että miun pitäisi kysyä isiltä miun synttärilahjasta, lähinnä siis että olivatko ajatelleet hankkia mitään ja josko voisivat si kustantaa meille maalin tuonne eteiseen niin saisimme sen kuntoon. Pyytäminen on vaikeaa.

En ole saanut luettua tenttiin ja se käy hermoille. Ensi viikon torstaina on tentti ja miun pitää päästä siitä läpi. Mikä edellyttää että mä saan luettua siihen tenttiin ja kai myös sitä että mä jotain ymmärrän siitä mitä mä luen. Mutta täytyy myöntää että toisen maailmansodan jälkeinen aika ei miuta niin kovin kiinnosta. Sori vaan. :D