MikaMikaMaa

Olen niin homo.

Tiistaina se taas huomattiin.

Olen vihdoinkin, yli 10 vuoden empimisen ja liki 20 vuoden tauon jälkeen, aloittanut englannin opiskelun. Kun muut kurssimme keski-ikäiset puhuivat opettajan kanssa kiltisti perheistä ja perheenjäsenistä, niin mistä minä jutustelin.

Tietenkin Gin Tonicista!

Aiheutin myös jonkinlaisen hämmennystilan, kun tuli puhe sanojen ”partner” ja ”wife” eroista.

Ei tainnut jäädä kenellekään epäselväksi, että jos kurssimme muilla miehillä on kotona wife, niin minulla on partner.

Tulipahan koko kurssille selväksi, mikä ero on sanoilla ”partner” ja ”wife”.

Opiskelujen ohessa olen siirtynyt syksymoodiin.

Sen huomaa kotiin rahdatuista punkkupulloista, iltaisin syttyvistä tuikkukynttilöistä ja muuttuneesta musiikkimaustani; alan syksyisin kuunnella ”masennusmusiikkia”. Istun sohvalla, drinksuttelen juomia ja fiilistelen rockimman musiikin parissa. Viisi ehdotonta syksybiisiäni on lueteltu tuossa alempana.

Onneksi partner on tänään poissa kotoa.

Voin kuunnella syksybiisejäni rauhassa.

Ja juoda koko punaviinipullon yksin.

***

Blogin päivän biisit: U2: The Unforgettable Fire, Echo & The Bunnymen: The Killing Moon (Up All Night Mix), The Police: Tea In The Sahara, Simple Minds: Theme For Great Cities, Led Zeppelin: Dazed And Confused

- Hei, lentokone on törmännyt pilvenpiirtäjään New Yorkissa.

- Se on varmaan joku pikkukone, joku Cessna.

(kuluu muutama minuutti)

- Täällä sanotaan, että se olisi matkustajakone.

- Miten matkustajakone voi törmätä pilvenpiirtäjään?

- Hei, nyt sinne törmäsi toinen lentokone!

Tämän jälkeen lähdin töistä kotiin ja katsoin koko illan suoraa lähetystä CNN:ltä.

Tänään CNN Pipeline, kanavan nettitelevisio, lähettää tuon päivän ohjelmansa alkaen klo 15.30 Suomen aikaa.

En tiedä, haluanko nähdä sitä kaikkea kauheutta uudestaan.

***

Blogin päivän biisi: Sting: Fragile

Suomi poliisivaltioksi!

Silmänruoka alkaa heti tuosta kotikadultamme. Siellä nämä maakunnista tuodut nuoret konstaapelit ohjailevat liikennettä ja saattelevat Hyundai-maan presidenttiä eestaas kaupunkia.

Ihanaa!

Poliiseja ei voi koskaan olla liikaa.

Paitsi naispoliiseja.

Muutenkin viikkoni on ollut univormupainotteinen. Olin torstaina Hämeen rykmentissä vai mikä se siinä Lahden kupeessa nyt olikaan. Päivä oli menestys. Löysin kolme herkkutattia!

Mutta nyt pitää vaihtaa metsäsienet sohvaperunaksi.

Sieltä se taas tulee. Big Brother! Ja sieltä se kohta lähtee. Ari.

Katsotaan, meneekö ennustukseni nappiin.

***

Blogin päivän biisi: Village People: Hot Cop

Torstaina ne tulivat.

Tilaamani kasarilevyt. Ne maxi-single -versioita sisältävät kokoelmalevyt.

Viikonloppuna mökillä jo sivistinkin siskonlapsiani (12- ja 9-vuotiaat) maxi-singlen synnystä sekä tähän syntyprosessiin oleellisesti liittyvästä discon alkuajoista.

Hyvä, että oppivat tärkeitäkin asioita.

Sunnuntaina palasimme kotiin, 2000-luvulle ja Big Brother -taloon.

Edellistä BB.tä en katsonut, mutta tällä kertaa päätin antaa pirulle pikkusormen.

Ja koko käsihän sinne läks.

Nyt tiedän, että Ari on seurustellut miehen kanssa ja Mika on jäänyt kiinni rattijuoppoudesta ja Kaarlo on tuonut taloon kondomeja ja Kaki kerää pornoleffoja ja ja ja.

Hyvä, että opin tärkeitäkin asioita.

***

Blogin päivän biisi: A-Ha: Take On Me (Extended Mix)

Poden todella pahaa neljänkympin kriisiä.

Istuin eilen puoleen yöhön muistelemalla mennyttä nuoruutta katsomalla YouTubesta 80-luvun musiikkivideoita.

Ja taas teen sitä samaa.

Nyt taustalla pyörii Howard Jonesin upea ”Hide And Seek”.

Jotta kasarivyörytys olisi täydellinen, tilasin aamulla kaksi levyä Amazonista; Princen uuden kokoelman ”Ultimate” ja tänään ilmestyneen kasarikokoelman ”Fantastic 80s – Extended”. Princeä minulla on jo entuudestaan useampi levyllinen, mutta tällä uudella kokoelmalla on harvinaisia, 12-tuumaisia maxiversioita – nyt ensimmäistä kertaa cd:llä!

Samasta syystä ostin Fantastic 80s -kokoelmankin. Monta ihanaa kasarihittiä vihdoinkin täysmittaisena maxi-versiona!

Sillä mitä pidempi, sen parempi.

***

Blogin päivän biisi: The Rock Steady Crew: (Hey You) The Rock Steady Crew

Olipahan viikko.

Maanantai ja tiistai vielä menivät tavalliseen tapaansa, mutta keskiviikko-iltana piti hyvästellä entinen asiakas.

Yleensä yhteistyökumppanit tulevat ja menevät ilman suurempia tunnekuohuja, mutta tämä asiakas oli poikkeus. Niinpä illastakin muodostui poikkeuksellinen. Söimme tolkuttomat määrät rapuja, joimme hirvittävät määrät juomia ja höpötimme pitkälle yöhön asti tolkuttomia.

Ilta oli ihana!

Minulle jäi haikean mukava muisto näistä ihmisistä ja kaikesta siitä, mitä viimeisen viiden-kuuden vuoden aikana olemme tehneet. Aina ei ollut helppoa, mutta parhaimmillaan muistot ovat todella hyviä.

Voi että.

Viikon rutiineja sekoitti myös saamani puhelu. Minua pyydettiin työhaastatteluun.

Kaiken kiireen ja krapulan keskellä piti tehdä ceeveetä, koota työnäytteitä ja miettiä tulevaisuuden toiveita.

En usko, että päätyvät minuun.

Ilmoitin potevani neljän kympin kriisiä, olevani vähän hukassa tulevaisuuden työtavoitteitteni kanssa ja muutenkin olin kaikkea muuta kuin dynaaminen.

Haastattelun tärkein pointti tuli viime metreillä, kun minulta kysyttiin ohimennen elämästäni - miten minulla menee.

Minulla menee hyvin. Olen onnellinen.

Eikö se ole kuitenkin kaikkein tärkeintä?

***

Blogin päivän biisi: iiO: Is It Love (Extended Club Mix)

Teimme tunnin menomatkan 70-luvulle.

Katsoimme dokumentin ”Elämän kevät” Yle ykköseltä.

Siinä seurattiin Kalliossa asuvan 16-vuotiaan Kalen elämää vuonna 1976. Sen ajan mukaisesti kerronta oli hidasta ja juonto punaista. Mutta ei se minua haitannut – minä bongailin lapsuudenmuistoja; Flora-tarrat jääkaapissa, Suosikki-julisteet seinällä, C-kasetit kirjahyllyssä.

Oi että, ihan niin kuin meillä espoolaisessa Arava-asunnossa 70-luvulla!

Dokumentin loputtua ohjaaja muisteli dokumentin tekoa. Samalla paljastui, että päähenkilö, Kale, kuoli kymmenen vuotta dokumentin tekemisen jälkeen.

Antoi kovin tumman jälkimaun muisteloille.

Samalla aloin miettiä, että jos 16-vuotiaana elää elämänsä kevättä, niin mitä elää 38-vuotiaana?

Elämänsä elokuuta?

Elokuu on vuoden parasta aikaa. Onko tämä siis myös elämäni parasta aikaa?

***

Blogin päivän biisi: Supermax: Love Machine (12” Version)

Sain jonkun flunssantapaisen.

Mieheni totesi sen lorvikatarriksi.

Anyway, olin pari päivää poissa töistä, nukuin ja niiskutin sekä luin kaksi dekkaria, Michael Connellyn erinomaisen” Kuilun partaalla” ja Leif GW Perssonin kelvon ”Toinen aika, toinen elämä”.

Kaiken räkimisen keskellä meillä oli aihetta juhlaan. Mieheni on vihdoin valmistunut noin 14 vuoden opintojen jälkeen! Niinpä hän päätti heittäytyä virkavapaalle, otti pienipalkkaisen kesäduunin ja viettää nyt pitkälle syksyyn puolivallatonta elättielämää. Mutta mikäs minä olen toista torumaan; tykkää kesähommastaan – on nytkin töissä.

Minä taas olen istunut netissä vastailemassa tutkimuslaitoksen juomatutkimukseen. Hävettää. Arvioin alakanttiin viikoittain juomani alkoholi- ja olutmäärät. Muutenkin taisin antaa liian auvoisen kuvan elämäntavoistani.

Ilmoitin juovani tuoremehuja lähes päivittäin.

Se pitääkin periaatteessa paikkansa.

Juon vodka-tuoremehuja.

***

Blogin päivän biisi: The Source featuring Candi Staton: You Got the Love (Extended New Voyager Mix)

Kuuden viikon loma on ollutta ja mennyttä, joten on aika kaivaa naftaliinista tämäkin blogi.

Kesän parhaat hetket olivat Helsingin Pridessa, veneillessämme Saimaalla sekä löhöillessämme vanhempieni mökillä.

Melkoisen keski-ikäistä.

Pride oli positiivinen yllätys. Ainoa huoli syntyi ystävistämme. He eivät olleet aktivisteina kojuilla tai aktiivisina kuuntelemassa puheita. He kaikki löytyivät DTM:n anniskelualueelta. Onkohan meil… heillä ongelma?

Veneilyviikkomme Saimalla osoittautui menestykseksi. Rantautuminen eri satamiin onnistui ilman pelkäämiäni onnettomuuksia eikä parisuhdekaan ajautunut karille. Päinvastoin. Olo oli välillä kuin Lemmenlaivalla.

Veneillessämme tuli selvitettyä homojen ja lesbojen erot. Kun homot kruisailevat 10-metrisellä matkaveneellä - jonka toinen hyteistä oli varattu pelkästään vaatteille - ja siemailevat valkkaria drinksukannella, niin naispari saapuu saareen meloen ja kyhää Trangiallaan iltamuonat ennen katoamista telttaansa. Meitä vähän hymyilytti. Myöhemmin, toisessa saaressa, näimme tutkan täräyttävän miesparin lainalapsien kera.

Hauskaa, että sateenkaari-ihmisiä näkee muuallakin kuin homokapakoissa.

Mökkeilyä tuli harrastettua useampaan otteeseen. Mukavinta oli, kun saimme olla vanhempieni mökillä melkein viikon ihan kaksistaan. Säät eivät olleet aivan näin helteiset, joten vietimme illat katsoen Mullan alla -sarjan viimeisen tuotantokauden.

Hieno sarja. Loppuun asti.

Että näin menivät nekin kuusi viikkoa.

Pitäisiköhän juhlistaa blogin aktivoitumista ottamalla loman aikana perinteeksi muodostunut kello viiden GT.

Niitä voi ottaa myös kello 22.30.

***

Blogin päivän biisi: Basshunter: Boten Anna (Club Remix)

Hävettää.

Tällä lailla olen jättänyt blogini ihan oman onnensa nojaan.

Mutta on ollut parempaa tekemistä.

Olen löytänyt suomalaisen heteromiehen sielunmaiseman.

Olen löytänyt kuvake.netin. Nettisaitin, johon ihmiset voivat laittaa omia kuviaan, kommentoida kuvia, kirjoittaa blogeja ja lähettää viestejä toisilleen.

Olen yllättynyt. En ole aikaisemmin ymmärtänyt, kuinka oikeasti tärkeää parikymppiselle miehenalulle on oma auto. Siellä ne pojat pönöttävät pellon laidalla Bemarinsa vieressä. Kuva toisensa jälkeen; poika ja Bemari, poika ja Bemari, poika ja Bemari.

En ole myöskään ymmärtänyt armeijan merkitystä parikymppiselle miehenalulle. Siellä ne pojat pönöttävät univormuissansa; poika ja univormu, poika ja univormu, poika ja univormu.

Mutta on minullakin armeijakuvia! Maailma on ihmeellinen paikka ja Suomen puolustusvoimat yllättävän suvaitsevainen yhteisö. Niinpä tällainen vasenkätinen homosivarikin voi onnistua livahtamaan varuskunta-alueelle ampumaan rynkyllä, ramboilemaan konepistoolilla ja huristelemaan kaikenlaisilla ajoneuvoilla.

Kuvassa ammuskelen 100 panoksen vyötä (onkohan ollenkaan oikea ilmaisu), mutta keskeytin jossain 80:n korvilla.

Armeija ja ammuskelu eivät vain ole minun juttuni.

Mutta tutustuttuani lähemmin puolustusvoimiin on arvostukseni puolustusvoimia ja siellä työskenteleviä ihmisiä kohtaan vain kasvanut.

Näinhän se on.

Kun oppii tuntemaan erilaisia ihmisiä, oppii myös ymmärtämään ja arvostamaan heitä.

Ehkä siksi olisi tärkeä tulla ulos kaapista ja kulkea pieni matka Kampista Kaivopuistoon.

Kenties joku tuttusi näkee sinut ja oivaltaa, etteivät homot ole ”niitä” vaan ihan tavallisia työkavereita, ystäviä ja ihmisiä.

Pieni matka ihmiselle, mutta suuri suvaitsevaisuudelle.

Nähdään 1.7?

***

Blogin päivän biisi: Madonna: Holiday