MikaMikaMaa

Ihanaa! Uusimman Cosmopolitanin mukana tuli Mieskalenteri 2007. Niinpä päivän lukuisista lehdistä (Kirkko & Kaupunki, Taloussanomat, Kauppalehti, Tekniikan Maailma, Aku Ankka jne ) ensimmäiseksi luettiin Cosmo.

Mutta ei olisi pitänyt nuolaista ennen kuin kondomi on päällä; kuka sokea siellä Cosmon toimituksessa oikein on töissä - 12 miehestä vain kaksi oli kelpoja (helmi- ja syyskuu).

Palkkaisivat sinne homon!

Palkkaisivat vaikka minut, sillä tällä törsäilyllä tarvitsen kohta toisenkin työpaikan.

Päivän terapiakierroksella sain investoitua monta euroa kaikenlaiseen tarpeelliseen; uusin Robbie Williams, Deluxe Edition Abban Arrival-levystä, Michael Connellyn viimeisin, kaksi kuukautta aikaa matkakorttiin, illallinen kahdelle White Ladyssa, pullo erinomaista Syrahia Alkosta.

Ihanan pinnallista.

Homon elämä on.

Ainakin palkkapäivänä.

***

Blogin päivän biisi: Robbie Williams: We´re The Pet Shop Boys

Hämeessä asuvat siskonlapseni olisivat niin kateellisia, jos tietäisivät missä kävimme iltakävelyllä.

No niin, mies on laitettu nukkumaan.

On blogin aika.

Ja mikäs tässä on kirjoittaessa; kuulokkeissa soi kaikkien aikojen paras biisi, Massive Attackin Unfinished Sympathy, ja lasissa on punaviiniä – ei minun makuuni olevaa australialaista.

Tänään muuten huomasin sen taas. Herätämme mieheni kanssa ajoittain huomiota. Yleensä ruokakaupassa.

Huomaan sen pienistä asioista; vilkaisuista kassajonossa, katseista hedelmäosastolla, sanavalinnoista palvelutiskillä.

Ne eivät ole pahaa tarkoittavia. Ehkä ennemmin yllättyneitä.

Ovatko miesparit niin harvinaisia ruokakaupassa?

Ilmeisesti.

Tosin toimintamme on jo niin avioparimaista, ettemme huomaa sitä enää itsekään – saatikka, että peittelisimme suhdettamme. Mietimme, mistä juustosta/leivästä/leikkeleestä toinen piti, mikä on vessapaperitilanne, mitä teemme huomenna ruuaksi jne. Kun näitä ääneen mietimme, niin voimme olla monelle ensimmäinen ei-telkkarista-tuttu homokontakti.

Hassua. Suomessa. 2000-luvulla.

Toisinaan suhtautuminen on mukavan mutkatonta. Kuten tänään. Ruokakaupassamme oli ”makujen maakunta” -esittely, josta aloin napsia mahdollisia iltaherkkuja. Kun maistelin rapsakkaa saaristolaismaustettua valkosipulinkynttä, naispuolinen esittelijä pohti, että mitenköhän tulen valkosipulintuoksuisena kotona toimeen. Sitten hän vilkaisi miestäni, selvästi samalla oivaltaen suhteemme, ja totesi ilahtuneena tämän juuri maistelevan valkosipulilla maistettua oliivia. Kaikki oli siis hyvin. Me molemmat, mieheni ja minä, haisimme valkosipulilta.

Näin sitä maailmaa muutetaan.

Käymällä ruokakaupassa.

Ja syömällä valkosipulilla maustettuja herkkuja.

***

Blogin yön biisi: Rob Zombie: Dragula

Minäkin olin siellä!

Eduskuntatalolla.

Tai oikeastaan kävelin ohi ja pysähdyin etsimään tuttuja.

Kumpikaan tuntemani lesbo ei ollut paikalla.

No, leikki leikkinä. Vaikka hedelmöityshoidot koskettavatkin enemmän naispareja, on asia yhteinen. Siksi halusin edes kävellä tapahtumapaikan ohi sen sijaan, että olisin tehnyt kotimatkani raitiovaunulla. Ja jos tuttuja olisi ollut paikalla, olisin varmasti jäänyt.

Siellä oli nimittäin muitakin syitä jäädä. Siellä oli todella komeita poliisipoikia.

Ohittaessani polvirukoilijoiden joukkoa, aktiolaisten iso ”EI LAPSIA HOMOILLE / LESBOILLE” -juliste kaatui komeasti kumolleen.

Pienet asiat.

Niistä voi tulla valtavan onnelliseksi.

***

Blogin päivän biisi: The Pretenders: Thin Line Between Love & Hate

Jo vuodesta 1991, eli noin 30 kertaa, olen ollut ovien takana odottamassa avautumista.

Myös tänään.

Kello 8.00 alkoi taistelu. Taistelu Hullujen Päivien parhaista tyrkyistä. Itse haalin kahmalokaupalla Tommy Hilfigerin ja Gantin mallikappaleita, Armaneille ei tänään ollut aikaa. Puolessa tunnissa oli vaatekaappi uusittu ja lompakko tyhjennetty.

Lähes täydellinen shoppailuaamu!

Illalla koittaa kohtalon hetki. Mieheni pääsee arvioimaan ostoksiani. Viime kerralla tuomio oli aika kova (kts. blogini 5.4.2006). Nyt yritin ostaa pötsiäni paremmin peittäviä yläosia ja valita tissejäni vähemmän korostavia printtejä. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin alkaa laihtua.

Mutta menen siitä mistä aita on matalin.

Tai oikeammin siitä, mistä mahdun.

***

Blogin päivän biisi: E-type: Here I Go Again (Richi's Extended Version)

Mielenkiintoista.

Isäni on ehdolla seurakuntavaaleissa.

Tai ei se ole mielenkiintoista, hän on ollut ehdolla ennenkin ja menestyksellä, mielenkiintoista on se, että hän on vastannut vaalikoneen kysymyksiin. Yksi kysymyksistä koskee rekisteröityvän parin siunaamista kirkossa.

Hyväksytkö vai et?

En yhtään tiedä, minkä kannan isäni on ottanut. En ole koskaan kysynyt. Tosin, kun kyseessä on eläkeläinen, kokoomuslainen ja mies, niin kieltävä vastaus olisi jotenkin odotettu. Mutta isäni tuntien hän voi hyvinkin olla toista mieltä.

Äitini kannan taidan tietää.

Hänkin on hyvin uskonnollinen ihminen, jopa niin uskonnollinen ettei vain osaa lukea Raamattua vaan myös ymmärtää lukemansa. Siksi hän lienee hyväksyvällä kannalla.

Harmi, että enemmistö (kirkko)kansasta osaa vain lukea.

Siksi elämme maassa, jossa esim. hedelmöityshoitojen kieltämistä yksinäisiltä naisilta ja naispareilta voidaan perustella "yhteiskunnassa vallitsevilla arvoilla".

Ja siksi elämme maassa, jossa kirkko kohtelee homoja niin kuin kohtelee.

***

Blogin päivän biisi: Depeche Mode: Martyr

Markkinointi & Mainonta -lehti piti jonkun aikaa palstaa ”Tämän saitin olisin halunnut tehdä”. Jos olisivat ikinä kysyneet minulta, olisin tiennyt vastauksen heti.

Ranneliike.net.

Että hyvää viisivee-syntymäpäivää!

Juhlapäivänä aloin miettiä asian kääntöpuolta. Ranneliike on harrastuspohjalta syntynyt ja vapaaehtoisvoimin ylläpidetty saitti. Miten käy, kun into pikku hiljaa hiipuu? Jäljelle jää enää pari velvollisuudentunnosta saittia ylläpitävää, jotka hekin päivittävät sivustoa entistä harvemmin ja harvemmin.

Pitäisikö Ranneliike myydä pois?

Olisiko ostajia?

Suuressa maailmassa näinkin aktiivisella homosaitilla olisi paljon ottajia, mutta viiden miljoonan kuluttajan Suomessa kaikki on toisin.

Valitettavasti.

Täytyy vain toivoa, että parhaillaan DTM:ssä bilettävät Ranneliikkeen aktiivit jaksavat vielä ainakin toiset viisi vuotta.

Minä ainakin lupaan pysyä mukana.

On tästä kuitenkin tullut vähän kuin toinen koti.

Kiitos.

***

Blogin päivän biisi: Abba: Happy New Year

Olen niin homo.

Aina vaan.

Nyt se kävi ilmi tv:n ohjelmavalinnoistani. Katson MTV3:n tylsänhuonoa Pakoa vain pääosamiehen, Wentworth Millerin, takia. Ihana ja namu ja hot!

Yllätyksekseni mieheni näyttää olevan miehestä samaa mieltä. Sain nimittäin hänet kiinni itse teossa keittiöstä. Oli lukemassa salaa Cosmopolitania ja artikkelia Wentworthista!

En tiedä kumpi on huolestuttavampaa. Se, että pidämme molemmat samasta miehestä, vai se, että luemme molemmat Cosmopolitania.

Onneksi emme sentään ole draamakuningattaria.

Ainakaan Cosmotestin mukaan.

Tekniikan Maailman testit ovat vielä lukematta.

Hmmm…kuinka homoksi tässä voi enää vajota?

***

Blogin päivän biisi: The Boys Town Gang: Cruisin' The Streets (12" version)

Olen niin homo.

Käytin yli 300 euroa musikaalilippuihin.

Musikaalilippuihin!

Nyt meillä ja tuttavapariskunnallamme on liput Mamma Mian ensimmäisen näytöksen ensimmäiselle riville. Että kun kerran mennään, niin mennään sitten parhaille mahdollisille paikoille.

Kaiken tuhlailuni keskellä mieheni alkaa tuoda tuohta talouteen; hän on vihdoinkin hankkinut itselleen kunnollisen työpaikan. Hänelle ei useasta tarjouksesta huolimatta kelvannut tuo toisella puolella katua oleva työpaikka, vaan hän päätti lähteä 150 kilometrin päähän Kotkaan.

Niinpä minusta tulee poikamies joka toiseksi viikoksi.

Suhtaudun asiaan kaksijakoisesti. Toisaalta on ihanaa olla ihan itsekseen – toisaalta on ikävää olla ihan itsekseen.

Ystävämme kiteytti asian kylläkin hauskasti: ”Nyt sinulla on kaksi ruusua; Kotkan ruusu ja Keltainen ruusu”.

Taidan kuitenkin jättää toisen ruusuista poimimatta.

Kummankohan?

***

Blogin päivän biisi: Scissor Sisters: I Don't Feel Like Dancin'

Olen niin homo.

Onneksi.

Minulla ei olisi heteromiehenä minkäänlaista saumaa deittimarkkinoilla.

Lueskelin huvikseni City-lehden deittipalstaa netistä. Heittäydyin heteroksi, jonka kiikarissa olisi about ikäiseni – okei, vähän nuorempikin – tavallinen suomalainen nainen. Hakuehdoiksi laitoin vielä tositarkoituksella.

Ja mitä sieltä tuli!

”Olethan itsevarma, keskustelutaitoinen, älykäs, kivannäköinen, sympaattinen, sivistynyt ja mielellään akateeminen” tai ”olethan erittäin komea, miehekäs, söötti, pitkä, atleettisen sporttinen, trendikäs shoppausfriikki, tyylitajua pitää olla ja paljon”. Tämä olisi voinut olla oma ilmoitukseni: ”ja aivan ihanaa, jos mies olisi hyvä sängyssä ja ammatiltaan poliisi tai palomies.”

Mutta hei. Missä Harlekin-maailmassa nämä naiset oikein elävät? Vaatimuksia on enemmän kuin adjektiiveja sanakirjassa!

Kun hain samoilla hakukriteereillä miestä, niin vastaukseksi tuli muun muassa tämä: ”Terve!! 16.9 lauantaina stadiin, hotelliin saapuvalle miehekkäälle, 28v paksukyrpäselle sänkipäälle seuraa ensin vaik oluelle, ja loppuyöks hotelliin susta, nuorempi, kiimanen poju, joka annat estoitta peppuas, ja tykkäät imee ja nuolla.”

Kyllä homona on niin paljon helpompaa.

***

Blogin päivän biisi: One Dove: White Love (Radio Mix)