• Mika

Kotkan poikii ilman siippaa

Olen niin homo.

Käytin yli 300 euroa musikaalilippuihin.

Musikaalilippuihin!

Nyt meillä ja tuttavapariskunnallamme on liput Mamma Mian ensimmäisen näytöksen ensimmäiselle riville. Että kun kerran mennään, niin mennään sitten parhaille mahdollisille paikoille.

Kaiken tuhlailuni keskellä mieheni alkaa tuoda tuohta talouteen; hän on vihdoinkin hankkinut itselleen kunnollisen työpaikan. Hänelle ei useasta tarjouksesta huolimatta kelvannut tuo toisella puolella katua oleva työpaikka, vaan hän päätti lähteä 150 kilometrin päähän Kotkaan.

Niinpä minusta tulee poikamies joka toiseksi viikoksi.

Suhtaudun asiaan kaksijakoisesti. Toisaalta on ihanaa olla ihan itsekseen – toisaalta on ikävää olla ihan itsekseen.

Ystävämme kiteytti asian kylläkin hauskasti: ”Nyt sinulla on kaksi ruusua; Kotkan ruusu ja Keltainen ruusu”.

Taidan kuitenkin jättää toisen ruusuista poimimatta.

Kummankohan?

***

Blogin päivän biisi: Scissor Sisters: I Don't Feel Like Dancin'

1 kommentti

coco

24.9.2006 03:26

Hyva MIka! Meilla se meni 2 vuotta enka mennyt katsomaan. Siina ei ole mitaan kuin silly holliwood rakkaustarina. Ei mitaan tekemista ABBAn kanssa kuin musiikki.Jos se olisi ABBA story ,toinen asia, ei varmaan kiinnoistaisi ketaan eika myisi.