• Mika

Uskontunnustus

Mielenkiintoista.

Isäni on ehdolla seurakuntavaaleissa.

Tai ei se ole mielenkiintoista, hän on ollut ehdolla ennenkin ja menestyksellä, mielenkiintoista on se, että hän on vastannut vaalikoneen kysymyksiin. Yksi kysymyksistä koskee rekisteröityvän parin siunaamista kirkossa.

Hyväksytkö vai et?

En yhtään tiedä, minkä kannan isäni on ottanut. En ole koskaan kysynyt. Tosin, kun kyseessä on eläkeläinen, kokoomuslainen ja mies, niin kieltävä vastaus olisi jotenkin odotettu. Mutta isäni tuntien hän voi hyvinkin olla toista mieltä.

Äitini kannan taidan tietää.

Hänkin on hyvin uskonnollinen ihminen, jopa niin uskonnollinen ettei vain osaa lukea Raamattua vaan myös ymmärtää lukemansa. Siksi hän lienee hyväksyvällä kannalla.

Harmi, että enemmistö (kirkko)kansasta osaa vain lukea.

Siksi elämme maassa, jossa esim. hedelmöityshoitojen kieltämistä yksinäisiltä naisilta ja naispareilta voidaan perustella "yhteiskunnassa vallitsevilla arvoilla".

Ja siksi elämme maassa, jossa kirkko kohtelee homoja niin kuin kohtelee.

***

Blogin päivän biisi: Depeche Mode: Martyr

2 kommenttia

martin

6.10.2006 13:47

Kirkossakaan kaikki eivät vaivaudu ymmärtämään lukemaansa. Surullista.

svar

6.10.2006 17:16

"yhteiskunnassa vallitsevat arvot". On siinä "hieno" nimi keksitty syrjinnälle...