• JPHki

Uusi torppa

Blogi on jäänyt syrjään viimeisen kuukauden aikana, joten tässä päivitystä. Maaliskuun puolivälissä minä ja kumppanini kysyimme ties kuinka monennen kerran torpan viereiset pellot omistavalta pahansisuiselta vanhalta mieheltä, voisimmeko ostaa häneltä suikaleen peltoa pienen tontin jatkeeksi. Vastaus oli taas ei ilman mitään järkeviä perusteita. Päätimme että meidän on siinä tapauksessa hankittava isommat tilukset jostain muualta. Ja nyt kuukauden kuluttua meillä on uusi torppa puolen hehtaarin tontilla! Inhoan yleensäkin elämässä kaikenlaista kuhnailua ja tuhertamista, asioiden pitää tapahtua heti ja ripeästi. Mutta tämä oli sentään minullekin varsin ripeä talonvaihtoaikataulu.
Uusi VILLA (kumppani kieltää nimittämästä sitä torpaksi) sijaitsee kymmenisen kilometriä entisestä, aika paljon syrjäisemmässä paikassa. Minkä niminen villa siitä tulee on vielä päättämättä, etsin nimeä opuksesta Sune ja Stina Jonsson: Yrttikirja (1979), joka on ollut minulle rakas kirja lapsuudesta saakka. Villa muistuttaa hyvin paljon Aboan ja Hortuksen torppaa niistä muutamista kuvista päätellen joita Aboa on näyttänyt blogissaan. 50-luvulla rakennettu vaaleankeltainen lautatalo, hirsinen saunarakennus, puuliiteri ja valtavan suuri harmaasta tiilestä muurattu navetta. Talo on soman mäen päällä, aurinko paistaa pihaan koko päivän, metsä suojaa pohjoistuulilta. Metsässä on vanha soranottokuoppa joka haluaa selvästi muuttua lummelammeksi tulevina kesinä. Pihalla isoja omenapuita ja melkein valmis syreenimaja.
Viime viikonloppuna aloitimme kasvien siirtämisen uuteen pihaan. Nyt kaikki se mitä sinne torpalle on neljän kesän aikana raahattu ja istutettu kuljetetaan kymmenen kilometrin päähän. No ei ihan kaikkea, mutta se tulee olemaan valtava urakka joka tapauksessa.
Sain edellisen kirjoituksen jälkeen toisenkin Tasha Tudoria käsittelevän kirjan; The private world of Tasha Tudor. Olen löytänyt alter egoni, tai ehkä jonkinlaisen haaveminäni hänessä (vaikka olenkin mieluummin mies). Tähän ihailuun (tai kaiketi mihin tahansa toisen henkilön ihailuun) liittyen siteeraan hänen kirjastaan erästä hienoa ajatusta:
”People have a rose-coloured lens when they look at me. They don’t realize I’m human. They don’t see the real me. As Mark Twain said, we are like the moon, we all have our dark side that we never show to anybody.”
Kuvassa villalle siirretty päärynäpuu (säälin sen juuria) ja myöskin maasta nyhdettyjä kevään sipulikukkia.

8 kommenttia

audinkopoika

24.4.2007 22:51

Onnea uuteen "Villa Silvaan" :)
No ei ole ainakaan kesällä sitten tekemisen puutetta, kun pistää puutarhan kuntoon ;)

Hortus

24.4.2007 22:51

Hei ONNEA!
Olen kade noista suurista, vanhoista omenapuista. Olisin toivonut meidänkin tontilla olevan sellaisia. Voin kuvitella millainen urakka kaikkien kasviesin siirto sinne uuteen paikkaan on. Onko uudessa villassa paljon korjattavaa? Löytyikö sieltä messuilta mitään??

Rokkihomo

25.4.2007 01:21

Oi, onnittelut teille uudesta VILLASTA! Ja syreenimajan yhteisesti tehtävästä valmiiksi saattamisesta...
...Ja päärynäpuulle tuhkaa ja vettä. Niinkuin tiedätte.

coco

25.4.2007 03:24

Villa Loma, Casa Loma ,( home maen paalla) Villa Casa Omni, Meidan kesa maki.

JPHki

25.4.2007 11:29

Puutarhamessuilta ostin orientaalililjan sipuleita, Hedychiumin (inkiväärililja?) juurakoita, Polyanthes tuberosan mukuloita, pasuunakukan taimen, oleanterin taimen. Olisi tehnyt mieli ostaa paljon muutakin, mutta sain hillittyä itseni. Olin myös menossa suoraan messuilta rodokerhon kokoukseen, joten en voinut ottaa kovin paljon kannettavaa.

HTHB

27.4.2007 17:14

Onneksi olkoon minultakin Villasta! Olen aika imponoitu tuosta teidän päätäöksenteon ja muuttamisen nopeudesta mutta hyvä niin; jos homma ei toimi syystä tai toisesta ei kannata alkaa hakkaamaan päätä seinään... paljon onnellisia uusia vuosia siis Villaan!

martin

27.4.2007 23:27

Gratulerar till villan, men varför ...ofattbart!

JPHki

27.4.2007 23:41

Tack Martin! Du är rätt, varför gratulera villan, den läser ju inte den här bloggen. Jag tror att den är heterosexuell...