Mitä enemmän olen avun tarpeessa sitä vaikeammaksi tunnen oloni. Luonnollista mutta tuntuu luonnottomalta. Aina ja ikuisesti kai kuvittelen olevani voimakas ja kykenevä hoitamaan omat asiani ja tarpeeni. Vaikka en ole enkä ole kyennyt, pitkään aikaan. En yksin.
Muita on helpompi hoitaa, olen hyvä siinä. Lahjakas jopa. Ja lahja voi olla myös vamma.
Jalan pitäisi olla kunnossa ehkä neljässä viikossa.
Jalasta löytyi murtuma. Eikä tämä tieto olisi saavuttanut minua ellen itse olisi lääkärille soittanut ja pyytänyt selvitystä. Pelottava ajatus toisaalta.
Kun haaveri sattui näin unta että jouduin poistumaan luennolta kesken ja lähtemään lääkäriin. Jalassa oli verisiä siteitä ja säikähdin sitä. Jostain tuli kuitenkin (mummo?) joka katsoi jalkaa mun kanssa, otettiin siteet pois ja todettiin että selvittiin säikähdyksellä vaikka alkuun näytti pahalta.
Tahdon luottaa tähän uneen.
Karmaisevaa herätä yöllä omaan yritykseensä huutaa. Joku hahmo oli siinä unessa tulossa liian lähelle, pimeässä.
Pelko alkaa tulla lähemmäs mitä lähemmäksi tulen itseäni. Ja pian se on otettava kaiketi. Kun ei muuta voi. Kuin katsoa ja säikähtää.
Kuulen sinut jo, pianpian.
Juna-asemalla. Tyhjät aikataulut.
Hitto. Pakkoko sitä on aina olla pysäkillä.
En tiedä en tiedä. Mistä mitä.
Sain ekan kutsun työhaastatteluun. Luin ekan kerran pääsykokekirjan. Huimaa eikä levottomuus ole mennyt. Jalkaa särkee vielä ja turvottaa.
Nyt olen jo hiljaisempi. Odota minua, saat nähdä.
Eräänä yönä heräsin siihen että joku kosketti kättäni kahdesti. Ja siitä olen varma vaikka kukaan muu ei paikalla ollut. Edelleen uskon että joku oli siinä vieressä. Läsnä, hengessä mukana. Ja herätti minut.
Nämä on juttuja joita uskon tapahtuvan ihmisen elämässä ehkä muutamia. Jokin liikkuu ihan vierellä ja tilaisuuden tullen asettuu tielle, tönäisee niinsanotusti. Kuka tietää, ehkä se on jokin omista, vielä tuntemattomista aisteistamme. Riippuu mihin uskoo, kuka mihinkin.
Mistä tämä johtui nyt mieleen? Koska ympyrä alkaa yhden tönäisyn osalta sulkeutumaan.
Pyörryttää ja oksettaa koko ajan. Psykosomaattista. Tulehdus jalassa. Levottomia unia joista muistan pätkiä herätessä.
Muistot taitaa velloa limittäin lomittain, eri tasoissa. Aikakaudet vyöryy muistoista ja saa mut huojumaan, voimaan pahoin. Ja minä olen avuton, voimaton sanomaan vastaankaan. No tulkaa nyt. Aikaa on.
Heräsin itkuun. Omaani. Olin unessa teini ja aikeissa muuttaa pois kotoa, muualle opiskelemaan. Äiti sanoi että kai me nyt sitten soitellaan ainakin. Sitten itkin. Sitä että tuntuu niin hyvältä ja samanaikaisesti haikealta, ikävältä, naurettavalta. Suurelta ja pieneltä. Omalta. Yksinäiseltä. Yhteiseltä.
Olen sidottu hitauteen, konkreettisesti. Liikennevaloissa pääsin vain puoleen väliin kun ne jo vaihtui punaisiksi. Ja mielenkiintoista oikeastaan. Olla kakkoskaistalla. En yhtään ihmettele että mummot on toisinaan vihaisia.
Terveydenhoitaja käytti minusta ilmaisua "nuorehko nainen". Ai että joko sitä on siirrytty siihen vaiheeseen.
Nuorehkon naisen nivelsiteet on mäsät. Olleet aina kehnot ja ajoittain niiden kanssa on turha leikkiä jalkapalloilijaa. Pallopelit ja minä ei sovita yhteen ilmeisesti, mutta oikeastaan en ole koskaan hyväksynyt sitä ja pelannut silti. Sillä tulemalla että nivelsiteet on ihan parat.
Mutta luulen että aavistin jo pelaamaan lähtiessä että tämä ei nyt onnistu. Joskus sitä vaan tuntee itsessään onnettomuusalttiuden. Kai sitä voisi kutsua myös hermostuneisuudeksi tai mitä ikinä. Tai sitten mä vaan olen niin hyvä ennustamaan.
Mua jäi vähän kalvamaan. Lääkäri ei selittänyt tarkalleen mitä niissä siteissä on nyt vialla, laittoi sairaanhoitajan vaan paikalle. Melko ärsyttävää. Ei antanut edes mahdollisuutta kysyä tarkemmin. Ja hitaana tajusin tämän kysymystarpeen itsessäni vasta lähdettyäni.
Kun lääkäri määrää.
Kävelin yöllä pitkin autiota Mäkelänkatua kotiin. Irrallisena, kuin rullat jalkojen alla. Vapaana lähes.
Todellisuus sekoittui uneen, uni toteen, tosi uni.
Valossa oli hämärää, viileä yksinäisyys. Äänetön liuku.
Mitä sanoja käytit? Iho pyrkii jättämään väärät asiat ulkopuolelle ja pitämään oikeat sisällä. Onko minun ihoni kyllin vahva sinulle?
Tämän kaupungin alla todella voi olla toinen kaupunki.