
Turku pride keräsi 5 000 osallistujaa
Turun pride-viikko huipentui lauantaina 26. elokuuta järjestettyyn mielenosoitukseen ja puistojuhlaan. Sään suosima tapahtuma keräsi noin 5 000 henkeä. Katso kuvagalleria!
Pride on maailmanlaajuinen liike ja filosofia, jonka mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin (eli hlbti-vähemmistöhin) kuuluvat voivat olla ylpeitä itsestään juuri sellaisena kuin ovat. Pride-liike puolustaa hlbti-vähemmistöjen yhtäläisen aseman puolesta tehtyä työtä. Monissa maissa kesäkuu on vakiintunut pride-kuukaudeksi.
Turun pride-viikko huipentui lauantaina 26. elokuuta järjestettyyn mielenosoitukseen ja puistojuhlaan. Sään suosima tapahtuma keräsi noin 5 000 henkeä. Katso kuvagalleria!
Hallituspuolue Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoo Ylen haastattelussa, että valtioneuvosto ei voi kokonaisuutena osallistua pride-kulkueeseen, koska kaikki eivät jaa liikkeen näkemyksiä.
Helsinki Pride 2023 -tapahtuma huipentui lauantaina kulkueeseen ja puistojuhlaan. Poliisin arvion mukaan kulkueeseen osallistui noin sata tuhatta ihmistä.
Yksitoistapäiväisen Maspalomas Pride by Freedom 2023 -tapahtuman pääjuhlapäivänä lauantaina 13.5. järjestettyyn pridekulkueeseen osallistui yli 100 000 ihmistä. Katso kuvagalleria!
Helsinki Pride 2022 palasi Helsinkiin täydessä mitassaan kahden koronapandemian vuoksi väliin jääneen kesän jälkeen. Pride-kulkueeseen osallistui kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kuvagalleriassa on tunnelmia kulkueesta ja puistojuhlasta.
Gran Canarian Maspalomasissa juhlittiin Gay Pridea arviolta 80 000 vieraan voimin. Heitä oli saapunut erityisesti Saksasta ja Isosta Britanniasta. Juhlijoita oli saapunut muiltakin mantereilta, kuten Etelä-Amerikasta.
Keuruun ensimmäinen pride-kulkue järjestettiin perjantaina 9. heinäkuuta. Keuruun yläkoulussa oli aiemmin kielletty samaa sukupuolta olevien leikkihäät ja opettaja oli yhdistänyt homoseksuaalisuuden hyväksikäyttöön ja puhunut eheytystoiminnan puolesta.
Lauantaina 3.7. Helsinki Pride huipentui verkossa ja televisiossa nähtyyn konserttiin. Helsingissä järjestettiin myös noin 250 hengen marssi. Pride-tapahtumat on järjestetty myös Pieksämäellä, Ruovedellä ja Seinäjoella.
Burger Kingin Love Conquers All -kampanja on voittanut pronssileijonan Cannes Lions -festivaaleilla Industry Craft -sarjassa.
Viikonloppuna järjestettiin pride-tapahtumat esimerkiksi Pariisissa, Roomassa, Berliinissä ja Oslossa. Istanbulissa yritys järjestää pride päättyi poliisin voimakeinoihin.
Dokumenttisarja Pride (USA, 2021) tarkastelee kuudessa osassa hlbtiq+ -vähemmistöjen historiaa 1950-luvulta vuosituhannen vaihteen yli.
Global Pride -virtuaalitapahtuma järjestetään lauantaina 27. kesäkuuta, sillä perinteiset pride-tapahtumat ovat muiden suurten joukkokokoontumisten tavoin koronaviruspandemian leviämisen torjumisen tähden siirretty myöhemmäksi tai peruttu.
Forssan kaupunginhallitus päätti maanantain kokouksessaan, että Forssan kaupunki liputtaa jatkossa Helsinki Pride -viikon aikana sateenkaarilipulla.
Suomen lääkäreiden ammattijärjestön piirissä käydään vilkasta keskustelua pride-kulkueeseen osallistumattomuudesta. Yli 90 prosenttia Suomessa toimivista lääkäreistä kuuluu Suomen Lääkäriliittoon.
Riihimäen Pride järjestettiin kesäkuun lopulla yhtaikaa Helsinki Priden kanssa. Ohjelmistoon oli otettu mukaan taidenäyttelyn avajaiset vanhalla lasitehtaalla kesäkuun 28. pnä. Toissa yönä suuri määrä taidetoksista tuhottiin ja tekniikkaa varastettiin.
Balkanilla sijaitseva Pohjois-Makedonian pääkaupungissa järjestettiin lauantaina maan ensimmäinen pride-tapahtuma. Skopje Pride -tapahtumaan osallistui arviolta 2 000 ihmistä.
Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa järjestettyyn pride-tapahtumaan osallistui lauantaina satoja ihmisiä.
28. kesäkuuta tuhansia ihmisiä kokoontui Rally: Stonewall 50 Commemoration -muistojuhlaan New Yorkin Greenwich Villageen puheenvuoroja Yhdysvaltain eri poliittisilta vaikuttajilta ja HLBTIQ-aktivisteilta.
Nykyaikaisen pride-liikkeen synnystä on tullut kuluneeksi viisi vuosikymmentä. Sen katsotaan saaneen alkunsa New Yorkin Christopher Streetiltä, kun 28. kesäkuuta 1969 Stonewall Inn -baarin asiakkaat kyllästyivät poliisin tekemiin ratsioihin.
Helsingistä lähtiessä maanantaina pride näkyi kaikkialla pääkaupungin keskustassa. Korkeavuorenkadulla jokaisessa liikkeessä oli pride-värejä. Stockmann on juhla-asussa. Riihimäellä kaupunki liputtaa, mutta missään muualla sateenkaaren värejä ei näy.
Riihimäellä liehuva sateenkaarilippu tulee varmaan olemaan Suomen katsotuin, koska vierellä rullaa Helsinki-Tampere -moottoritien jatkuva liikennevirta, yli 30 000 ajoneuvoa päivittäin. Satapäinen yleisö oli katsomassa lipunnostoa maanantaina alkuillasta.
Sexpo kertoo juhlivansa pride-liikkeen kanssa identtisiä 50-vuotisjuhliaan. Perjantaina julkaistun tiedotteen mukaan tämän vuoksi panostetaan ennätysmäisesti Helsinki Priden ohjelmatarjontaan.
Riihimäellä järjestetään ensi viikolla oma pride-viikko. Kaupunginvaltuusto päätti keväällä, että kaupunki osallistuu aktiivisesti pride-viikkoon. Suomen suurin pride-lippu nousee salkoon ns. kolmostien varteen heti Riihimäen eteläisen liittymän jälkeen.
New York Cityn poliisipäällikkö James O’Neill on pyytänyt anteeksi poliisin toimintaa poliisilaitoksen puolesta vuoden 1969 Stonewall Inn -baarin tapahtumien yhteydessä, kertoo New York Times.
Yle näyttää Helsinki Pride 2019 -viikolla lukuisia hlbti-teemaisia dokumentteja ja elokuvia. Lisäksi Yle lähettää jälleen suoraa lähetystä lauantaina 29.6. järjestettävästä pride-kulkueesta. Helsinki Pride -viikkoa vietetään 24.-30. kesäkuuta.
Madonna kertoo kirjoittaneensa I Rise -kappaleen antaakseen äänen kaikille marginalisoiduille ihmisille, jotka tuntevat olevansa vailla mahdollisuutta avata suutaan.
Saksan Essenissä poliisi kielsi elokuussa CSD-kulkueessa koiranaamiot. Koiramaskeja käyttävät alistuivat ja riisuivat naamiot. Laissa on naamioitumiskielto. Nyt asiaa on mietitty ja todettiin, että kieltoon tarvitaan myös naamioitumistarkoitus.
Lauantaina 1. syyskuuta järjestettiin Raaseporissa Karjaalla historiansa kolmas pride-tapahtuma. Yksipäiväisen tapahtuman kulkueessa marssi yhteensä noin 200 ihmistä. Katso juttu ja kuvagalleria!
Lauantaina 25. elokuuta nähtiin Kouvolassa historiansa ensimmäinen pride-kulkue. Kulkueeseen osallistui yhteensä noin 500 ihmistä. Tapahtuman tuottajan mukaan tapahtuma sai hyvän vastaanoton Kouvolassa. Katso juttu ja kuvagalleria!
Lauantaina 18. elokuuta järjestettiin viidettä kertaa Åland Pride 2018 -tapahtuman kulkue. Tapahtuman puistojuhlassa pääpuhujana olivat toimittaja ja kirjailija Mark Levengood ja saamelainen transaktivisti Timimie Märak. Katso juttu ja kuvagalleria!