Keuruu Keski-Suomessa kuuluu niihin paikkakuntiin, jotka vuosi 2021 toi pride-kartalle. Keuruun ensimmäinen pride-kulkue järjestettiin perjantaina 9. heinäkuuta.
Keurun yhteiskoululla järjestäytynyt kulkue marssi Keuruuntietä Veteraanipuistoon, jossa järjestettiin pride-teemoja esiin nostanut puistotapahtuma ja -piknik.
Keuruun pride-tapahtuman suojelija oli kaupunginjohtaja Noora Pajari. Keuruu Pride -tapahtuma aiotaan järjestää myös seuraavana vuonna. Kuvia on tapahtuman Instagram-sivulla.
Kielletyt leikkihäät
Keuruun pride-tapahtuman syntymisen innoittajana on yläkoulun kesäkuun alun tapaus, jossa osallistuminen yläkoulun leikkihää-perinteeseen evättiin samaa sukupuolta olevilta. Kahden tytön leikkihäiden kieltämistä perusteltiin vetoamalla papin moraaliin, ja seurakunnan mukanaoloon liittyviin reunaehtoihin.
Lisäksi Keskisuomalainen-sanomalehti on kertonut opettajasta, jonka mukaan homoseksuaalisuuden taustalla voi olla lapsuudenaikainen hyväksikäyttö, ja että tällaiset ihmiset voivat “eheytyä” terapiassa.
Keuruun yläkoulussa peruskoulun päättäville yhdeksäsluokkalaisille on jo vuosikymmenten ajan järjestetty koulunpäättymisviikolla leikkimieliset hääjuhlat, jossa muutama ystäväpari menee leikisti naimisiin. Samalla käydään läpi, mitä oikeissa häissä tapahtuu. Monille “ysihäät” on ollut tärkeä osa koulutien taitekohtaa.